Muutama vuosi sitten Pietu-spämmi tuhosi tämän palstan, myötämieliset floodaajat onnistuivat siinä missä vastustajat, Tepot ja Jerry Falwellit surkeasti epäonnistuivat: veivät Ipun palstalta uskottavuuden ja asialliset kirjoittajat. nykyään täällä on pelkkää epämääräistä jauhantaa, josta ei parhaalla tahdollakaan löydä viitteitä puolueen alkuperäisestä tarkoituksesta.
Ennen itsenäisyyspuolue lähetti julkisuuteen filosofian tohtori Ilkka Hakalehdon ja professori Karhun hyvällä suomella kirjoitettuja kannanottoja, viime aikoina on IPU:n suunnalta kuultu joltakin oudolta parviaiselta vain, että "En ole virtsannut kahvipannuun".
IPU:n Uudenmaan sivulla on galleriassa kuva mielenosoituksesta eduskunnan edessä http://ipuuusimaa.suntuubi.com/?cat=5&img=57 ja aiheesta tehty kirjoitus http://ipuuusimaa.suntuubi.com/?cat=8 Tämä on kaiken entisajan työn tyhjäksi tekevä irvikuva. Siellä on skinnari pilottipuseroineen ja tuo teksti asiasta marginalisoi touhun lopullisesti.
Että joku rötvää toiminnan ja erittäinkin vertauskuvallisesti kyllä hajottaa teltan ja sotkee kahvin, on sellaista, mille ei mitään voi. Nykyisin perussuomalaisten Orimattilan valtuustossa toimiva ukko hääri kerran itsenäisyyspuolueen liepeillä ja muutti käytännön toiminnan tyhjänjauhannaksi.
Kaikissa puolueissa on, herra paratkoon, omat vikansa ja löylynlyömänsä. Viikonloppusoturinsa, jotka ensin itse sähläävät puolueen paikallistoiminnan ja sitten lähtevät heti ovet paukkuen. Mutta niin historiallinen ja kunniakas tavoite kuin isänmaan itsenäisyys, sen hyväksi toimiminen jääkäreiden ja aktivistien jalanjäljissä - sama kaiku on askelten - edellyttäisi parempaa asennoitumista.
Itsenäisyysliikkeen syvä rappio
44
97
Vastaukset
- SiskoSuomi
Alustaja otsikoi
"Itsenäisyysliikkeen syvä rappio" - ja pohtii syitä nykyiseen puolueen matalaan profiiliin.
Puuttumatta sisältöön - totean minäkin, että saitilta on kaikonnut monta ansiokasta kirjoittajaa, mm. Satakunnan miehet, Ei-Eu ja paljon muita.Muistanenko nimimerkit edes oikein.
- Allekirjoittanutkaan ei viimevuosina ole kovin aktiivinen ollut - lieneekö turhautumista ja luovuttamista ylivoiman edess? Hm...
On kahdenlaista ylivoimaa: raha ja valta.
PUOLUETUET ovat vääristäneet ja rappeuttaneet kansanvallan Suomessa. Suuretpuolueet ovat etääntyneet kansasta ja alkaneet elää omaa elämäänsä kansan vaatimuksista -ja eduista piittaamatta. Viimeaikaiset tapahtumat huomaa jo sokea Reetakin.
MEDIAVALTA on suurten puolueiden käsissä, senkin tiedämme.
Itsenäisyyspuolueen ja myös muiden pienpuolueiden on mahdoton toimia ylivoimaa vastaan ilman rahaa ja sananvapaudellista tasa-arvoa mediassa.
Kaikki tiet on tukossa.
Pieni joukko valtiollisen itsenäisyyden kannattajia julkaisee IPU -lehteä ja yrittää saada kansaa hereille - ennekuin putoamme jyrkänteeltä...
iTSENÄISYYSPUOLUEEN
Matala profiili EI JOHDU puolueen rappeutumisesta - vaan suurten puolueiden kuristusotteesta talouspolitiikan -ja mediavallan keinoin. Nykyisestä pattitilanteesta on käsittääkseni vain yksi ulospääsy - on kiireesti jätettävä EU ja €uro.
Seuraava kirjoitus kuvaa tilannetta hyvin tavallisen kansalaisen näkökulmasta.
http://ellelazarov.puheenvuoro.uusisuomi.fi/109287-eu-kuin-jokin-uskonlahko- asiat tunteva
IPU on rappiolla, tosiasiaa ei voi kieltää.
