IL:ssä kuvat Soinin luxusasuinalueelta

taas ökyillään

Koko jutun teksti ja kuvat huokuvat luxusta. Koulun ulkoseinän materiaali on jotain hienoa polykarbonaattia kenties tai olisiko peräti käytetty lasia.
Ökyily jatkuu rengaskeinussa.Kun tarkasti katsoo on Espoon kaupunki törsännyt keinun renkaaseen ja rutosti.Kulutuspinta on jäljellä niin paljon että tavallinen rahvas ajaisi sillä vielä ainakin kaksi suvea. Tuskin Espoon Suvelassa on keinujen renkaissa niin paljoa kulutuspintaa.Tavallinen rahvas joutuu keinumaan rengaskeinuissa joissa on sakkorenkaat. On se niin väärin.

Iivisniemen kuningas

Torstai 21.6.2012 klo 06.07

Timo Soini on asunut lähes koko elämänsä samassa kerrostalossa.
Lasten lelut pysyvät pihalla yönkin yli, ei tarvitse laittaa lukkojen taakse, Soini kehuu istuessaan pitkäaikaisen kotikerrostalonsa pihalla.
Lasten lelut pysyvät pihalla yönkin yli, ei tarvitse laittaa lukkojen taakse, Soini kehuu istuessaan pitkäaikaisen kotikerrostalonsa pihalla. (VILLE-PETTERI MÄÄTTÄ)

Timo Soini vei Iltalehden harvinaislaatuiselle tutustumiskäynnilleen kotiseudulleen Espooseen.

Soini on asunut lähes koko elämänsä samassa kerrostalossa ja hän kertoo viihtyvänsä loistavasti monien ylenkatsomassa lähiöilmapiirissä.

"Tämä on ainoa paikka missä meikäläinen saa olla aivan rauhassa", Soini kertoo torstaina ilmestyvässä Iltalehden juhannuslehdessä.

TOMMI PARKKONEN
tommi.parkkonen@iltalehti.fi

http://www.iltalehti.fi/julkkiskodit/2012062115740765_jd.shtml

21

164

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuvassa

      Soini keinussa?

      • Traktorin rengas

        Ìsä Timon ahterikin sopii?

      • ...sus, mikä porsas!

      • iso pyörä heittää
        Traktorin rengas kirjoitti:

        Ìsä Timon ahterikin sopii?

        Traktorin renkaaltako se susta näyttää? No tuo selittääkin sen miksi sinusta kaikki vaikuttaa niin suurelta ja hienolta. Tavallinen rivarinpätkäkin on varmaan susta ihan luxuskämppä.

    • joko unohtui
      • ei voi liikaa vaatia

        Iivisniemen kuningas

        Torstai 21.6.2012 klo 06.07

        Timo Soini osti uuden kodin!

        Perjantai 4.5.2012 klo 06.00

        Niin. Mikä muu kuin numeroiden tunnistus tuottaa sinulle vaikeuksia?
        Ehkä politiikan ja elämän ymmärtäminen ylipäätään?

      • kansan asialla?
        ei voi liikaa vaatia kirjoitti:

        Iivisniemen kuningas

        Torstai 21.6.2012 klo 06.07

        Timo Soini osti uuden kodin!

        Perjantai 4.5.2012 klo 06.00

        Niin. Mikä muu kuin numeroiden tunnistus tuottaa sinulle vaikeuksia?
        Ehkä politiikan ja elämän ymmärtäminen ylipäätään?

        Tarkoitatko sanoa että Soini on muuttanut vain kuukauden asumisen jälkeen luxus-Bungalowista takaisin vanhempiensa entiseen asuntoon?

        Niin. Ethän sinä sitä tarkoita kun tiedät sen olevan vale.

        Ei Soini asu missään iivisniemen kerrostalossa enää vaan kolmikerroksisessa Bungalowissa autopaikkoineen, tuplaparvekkeineen ja virkistysalueineen. Suurin osa suomalaisista voi vain haaveilla moisesta ylellisyydestä.

      • räävit päätäs?
        kansan asialla? kirjoitti:

        Tarkoitatko sanoa että Soini on muuttanut vain kuukauden asumisen jälkeen luxus-Bungalowista takaisin vanhempiensa entiseen asuntoon?

