RANSKAN VELAT SUOMEN MAKSETTAVAKSI ?

YHTEISVASTUU

STT

BRYSSEL. Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n mukaan euroalueen vakauttaminen vaatii tiiviimmän talous- ja pankkiunionin rakentamista pikatahdissa.

Pääjohtaja Christine Lagarde esitteli IMF:n arvion tilanteesta euroalueen valtiovarainministereille Luxemburgissa.

Sen mukaan muun muassa pankkien pääomittaminen euroalueen kriisirahastoista pitäisi sallia, jotta markkinoita hermostuttava kytkös valtioiden ja pankkien välillä saataisiin poikki.

IMF pitää tärkeänä myös jonkintyyppistä yhteisvastuullisuuden lisäämistä euromaiden veloista. Asiasta on heitelty ilmaan monenlaisia malleja.

Esitykset ovat monelta osin myrkkyä euroalueen vahvoille talouksille Suomelle, Saksalle ja Hollannille. Lagarde tyytyi toteamaan, että IMF kuulee arvioitaan varten eri tahoja.

"Emme tarkastele jokaisen maan kantaa erikseen. Toivomme vain, että viisaus ja paras, kokonaisuuden kannalta positiivinen ratkaisu voittaa", Lagarde sanoi

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ääni ruotsista

      19.06.2012 Ruotsalaisekonomisti sättii eurokriisin hoidon
      Ruotsalaisekonomistin Mats Perssonin mukaan kriisistä hyötyvät Euroopan pankkien omistajat ja EU-komissio.

      – Euroalueen kriisi on jakanut Euroopan asukkaat häviäjiin ja voittajiin.

      – Häviäjiä ovat Euroopan veronmaksajat ja kriisimaiden asukkaat, kun taas pankkien omistajat, hedge-rahastot ja EU-komissio ovat voittajia.

      – Veronmaksajat ovat pelastaneet uhkapeliä pelanneet pankkiirit ja pelurirahastot, kun taas kriisi on antanut komissiolle mahdollisuuden ajaa Euroopan talousunionia eli omia valtapyrkimyksiään.

      – Persson korostaa, että Euroopan johtajat ovat parin viime vuoden ajan tehneet jatkuvasti päätöksiä, jotka ovat räikeässä ristiriidassa sovitun eli Maastricht-sopimuksen kanssa.

      – Poliitikkojen puheissa ja kritiikittömässä mediassa operaatiota on perusteltu ”euron pelastamisella”.

      – Perssonin mukaan kasvava apu Kreikalle ja muille kriisimaille ei ole pelastanut eikä pelasta euroa, sillä euro maksuvälineenä ei ole koskaan ollut uhattuna.

      – Todellisuudessa pelastetuiksi ovat tulleet ihan muut tahot eli uhkapeliä harrastavat rahastot ja pankkiirit sekä EU-komissio. Kriisin avulla komissio ajaa fiskaalista eli budjettiunionia, jossa myös jäsenvaltioiden veroista ja tuloista päätettäisiin keskitetysti.

      – ”Sellainen unioni loisi tietysti paljon enemmän kiinnostavia uramahdollisuuksia Brysselissä asuvalle kansainväliselle byrokraattiluokalle.” Persson kirjoittaa.

      – Persson muistuttaa, että Yhdysvallat on keskitetysti johdettu valuutta- ja talousunioni. Tämä ei ole kuitenkaan estänyt Yhdysvaltoja keräämästä valtavia budjettialijäämiä ja erittäin ison valtiovelan. Ne ovat samaa tasoa kuin eteläisessä Euroopassa. »»
      http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=201206199813

      Huh-huh sentään olipas todella virkistävää vaihteeksi kuulla Vapaan Euroopan ääntä. Vapaalla Euroopan Alueella asuva ekonomisti sanoo suorat sanat koko Eurokriisin syistä ja myös sen kriisin hoidosta.

      Euroraha ei tosiaan ole ollut KOKO AIKANA UHATTUNA. Eikä sitä siinä mielessä ole tarvinnut pelastaa. Koko meneillään oleva "Eurokriisi" projekti on tarkoituksella alun perin kehitetty ja annettu kehittyä tällaiseksi.
      Lopullisena Komission tarkoituksena on ajaa Euromaat yhteiseen Liittovaltioon.

      Tuo on lyhyesti "Eurokriisin" koko 2.5 vuotisen historian juoni. Ja sen sanoo puolueettoman naapurimaamme arvostettu Ekonomisti.
      .

    • LISÄÄ LISÄÄÄ

      Espanjan pankkituen tarve selvisi - noin 62 miljardia

      Espanjan pankit tarvitsevat jopa 62 miljardia euroa pääomatukea selvitäkseen pahimmasta mahdollisesta talouskehitysennusteesta, kertoo kahden konsulttiyrityksen selvitys.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1998
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1037
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      877
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      763
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      751
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      13
      725
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      685
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      669
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      210
      668
    Aihe