- Anja Koivistoinen
Hyvä SiskoSuomi!
Juuri näin se on pienpuolueiden kohdalla. Harmittaa suunnattomasti, kun tekee töitä omalla ajallaan ja rahallaan ja sitten saa äänestäen puolelta kuulla, että rappiolla ollaan.
Valitettavasti lehdet ei anna palstatilaa pienpuolueille vaikka kuinka sinne kirjoittelisi. Valta-/eduskuntapuolueet ovat päivittäin sivuilla. Ja "piru" vieköön se ei ole meidän pienpuolueiden vika.
Pienpuolueilla EI ole puoluetukia joiden varassa voisi luodaa näkyvyyttä ja tunnettevuutta. Siinä on ratkaiseva ero. Mitähän tapahtuisi jos kaikki puolueet olisivat samalla viivalla eli vapaaehtoisin voimin toimivia? - uusi suunta
Meillähän on mahdottoman hyvä ase. Se on toiminta ilman rahaa. Tehdään selväksi että emme piittaa rahasta ja korruptiosta. Koko tämä EU:n ja Suomen rappio on korruptiorahan syytä. Puolueen sääntöihin selvä kohta joka kieltää rahan vastaanoton sivullisilta. Vain jäsenmaksut ovat sallittuja.
Netti on se kanava joka on ilmainen. Miksi IPU ei käytä sitä lainkaan hyväksi. Virallinen nettisivu täysin aneeminen. Tarvitaan koko porukka työhön. Siksi tuolle nettisivulle pitää saada kaikkien ipulaisten kirjoitukset asioista. Tarvitaan siis jokaiselle oma kotisivu ja siihen paljon kirjoituksia ja muuta ajankohtaista sekä uusia ajatuksia.Keskenään seurustelu vie umpioon. Tämäkin sivu on tarpeellinen. - Kirvesmies
uusi suunta kirjoitti:
Meillähän on mahdottoman hyvä ase. Se on toiminta ilman rahaa. Tehdään selväksi että emme piittaa rahasta ja korruptiosta. Koko tämä EU:n ja Suomen rappio on korruptiorahan syytä. Puolueen sääntöihin selvä kohta joka kieltää rahan vastaanoton sivullisilta. Vain jäsenmaksut ovat sallittuja.
Netti on se kanava joka on ilmainen. Miksi IPU ei käytä sitä lainkaan hyväksi. Virallinen nettisivu täysin aneeminen. Tarvitaan koko porukka työhön. Siksi tuolle nettisivulle pitää saada kaikkien ipulaisten kirjoitukset asioista. Tarvitaan siis jokaiselle oma kotisivu ja siihen paljon kirjoituksia ja muuta ajankohtaista sekä uusia ajatuksia.Keskenään seurustelu vie umpioon. Tämäkin sivu on tarpeellinen.Totta joka sana.
Porukat kotisivuja rustaamaan loman aikana ja mielipidettä kehiin.
-Mitäpä mieltä alaolevasta uutisesta?
- Minulle ei ainakaan Kepulaiset kertonu kun meitä EU:hun höynättiin, että vieraille valtioille pitäis antaa oikeus ronkkia meidän budjettia. Voi hyvä tavaton! Tähänkö on tultu?
Taloussanomat 26.6.2012 10:56
"EU:lle halutaan oikeus ronkkia jäsenvaltioiden budjetteja".
http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2012/06/26/eulle-halutaan-oikeus-ronkkia-jasenvaltioiden-budjetteja/201232211/12 - muut rappiolla
asiat tunteva kirjoitti:
IPU on rappiolla, tosiasiaa ei voi kieltää.
Ei siltä näytä. Monet ovat tulleet jo IPUn linjoille. Siperia opettaa.
- jää nähtäväksi
uusi suunta kirjoitti:
Meillähän on mahdottoman hyvä ase. Se on toiminta ilman rahaa. Tehdään selväksi että emme piittaa rahasta ja korruptiosta. Koko tämä EU:n ja Suomen rappio on korruptiorahan syytä. Puolueen sääntöihin selvä kohta joka kieltää rahan vastaanoton sivullisilta. Vain jäsenmaksut ovat sallittuja.
