Koneessani useita Linux-jakeluita ja tällä kertaa päätin valita KDE-vaihtoehdokseni Kubuntun jota olen tähän asti välttänyt. Runsas viikko asennuksen jälkeen ja jokseenkin yhtämittaista testausta on poikinut tällaiset arviot Kubuntusta:
-Asennus:
helppo, vaivaton, aivan kuten Ubuntulla ja Mintilläkin. Käytin asennuksessa USB-tikkua, nopeutti asennusta. Ei aiheuttanut ongelmia. Ainoa ajatuksia herättänyt kohta oli se että jäikö mahdollisesti verkkoyhteyden pätkimisen takia joitakin kielipaketteja hakematta. Huomasin niin Thunderbirdin ja Firefoxin englanninkielisiksi eikä kielipaketit ainakaan tässä vaiheessa ilmestynyt. Tilanne muuttui kun ensimmäiset päivitykset oli ladattu. Näitä ei siis tullut asennuksen aikana vaikka valitsin täpän kohtaan "lataa päivitykset". Tuliko päivityksiä itseasiassa tuossa vaiheessa ollenkaan, se jäi minulle arvoitukseksi.
Käyttöönotto:
Havaitsin joitakin aika oleellisia lähinnä flashiin ja javaan liittyviä puutteita selaimissa. Täytyi erikseen käydä asentamassa IcedTea. Samoin Shockwave Flash. Kielipakettien puuttumisesta oli jo maininta. Johtui todennäköisesti verkkoyhteyksien pätkimisestä juuri asennusvaiheen kielipaketteihin liittyvän latauksen aikana.
Käyttöliittymä:
Tuttu KDE. Joissakin tapauksissa kuvakkeiden raahaaminen palkkeihin takkuista, näin on ollut joskus myös muilla KDE-jakeluilla. Splash-kuva ei säväyttänyt, harmaa, miksei tuttu sininen Kubuntu kelvannut? Vaihdoin tyyliksi: Oxygen ja vaihdoin kirjasimet isommaksi (Ubuntu 10), oletuksena 9 joka aivan liian pieni fonttikoko ja "suttuinen". Kursorityypistä en aivan pitänyt mutta koska muilla kursorimalleilla toi usein takaisin oletuskursorin (Oxygen White) päätin ottaa sen käyttöön.
Toimivuus:
Aika vakaalta tuntuu. Tunnistaa ulkoiset laitteet mukisematta ja pakettihallinnon käyttäminen Ubuntun tuttuuden takia vaivatonta. Samoin "sudotus" tuttuutensa vuoksi edesauttaa asiaa. Toistaiseksi ei havaittavissa mitään hankaluutta. KDE 4.8 näyttää toimivan paremmin kuin mitä vuosi pari sitten käyttämäni aiemmat versiot.
Työpöydällä suosin KDE Plasma Netbook-tyyliä joka on mielestäni paljon toimivampi käyttäjän kannalta kuin Ubuntun Unity. Joitakin eniten käytetyimpien sovellusten kuvakkeet olen lisäksi pudottanut alapalkkiin.
Vähän tähän tyyliin...
http://www.abclinuxu.cz/images/screenshots/9/5/171259-kde-plasma-netbook-66017.png

Vastaukset 4
Vanhimmat
Enpä ole Kubuntua vielä kokeillut. Eikös sen pitäisi olla 5 vuoden päivitystuella?
Joo, KDE on aivan jees, mutta koneessa pitää olla potkua ja tehoja, muuten tuppaa olemaan hitaanlainen.
Pitää paikkaansa. Joten kuten menee 1 GB:n muistilla mutta melkein suosittelen 2 GB. Eräät sovellukset käyttävät nykyisin niin paljon muistia (esim. Chromium) että monen sovelluksen samanaikainen ajo alkaa tuntua. KDE-distrot eivät ole mitään aloittelijoiden juttuja. Vaikka peruskäytössä niiden oppimisessa ei ole mitään mystiikkaa.
Kubuntu kokeilusta takaisin Debian KDE:hen. Noin kk jaksoin testailla. Kubuntu oli jotenkin hitaahko liikkeinen ja muistikin maistui. Jotain pieniä bugeja siellä täällä. Muuten ihan ok.