Tosiasoiden kieltäminen johtaa vain vaikeuksiin. Ennemmin tai myöhemmin on tehtävä se mitä pitää. Jarruttelu vain pidentää kärsimystä.
IMF:n johtaja Christine Lagarde kertoi totuuden: EU:n talousunionin syventäminen on oikea tie. Suomi, Saksa ovat väärässä - Paul Krugman vääntää rautalangasta:
"...Nobel-palkitun taloustieteen professorin Paul Krugmanin mielestä euromaiden tulisi suunnata tarmonsa finanssikriisin ratkomiseen syyllisten rankaisemisen sijaan.
- Tässä ei ole enää kyse opetuksen antamisesta. Euromaiden on kehitettävä ratkaisuja, Krugman lataa amerikkalaisen tv-kanavan PBS:n haastattelussa.
Krugmanin mukaan eurooppalaisten, ja erityisesti saksalaisten, tulisi ymmärtää ettei eurokriisissä ole kyse syyllisten etsimisestä ja rankaisemisesta – varsinkin kun suurin osa kriisin kärsijöistä on tavallisia kansalaisia, joilla ei ole ollut osaa eikä arpaa tilanteen luomiseen.
- Olin vuosi sitten vaimoni kanssa kuuntelemassa Saksan valtionvarainministerin Wolfgang Schäublen puhetta. Vaimoni otti kuulokkeensa pois seuratakseen Schäublen kehonkieltä. Puheen loputtua hän tokaisi minulle, että meille varmaan jaetaan pian ruoskat, jotta voimme rankaista itseämme. Puhe oli silkkaa läksytystä, Krugman naurahtaa.
Krugmanin mukaan reuna-alueen euromaat kuten Kreikka, Espanja, Portugal, Irlanti ja Italia saattavat joutua lopulta eroamaan yhteisvaluutasta niiden valtionvelkojen korkojen kivutessa yhä ylemmäs. Tämä uhkaa koko euron tulevaisuutta. Silti euroalueen johtajat ovat Saksa etunenässä pakottaneet kriisimaita leikkaamaan menojaan, mikä on vain tiputtanut maat syvemmälle lamaan ja entistä pahempiin velkoihin.
- Menoleikkaukset ovat olleet euromaiden ainoa ratkaisu ja ne ovat vain pahentaneet tilannetta, Krugman päivittelee.
Krugmanin mukaan euroalueen ongelma on määritelty virheellisesti.
- Kriisin syynä pidetään kuritonta veropolitiikkaa ja tuhlailua ja sitä yritetään ratkoa kiristämällä vyötä – tämä on täysin väärä lähestymistapa, Krugman tyrmää..."
(Verkkouutiset)
Suomen hallitus kuten myös oppositio väärällä tiellä
tal.pol
3
<50
Vastaukset
- pahalta näyttää
Liittovaltioon mennään mikäli kokoomus ja demarit pysyvät vallankahvassa.
- Santeri Alkion..
..suuri haave Euroopan Yhdysvalloista toteutuu siitä huolimatta, onko Suomi siinä mukana vai ei. Jääminen yksin Venäjän kainaloon on suuri virhe Suomelta.
Keskustan kannattaakin nyt korostaa, minkä puolueen aate-isä näki tulevaisuuteen jo 100 vuotta sitten. Jos Kokoomus jua SDP ovat tulleet Santeri Alkion linjoille, se on merkki viisaudesta.- Jyrki-juttabondi
Kataisen-Urpilaisen hallitus on liittämässä Suomea Pankkikeinottelijoiden Yhdysvaltaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668