Netti on se kanava joka on ilmainen. Miksi IPU ei käytä sitä lainkaan hyväksi. Virallinen nettisivu täysin aneeminen. Tarvitaan koko porukka työhön. Siksi tuolle nettisivulle pitää saada kaikkien ipulaisten kirjoitukset asioista. Tarvitaan siis jokaiselle oma kotisivu ja siihen paljon kirjoituksia ja muuta ajankohtaista sekä uusia ajatuksia.Keskenään seurustelu vie umpioon. Tämäkin sivu on tarpeellinen.saa kait niitä aseita olla, jos ei näe nokkaansa pitemmälle, eikä tunnista oikeaa vihollista, vaan jahtaa etupäässä omia. Väki vähenee Ipussa, paraneeko pidot?
- hymistely ei auta
Hyvä kirjoitus SiskoSuomi! Itseasiassa kumpikin ylläoleva on hyviä kirjoituksia, lukuunottamatta aloituksen otsikkoa. Suora puhe ei ole aina pahasta.
Olisi tosiaan hienoa nähdä SiskoSuomi useammin täällä. Jos saisimme palstan elpymään nyt kun kansa alkaa tajuta mikä EU oikeasti on. - Tähystäjä
Joo. Hymistely ei auta, se on totta.
Tervetuloa Itsenäisyyspuolueen rivistöön, Anja Koivistoinen taustajoukkoinesi.
Yhdessä voimme enemmän.
Sitä sanotaan demokratiaksi:)
Ja SiskoSuomikin täällä pitkästä aikaa, kynä terävänä.
Naisenergiaa tarvitaan. Milloin toteutuu Hakalehdon kaipaama naisunioni?
kyselee - SiskoSuomi
Luin jokin aika sitten Reutersin välittämän uutisen, että
BRITANNIA ALOITTAA ELÄMÄNLAADUN MITTAAMISEN.
Uutisen mukaan pääministeri David Cameron siteerasi Robert Kennedyä sanoessaan, että bruttokansantuote (bkt) mittaa kaikkea muuta paitsi sitä, mikä on tärkeää.
Niinpä. Milloin saamme Suomalaiset päättäjät tajuamaan tuon, kansallisesti erittäin tärkeän perusasian, elämänlaadun mittaamisen. Britannia ei ole euro-maa. Oli kansallista viisautta sekin, etteivät hirttäneet itseään €uroon. Meidän tilanne on toinen. Olemme poliittisesti lahjaton kansa. Lyömme päämme kerta toisensa jälkeen samaan mäntyyn - kokoomus, SDP jne.
On sanottu: millaiset johtajat – sellainen koko kansa. Hidasta ollaan oppimaan, emmekä huomaa, että aika käy vähiin…
1. Velkaantuminen
kts. Velkakello.fi
2. Maanpuolustus
Muut eivät meitä auta – se muistettakoon.
Terveisin
SiskoSuomi- asioista tietävä
IPUn henkinen, moraalinen ja toiminnallinen tila ovat katastrofaalisia. Asia, jota IPU ajaa on hyvä. Ensin pitäisi laittaa oma pesä kuntoon, sitten voi menestystä tulla asialle ja puolueelle.
- henkesi haisee
asioista tietävä kirjoitti:
IPUn henkinen, moraalinen ja toiminnallinen tila ovat katastrofaalisia. Asia, jota IPU ajaa on hyvä. Ensin pitäisi laittaa oma pesä kuntoon, sitten voi menestystä tulla asialle ja puolueelle.
IPUn pesä on puhdas. Vastustajamme,kokoomuslaiset,kepulaiset ja persut ja heidän rahoittajansa,vaan yrittävät tuhota meitä ja samalla koko Suomen kansaa. Näette kaikki millaisia valheita vastustajat heittelevät. Ainoa keino niitä vastaan on tuhota heidät. Siksi tämäkin sivu pitää täyttää järkevillä kirjoituksilla.Monta vuotta on annettu vihollisen hääriä täällä vapaasti. Sellainen ei käy.