        Niin. Ethän sinä sitä tarkoita kun tiedät sen olevan vale.

        Ei Soini asu missään iivisniemen kerrostalossa enää vaan kolmikerroksisessa Bungalowissa autopaikkoineen, tuplaparvekkeineen ja virkistysalueineen. Suurin osa suomalaisista voi vain haaveilla moisesta ylellisyydestä.

        Minä en sano mitään. Itse tuossa esittelet väitteitä kuka on muuttanut ja mihin.
        Jos sulle tuottaa vaikeuksia jo nuo päivämäärät niin taitaa olla vaikeaa päästä näinä aikoina työelämään.
        Missäs tämä luxusbungalow sijaitsee? Westendissäkö? Virkistysalueetkin oikein bungalowiin rakennettu? Paljonkos tuo yleellisyys maksaa noin keskimäärin neliöltä? Paljonko keskihinta on tuolla luxusalueella kalliimpi kuin pääkaupunkiseudulla keskimäärin?

      • Soinieliittisuhmuroi
        räävit päätäs? kirjoitti:

        Minä en sano mitään. Itse tuossa esittelet väitteitä kuka on muuttanut ja mihin.
        Jos sulle tuottaa vaikeuksia jo nuo päivämäärät niin taitaa olla vaikeaa päästä näinä aikoina työelämään.
        Missäs tämä luxusbungalow sijaitsee? Westendissäkö? Virkistysalueetkin oikein bungalowiin rakennettu? Paljonkos tuo yleellisyys maksaa noin keskimäärin neliöltä? Paljonko keskihinta on tuolla luxusalueella kalliimpi kuin pääkaupunkiseudulla keskimäärin?

        Joopa joo, oma vuokra-asuntoni on vain hieman pienempi kuin toinen noista Soinin parvekkeista, silti olisi uskottava kuinka Soini asuu kamalassa kurjuudessa ja juuri siksi tietää mitä köyhä kansan tarvitsee. Kattia kanssa, perussuomalaiset ovat tämän maan eliittiä jotka mälläävät miljoonilla ja taas miljoonilla veronmaksajilta ryöstetyillä rahoilla. Me maksamme, mutta hyödymmekö jotain Soinista?

        Soinilla on Sastamalassa seesteä kesä-Datsa.

        Soinilla on Yrjönkadulla hulppea Talvipalatsi.

        Soinilla on Espoon Kultarannikolla Luxus-Bungalow.

        Me maksoimme, saimmeko rahoilla kenties jotain muutakin kuin suunsoittoa, eripuraa ja vihanlietsontaa? No ainakin lakimiehet hyötyvät perussuomalaisten rötöstelystä, poliisitkin pysyvät työllistettynä.

      • räävit päätäs!
        Soinieliittisuhmuroi kirjoitti:

        Seli seli seli seli. Tuossa selvät kysymykset, saisko vastaukset: Missäs tämä luxusbungalow sijaitsee? Westendissäkö? Virkistysalueetkin oikein bungalowiin rakennettu? Paljonkos tuo yleellisyys maksaa noin keskimäärin neliöltä? Paljonko keskihinta on tuolla luxusalueella kalliimpi kuin pääkaupunkiseudulla keskimäärin?

        Montako teitä muuten asuu siinä hulppeassa luxusyksössä?
        Ei vain sattuisi vielä sijaitsemaan jossain Espoon luxusalueella niinku esimerkiksi Suvelassa?

        Joko olet tehnyt rikosilmoituksen kun olet noin varma asiastasi vai jääkö teot pelkäksi suunsoitoksi, eripuran- ja vihanlietsonnaksi?

      • niin ja näin
        räävit päätäs! kirjoitti:

        No eikö tule vastauksia? Onko niin että todellisuus ei vastaakaan mielikuviasi?
        Eikö vaan ole helpompi kirjoitella tälle palstalle kun ei tarvitse välittää faktoista?
        Toisaalta absoluuttisista faktoista on sitten jälleen helppo kirjoitella vai mitä?

