Aivan käsittämätön ikävä sinua!

desperatejen

Tuntuu, että ikävöin sinua jo ihan liikaa, olet mielessäni jatkuvasti. Eilen juhannussuunnitelmieni mentyä pilalle jäin yksin kotiin ja silloin vasta järjetön ikävä iskikin. Ihan ahdisti hengitystä, itketti. Tiedän, että olen herkkä ihminen ja kiinnyn toisiin ehkä liiankin helposti, mutta välitän paljon sinusta, se kertoo vain siitä. Merkitset minulle paljon. Toisaalta voin syyttää tästä tyhmyydestä vain itseäni, voisinhan vain unohtaa sinut ja jatkaa eteenpäin. Mutta en voi, en tosissaan pysty tähän.

Tiedän, että välität minusta myös ja että olen mielessäsi, mutta merkitsenkö sinulle yhtä paljon kuin sinä minulle? Vai leikitkö vain tunteillani? Tuntuu, että olen osaltani aktiivisempi tässä suhteessamme, mutta sinä olet vain yhteydessä, kun se sinulle sopii. Olenkohan vain joku varasuunnitelma? Joku johon turvautua, kun ei muita ole saatavilla? En oikein tiedä sinusta, vaikutat niin mysteeriseltä. Mutta sen tiedän, että kaikesta huolimatta ikävöin ja kaipaan sinua suunnattomasti. Jossain alitajunnassani tiedän sen olevan typerää ja satuttavan minua lopulta tietäen, etten ehkä ole sinulle se tärkein, mutta en voi sille mitään. Merkitsen aivan liikaa minulle, ja ikävöin sinua kovasti.

Pitäisiköhän minun vain päästää irti...?

34

1407

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • luuloa...

      yksinäisyys siis aiheuttaa ikävän...oikeesti ei olekaan ikävä...vain yksinäinen

      • 2+1=3

        mut välil on kyl kiva olla yksin??


    • eilen luulin

      näkeväni sinut väkijoukossa ja katsottiin toisiamme tosi pitkään ja hymyiltiin. Tulit myöhemmin viereeni, enkä uskaltanut katsoa. En tiedä vieläkään olitko se sinä. Jotenkin vain aika seisahtui ja pelästyin mistä siihen tulit. Sitten katosit ja...

      • ertil

        joku yleisötapahtuma siis? Helsinki?


    • kuulostaapa

      tutulta... tunnenkohan minä sinut jen?

    • Aloitus on

      vissiin suunnattu miehelle? Ehkä toinen ei osaa ilmaista tunteitaan yhtä selvästi kuin sinä?

      • kuvittelua ?

        tai sit sillä toisella ei ole niitä tunteita...


      • Eiköhän.....
        kuvittelua ? kirjoitti:

        tai sit sillä toisella ei ole niitä tunteita...

        se ole just toisin päin, jos molemmat ovat persoonaltaan vähän herkkiä


      • miksiwhymiksi

        Mutta mikä siinä pelottaa ilmaista omat tunteensa?


    • Minullekin kävi

      Ap-kirjoittajalle! Osunko oikeaan kun arvaan että olet nainen ja mies ikänkuin varasi sinut juhannussuunnitelmiin, mutta koska tuli parempi tarjous toisaalta sinä jäit soittelemaan toista viulua eli yksin kotiin?

      • Ap

        Oikeaan osuit! Vaikka puhe oli alustavsti viettää juhannus yhdessä, niin kuitenkin. Parempi tarjous tuli muualta ilmeisesti, tämä kyllä osaltaan kertoo, etten ehkä olekaan niin tärkeä hänelle kuin kuvittelisi... Mutta silti kaipaan häntä, paljon.


    • :)

      Mullakin on ikävä erästä. Jopa niin ikävä, että kuvittelen näkeväni sen, vaikka se ei ole mahdollista.

      • ikävän kourissa

        Ikävä minullakin erästä. Järkyttävä. Mystinen. Surullista. Iho tarvitsisi toisen ihoa.


      • :)
        ikävän kourissa kirjoitti:

        Ikävä minullakin erästä. Järkyttävä. Mystinen. Surullista. Iho tarvitsisi toisen ihoa.