- asioista tietävä
henkesi haisee kirjoitti:
IPUn pesä on puhdas. Vastustajamme,kokoomuslaiset,kepulaiset ja persut ja heidän rahoittajansa,vaan yrittävät tuhota meitä ja samalla koko Suomen kansaa. Näette kaikki millaisia valheita vastustajat heittelevät. Ainoa keino niitä vastaan on tuhota heidät. Siksi tämäkin sivu pitää täyttää järkevillä kirjoituksilla.Monta vuotta on annettu vihollisen hääriä täällä vapaasti. Sellainen ei käy.
Peruslähtökohta on se, että ensin IPUn tulee tunnustaa tosiasiat omassa toiminnassaan ja katua tekojaan.
Erikoista, että IPUn palstalla eniten miinuksia saa kirjoitukset, jotka ovat totta! - paranoija
asioista tietävä kirjoitti:
Peruslähtökohta on se, että ensin IPUn tulee tunnustaa tosiasiat omassa toiminnassaan ja katua tekojaan.
Erikoista, että IPUn palstalla eniten miinuksia saa kirjoitukset, jotka ovat totta!Arvoisa
nimim. asioista tietävä.
Miksi toistat täällä pakkomielteisesti samaaa päivästä päivään?
Hae toki ammattiapua, jos pipo kiristää. - asioista tietävä
paranoija kirjoitti:
Arvoisa
nimim. asioista tietävä.
Miksi toistat täällä pakkomielteisesti samaaa päivästä päivään?
Hae toki ammattiapua, jos pipo kiristää.Sinunkin pitää tunnustaa että minä kirjoitan TOTTA! IPU ei tule menestymään ellei se tunnusta tosiasioita tee katumusta ja palaa kristilliselle linjalle.
- Jaha...
asioista tietävä kirjoitti:
Sinunkin pitää tunnustaa että minä kirjoitan TOTTA! IPU ei tule menestymään ellei se tunnusta tosiasioita tee katumusta ja palaa kristilliselle linjalle.
"ja palaa kristilliselle linjalle."
Että semmosta hihhulointia... - Töh?
asioista tietävä kirjoitti:
Sinunkin pitää tunnustaa että minä kirjoitan TOTTA! IPU ei tule menestymään ellei se tunnusta tosiasioita tee katumusta ja palaa kristilliselle linjalle.
Milloin se on ollu kristillisellä linjalla?
Tsiikaa sitte enempi Kristillisdemokraattien löpinöitä jos oot semmosta seuraa vailla. - Rökäle
asioista tietävä kirjoitti:
IPUn henkinen, moraalinen ja toiminnallinen tila ovat katastrofaalisia. Asia, jota IPU ajaa on hyvä. Ensin pitäisi laittaa oma pesä kuntoon, sitten voi menestystä tulla asialle ja puolueelle.
Kenen pesä on kunnossa? Vastaa kun kysytään tai poistu palstalta.
- LIL JON
asioista tietävä kirjoitti:
IPUn henkinen, moraalinen ja toiminnallinen tila ovat katastrofaalisia. Asia, jota IPU ajaa on hyvä. Ensin pitäisi laittaa oma pesä kuntoon, sitten voi menestystä tulla asialle ja puolueelle.
Ite harkitsen IPU:n jäsenyyttä hartaasti. Ehdottakaas mulle puoluetta näillä ARVOILLA:
-Yrittäjyys
-Ei tueta enää EU-maita
-Kreikka ulos eurosta
-Suomi mukaan kaasuputki hankkeisiin
-Hyväksyn työperäisen maahanmuuton mutta tänne ei tartte tulla lorvimaan sosiaali tuella
-Maahanmuuttajille maksullinen koulutus
KIITOS JOS VIITSITTE VASTATA :) - LIL JON
LIL JON kirjoitti:
Ite harkitsen IPU:n jäsenyyttä hartaasti. Ehdottakaas mulle puoluetta näillä ARVOILLA:
-Yrittäjyys
-Ei tueta enää EU-maita
-Kreikka ulos eurosta
-Suomi mukaan kaasuputki hankkeisiin
-Hyväksyn työperäisen maahanmuuton mutta tänne ei tartte tulla lorvimaan sosiaali tuella
-Maahanmuuttajille maksullinen koulutus
KIITOS JOS VIITSITTE VASTATA :)(LISÄYSTÄ TOHON EDELLISEEN. HARKITSEN NÄITÄ PUOLUEITA)
-IPU
-SKP
-SDP
-KOK
-LIB
-VAS - apuja tarvitaan
LIL JON kirjoitti:
(LISÄYSTÄ TOHON EDELLISEEN. HARKITSEN NÄITÄ PUOLUEITA)
-IPU
-SKP
-SDP
-KOK
-LIB
-VASLIL JON
Ipun puheenjohtaja on itse ollut elämänsä yrittäjä - jos hän ei tiedä yrittäjän arkea, niin kuka sitten? Moniko näistä valtapuolueiden vetäjistä tietää oikeasti työelämästä yhtään mitään!?
