90% tekee väärin

dippadaii

mutta ovat silti oikeassa. Liikenteen eräs typerimmistä säännöistä. Kiertoliittymään mennessä ei tarvi vilkuttaa, ei edes jos kääntyy heti seuraavasta. Onneksi tätä sääntöä ei juuri kukaan noudata, ei edes autokoulun autot.

35

406

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Liittymän Kiertäjä

      Kiertoliittymästä poistuttaessa vilkutetaan aina oli sitten kyseessä heti ensimmäinen liittymä tai vaikka viides. Ja silloin vilkutetaan aina oikealle! Erittäin käyttökelpoinen tapa ilmoittaa ympyrään pyrkiköille että itse kääntyy ympyrästä pois joten ympyrään pyrkijä voi ajaa sisään ekä tarvitse miettiä kääntyykö toinen pois liittymästä vai jatkaako tämä vielä pidemmälle. Harmi vain että osa autoilijoista ei ymmärrä tai välitä kertoa aikeistaan muille hyvissä ajoin vaan pidetään ne muut siellä ympyrän ulkopuolella jännityksessä mitä kukin tekee. Ja mitä se toisaalta muille kuuluu minne ja mistä kohtaa ympyrää muut poistuvat. Eihän se liikenteen sujuvuus ole kaikille se ensimmäinen prioriteetti liikenteessä ylipäätään. Pääasia on että oma ajaminen sujuu hienosti. Keskivertoa paremman kuljettajan ei tietenkään edes tarvitse ottaa muita huomioon.

      Ja mitä tulee autokoulujen autojen ajamiseen liikenneympyrässä en kertaakaan ole nähnyt ettei nämä olisi ympyrässä ajaneet kuten ohjeistuksissa opastetaan. Eli vilkkua käyttävät oikeassa kohtaa ja oikeaan aikaan.

    • 2+12

      Tuleeko sinulle aina yllätyksenä että liikenneympyrään saapuessaan autot kääntyvät sinne ?
      Mistä noita idiootteja sikiää ?

      • dippadaii

        No mistä minä voisin tietään, että mihin suuntaan kiertoliittymään ajava kääntyy, jos se ei vilkuta!

      • Vilkaise uudelleen
        dippadaii kirjoitti:

        No mistä minä voisin tietään, että mihin suuntaan kiertoliittymään ajava kääntyy, jos se ei vilkuta!

        Mahtaisiko se joka tulosuunnalla oleva 90 cm halkaisijaltaan oleva pakollisen ajosuunnan merkki auttaa päättelyssä?

      • toinen diipadai
        Vilkaise uudelleen kirjoitti:

        Mahtaisiko se joka tulosuunnalla oleva 90 cm halkaisijaltaan oleva pakollisen ajosuunnan merkki auttaa päättelyssä?

        Ei se merkki auta päättelyssä yhtään. Tulija tietenkin tulee liittymään mutta et voi tietää hänen kääntyvän ensimmäisestä pois jos ei ole vilkku päällä. Jos taas ei ole vilkkua, voit olettaa ettei hän poistu seuraavasta. Näin helppoa mutta sääntöjen laatijille liian vaikeaa.

      • -0-0-
        toinen diipadai kirjoitti:

        Ei se merkki auta päättelyssä yhtään. Tulija tietenkin tulee liittymään mutta et voi tietää hänen kääntyvän ensimmäisestä pois jos ei ole vilkku päällä. Jos taas ei ole vilkkua, voit olettaa ettei hän poistu seuraavasta. Näin helppoa mutta sääntöjen laatijille liian vaikeaa.

        "Vilkaise uudelleen" tarkoitti liikenneympyrään saapuvia. Eiväthän ne lähde sitä myötäpäivään kiertämään vaan vastapäivään. Saapuva on turha ilmoittaa saapumistaan vilkuttamalla koska on vain yksi kiertosuunta. Sen sijaan poistumisreittejä on useita ja poistumisesta on syytä vilkulla ilmoittaa.

