Kuin monen exmies lähtee hurvitteleen juhannusta ilman lapsia???
Siis miehet jättää aina lapset äidille, oli joulu tai juhannus.
Hyvä kaikki äidit!
5
157
Vastaukset
- näin meillä
Kyllä, minun ex-mieheni lähti hurvittelemaan juhannusta ilman lapsia, ja lapset ovat minulla. Mutta viime juhannuksena minä hurvittelin, ja lapset olivat isällään. Ensi jouluna lapset ovat isällään, ja minulla he olivat viime jouluna. Vuorottelemme siis tasapuolisesti, ja niin olemme tehneet aina.
Turha täällä on tehdä tämmöisiä yleistyksiä ex-miehistä tai yhtään mistään. Minun ex-mieheni on aina ollut vastuuntuntoinen ja läsnäoleva isä. - wilma60
Kyllä minun ex hurvittelee juhannuksen, vapun, joulun ja kaikki mahdolliset juhlapyhät. Lisäksi kesä on hurvittelun kulta-aikaa ja silloin hän ei ennätä lapsia ollenkaan tapaamaan. Mutta uskon että ex:ni kaltaisia isiä on pieni osa isistä vaikka tätä palstaa lukemalla voisi kuvitella että kaikki isät ovat tälläisia.
- 20
http://yle.fi/uutiset/turvakodit_tayttyivat_juhannuksena/6193160
parempi kun lähtee eikä tule tötöö kotiin. - 1+1+3
En tiedä, minulla ei ole ex-miesten kanssa lapsia lainkaan. Lapset olen tehnyt tämän nykyisen kanssa ja vietimme juhannuksen yhdessä ystäviemme kanssa.
- UmmNoora
Mä olen kyllä naimisissa, mutta en oikein tajua asia pointtia... Mä ainakin hurvittelen kaikki joulut ja juhannukset lasteni kanssa, mikäs sen mukavampaa, parhaimmassa ja rakkaimmassa seurassa olen kun lasteni kanssa saan olla. Mun mielestä huonommassa asemassa on ne jotka ei voi lastensa kanssa juhlapyhiä viettää...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1084731Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293463No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452400- 501528
- 361453
- 381266
- 141172
- 1641060
- 271058
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv181015