      • no vastaa jo
        niin ja näin kirjoitti:

        No eikö tule vastauksia? Onko niin että todellisuus ei vastaakaan mielikuviasi?
        Eikö vaan ole helpompi kirjoitella tälle palstalle kun ei tarvitse välittää faktoista?
        Toisaalta absoluuttisista faktoista on sitten jälleen helppo kirjoitella vai mitä?

        No mikä nyt tuli? Onko yksiön sähköt katkaistu kun ei tule vastausta? Vai onko nakit turtana kun tuli vähän reippaasti otetttua? Eikö se ole ainoastaan persut jotka jussina vetää perseet?

    • ei meidän kulmilla s

      Voi olla hyvinkin niin, että siellä on seinissä jopa mineriitti-levyä. Itse olen päässyt sellaista vain harvoin näkemään, koska ei meidän kulmilla täällä keskustassa ole ollut varaa sellaiseen ylellisyyteen.

      • eipä ei

        Mineriittii? Eikö se ole kalliimpaa kuin kulta? Eikö siihen mineriittiin lisätty takavuosina sellaista kallista luxuskuitua kuin asbestiakin? Senköhän vuoksi tuo iikkari on luxusaluetta.

      • pikaexpers
        eipä ei kirjoitti:

        Mineriittii? Eikö se ole kalliimpaa kuin kulta? Eikö siihen mineriittiin lisätty takavuosina sellaista kallista luxuskuitua kuin asbestiakin? Senköhän vuoksi tuo iikkari on luxusaluetta.

        Luuletko sinä ps-kusetuksen kohteeksi joutunut todella että tämän näköisissä http://static.iltalehti.fi/viihde/soini_0405TL_vi.jpg lukaaleissa on käytetty jotain asbestilevyjä?

        Paljonko puoluetuista on muuten tilitetty maakuntiin joissa jytky tehtiin raa'alla työllä ja tuskalla? Ai, ei riittänyt tilitettäväksi senttiäkään kun rahat menivät Soinisäätiön palatsihankintoihin kehä kolmosen sisäpuolella.

      • asbestia jopa 20 %
        eipä ei kirjoitti:

        Mineriittii? Eikö se ole kalliimpaa kuin kulta? Eikö siihen mineriittiin lisätty takavuosina sellaista kallista luxuskuitua kuin asbestiakin? Senköhän vuoksi tuo iikkari on luxusaluetta.

        Toki näin on, mineriitti oli asbestisementtilevyä.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Mineriitti

        Mineriittiin lisättiin asbestia jopa 20 %, ei siinä kalliita materiaaleja säästelty!
        Eikä sellaisia kuituja anneta köyhien enää käyttääkään.

      • nyökynnyökynnyökynny
        eipä ei kirjoitti:

        Mineriittii? Eikö se ole kalliimpaa kuin kulta? Eikö siihen mineriittiin lisätty takavuosina sellaista kallista luxuskuitua kuin asbestiakin? Senköhän vuoksi tuo iikkari on luxusaluetta.

        Muistakaa persut kumartaa Soinin minareetin suuntaan viidesti päivässä. On tärkeää, että todistatte riittävän usein 24/7 olevanne Soinin tahdottomia lampaita. Muuten Isä Timo suuttuu ja erottaa teidät puolueesta.

      • minareettia todella
        nyökynnyökynnyökynny kirjoitti:

        Muistakaa persut kumartaa Soinin minareetin suuntaan viidesti päivässä. On tärkeää, että todistatte riittävän usein 24/7 olevanne Soinin tahdottomia lampaita. Muuten Isä Timo suuttuu ja erottaa teidät puolueesta.

        Tästä nyt taas nähdään, että minareettia todella tarvitaan! Miten persutkaan voisivat elää ilman sitä?

    • Timo seteliselkä

      Avaaja on tyypillinen soinistinen kusettaja. Ja hehän eivät häikäile mitään, kuten tiedämme.

      • ei ku kierrätykseen

        Joo, sama jätkä varmaan kirjoitteli tuosta puoluetoimistostakin tuossa pari päivää sitten.

      • sitäkö tarkoitit?

        Soinistinen kusettaja? Tahdotko sanoa että Iivisniemi ei olekaan luxusaluetta?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1979
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      989
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      868
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      747
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      740
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      12
      718
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      683
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      80
      674
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      662
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      207
      655
    Aihe