Ensimmäiseksi koiraksi sopiva rotu kerrostaloon

Saapasjalkakoira

Koiran ottaminen ollut vuoden harkinnassa ja nyt olisi ajankohtaista, mutta sen oikean rodun löytäminen tuntuu niin kovin vaikealta. Olisin siis kiitollinen ehdotuksista ja kommenteista!

Asun kaupungissa 65m2 kaksiossa kerrostalossa, mutta ensimmäisessä kerroksessa. Loistavat ulkoilumahdollisuudet. Ei omaa pihaa :( Minulla aiemmin ollut perheessä lapsena pieni koira ja muutenkin tullut koirien kanssa aina oltua, mutta miehelläni ei kokemusta paljoa koirista ja itsellekin ensimmäinen ihan oma koira, vaikka elämä niiden kanssa tuttua.

Haluaisimme keskikokoisen tai ison koiran, joka sopii ensimmäiseksi koiraksi. Turkinlaatu ei ole merkittävä seikka, mutta lyhytkarvaiset kiinnostavat eniten. Koiran pitäisi tulla toisten koirien kanssa toimeen jotta voimme vierailla vanhemmillani yms sen kanssa ja tarvittaessa laittaa koiran hoitoon. Myös naapurustossa on paljon koiria joten emme tahdo mitään remmiräyhää! Myöskin olisi kiva jos koira tulee toimeen veljeni koiran kanssa niin niistä olisi sitten kaveriksi toisilleen. (tiedän että sosialistaminen ja koulutus merkka myös tässä asiassa mutta hakusessa siis rotu, joka yleisestiottaen tulee toisten koirien ja eläinten kanssa toimeen)

Ulkoilua olisi aamulla vain noin 15 min silloin kun kumpikin aamuvuorossa, ja sen jälkeen iltapäivällä töiden jälkeen n. 1h lenkki. Jos minulla on vapaapäivä/iltavuoro niin aamulenkki tulee pidemmäksi tai lenkkien määrä lisääntyy. Sitten vielä illalla 30min-1h ja mahdollisuuksien mukaan ulkoilua olisi enemmänkin. Pyrkimys olisi neljä ulkoilua per päivä koiran kanssa. Mahdollisesti käytäisiin myös koirapuistossa. Liikuntaa olisi niin kaupungissa kuin metsässä joka ihan vieressä, maalla vapaana (siksi haluan koiran joka luotettava vapaana ollessaan), kesäisin myös uimista yms jos koira tykkää. Mieheni haluaisi mahdollisesti käydä juoksulenkeillä koiran kanssa.

Koiran kanssa mentäisiin pentukouluun ja opeteltaisiin joitakin temppuja kotona sekä käytettäisiin aktivointileluja, jotta koira saa myös aivojumppaa.

Koira tulisi olemaan yksin vaihtelevasti minun vuorotyöni takia. Arkenakin on päiviä, ettei koiran tarvitsisi olla ollenkaan yksin. Toisina päivinä taas voi olla että olisi yksin jopa 9 tuntia töiden ajan, kun kumpikin aamupäivän töissä.

Koiralla saa olla oma persoona ja huumorintajua, mutta ei missään nimessä aggressiivinen/dominoiva. Myöskin meillä on kissa jonka kanssa sen on tultava toimeen. Suht helposti koulutettavaa koiraa haetaan, ja tällä tarkoietaan ihan sitä peruskoulutusta niin että koira sopeutuu yhteiskuntaan sekä me pysytään sen pomona, mutta mikään tokovalio ei ole hakusessa. Mitään robottia ei olla siitä kouluttamassa :) Koira saisi siis olla luonteeltaan sopeutuvainen, sosiaalinen, iloinen, mutta joka osaa myös ottaa rennosti ja rauhoittua. Ei kova haukkumaan/vahtimaan, kerrostalossa kun asutaan. Ystävällinen ja luotettava kaveri, perheenjäsen ja ystävä.

