Mulla oli takavuosina sellainen salasuhde. Olimme molemmat tahoillamme varattuja, mutta silti tapailimme toisiamme varmaan enemmän kuin puolisoitamme ja sen täytyi sitten varmaan olla sitä tosi rakkautta. Mutkikkaat kuviot kuitenkin veivät meidät erilleen. Aluksi pidimme yhteyttä päivittäin, pikkuhiljaa yhteydenpito hiipui. Mutta joka kerta, kun hän pitkästä aikaa soitti tai tekstasi olo oli pitkään sen jälkeen kummallinen. Eilen sain facebookissa yhteisen ystävämme välityksellä terveisiä sinulta. Tänään olen näpytellyt monta viestiä, jotka olen kuitenkin poistanut. Soittaa en uskalla, olet kuitenkin huonossa paikassa.
Mitä mieltä te olette onko tässä mitään järkeä, pitäiskö jo lopettaa ja jättää kokonaan ottamatta yhteyttä? Se ei kuitenkaan (todennäköisesti) johda mihinkään, olemme molemmat suhteissa tahoillamme, kaipaamme toisiamme, mutta jostain syystä emme olleet (ja tuskin enään koskaan olemme) valmiita yhteiseen elämään. Roikutanko itseäni vain löysässä hirressä?
Mitä mieltä te olette onko tässä mitään järkeä, pitäiskö jo lopettaa ja jättää kokonaan ottamatta yhteyttä? Se ei kuitenkaan (todennäköisesti) johda mihinkään, olemme molemmat suhteissa tahoillamme, kaipaamme toisiamme, mutta jostain syystä emme olleet (ja tuskin enään koskaan olemme) valmiita yhteiseen elämään. Roikutanko itseäni vain löysässä hirressä?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Eniten on harmittanut se, mitä en tehnyt. Moraalipuoleen en ota kantaa...ei ole varaa arvostella.
Itse en ole enää hirressä. Olisit rohkea ja laittaisit sen viestin.
Ihan sama. Jos olet varattuna tapaillut toista, ansaitset mitä ikinä niskaasi kaadetaan. Olen moralisti. Enkä tunne tippaakaan sääliä.
Tottakai otat yhteyttä...entäpä jos hän on juuri se ns. "oikea". Kadut loppuelämäsi ettet ottanut yht. Häneen. S- posti olisi varmasti se paras tapa, sillä jos hänellä joku, jää turhat riitelyt pois toisessa päässä. Eikö?
Kerran täällä eletään. Onneton olet nyt. Oletko koko loppuelämäsi?
tai sitten tuo kaikki on vain uutuden viehätystä tai oikeastaan erinlaisuuden viehätystä, anna menneen olla ja keskity nyt siihen mitä sinulla on, sekin jo kertoo paljon ettei teidän suhteestanne silloinkaan tullut mitään vakavempaa, tuollaisesta haihattelusta jää useimmiten luu kouraan kun arki astuu elämään.
Ristiriitaisten tunteiden vallitessa päädyin sitten ratkaisuun, että laitoin facebookissa tälle meidän yhteiselle ystävälle joka asuu samalla paikkakunalla hänen kanssaan, että sanoo takaisin terveisiä ja että saa minulle joskus soitellakin. Mammari minä, siirsin pallon hänelle, jos hän soittaa hän kaipaa minua yhtä paljon ja jos ei soita niin sitten ei soita.
Eniten vaan pelkään sitä, että loma taas lähenee ja tänä vuonna olen lähdössä yksin lomalle, lähelle hänen kotikaupunkia. Entä, jos hän soittaa ja me tapaamme?
Tää on kyllä niin hullua, että miten joku ihminen voi vielä vuosienkin (6 vuotta, kun viimeksi näimme) päästä sekoittaa pään tällä tavalla ja yhdet terveiset saada tämmöisen tunnekuohun valtaan.
Kuuntelet vain sydämesi ääntä..se kertoo sen mitä kaipaat vastaukseksi..turha täällä on moralisteien ja ei-moralistien ääntä kuunella. Sydän kertoo totuuden...
Olen itse ollut vastaavanlaisessa tilanteessa ja usko pois, kun sitten näkee toisen pitkän ajan päästä ja tutustuu todella häneen, niin voi pettyä ja pahasti.
Minäkin ajattelin kaikkea ihanaa ja olin todella sekaisin tunteistani, vaikka en ole enää mikään teini, sitten kun tapasimme uudelleen ja vietin aikaa enemmän hänen kanssaan ,huomasin myös ettei hän niin ihana olekkaan. Nyt kun olet viestin hänelle laittanut ja jos hän ei ota yhteyttä, on minun mielestäni asia harvinaisen selvä, hänkään ei haihattele enää menneitä.
Älä tyydy vähempään kuin siihen ketä rakastat. Hyvä että toimit.
Olet J säälittävä. Niin niin säälittävä.
?????