Kristillisyysttä löytyy taatusti, jo Senioreissa syvästi kristillisiä arvoja kunnioittavia on paljon.
Älä mieti liian kauan, vaan ota selvää suoraan! - Kadu itse
asioista tietävä kirjoitti:
Sinunkin pitää tunnustaa että minä kirjoitan TOTTA! IPU ei tule menestymään ellei se tunnusta tosiasioita tee katumusta ja palaa kristilliselle linjalle.
Te uskovaiset olette koko ajan olleet se kivi kengässä joka on estänyt IPUn nousun eduskuntaan ja pelastamaan suomalaisten talouden roistojen kynsistä. Kehtaatkin vielä kehua saavutuksiasi. Alusta alkaen harjoittamanne hihhulointi on vienyt äänestäjien kiinnostuksen ja mitätöinyt sen suuren työn jota toiset ovat tehneet.
- Evl.II
asioista tietävä kirjoitti:
IPUn henkinen, moraalinen ja toiminnallinen tila ovat katastrofaalisia. Asia, jota IPU ajaa on hyvä. Ensin pitäisi laittaa oma pesä kuntoon, sitten voi menestystä tulla asialle ja puolueelle.
Asia on niinkuin sanot. Uskovaiset on savustettu ulos puolueesta, siunaus taisi mennä heidän mukanaan. Kannatus vähenee joka vaaleissa.
Sokeat ovat jääneet taluttelemaan toisiaan.
- ei valheita
Missä Ipu ei toimi "kristillisillä linjoilla"? En tiedä kuin sen että USKONTO on tärkeä osa Ipua myös ja sen olen itse henk.koht. todennut. Jos toisinväittäjä ei oikeasti tiedä mitä puhuu, olisi parempi olla hiljaa!
- Horst VSL
Hyviä asenteita - ja ideoitakin. On hyvä tunnustaa tosiasiat, totuus voittaa vaikka sillä olisi yksikin puolustaja. Toivon, että Suomen historian tutkimus olisi itsenäisyysliikkeessä edelleen muotia. Sieltä löytyy tieto, taito ja oikea asenne sekä arvomaailma ja aatteellinen perusta, jolta pohjalta tuetaan kansamme itsemääräämisoikeutta.
Ohjelmallinen peruskirja ja muita kattavia tietoja sisältävät paperit täytyisi saada aikaiseksi.. Ettei mentäisi pelkkien tilanteiden ja suhdanteiden mukana taisteluihin, jossa tiedot ovat hujan hajan.
Jälkiviisaasti sanoen, Vapaan Suomen Liiton olisi tullut keskittyä tietojen, taitojen, varojen ja aatteen sekä - eikä vähiten tärkeimpänä - maamme historian tuntemuksen kehittämiseen silloin, kun siihen oli tohtori Ilkka Hakalehdon johdolla erinomaiset puitteet. Hän opetti usein meille historiaa, mutta sitä olisi siis pitänyt harrastaa huomattavasti enemmän ja panostaan juuri siihen sitä aikaa ja energiaa sekä rahoja, jotka menivät turhissa vaalirynnistyksissä. Ei vaaleihin osallistumiselle paljoa vaihtoehtoja ollut eikä ole, mutta sittenkin on pyrittävä ensin saamaan kuntoon se pohja, jolta ponnistaa.
Viisautta, voimaa, rohkeutta, karaktääriä sekä energiaa tarvitaan. Nämä kasvavat sitä mukaa kuin tietämys kasvaa.
Että Ipun kannatus jotakuinkin jäi puoleen edellisvaaleista, on ulkoista vikaa, jolle ei mitään mahdeta. On aloitettava sisäremontti! Ehdotan
1. Tuumatalkoita - tällä palstalla
2. Suomen historian tutkimuksen vakavaa harrastusta
3. Aatteellista perustyötä, itsenäisyysmyönteisyyden valtio-opillista määrittelyä. Riittävän massiivinen 'tiedosto' tätä kaikkea tekisi valtavan vaikutuksen.