        :D Juurikin näin.


      • <3)))
        :) kirjoitti:

        :D Juurikin näin.

        Ikävä on luonnollinen tunne ja sitä kuuluu tuntea silloin, kun toista ei näe. Aidossa puhtaassa rakkaudessa, ikävä ei aiheuta tuskaa. Vaan lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta. Koska toinen on siinä lähellä, sydämessä. Niin. Aito rakkaus vapauttaa. Rakkauteen kuuluu luottamus, kunnioitus.. muun muassa.

        ,


      • %
        <3))) kirjoitti:

        Ikävä on luonnollinen tunne ja sitä kuuluu tuntea silloin, kun toista ei näe. Aidossa puhtaassa rakkaudessa, ikävä ei aiheuta tuskaa. Vaan lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta. Koska toinen on siinä lähellä, sydämessä. Niin. Aito rakkaus vapauttaa. Rakkauteen kuuluu luottamus, kunnioitus.. muun muassa.

        ,

        Roskaa "aidossa puhtaassa rakkaudessa ..jne." EI pidä paikkaansa. Ihmiset rakastavat ja kokevat eri tavoin, älä yritä määrätä mikä on oikeaa rakkautta ja mikä ei!!!!


    • s....

      päästä irti hyvä mies - olit vain hikinen laastari, hetken huvi

      • Minullekin kävi

        Ap! Älä anna sen enää koskaan tapahtua! Seuraava juhlapäivä tee suunnitelmat valmiiksi jonkun toisen kanssa. Itse olin varalla aivan liian kauan. Minäkin rakastin ja kaipasin mutta nyt jälkeenpäin ymmärrän ettei tunnetta ollut kuin yhteen suuntaan, minua oli niin helppo siinä tilanteessa käyttää omiin tarkoituksiinsa. Ei enää.


      • Ap
        Minullekin kävi kirjoitti:

        Ap! Älä anna sen enää koskaan tapahtua! Seuraava juhlapäivä tee suunnitelmat valmiiksi jonkun toisen kanssa. Itse olin varalla aivan liian kauan. Minäkin rakastin ja kaipasin mutta nyt jälkeenpäin ymmärrän ettei tunnetta ollut kuin yhteen suuntaan, minua oli niin helppo siinä tilanteessa käyttää omiin tarkoituksiinsa. Ei enää.

        Pitänee kaikissa suunnitelmissa jättää hänet varmaan taka-alalle... Mutta miten sait selville tunteiden olevan vain sinun puolelta? Ja miten onnistuit päästämään irti? Tiedän jossain sisimmässäni, että olen ilmeisesti myös vain ''varalla'' jos muuta ei heru, mutta en voi tunteilleni mitään. Herkkä näinen kun olen.


      • Minullekin kävi
        Ap kirjoitti:

        Pitänee kaikissa suunnitelmissa jättää hänet varmaan taka-alalle... Mutta miten sait selville tunteiden olevan vain sinun puolelta? Ja miten onnistuit päästämään irti? Tiedän jossain sisimmässäni, että olen ilmeisesti myös vain ''varalla'' jos muuta ei heru, mutta en voi tunteilleni mitään. Herkkä näinen kun olen.

        Aika raadollisella tavallahan se selvisi. Tätä jatkui pitkään etten koskaan voinut tietää olinko ensimmäisenä hänen ajankäytössään, haki todennäköisesti uutta suhdetta koko meidän yhdessäolon ajan ja jos yritys meni pieleen minä kuuluinkin taas elämäänsä. Virheeni oli siinä että jäin tosi tyhjän päälle kun sitten tulikin henkilö joka olikin se oikea, minut vaan diskattiin. Ja nainen voi olla hölmö kun ei rooliansa ymmärrä ajoissa. Jos myös hänellä olisi ollut tunteita minuun, ei hän olisi muualla halunnut olla, mutta sitä ei rakastunut nainen näe. Jos tuntuu että olet varahenkilö - kuten näin ulkopuolisen silmin näyttää - luulen että on vain ajan kysymys milloin hän tapaa "sen oikean".


    • tiedän

      Ei aina toisen osapuolen käytös tarkoita ettei rakastaisi.

