Ilta-sanomien verkkolehden uutinen saunavihdan tekemisestä,
siitä vihdansitojan kommentti:
"- Perinteiset vanhan isännän vihdat ovat nykyajan saunoohin aivan liian pitkiä.
Ei vihdan tartte ulottua palliihin asti, Reino huomauttaa."
En sit hae tähän yhtään "lehdistä leikattua" tämän enempää.
Tänään on vuoden pisin päivä, huomenna se on jo lyhyempi.
Pihlajankin kukat ovat jo tummenneet, ja kaikenlaisen sadon korjuuaika lähestyy.
Sitten alkaakin olla ihana syysmyrskyjen ja kumisaappaiden aika,
Kunnes pakkanen puraisee possulta takajalat irti kinkkuineen päivineen.
Ja tulee elukasta rulla-lautailija.
Maaliskuussa synnytys-sairaalat pullistelevat, ja kevät saapuu munineen.
Ja sitten on taas herttainen Juhannus.
Eli kaikenlaisen juhlan alla on odotusta, kiihkeän iloista tai tympiintynyttä.
Jostain kumman syystä, minä olen aina aattoina kiihkeän odotuksenilon vallassa.
Stadissakin pääsee vielä istuskelemaan Juhannusyönä pellonreunalle.
Onkohan kenelläkään muulla enää sisimmässään näitä, ikään nähden selittämättömiä tunteenkuohuja?
H.
Minä nauroin taas niin
32
320
Vastaukset
- ...
On ne liian pitkiä.
Harvemmin näkee nykyään kunnollisen kokoisia saunoja, joillain hirviporukoilla tai sellaisilla taitaa olla. Nykysaunat pikkukoppeja. Katto matalalla ja etenkin seinät lähellä, jos useempi ukko lauteilla, ne lähinnä hakkaa toisiaa kunnollisen kokoisilla vastoilla.
Pitänee juhannus aattona tehdä yks vasta muijalle. Multa lekuri kieltänyt saunomisen.
Ite haikaillut entisaikojen juhannuksia joskus. Oli aina paljon porukkaa pottelemassa kokkoa jne. Muutama kymmenen vuotta kuitenkin mieluummin oltu poissa hulinoista ja kaukana vieraista. Muutamia kertoja oltu jossain kaupungissa. Ihan mukavaa, kerrankin rauhallista, kun kaikki amatöörit on polttelemassa pöndellä saunoja ja örveltämässä amatöörijuopon innostuksella.
Mnaah. Pitää lähteä kauppaan, keskikaljaa ja makkaraa. Odotellaan tässä, että hätäsimmät ajelee pahimmat ketjukolarinsa ja sitten illemmalla johtotähti kohti pohjoista.
=DW= - neitsytöljy.
Ja sitten tuleekin joulu ja uusivuosi.
Tulee tammi- ja helmikuu, ja mitä
kaikkia niitä onkaan, ja sitten ollaan-
kjin taas tässää päivässä. Aamen!"neitsytöljy"
Niin, asioista voi kirjoittaa mielikuvitusta kiihoittaenkin,
tai sitten töksäyttäen.
Hyvin kuittasit kirjoitukseni lyhyemmän kaavan mukaan.
H.
- Hei kun keikuskelen
Kuvittele nyt isoota isäntää, joka sanunapolkua tipsuttaa kädessään pienen pikkuruinen vasta, kuin tarhaikäisen keräämä pieni voikukkakimppu.
Sillä pienellä vastalla sitten yrittää läpsytellä niskan juurta. Minua semmonen ajatus alkoi naurattamaan:)
Ehei, ei ei ei, vastan on oltava Iso, suorastaan Valtava, etten sano.
Minä en itseäni vastalla hakkaile, mutta otan sen valtaisan puskan syliini ja imeskelen siitä leijuvat tuoksut itseni sisuksiin.
Voijettä, että se on ihanaa.