        Samalla on syytä muistaa että myös poistuessa on väistettävä polkupyöräilijöitä jos siinä kevyenliikenteen väylä kulkee. Katso kuva: http://3.bp.blogspot.com/_YePNRcvHuvw/TN6fHp4uFgI/AAAAAAAAAQA/M_Cs8UIdjdw/s320/ympyra.png

    • ei tee

      Kääntyminen seuraavasta on poistumista.

    • Kestoaihe

      Tuntuu että jotkut on ajaneet muutaman kierroksen liikaa?

      • Hauska kommentti

        Hehehe, no todellakin! Säännöt on tässä asiassa aivan selvät, liittymästä poistuttaessa näytetään vilkkua oikealle. Voi tietysti näyttää varmuuden vuoksi vasemmalle jos aikoo monta kierrosta ympyrässä pyöriä! ;)

      • Kierros vielä...
        Hauska kommentti kirjoitti:

        Hehehe, no todellakin! Säännöt on tässä asiassa aivan selvät, liittymästä poistuttaessa näytetään vilkkua oikealle. Voi tietysti näyttää varmuuden vuoksi vasemmalle jos aikoo monta kierrosta ympyrässä pyöriä! ;)

        Jokainen turha ja toimintaohjeiden vastainen liike tai toiminta (vasemmalle vilkuttaminen) aiheuttaa muissa vain ylimääräistä arvailua ja arpomista. Turhaa on liikenneympyrässä vasemmalle vilkuttaa koska jokaisen tulisi ymmärtää että jos ei vilkuta oikealle on silloin tarkoitus jatkaa ympyrässä eteenpäin. Kun taas laittaa vilkun oikealle tulisi ympyräänpyrkijän ymmärtää että ollaan poistumassa ympyrästä.

    • seurailijatarko

      Niin, mikään ei kiellä ajamasta liittymään vilkku vasemmalle, eikä se ketään haittaa, päinvastoin. Eikä liittymästä ole pakko poistua ensimmäisellä kierroksella, voi ajaa toisenkin jos ei tunnu ulospääsyä löytyvän.
      Alkuperäisessä toteamuksessa oli kyse nimenomaan vilkun käytöstä ennen liittymään ajoa joka on minunkin mielestäni järkeenkäypää. Ja tosiaan olen nähnyt myös autokouluautojen näin tekevän.
      Useissa kiertoliittymissä siitä nimittäin on todella hyötyä niin jalankulkijoille (jos nyt älyävät vilkkuja katsella) kuin liittymään tuleville muille autoilijoille.

      • Kierros vielä

        Älä nyt sössötä joutavia. Ethän saa edes kääntyä kiertoliittymään vasemmalle. Ajaisit kohti vastaantulevaa liikennettä. Ei siellä ympyrässä jalankulkijoita ole. Epäilen, ettet ole edes nähnyt kiertoliittymää, tai sitten olet todella yksinkertainen ajatusmaaikmaltasi.

      • Muurrikka

        Jos laitat vilkun vasemmalle, osoitat muille että olet pysähtymässä tien (eli tässä tapauksessa liikenneympyrän) laitaan. Varmasti aiheuttaa hämmennystä. Liikenneympyrässä kun ei ole vasemmalle risteävää tietä, joten jäljelle jää tuo mainitsemani vaihtoehto vilkun käytölle.

      • Ympyränkaari
        Muurrikka kirjoitti:

        Jos laitat vilkun vasemmalle, osoitat muille että olet pysähtymässä tien (eli tässä tapauksessa liikenneympyrän) laitaan. Varmasti aiheuttaa hämmennystä. Liikenneympyrässä kun ei ole vasemmalle risteävää tietä, joten jäljelle jää tuo mainitsemani vaihtoehto vilkun käytölle.