Rotuja jotka olleet mietinässä, saa kommentoida: staffi, dalmatialainen, lk collie, whippet, pointteri, podengot, faaraokoira, kromfohrländer. Onko tässä joku jonka luulisit olevan meille sopiva rotu tai joka kannattaa mielestäsi sulkea pois kokonaan vaihtoehdoista? Kaikenlaiset uusien rotujen ehdotukset otetaan vastaan! Kiitos! :)

21

7466

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Opi koiran elekieli

      Tuota tekstiä lukiessani tuli mieleen vain yksi rotu - Labradorin noutaja. Miettikääpä miksi se on hyvä opaskoira, huumekoira ym. niissä tehtävissä koiran on tultava toimeen ihmisten ja eläiten kanssa sekä sopeuduttava erilaisiin paikkoihin ja tilanteisiin rauhallisesti. Siinä on paketti, jossa kaikki toivomasi ominaisuudet. Miks ei myös Dalmatialainen, ainakin noista omista vaihtoehdoistasi paras. Lk Collie on käytetty paljon palveluskoirina, mutta varmaan menee myös perhekoirana. Pk Collieista olen huomannut moinia hyvin arkoja ja apaattisen näköisiä koiria. Tuntuu ettei niitä kiinnosta mikään, hiipivät omistajan perässä, ihan kuin sanoisivat "anteeksi kun olen olemassa." Staffi on kiva koira, mutten suosittele ekaksi koiraksi, jos koulutuksessa menee jotain pieleen voi tulla ongelmia ja sillä aikas vahva tuo purukalusto. Whippetistä minulla on se kokemus, että ne ovat aika arkoja ja pidättyväisiä eikä siis kovin sosiaalisia sekä palelevat talvella. Podengo on aika tempperamenttinen ja vilkas, tykkää jahdata jäniksiä, ei ekaksi koiraksi. Pointteri on metsästyskoira, ette kai aikoneet harrastaa metsästystä? Faaraokoirasta en osaa oikeen sanoa mitään. Tuo kromfohrländer on aika uusi rotu Suomessa, eikä minulla ole siitäkään kokemuksia. Näyttää vähän Parsonilta ja jos yhtään on samaa tyyppiä kuin terrierit niin terävä luonne saattaa olla. Terriereitä en suosittele ekaksi koiraksi myöskään, ovat tempperamenttisia ja turhautuessaan varmasti haukkuvat. Koiraa ei pidä ottaa ulkonäön perusteella vaan täytyy todellakin miettiä mitä koiran kanssa haluaa tehdä ja siten valita siihen tarkoitukseen sopiva rotu sekä luonteen piirteet kannattaa huomioida. Kannattaa lueskella kasvattajien kotisivuja sekä rotuyhdistysten sivuja, niistä löytää paljon tietoa rotuominaisuuksista sekä käyttötarkoituksista. Olen opiskellut paljon koirien käyttäytymisestä ja koulutuksesta. Itselläni on snautseri, joka tykkää agilitystä ja saksanpaimen koira, jota koulutan pelastuskoiraksi. Onnea koiran hankintaan ja haluan myös suositella luettavaksi Tommy Wirenin uuden koirjan; Onnistu koirasi koulutuksessa. :)

      • g6##

        Erään erittäin kokeneen ongelmakoirakouluttajan mukaan labradoreilla on paljon enemmän ongelmia kuin yleensä kuvitellaan, koska kyseessä on turhautumisen välttämiseksi runsaasti aktivointia ja haasteita vaativa rotu. Kultaista noutajaa kuvaili paljon varmemmaksi kotikoiraksi.