      • Minullekin kävi

        Perusta tällainen ristiriita nimimerkki "tiedän". Jos rakastaa miksei käyttäytyisi sen edellyttämällä tavalla?


      • Ap

        Mitä rakkautta tai välittämistä se on, jos omalta osaltaan on yhteydessä ja saa vastakaikua aina silloin tällöin, kun toinen osapuoli ''muilta kiireiltään'' ehtii?


      • Niin joo

        "Ei se kyllä mitenkään näytä että rakastaa, päinvastoin, mutta tiedän että rakastaa kumminkin."
        Kuulostaako terveeltä?
        Siitä lähdetään, että asiat on miltä ne vaikuttaa.


    • tiedän

      Voi olla monia syitä; ihminen voi olla varattu, uskallus voi puuttua tai olla liiallista varovaisuutta, rakastamisesta huolimatta toinen voi vaikuttaa liian erilaiselta, luottamus voi puuttua jne. Ihmiset eivät aina käyttäydy loogisestikaan.

      • Ihmispoloiset

        Vois löytää toisensa! Ei mulla muuta. Kyl mieli tekis mullakin kullan viekkuun. Mahoton ikävä! Mut näil mennään. Ei auta itku markkinoilla.. oonks mä markkinoilla? Luulin olevani ihan muualla.


    • Korkealta pudonnut

      Yritän hymyillä mutta en pysty
      Yritän iloita mutta se on vaikeaa
      Tunteet ei jätä mua rauhaan
      Antakaan mun olla hetki
      Edes lyhyt, pieni hetki
      Mitä minulle tapahtuu?
      Miksi olen näin heikko?
      Sydänmestä puuttuu pala
      Missä se on? Mihin se hukattu?
      Antakaa se vittu takaisin
      Antakaa mun olla!!
      Tiedän et päivä parempi koittaa
      Mut sen aika ei ole vielä
      Nyt on surun, vihan ja suurien tunteiden aika
      Pelkään että arvet on taas suuret
      Avauduin ja annoin itsestäni
      Miksi mua sattuu?
      Eikö täälä voi luottaa ihmisiin?
      Auttakaa mua ymmärtämään
      Niin lähellä mutta niin kaukana
      Kun suljen silmät, nään sinut
      Kun avaan silmät, nään sinut
      Kun kävelen, kuljen ympyrää
      Auttakaa mut eteenpäin
      Haluan palata taaksepäin
      On vielä vaihtoehtoja
      Kaikki ei ole menetetty
      Vielä on toivoa
      Toivo ajaa minua nyt eteenpäin
      Siitä en koskaan luovu, en saa.
      En saa!! En halua!!

      • Selvästi

        Epätoivoisesti rakastunu. Ei uskalla lähestyy ooikeesti


      • tietolipas
        Selvästi kirjoitti:

        Epätoivoisesti rakastunu. Ei uskalla lähestyy ooikeesti

        Se on uskovainen ja rakastaa toista. Ei lähesty. Ku pelkää saavansa. Pakit siltä naiselta. Ei ole varma onko nainen uskova. Että hyväksyykö uskovan ukon itselle.


      • ---.
        tietolipas kirjoitti:

        Se on uskovainen ja rakastaa toista. Ei lähesty. Ku pelkää saavansa. Pakit siltä naiselta. Ei ole varma onko nainen uskova. Että hyväksyykö uskovan ukon itselle.

        sorry- erehdyit--


    • elämä on

      Jätä se unelmasi. On naimisissa ja pitää sinua hätävarana.

    • voi elämä

      Mistä sä täällä tiedät kuka on naimisissa ja kuka ei???

    • itse on sanonut

      olevansa ja kertonut paljon muutakin. Sellaisia ne pelimannet on.

    • voi elämä

      täällä palstallakin monta pelimannesoittelijaa, puhumattakaan muualla, et tiedä ketä ap tarkoittaa . Mut joo niitä yököttäviä pelureita riittää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      135
      7167
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      125
      4961
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      66
      4312
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3473
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2281
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      297
      1755
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1506
    8. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1475
    9. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1438
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      58
      1394
    Aihe