Juhannus on vuoden kohokohta. Talvella siitä haaveillaan ja muistellaan, keväällä alkaa jo nyppimään tietoisuus, että kohta se tuloo.
Mene sinä pellonreunalle istumaan, minä istun kivennokalle ja valutan ketarat veteen ja katseen annan harhailla meren aaltoihin. Hurmosmainen, hullun ilme naamassa:))
Mitä ikään nähden?? Häh?
Minulle ainakin tulee selittämättömän ihastuttavan hurmiollisen Mahtavia tunnetiloja erilaisista jutuista.
Välillä rääytään ja välillä nauretaan, niin se taitaa mennä. Muistaakseni."Hei kun keikuskelen"
Minä luin aiemman juttusi Meriahvenista.
Sisävesiahvenien aneemisuudesta kun olen ikäni kärsinyt.
Miksi kunnon Ahven on niin heevetin kallista?
Lähtisitkö kanssani meren rantaan ongelle jos kutsuttaisin itseni sinne?
Olis kerrankin kivaa irroittaa kilon fileet Ahvenen molemmin puolin ja paistaa ne Voissa.
On kummallista että rantaruottalaiset eivät tykkää vihtomisesta.
Paremmin se auttaa vaivoihin kuin Pekurikääpä.
Ja minä kyllä osaan lukea rivien välistä, pienen puskan kanssa tallustelevasta isännästä saunapolulla.
Ja oli hauska lukea, että on muitakin kuohahtelevia Shampanjapulloja kuin minä,
vanhaa vuosikertaakin, oletan.
H.- Hei kun keikuskelen
hunksz kirjoitti:
"Hei kun keikuskelen"
Minä luin aiemman juttusi Meriahvenista.
Sisävesiahvenien aneemisuudesta kun olen ikäni kärsinyt.
Miksi kunnon Ahven on niin heevetin kallista?
Lähtisitkö kanssani meren rantaan ongelle jos kutsuttaisin itseni sinne?
Olis kerrankin kivaa irroittaa kilon fileet Ahvenen molemmin puolin ja paistaa ne Voissa.
On kummallista että rantaruottalaiset eivät tykkää vihtomisesta.
Paremmin se auttaa vaivoihin kuin Pekurikääpä.
Ja minä kyllä osaan lukea rivien välistä, pienen puskan kanssa tallustelevasta isännästä saunapolulla.
Ja oli hauska lukea, että on muitakin kuohahtelevia Shampanjapulloja kuin minä,
vanhaa vuosikertaakin, oletan.
H.Nyt oon taas vaihteeksi kotiutunut.
Kävin toistamiseen palvelutalossa, kun äitini oli kaatunut nenälleen.
Onneksi ei sattunut pahempaa. Mansikoita vein lohdutukseksi.
Oikeastaan en ole onkinaisia laisinkaan. Jonkun kerran oon vienyt pojanpoikaa ongelle ja norkoillut puihin nojaillen ja peukaloita pyöritellen.
Aika kuluu hitaanlaisesti nojaillen, joten päätin sitten yllättää itseni ja ostaa sen ongen, vaikka minun heiniä ei olekaan.
Virvelöin mieluummin, siinä on sitä jännitystä yllin kyllin vanhalle Shampanjalle, kun kala nykäsee ja ilmoittaa kilpailun alkaneeksi.
Vaikka eilen olikin ihan kiva auringossa onkia, niin hieman se kuitenkin tuntui hitaan lällymäiseltä:)
Suuren suuuuuuria meriahvenia tulee verkoilla vähäkö paljon, kun osaa nakata oikeaan paikkaan. Niistä on hyvä vedellä fileet, vaikkei nyt sentäs ihan mainitsemiasi kilon siivuja ole. Jotain kaheksansataa grammaa, sanon ma.
Tietysti Voissa suoritetaan paisto, eikä toki missään teflonpannussa. Kauhiaa.