        No voi sikstusta taas näitä älypäitä!
        Teoriassa on tietenkin niin, että ympyrään tullessa ei vilkuteta, mutta siitä poistuttaessa poistumissuunta aiottuun liittymään näytetään vilkulla. Ja jos ette sanomatta älyä, kumpaan suuntaa vilkutetaan, pitää teiltä ottaa heti kortit pois.
        Toimii oikein rakennetuissa ympyröissä eikä niissä ole epäselvää, miten tulee toimia.
        Kokonaan toinen juttu sitten onkin, etteivät nämä nykyajan tiemestarit ja muut kisällit kykene läheskään aina rakentamaan kunnollisia (= riittävän isoja) ympyröitä. Nämä mukaympyrät ovat niin mitättömiä, että siitä syntyy tuo "vilkku päälle jo tullessa" ilmiö. On nääs pakko vilkuttaa, jo ympyrän tullessa, jos ylipätään haluaa, että valo edes kerran ehtii välähtää. Pahimmassa tapauksessa sopivasta suunnasta tulevat eivät kaikki edes tajua tulevansa ympyrään (liikennemerkkejähän ei osata/keretä katsoa).

      • Liian pienet
        Ympyränkaari kirjoitti:

        ovat hankalia tuon vilkun käytön suhteen,kun käännytään heti seuraavasta sen takia on hyvä käyttää ennen tota vilkkua että siitä olisi toisille se hyöty!ainut onkelma juuri täs on se ettei porukka osaa käyttää sitä vilkkua oikein muutenkaan näissä!

      • diipadaii
        Ympyränkaari kirjoitti:

        No voi sikstusta taas näitä älypäitä!
        Teoriassa on tietenkin niin, että ympyrään tullessa ei vilkuteta, mutta siitä poistuttaessa poistumissuunta aiottuun liittymään näytetään vilkulla. Ja jos ette sanomatta älyä, kumpaan suuntaa vilkutetaan, pitää teiltä ottaa heti kortit pois.
        Toimii oikein rakennetuissa ympyröissä eikä niissä ole epäselvää, miten tulee toimia.
        Kokonaan toinen juttu sitten onkin, etteivät nämä nykyajan tiemestarit ja muut kisällit kykene läheskään aina rakentamaan kunnollisia (= riittävän isoja) ympyröitä. Nämä mukaympyrät ovat niin mitättömiä, että siitä syntyy tuo "vilkku päälle jo tullessa" ilmiö. On nääs pakko vilkuttaa, jo ympyrän tullessa, jos ylipätään haluaa, että valo edes kerran ehtii välähtää. Pahimmassa tapauksessa sopivasta suunnasta tulevat eivät kaikki edes tajua tulevansa ympyrään (liikennemerkkejähän ei osata/keretä katsoa).

        No juuri tuota tarkoitin aloituksessani, pisteet sinne.

        Niin, tuotahan ajoin juuri takaa, jos luettua ymmärrät.
        Eli oikealle (ympyrästä pois lähtiessä) on syytä vilkuttaa aina kun sieltä pois lähtee. Jos lähtee ensimmäisestä, on hyvä vilkuttaa jo hieman ennen ympyrään saapumista.

        Mutta tuo VASEMMALLE vilkuttaminen ympyrässä sen sijaan ei tee mitään muuta kuin aiheuta sekaannusta. Se kun tarkoittaa sitä, että olet pysähtymässä keskelle ympyrää. Ja jos vilkutat vasemmalle vieläpä ennen ympyrää, olet siis kääntymässä ympyrää väärään suuntaan tai tekemässä U-käännöksen juuri ennen ympyrää tms muuta älyvapaata...

    • Kultakutri

      Niin, eihän tässä luulisi olevan mitään epäselvää. Kyllä ympyräkäyttäytyminen on harvinaisen selkeästi kuvattu liikennesääntöihin.

      • aloittajantohveli

        Mutta kun siinä on juuri se suuri epäselvyys miksei vilkkua saa laittaa ajoissa kun se kerrankin olisi suositeltavaa.
        Aivan sama jos suositeltaisiin laittamaan vilkku päälle normaalissa risteyksessä aivan viime tingassa.

      • Pyörivä Ympyrä

        Niin sehän tässä huvittavaa onkin ettei tieliikennelaissa ole määritelty mitenkään ERIKSEEN liikenneympyrässä ajamisesta! Vilkun käytöstäkin on vain suositukset. Normaalit risteysajon säädökset ovat käytössä liikenneympyröissäkin. Ei pitäisi olla kansalaisille kovin vaikeita asioita mutta silti jopa omia "sääntöjä" yritetään käyttää ja levittä netissäkin. Ja sitten taas arvotaan etä mihinkähän tuokin on kääntymässä......