    • Saapasjalkakoira

      Kiitos erittäin paljon vastauksesta! Joo noi aiemmin mietityt rodut laitoin koska jokainen kiinnostaa, mutta ei olla varmoja onko mikään se oikea, esim staffia ei oteta koska ei tule toisten koirien kanssa välttämättä toimeen aikuisena, kromfohrländer ja podengo haukkuvat kotona yms. Siksihän pyysinkin rotuehdotuksia :) Ja kiitos myös kirjavinkistä, sillä olenkin juuri ajatellut lähteä etsiskelemään hyviä koirakirjoja luettavaksi. Joskus vuosia sitten tuli luettua Tuire Kaimion kirjoja, ja niitä varmaan lähden taas metsästämään Wirenin lisäksi.
      Labradorinnoutajassa huolestuttaa kun olen kuullut että nuorena ovat äärimmäisen energisiä ja remppaavat kämppää paljonkin. Vuokralla kun asutaan niin toivotaan että ne kylppärin putkistot jäisivät rauhaan, tutun labradorinnoutaja nimittäin oli pentuna päättänyt tehdä oman putkiremontin ja onnistunut siinä aika hyvin.. :D
      Olisiko jollakin sitten kerrottavaa lisää labradorinnoutajasta ja dalmatiankoirasta, että miten käy ensimmäiseksi koiraksi ja perheeseen jossa harrastukset jäisivät siihen yhteiseen puuhailuun ja lenkkelílyyn, ei siis olla esim. agilityä luultavasti aloittamassa. Kuitenkin erittäin kiinnostuneita ollaan koiran hyvästä kasvatuksesta ja tullaan paneutumaan asiaan sekä opiskelemaan lisä ennen koiran hankintaa. Arvostan omakohtaisia kokemuksia!

      • Saapasjalkakoira

        Ja sitä pointeria oltiin ajateltu kun miehen tutulla ollut seurakoiran virkaa toimittamassa aktiivisessa kodissa, ensimmäisenä koirana eikä sen kanssa ollut koskaan ongelmia. Kuitenkin se ajatus on jätetty nyt komeroon koska tuo oli luultavasti poikkeustapaus, tuskimpa sellaista moni edes myy perheeseen jossa ei metsästystä harrastettaisi.


    • ehdotusehdotus

      whippet ja lk collie sopivat noista vaihotehdoista parhaiten teille.
      Suosittelen whippettiä. Se on juuri tuollainen millaisen koiran haluaisit. Näyttelylinjainen on helpompi luonteeltaan. Olisi kuitenkin hyvä, jos olisi kotinne lähellä paikka missä voi juosta vapaanakin. Ainakin näyttelylinjaisen saa koulutettua niin, ettei karkaile.

    • Saapasjalkakoira

      Eilen tulikin innostuttua enempi tuosta whippetistä, juurikin sen luonteen takia. Siitä on nyt kaivettu lisää tietoa, kiitos asiallisista vastauksista! :)

      • Saapasjalkakoira

        Ja g6##, minä olen itse ajatellut samoin. Tuntuu että labradori on hiukka liian vaativa meille, on niin energinen ja vahva pakkaus. Myöskin taitavat olla aika sairaita, ainakin lonkkiensa puolesta?


    • tytti,

      lk collie, ehdottomasti.
      sopii kuin nakutettu toivomuksiisi, jos päädyt collieen, muista sosiaalistaa hyvin, jotkut yksilöt arkoja.
      Onnea ja tuuria sen oikean rodun ja ystävän valitsemiseen! :)

    • Sseropi

      Pieni huomio, myös aamulenkki on tehtävä jos koira on yksin 9h. Itse menen seitsemään töihin, aamulenkki vähintään puoli tuntia valitettavast kello viiden jälkeen jo. En pystyisi olemaan töissä jos koira olisi nukkunut yön ja joutuisi taas nukkuun koko päivän ilman lenkkiä.Olisi kyllä varmaan tehnyt pahojakin turhautuessaan.

      • joku vaan.

        Dalmatialainen on todella runsasta liikuntaa varten kehitetty rotu, jolle 10km:nkään lenkki ei vielä ole kummoinen haaste. Mille tahansa uroskoiralle 15 min aamuisin tuskin riittää edes poikkeustapauksessa, rakko ei tyhjene kerrasta vaan noin 10 merkkauksen seurauksena, ja tahdin siinä tietää vain koira... minuutin välein jalka ei välttämättä nouse.
        Turkin vaativuuskin voi olla suhteellista, turkkikoiraa hoidat tunnin silloin tällöin, mutta lyhytturkkisen pukemisen tai kylmänarkuuden kanssa saatat painia kolmanneksen vuotta.


    • Ppointer

      Huolioida kannattaa myös tassupesuihin, ruokiin, pissojen siivoukseen ym aamulla tarvittava aika. Ja kodin turvalloseksi tekeminen eli illalla jääneet vaaralliset jutut siivottava päiväksi pois.