4. Tunneilmaisujen sovelias käyttö. Usein tulee sanottua "Euroneuvostoliitto haisee pahalta!" mutta pyrytään käyttämään vallassaolevien tyyliä, mitä lähempänä ilmaisu on tunteettomuutta, sitä lähempänä se on valtaa. Opeta ja osoita, mutta älä valita.
Luodaan itsenäisyysliikkeelle identiteettiä. Kerrotaan, keitä me olemme ja mitä arvoja edustamme sen takana, että tavoittelemme Maastrichtin sopimuksen irtisanomista ja muiden muassa itsenäisen talous- ja rahapolitiikan palauttamista Suomeen.
Tosiasioiden tunnustaminen ja - totu sitä sallimahan, mik ei parkuen parane - ovat hyviä viisauksia. Aatteellinen pohjatyö ja Suomen historiaan sekä Euroopan integraatioon liittyvä selvitys ovat sekä tosiasioiden tutkimista ja tunnustamista että jotakin, mitä voidaan tehdä.
Nyt ei hötkyillä eikä kuluteta voimia, vaan kerätään ja säästetään niitä sekä hankitaan tietoja kuin Veikko Huovisen hamsterit talvivarastoja, joita sitten kelpaa ihailla ja käyttää, kun on mistä ottaa. - uskosta puhdistus
Siinä siis syy ettei puolue ole eduskunnassa. Eihän valtion asioita voi johtaa uskovaiset. Käy kuin USAn ja EUn.
- Itsenäisyyspuolue
a
- Ketä kiinnostaa?
Kuollut yhden itkun puolue.
- Eva Kehäraakki
Ei ole porukkaa, ei ideoita eikä osaamista. Ipu lepäilee laakereillaan, kai odotellen seuraavia europarlamenttivaaleja, joihin vaikuttamaan pitäisi lähteä. Jengi riitelee kuin moneksi palaseksi hajonnut vasemmisto ja murenee edelleen. Mihin lie katosi kunnollinen aines ja kyky yhteistyöhön.
Sosiaalinen media, blogit, palstat ja sivut olisi pitänyt ottaa kunnolla haltuun jo kymmenen vuotta sitten, ja viimeistään nyt. Tohtori Hakalehdon erehdys oli luoda puolueesta väljärakenteinen ja vapaamuotoinen, esim. jäsenjärjestöjen ollessa 'kannatusyhdistyksiä'. Tästä linjasta ja mistä lie vielä seurasi, että toiminta ei ollut koordinoitua, vaikka Ilkka oli koko ajan puhelimen päässä painostamassa vähiä aktiiveja toimintaan. Eivät valtapuolueet onnenkaupalla ja hajanaisina ole valtaan päässeet. He ovat tienneet, että poliittisen liikkeen tulee olla kaaderipuolue. Hajanaisille ja yksittäisille toimijoille voidaan luoda tilaa muulla tavoin. Vapaan Suomen Liiton rakenne, jota dosentti Hakalehti esitteli jo kirjassaan EU-kaappaus, oli liian väljänä niin hajanainen, että poliittisen historian kunnioitettavan tason tutkijan olisi pitänyt se nähdä. Moni muu asia, ehkä kaikki muu oli all right.
Näin on, että ensin perusperiaatteet ja järjestön luonne sekä identiteetti kuntoon, sitten puolueen rakenne ojennukseen. Sen on oltava rumalta kuulostava ylhäältä ohjattu ja valtaa alaspäin jakava ranskalainen ja EU:n itsensä toteuttama poliittinen järjestelmä.
Kaaderipuolue-rakenne estäisi puupää Paavo Päivöjen tulon toimintasuunnitelmaa tekevän, puoluejohdon käskyjä noudattavan kokouksen vesittäjiksi.