Ehkä alan vastomaan (huom EI vihtomaan) sitten, kun niitä vaivoja alkaa tulemaan. Pekurikääpä on vieras sana, vai voisiko se olla lempinimi jollekin kulkusen tapaiselle:) Suonette, että suoritan nauramisen, tämä olis sopiva paikka:)
Maaliskuussa ei enää synny eniten lapsia, se oli silloin ennen vanhaan, kun ehkäisy oli harvinaista.
Ja kesällä oli tilaisuuksia myös ulkona suoritettaviin lisääntymisrituaaleihin.
Ahtaasti asuville kesä antoi aiheen laajentaa elinpiiriä.
Varo ettei punkki tai kyykäärme lähentele sinua, muista häiriköistä ei liene pelkoa.
Viimeiseen kysymykseesi vastaan kyllä, minulla on paljon selittämättömiä, kuohuttavia tunteita.- ::::
IGS:stä lunttasin, että vuosina 2004-2006 suurin syntyväisyys oli elokuussa, maaliskuu vasta kolmantena.
:::: kirjoitti:
IGS:stä lunttasin, että vuosina 2004-2006 suurin syntyväisyys oli elokuussa, maaliskuu vasta kolmantena.
Luin myös samasta aiheesta ehkä pari vuotta sitten, yleensäkin lapsia syntyy tasaisemmin ympäri vuoden, eikä keväällä isoja määriä.
Aloittajalle vielä, että lapset ja lapsenmieliset ovat aina aattoisin odotuksen vallassa.. :)
Ja pienikin vasta voi olla hyvä vasta, ainakin pienelle ihmiselle.
Vuodet ja vuodenajat vaihtuvat, yritetään pysytellä kyydissä mukana. Kohta on joulu."Anceli"
Sitä tikulla silmään joka ei enää voi muistella kuin vanhoja.
Tarkkanäköisenä kuitenkin tuli Korvani kipeäksi.
Ilahduttavaa, jo toinen vanhus jolta joskus kuohuu kattila yli.
Älä koskaan ikinä muutu, noh..? Pitäskös tää laittaa maarinan musiikkialoitukseen?
"Joulukuusihörhöilijäni"
H.- ::::
Anceli kirjoitti:
Luin myös samasta aiheesta ehkä pari vuotta sitten, yleensäkin lapsia syntyy tasaisemmin ympäri vuoden, eikä keväällä isoja määriä.
Aloittajalle vielä, että lapset ja lapsenmieliset ovat aina aattoisin odotuksen vallassa.. :)
Ja pienikin vasta voi olla hyvä vasta, ainakin pienelle ihmiselle.
Vuodet ja vuodenajat vaihtuvat, yritetään pysytellä kyydissä mukana. Kohta on joulu.Minä olen sen verran pieni ihminen, että minulle riittää lasten kokoa oleva vihta.
- meeriamanda
:::: kirjoitti:
Minä olen sen verran pieni ihminen, että minulle riittää lasten kokoa oleva vihta.
Minulle taas olisi mahdotonta vastan tuominen saunaan..eihän mun kulkisi henki.. Juurikin kaveri työteli ton pläntin ja se on sitten 2-3 tuntia terassinovi kiinni, et tasaantuu tuo ´ruohonlemu´.
Jos kuka niin minä kevään vihertymisestä nautin, tämäpä ei helpota vaan tuntuu vuosivuodelta pahenevan.
Kun on hetken sadellut, menen sadeviittani kanssa kauppareisulleni, satakoon...ei se minua haittaa, mut mun on helppo hengittää. - ::::
meeriamanda kirjoitti:
Minulle taas olisi mahdotonta vastan tuominen saunaan..eihän mun kulkisi henki.. Juurikin kaveri työteli ton pläntin ja se on sitten 2-3 tuntia terassinovi kiinni, et tasaantuu tuo ´ruohonlemu´.
Jos kuka niin minä kevään vihertymisestä nautin, tämäpä ei helpota vaan tuntuu vuosivuodelta pahenevan.