    • tuttua

      Vähintään ekat 4-6kk on syytä varautua siihen, että ulkoiluja on alle kahden tunnin välein, tai saat siivota pissoja lattioilta.

    • tuttua

      Vähintään ekat 4-6kk on syytä varautua siihen, että ulkoiluja on alle kahden tunnin välein, tai saat siivota pissoja lattioilta.

    • cirneco

      Hih, oli kuin minun kirjoittamani. Oli niin samanlaiset kriteerit ja osa roduistakin samoja. Meidän valintamme on cirneco. Avokkini ihastui niihin kun näimme niitä ja muista roduista ei enää keskustella mikä sopii minullekin. :) Cirneco on whippetin kokoinen mutta faaraokoiran näköinen ja ihanan avoin ja iloinen koira ja tosi ystävällisiltä ja seurallisilta tuntuivat ja luetun perusteella ovat. Tutustukaa tähänkin rotuun!

    • Saapasjalkakoira

      Kiitos kovasti vastauksista ja vinkeistä! Paljon olenkin pohdiskellut millaista tulee arki pennun kanssa olemaan ja pystyn järjestää omat työvuorot niin, että jopa ensimmäinen kuukausi koiran ei tarvitsi olla yhdenkään työpäivän ajan yksin vaan aina joku olisi kotona ja yksinoloa totuteltaisiin pikkuhiljaa, lisäksi sisäsiistiksi opettaminen olisi helpompaa kun ei heti tarvitsisi pidätellä sitä 8 tuntia. Luulen että tällaiset asiat meillä on ihan hoidossa. Nyt olen etsinyt tietoa cirnecosta ja olen aivan rakastunut rotuun! Kiitos erityisesti tästä rotuehdotuksesta! Melko samanlainen kuin whippet, tuntuu sopivan meille kuin nakutettu. Lisäksi ulkonäkö viehättää ehkä hieman enemmän kuin whippetin. Mies kuitenkin kovasti haluaisi staffin.. Pohdiskelut siis jatkuvat eikä koiran ottamisella mikään kiire ole. Pyytäisin kuitenkin vielä kommenttia staffiin, tiedän että toive koirasosiaalisuudesta ei välttämättä toteudu kys. rodun kohdalla. Pystymme kuitenkin elämään asian kanssa, jos muuten sopiva koira meille. Omat suosikkini ovat staffi ja cirneco, mutta kannattaako staffia edes harkita vielä?

    • bona

      Itse olen päätynyt ottamaan ensimmäiseksi koiraksi amstaffin. Monet minua pelottelivat tästä rodusta, nämä olivat kuitenkin ihmisiä joilla ei ollut minkäänlaista henk.koht. kokemusta koirarodusta. Aloin siis ottaa selvää rodusta, ehkä vähän toivoen että löytäisin jotain mikä saisi minut muuttamaan mieleni ja haluamaan jonkun helpomman rodun. Rakastuin kuitenkin koko ajan vaan enemmän ja enemmän.
      Itse rekisteröidyin amstaffit.com foorumille ja aloin kysellä omistajilta ja kasvattajilta kokemuksia ja sain paljon rohkaisua koiran ottoa kohtaan. Ihmiset ovat olleet todella avuliaita ja olen päässyt ihan livenäkin tutustumaan heidän koiriinsa. Olen myös päässyt sitä kautta tarkkailemaan kasvattajia hieman paremmin, kuin mitä heidän kotisivuiltaan selviää ja valitsemaan heistä mieluisimpia, joista todennäköisesti joltakulta aion sitten koirani ottaa.

      Menee nyt vähän ohi sinun kysymyksestä, mutta vinkkinä voisin tosiaan mainita, että nyt internettiaikaan kun se on todella helppoa kannattaa olla yhteydessä rodun omistajiin ja kasvattajiin. Etenkin jos pähkäilette nyt staffin ja cirnecon välillä niin kukapa paremmin tietäisi, kuin ihminen joka omistaa / kasvattaa kyseisiä koiria. Pääsette varmasti myös tutustumaan rodun edustajiin ja kyselemään kaikkia mieltä askarruttavia kysymyksiä. Itse koen sen ainakin todella hyödylliseksi.
      Lisäksi mikä onkaan parempi tapa osoittaa kasvattajalle aitoa kiinnostustaan, kuin alkaa ottaa hyvissä ajoin selvää siitä, sopiiko rotu todella itselle. Tsemppiä, toivottavasti löytyy mieluinen koira teille :)!