"EU tekee tuhoa maassamme", on totta, mutta mahdolliset kannattajat haluavat myös tietää, ketkä ja miltä arvoperustalta näin sanovat. Kolmas itsenäisyystaistelu ja äänestyslipun avulla tavoiteltava kansannousu edellyttävät sekä sosiaalisempaa että ohjatumpaa otetta :) - Idea ilman rahaa
Eva Kehäraakki kirjoitti:
Ei ole porukkaa, ei ideoita eikä osaamista. Ipu lepäilee laakereillaan, kai odotellen seuraavia europarlamenttivaaleja, joihin vaikuttamaan pitäisi lähteä. Jengi riitelee kuin moneksi palaseksi hajonnut vasemmisto ja murenee edelleen. Mihin lie katosi kunnollinen aines ja kyky yhteistyöhön.
Sosiaalinen media, blogit, palstat ja sivut olisi pitänyt ottaa kunnolla haltuun jo kymmenen vuotta sitten, ja viimeistään nyt. Tohtori Hakalehdon erehdys oli luoda puolueesta väljärakenteinen ja vapaamuotoinen, esim. jäsenjärjestöjen ollessa 'kannatusyhdistyksiä'. Tästä linjasta ja mistä lie vielä seurasi, että toiminta ei ollut koordinoitua, vaikka Ilkka oli koko ajan puhelimen päässä painostamassa vähiä aktiiveja toimintaan. Eivät valtapuolueet onnenkaupalla ja hajanaisina ole valtaan päässeet. He ovat tienneet, että poliittisen liikkeen tulee olla kaaderipuolue. Hajanaisille ja yksittäisille toimijoille voidaan luoda tilaa muulla tavoin. Vapaan Suomen Liiton rakenne, jota dosentti Hakalehti esitteli jo kirjassaan EU-kaappaus, oli liian väljänä niin hajanainen, että poliittisen historian kunnioitettavan tason tutkijan olisi pitänyt se nähdä. Moni muu asia, ehkä kaikki muu oli all right.
Näin on, että ensin perusperiaatteet ja järjestön luonne sekä identiteetti kuntoon, sitten puolueen rakenne ojennukseen. Sen on oltava rumalta kuulostava ylhäältä ohjattu ja valtaa alaspäin jakava ranskalainen ja EU:n itsensä toteuttama poliittinen järjestelmä.
Kaaderipuolue-rakenne estäisi puupää Paavo Päivöjen tulon toimintasuunnitelmaa tekevän, puoluejohdon käskyjä noudattavan kokouksen vesittäjiksi.
"EU tekee tuhoa maassamme", on totta, mutta mahdolliset kannattajat haluavat myös tietää, ketkä ja miltä arvoperustalta näin sanovat. Kolmas itsenäisyystaistelu ja äänestyslipun avulla tavoiteltava kansannousu edellyttävät sekä sosiaalisempaa että ohjatumpaa otetta :)Pane sitten toimeksi.
- Pitkälinjalainen
Idea ilman rahaa kirjoitti:
Pane sitten toimeksi.
Toimeksi?! Joo, onhan ne erotelleet ihmisiä syyttä (ilman rahaa). Sen tämän puolueen johto on osannut.
Lähimmäisten kohtelu ei ole raha-, vaan asenne kysymys.
- VSL-ajoilta.
Totta haastat. En halua olla pahansuopa, mutta Vapaan Suomen Liiton/ IPU:n työnjälki näyttää, miten asia on.
Parhaat ääniharavat ja uskollisimmat työntekijät on heitelty puolueesta, viimeisin moka tais olla lääkäri Mirja-Leena Isoahon erottaminen puolueesta ilman syytä.
Missä on Jaakko Jukkola, työmyyrä ja ääniharava? Missä kannatusjoukot?
Missä on Jorma Vaasan vaalipiiristä, touhumies ja sponsori?
Missä Jyrki Vaskela?
Missä Veli Karhu Tampereelta ja vaimonsa Pirkko?
Missä reippaat pojat Kymestä?
Missä on ymmärrys, ipulaiset?
Olisiko viisainta puhua suut puhtaaksi? Kyyninen nurkkakuntalaisuus tappaa viimeisenkin yrittämisen halun. Ja KUKA ON VOITTAJA? Se taitaa olla EU:n liitovaltio ja velkaorjuus alkaa. Onko sitten hauskaa, pellet?- uutta putkeen
Yhteistä koko joukolle on kiihkeä uskovaisuus. Se on hajoittanut kaiken. Toivottavasti johto jo käsittää sen että puolue ei voi olla uskonlahko näinä aikoina. On aika raskasta tehdä työtä puolueen eteen kun jotkut aina kampittavat kristillisillä periaatteillaan. Eikö nykyajan koulutetut ihmiset pysty parempaan kuin jotkut satusedät tuhansia vuosia sitten? On alentavaa vaatia viisaampiaan palaamaan kivikaudelle.