    • Olihan se niin?

      Mutta eikö se olekin niin, että liikenneympyrässä saa ohittaa oikealta? Ja että vilkkua laitetaan vasemmalle, koska ympyrässä ajaessahan käännytään vasemmalle?

      • Kelttis_

        Saat ohittaa oikealle ihan samalla perusteella kuin muullakin tiellä.
        Mutta tiedän siinä kääntyy vaan vasemmalle, eikä mikään risteys, joten vasemmalle ei ole mitään syytä vilkuttaa. Et kai muissakaan mutkissa käytä aina vilkkua??

      • Niinhän se oli?
        Kelttis_ kirjoitti:

        Mutta vasemmallehan siinä käännytään, ja oikealle vasta sitten kun lähdetään ympyrästä pois?

      • Kelttis_
        Niinhän se oli? kirjoitti:

        Mutta vasemmallehan siinä käännytään, ja oikealle vasta sitten kun lähdetään ympyrästä pois?

        Käännytään vasemmalle, kun se tie ei ole suora. Mutta et sinä siltä tieltä risteä minnekään, ennen kuin lähdet pois eli käännyt oikealle.

      • Niinkö se siis oli?
        Kelttis_ kirjoitti:

        Käännytään vasemmalle, kun se tie ei ole suora. Mutta et sinä siltä tieltä risteä minnekään, ennen kuin lähdet pois eli käännyt oikealle.

        Niin siis eli käännyn vasemmalle ja silloinhan pitää näyttää vilkkua? Ja tottakai näytän oikealle vilkkua kun poistun ympyrästä, vaikka ei siitä hyötyä ole.

      • Ympäri mennään.....
        Niinkö se siis oli? kirjoitti:

        Niin siis eli käännyn vasemmalle ja silloinhan pitää näyttää vilkkua? Ja tottakai näytän oikealle vilkkua kun poistun ympyrästä, vaikka ei siitä hyötyä ole.

        On valitettavaa että niin moni ei ymmärrä mitä hyötyä on laittaa vilkku oikealle kun ympyrästä on poistumassa. Toisaalta valitettavan moni kuvittelee ympyrässä "kääntyvänsä" vasemmalle vaikka vain ajosuunta ja auton keulan suunta kaartaa vasemmalle. Liikennesääntöjen ja ajorataan nähden ei ympyrässä siis "käännytä" vasemmalle ei vaikka ilmansuuntiin nähden liikkeen suunta muuttuukin

      • diipadaiii
        Ympäri mennään..... kirjoitti:

        On valitettavaa että niin moni ei ymmärrä mitä hyötyä on laittaa vilkku oikealle kun ympyrästä on poistumassa. Toisaalta valitettavan moni kuvittelee ympyrässä "kääntyvänsä" vasemmalle vaikka vain ajosuunta ja auton keulan suunta kaartaa vasemmalle. Liikennesääntöjen ja ajorataan nähden ei ympyrässä siis "käännytä" vasemmalle ei vaikka ilmansuuntiin nähden liikkeen suunta muuttuukin

        tämä taas johtuu siitä että normaaliristeyksissäkin jos ajorata kaartuu vasemmalle, yleensä pistetään vilkku päälle, vaikka sitä ei tarvittaisi.
        Toisaalta jos ajorata kaartuu vain hieman ja erotaan pääväylältä, ei silloin pistetäkään vilkkua, se on sitä logiikkaa.

      • Kelttis_
        Niinkö se siis oli? kirjoitti:

        Niin siis eli käännyn vasemmalle ja silloinhan pitää näyttää vilkkua? Ja tottakai näytän oikealle vilkkua kun poistun ympyrästä, vaikka ei siitä hyötyä ole.

        Voi olla ihminen vailla ymmärrystä........

        Sinä siis käytät silkkua tiellä jossa ei ole risteyksiä, mutta mutkia kylläkin, joka mutkan kohdalla? Eli jos tie kääntyy vasemmalle, niin sinulla on vilkku päällä.