    • Ounouuuuu

      Vinttikoirat ovat yllättävän hyviä kerrostaloasukkaita hiljaisuutensa takia, ja varmaan aloittajalle sopisivat ne pienikokoisemmat rodut. Luonteeltaan ne ovat yleensä rauhallisen ystävällisiä, omaan perheeseen kiintyviä.
      Niitä kiinnostaa eniten juokseminen, eikä varsinaisesti muuta aktivoineja tarvita, ellei halua itse.
      Kaikilla koirilla sosiaalisuus, irtiolo ja hihnakäytös ovat koulutuskysymyksiä, myös koiran yksilöllinen luonne vaikuttaa paljon. Pehmeäluonteinen narttukoira sopii ensikoiraksi. Kasvattaja osaa kertoa pennuistaan jo luonteitakin, ja valita teille sopivan.
      Itselläni on kaksi englanninvinttikoiraa ja kissa. Kerrostalossa. Kivasti menee, ei ongelmia. Talvella pukeutumista en näe minkäänmoisena ongelmana, helppoa ja mukavaa on sekin.

    • Bostoninterrieri

      Bostoninterrieri. Bostoninterrieri ei ole nimestään huolimatta terrieri, vaan se on sukua bulldogeille ja mastiffeille. Bostoni on seurallinen ja ystävällinen seurakoira. Se on hiljainen rotu, se haukkuu hyvin harvoin. Bostoni on helppo kouluttaa.

      Kotimaassaan Yhdysvalloissa bostoninterrieriä kutsutaan usein leikkisästi "amerikkalaiseksi herrasmieheksi" johtuen bostonin ystävällisestä luonteesta ja värityksestä, joka tuo mieleen miesten tumman puvun valkoisine paitoineen.

      Bostoninterrieri ei vaadi välttämättä pitkiä lenkkejä, mutta jaksaa kuitenkin liikkua paljon.

      Ohut ja lyhyt turkki ei suojaa bostonia Suomen talvessa, joten koiralle puetaan kelin mukaan päälle mantteli, haalari tai villapaita, eikä kovilla pakkasilla lenkkeillä kovin pitkälle. Monelle bostonin omistajalle ompelemisesta ja neulomisesta on tullut koiran myötä uusi harrastus, sillä hyvin istuvia valmisvaatteita voi olla vaikea löytää.

      Bostoninterrierillä ei ole metsästysviettiä, joten se ei karkaa vaan pysyy omistajansa läheisyydessä. Metsästysvietin puutteen vuoksi se tulee myös hyvin toimeen muiden eläinten kanssa.

      Turkki on helppohoitoinen. Se harjataan ja pyyhitään kostealla liinalla tarvittaessa. Turkista ei irtoa karvaa.

      Bostoninterrierin hienolaatuinen karva on lyhyttä ja kiiltävää. Väriltään se on joko brindle, seal (musta, jossa on punainen vivahde) tai musta. Yleisin väri on brindle. Kaikissa väreissä tulee olla valkoiset symmetriset merkit.

      Suomeen ensimmäinen bostoni saapui vuonna 1955, mutta rotu oli pitkään melko harvinainen, ja on yleistynyt Suomessa vasta viime vuosina. Yhdysvalloissa bostoninterrieri on suosittu rotu, onhan se Yhdysvaltojen kansalliskoira.

      Bostoninterrieri on melko terve ja pitkäikäinen rotu. Rodulla esiintyy allergioita, silmäsairauksia ja polvilumpion sijoiltaanmenoa. Bostoninterrierin pentu maksaa noin 1500-2500 euroa.

    • valkoinen2

      Labbiksilla niin paljon sairauksia, dalmatialaiset liian vilkkaita, valkoinen paimenkoira voisi olla hyvä.

    • Anonyymi

      Whippet ja pinseri

    • Anonyymi

      Staffi kannattaa sulkea pois

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe