Usko euroon voi ihmetyttää 10 vuoden kuluttua.
oi olla, että 10–20 vuoden kuluttua on laaja konsensus siitä, että oli perusteetonta uskoa yhteisvaluutta euroon, sanoi eduskunnan pankkivaltuutettu kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok) perjantaina Ylen Ykkösaamussa.
"En minä tiedä, oliko euro alunperinkin tuhoon tuomittu projekti", Zyskowicz pohti.
Kyseenalaista eurossa on Zyskowiczin mielestä se, voiko mailla olla yhteinen valuutta ja yhteinen rahapolitiikka ilman, että niillä on myös yhteinen talouspolitiikka eli yhteinen budjetti ja yhteiset budjettipäätökset.
"Voi olla, että jälkikäteen ihmetellään nykypäättäjien ymmärtämättömyyttä niin kuin me ihmettelemme 1990-luvun vahvan markan politiikkaa: "Olihan selvää, ettei se voi kestää."
Zyskowicz nimitti euroa ainutlaatuiseksi projektiksi, järjestelmäksi, joka voi purkautua, hajota "tai sitten joudutaan laajentamaan tätä yhteisyyttä myös yhteiseen talouspolitiikkaan".
Sitä Zyskowicz ei kuitenkaan pitänyt mahdollisena, että euromailla olisi yhteisvastuu veloista ilman yhteistä talouskuria.
Zyskowicz Ylelle:Voitte olla varmoja lamasta.
2
<50
Vastaukset
- euro häviää!
Eurolla on hyvät ja huonot puolensa.
Jos eri maat hoitaisivat asiansa kuntoon ja korruptio ei vaivaisi niin ei olisi tälläisiä euro-ongelmia.
Toisaalta koska on odotettavissa ettei pelisääntöjä kuitenkaan noudateta ja korruptio on valtoimenaan tietyissä maissa, niin ainoa keino ongelmien ratkaisemiseksi olisi maiden itsemääräämisoikeuden poistaminen ja tämä ei onnistu Euroopassa jossa eri mailla on yli tuhatvuotinen historia...
Euro siis tulee ennemmin/myöhemmin hajoamaan. - Savon mafiako taas
Nyt selitellään,että senhetkisellä tietämyksellä siirtyminen Euroon ja emuun oli hyvä sekä taloutta vakauttava tekijä.Kyllä jo silloin oli tiedossa tämä "valuvika" mikä emumaiden kesken on.Meilläkin se oli satavarmasti kaikkien päättäjien tiedossa,sillä siitähän kirjoitettiin myös lehdissä.Mentiin emuun koska haluttiin kaikkiin "ytimiin" muusta välittämättä.Ben sanoi jälkikäteen arvioituna vahvan markan politiikan olleen tuhoon tuomittu jo alusta,mutta uhohti sanoa sen,että silloinkin mm.teollisuuspomot eivät pitäneet vahvan markan politiikkaa järkevänä.Aivan samoin kuin nyt päättäjät eivät halua katsoa asioita realistisesti vaan haluavat "ytimiin" hinnalla millä hyvänsä.On näköjään "luonnonlaki",että saamme sellaisia päättäjiä joilla parrasvaloissa rypeminen menee yli kaiken.Tarkemmin kun ajattelee,niin eikös silloinkin pääministerinä ollut savolainen ja eroopassa komissaarina savolainen.Nyt pääministerinä on savolainen ja Suomenpankin pääjohtajana savolainen,sekä talouskomissaarina savolainen.Olisihan se pitänytkin arvata,että vastuu menee tänäkin päivänä kuulijan piikkiin.Tämäkin vielä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1225115Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303658No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452460- 501578
- 411560
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241504- 231391
- 141292
- 271198
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221117