Kun on hetken sadellut, menen sadeviittani kanssa kauppareisulleni, satakoon...ei se minua haittaa, mut mun on helppo hengittää.Tasan ei käy onnen lahjat.
Minusta on vihtan tuoksu ihana, samoin kuin ulkoa kantautuva leikatun ruohon tuoksu. Voisi olla vaikka sen aromista hajuvettä ;))
Kumma kun ei helpota, olen luullut, että useinkin allergiat ja muut moiset vaivat hellittävän iän myötä. - meeriamanda
:::: kirjoitti:
Tasan ei käy onnen lahjat.
Minusta on vihtan tuoksu ihana, samoin kuin ulkoa kantautuva leikatun ruohon tuoksu. Voisi olla vaikka sen aromista hajuvettä ;))
Kumma kun ei helpota, olen luullut, että useinkin allergiat ja muut moiset vaivat hellittävän iän myötä.No ei käy. Mikreeni helpotti mut allergia oireet lisääntyy. Kai se sitten on niin et balanssissa pitää olla? :))
Taidan olla erilainen " muori " :))
- Lorena*
Olin hiukan etuajassa eilen olin saunomassa ihan aidossa savusaunassa. Saunan seinät kiiltävän mustat, tuoksut suoraan savun, nokisten seinien ja ison kivikasan sekoitusta. Lauteille mahtui kymmenisen henkeä - naiskylpijöitä. Joku hörppi omenasiideriä löylyissa kertoi sen olevan hänen tapa saunassa, että kaikkea.
Ihme kumma eipä peput tulleet nokisiksi lauteilla löylytellessä ja tietty vihta oli poikaa virvoittamaan niska-hartiaseudun kireitä lihaksia. Välillä kävimme uimassa useita kertoja.
Tänään on sitten palautumispäivä huomenis uudelleen kokolle ja aamuyöllä kotiin.
Nyt pitää keskikesästä juhlia ja nautia, vanhanajan juhannusruusut, ne valkoiset ovat täydessä kukassa.
Onnekasta Juhannusta kaikilla mausteilla. - Pojat ja tytöt muistakaa kerätä keskiyöllä yrttejä tyynyn alle tai kellikää ruishalmeessa jospa se aito ja oikea nousisi tähkäpäiden keskelle!."Lorena*"
Paljon on sitten kaunista leimaa lauteisiin jäänyt.
Olisihan se ollut hyvästä, jos nokikolarin kämmenjälki olisi tarttunut, sen sanotaan tuottavan onnea.
Ja kiva huomata, että nuoruuden yrttikylvyt nousevat vielä mieleen.
Varokin pyllyäsi kokolla sitten, ettei joku herra kesäjärviheinä hivele sitä
ja saa sinua ihan kuohuksiin.
H.
Ainahan sitä,mieli kuohahtelee näin vanhanakin.
On kiva jos joku nauraa kuhan ei sit olis itkua pitkästä ilosta.
Mä olen pitkään istunut illasta toiseen läppäri sylissä ja orottanut sitä vapauttavaa ilon purskahrusta.
Ei tuu kuplivaa tunnetta joka herättäs ne ilon pisarat tippumaan,on vaan sellanen olo kun jokivedellä.
Sellanen tumma suojoki jossa rantaheinat hiljaa värisee ja toisinaan se vesi ikäänkuin hiljaa muljahtaa ja taas soljuu hiljaa mustana eteenpäin.
Ei noi juhanukset ja vaput enää innosta ,ainoo josta välitän on joulu se sopii lapsenmieliselle hömelölle.
Tällä hetkellä eniten innostaa parvekkeella oleva harmaasiepon pesätouhut,neljä munaa pesässä ja kova tohina pesän pariskunnalla.- henrjii
Kyllähän sen vihdan pitää senverran riippakoivua olla, että saa kunnolla vihtua.
Kesän jälkeen tulee syksy, ja sitten talvi.
Pitkän pimiän kylmän lumisen jäisen hyisen tuulisen tympeän talven jälkeen tulee sitten kevät.- )( ,,:))
Ja sitten takatalvi, hyinen.
)( ,,:)) kirjoitti:
Ja sitten takatalvi, hyinen.
Se intiaanikesä jäi unholaan sieltä kesän jälkeen. Oikein kuuma miltein polttava.
- )( ,,:))
tulisilla kirjoitti:
Se intiaanikesä jäi unholaan sieltä kesän jälkeen. Oikein kuuma miltein polttava.
Mie kun tykkään istua varjossa, jottei tuo geeniperintö pääse pintaan.
Pitkä kuuma kesä, ja mä aion viettää sen. :))
Jos pitäisi äänestää Suomen sexikkäin mies, ääneni antaisin Pate Mustajärvelle.
Hänessä on seksiä, älykyyttä, silmän vilkkuvuutta, aah!
Popeda - Pitkä kuuma kesä
http://www.youtube.com/watch?v=8uHmW72RA1o&feature=related )( ,,:)) kirjoitti:
Mie kun tykkään istua varjossa, jottei tuo geeniperintö pääse pintaan.
Pitkä kuuma kesä, ja mä aion viettää sen. :))
Jos pitäisi äänestää Suomen sexikkäin mies, ääneni antaisin Pate Mustajärvelle.
Hänessä on seksiä, älykyyttä, silmän vilkkuvuutta, aah!
Popeda - Pitkä kuuma kesä
http://www.youtube.com/watch?v=8uHmW72RA1o&feature=relatedSysterin lupas tuoda helteet tänne, mutta sanoin sitten että saa viedä myös mennessään. En ole helteiden ihminen.
Popeda kelpaa mulle Paten , Harri Marstion, Jorma Kääriäisen ja Topi Sorsakosken kanssa. Mä elän vieläkin:
http://www.youtube.com/watch?v=9FTxz6uQ9xAtulisilla kirjoitti:
Systerin lupas tuoda helteet tänne, mutta sanoin sitten että saa viedä myös mennessään. En ole helteiden ihminen.
Popeda kelpaa mulle Paten , Harri Marstion, Jorma Kääriäisen ja Topi Sorsakosken kanssa. Mä elän vieläkin:
http://www.youtube.com/watch?v=9FTxz6uQ9xASiiiiis systerin tyttö lupas......
- )( ,,:))
tulisilla kirjoitti:
Siiiiis systerin tyttö lupas......
Haiskahtaapa John Fogertystä samoja tunnelmia, kuin Patesta.
Pianhan hän tulee Suomeen, vielä mietin, mennäkö vai eikö mennä?
Vielä on kesää jäljellä, ja lippuja.
Enpä ole koskaan kuullut tätä biisiä.
Siinä Fogerty soittaa soitintaan, kuin Jeff Healey aikoinaan, polvillaan.
Joy Of My Life - John Fogerty http://www.youtube.com/watch?v=-1Zi1SJFFbk
Tää on kyllä meikältä aikasti törkeetä.
Yrittää nyt väkisin venyttää kuollutta ketjuaan.
Mutta Juhannus-grillaus on alkanut Stadissakin.
Ostin pari päivää sitten aimo kimpaleen grillattua, kuumaa grillikylkeä Prisman grillistä.
Eilen tein vihanneskeiton johon laitoin mukaan kuusi palaa kylkeä.
Kiehautin keiton äsken, ihan kuohahtikin, ja jopa oli liha mureata ja hyvää.
Kuten aattona unelmoinkin.
H.- Lorena*
Joko käväisit siellä "pohjoisessa" jossakin mainitsit menostasi!
Vihanneskeitto on pop, 1l vettä pari kasvisliemikuutiota, 500g pakastekeitto juureksia plus ah niin hyviä Korpelan jauhottomia siskonmakkaroita, hyvää juhannuskeittoa!