        Ajotaitoja pitäisi mitata nykyään vähintään viiden vuoden välein, niin tälläisiä tampioita ei olisi liikkeellä. Ainakaan kortin kanssa.

      • Ympäri mennään taas...

        Juuri näin. Kummallisen paljon porukkaa käyttää vilkkua suhteessa siihen mihin päin ilmansuuntia auton keula ja ajosuunta muuttuu eikä siihen mihin nähden ajorataan,tiemerkintöihin tai liikennesääntöihin autolla käännytään. Jotkut tosiaan näyttävät suuntamerkkiä vasemmalle liikenneympyrässä ikäänkuin vilkuttavat vasemmalle kaartuvassa mutkassa vaikkei ympyrässä voi "kääntyä" kuin oikealle! Jos suuntamerkkiä näytetään vasemmalle,siis ympyrässä ajon "ohjeistuksen" vastaisesti saadaan aikaan vain turhaa arpomista muiden keskuudessa että mitähän tuokin vasemmalle vilkuttava oikein tarkoittaa. Jos ja kun niin moni katsoo oikeudekseen toimia omien "sääntöjensä" ja muka parempien ajotapojen tavalla kannattaa otta huomioon että kaikki eivät niitä tapoja ymmärrä eikä näe niitä edes parempana. Olen keskivertoa parempikuljettaja-harhaluulon vallassa ajavan kannattaa jättää ne omat säännöt ja toimintatavat käyttämättä ja pitäytyä ihan vain niissä "oikeissa" ja useimpien ymmärtämissä ja noudattamissa säännöissä vaikka se kuviteltu paremmuus omia sääntöjä kehoittaisi käyttämäänkin.

    • xnwiewn

      Minä en koskaan käytä vilkkua missään, en käyttänyt sitä edes inssikokeessa, jonka takia tuli hylkyjä niinkauan että löytyi paikka jossa oli vain suoraa tietä.

    • x6

      Minähän en teille vitun kusipäille vilkuttele! Alle 3 litraset on mopoja, joten pyörätielle mars!

      • oisko sulla lisää niitä?

        No nyt tuli taas Suoli24:lle tyypillinen nurkan takaa nimimerkin suojista huuteleva pelle. Juuri sinun kaltaiset nerot pitävät huolta että foorumin taso pysyy aina sillä legendaarisella tasolla millä se on itsensä ihmisten mieliin juurtunut. Hienoa että jaksoit nähdä vaivaa viestisi lähettämiseen sillä onhan sen pakosta täytynyt vaatia suurta ponnistusta koska noin perin fiksu ja nerokas viesti oli!!

      • Sua kovempi jätkä
        oisko sulla lisää niitä? kirjoitti:

        No nyt tuli taas Suoli24:lle tyypillinen nurkan takaa nimimerkin suojista huuteleva pelle. Juuri sinun kaltaiset nerot pitävät huolta että foorumin taso pysyy aina sillä legendaarisella tasolla millä se on itsensä ihmisten mieliin juurtunut. Hienoa että jaksoit nähdä vaivaa viestisi lähettämiseen sillä onhan sen pakosta täytynyt vaatia suurta ponnistusta koska noin perin fiksu ja nerokas viesti oli!!

        Kuules nyt, runkkupetteri. Minä väännän sut solmulle, jos kohdalle satut. Siitä on nurkan takaa huutelut kaukana. Ellet sitten sinä itke äitiä apuun, munton perspelle.

      • oisko sulla lisää niitä?
        Sua kovempi jätkä kirjoitti:

        Kuules nyt, runkkupetteri. Minä väännän sut solmulle, jos kohdalle satut. Siitä on nurkan takaa huutelut kaukana. Ellet sitten sinä itke äitiä apuun, munton perspelle.

        Arvasin sen että hiiri jatkoi nurkan takaa huutelua kun sen turvassa voi tehdä. Hehe. Anna tulla vaan lisää jos siltä tuntuu......

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2005
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1052
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      878
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      766
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      752
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      735
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      688
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      673
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      671
    Aihe