Tämä musä ei ole vihje ei ole tarkoitus osoittaa ketään sormella,saati loukata, vaan minusta Juha Vainio on tosi mainio biisin tekijä, on tämä niin hulvattoman hauskaa kuunneltavaa. Monihan sinne pohjoiseen on rientänyt joko omalla kyydillä tai sitten YLE: n koko yön junamatkalla. Toivottavasti "kohtaamisia" tapahtuu matkalla Rovikselle.
http://www.youtube.com/watch?v=tGhLfiW1noY"Lorena*"
Matkani pohjoiseen taisi olla vain vierailu-uhkauksia Lapin neidoille.
En ole vieläkään niin paljon rauhoittunut että jaksaisin taas keskittyä
pelkkään kalasteluun. :)
Minä syön pakasteista vain Suomalaisen firman, Suomalaisia marjoja.
Raaka-aineeni ovat aina kotimaisia, talvellakin maksan itseni kipeäksi
kotimaisista Tomaateista.
Ella Kanninen on Italialaistunut, tosin äänensä on kaunis joten hänen hölötystään on mukavaa kuunnella.
Aito Italialainen varmaan kuolisi Suomessa, heille hiljaisuus on paholaisesta, kuten kelloton kirkko.
Maarina varmaan olisi tykännyt tuosta linkistä, hänellä kun on se "MM-Special"
Jauhollinen rasva-makkara saa kasvaa vain Juhannuksena ja kesälomilla.
Votkins on miun merkkini, vaan ei ole hänellä Juhannus-syömää.
Laitahan sie romanttinen pitsimekko päälle ensiyöksi.
Minkälainen Vihta sinulla on?
H.
- Lorena*
Miniä italialaisena puhua pälpättää kaiken aikaa, joten sitä taas kuuluu parin viikon kuluttua. On hyvin kohtelias, niinkuin Italiassa yleensä kohdellaan vanhempia henkilöitä. Pari lasta antaa piristystä elämään alkavat olla kaksikielisiä ja hyvin temperamenttisia lapsia. Joten vauhtia riittää.
Eipä vihdasta senparemmin kuin vihtojastakaan ole tietoakaan, paras suunnistaa kokolle kansan joukkoon. Aion tulla kotiin kuuntelemaan yöttömän yön junamatkaa Rovikselle. Hyvä idea ohjelmistoon musiikillinen matka ja miten matkustajat viihtyvät matkalla - luin jostakin ikähaitari liikkuu 8v- 72v. On paljon yksineläjiä joille onnistunut ohjelma antaa piristystä Iltaan ja yöhön.
jk. Onko sinulla vihta ja vihdottava läheisyydessä noin niinkuin lauteilla?"Lorena*"
Alahan availemaan tietokoneesi nettiradiota, kello on kohta 19.00
Rovis on entinen ralliautoilija Harri Rovanperä.
Yksin minä täällä kerrostalossa kuvittelen vihtovani,
Taloyhtiöllä on kyllä vapaa Juhannus-sauna, mutta erikseen on naisille omansa, valitettavasti.
Mitenkähän nuo lapin ihmiset kuvaavat "Pääkaupunkiansa"
roi vai romppu?
http://www.youtube.com/watch?v=ZyyWnUAgMQ4
H.- jokkismorsian
hunksz kirjoitti:
"Lorena*"
Alahan availemaan tietokoneesi nettiradiota, kello on kohta 19.00
Rovis on entinen ralliautoilija Harri Rovanperä.
Yksin minä täällä kerrostalossa kuvittelen vihtovani,
Taloyhtiöllä on kyllä vapaa Juhannus-sauna, mutta erikseen on naisille omansa, valitettavasti.
Mitenkähän nuo lapin ihmiset kuvaavat "Pääkaupunkiansa"
roi vai romppu?
http://www.youtube.com/watch?v=ZyyWnUAgMQ4
H.Roi ja Rovanperä on täältä kotoisin.
Moni muukin hyvä ralliautoilija, Poikkinainninstaan tuttu
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2087163
- 594692
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s434564- 733322
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko161975Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗261737- 191720
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹411600- 341489
- 1431267