- Kysyy evl.
uutta putkeen kirjoitti:

Mitäs uskontoa se Saku Mättö tyrkyttää? Mikä on Uusi Maailmanjärjestys?
Kuuluuko siihen enemmälti Ipulaisia? - Työn tekijä
Heistä saatiin syntipukkeja ipun surkealle menestykselle. Johtaja ja satakuntalaiset istuvat kuin tatti johdossa ja syy on aina muissa. Tyhjä nauru vain raikaa ja mitään ei tapahdu.
Harmi, että Hakalehdon jälkeen puolue jäi helppoheikeille ja on nyt lopullisesti pilalla. - Ei kai salattavaa
Kysyy evl. kirjoitti:
Mitäs uskontoa se Saku Mättö tyrkyttää? Mikä on Uusi Maailmanjärjestys?
Kuuluuko siihen enemmälti Ipulaisia?Eikö Saku Mätössä ole edes sen verran miestä, että vastaisi täällä esitettyyn henkilökohtaiseen kysymykseen?
Siis: mitä uskontoa edustat, Saku?
- arvoja on moneksi
Uutta putkeen kaverille sen verran että itse en kyllä ole "uskonlahkossa", enkä sellaiseen suostuisi. Kristilliset ovat heitä varten ja jo nimi kertoo sen, mutta kristilliset arvot pitää toki aina pitää arvossaan. Minulle itselleni riittävät katekismuksen 10 käskyä. Niitä kun yrittää noudattaa ei voi olla paha ihminen ja se minun uskovaisuudestani.
Yhtä lailla meille sopivat kirkosta eronneet, kunhan yhteistyö sujuu, toimitaan hyvässä yhteishengessä ja ollaan rehellisiä. - Puhutaan asiaa.
SIIS.
Käsitinkö oikein, että "uskovaiset" ovat erotelleet ihmisiä puolueesta IPU.ssa?
Nimet tiskiin. KUKA uskovainen on ollut erottamispäätösten takana?
Suomen lakiin on kirtjattu uskonnon vapaus. On puututtava menettelytapaan, jolla Ipussa on käsitelty ahkeria ja kunnollisia ihmisiä. Eroteltu syyttä.
Pysytäänpä asiassa.
Mielivallalle ei voi rakentaa mitään pysyvää. Siitä on esimerkkejä historia täynnä.
Rehellisyys ei ole mielivaltaa. Se on yhdessä yrittämistä viimeiseen mieheen. Sitä on sanottu Isänmaallisuudeksi.- E. K.
Erilaiset salaliittoteoriat ja voimallinen saarnaaminen tietysti pitää säilyttää omalla sektorillaan, erillään järjestön politiikan teosta, mutta toisaalta ei pidä nyt lähteä ulvomaan susien mukana kristinoppia vastaan.
Suomalaista isänmaata ei ole ilman isiemme uskoa. Ilman uskontoa on materialismi, marxilaisuus, eurohurmoslaisuus tai moderni urbanismi: siideriä, rokkikonsertteja, seksuaalista värikkyyttä, monikulttuurisuutta ja valtamedian junttaamaa aktiivista, aggressiivista (äly)vapaa-ajattelua.
Arvojen haaksirikko näkyy kasvavana rappiona, päihdetulvana ja väkivallantekoina. Uskonnon tulee kuulua itsenäisyysliikkeemme arvomaailmaan. VSL-Ipun ohjelmat perustukoot edelleenkin "kristillisen yhteisvastuun arvoille ja aatteille". - olisit jo hiljaa
E. K. kirjoitti:
Erilaiset salaliittoteoriat ja voimallinen saarnaaminen tietysti pitää säilyttää omalla sektorillaan, erillään järjestön politiikan teosta, mutta toisaalta ei pidä nyt lähteä ulvomaan susien mukana kristinoppia vastaan.
Suomalaista isänmaata ei ole ilman isiemme uskoa. Ilman uskontoa on materialismi, marxilaisuus, eurohurmoslaisuus tai moderni urbanismi: siideriä, rokkikonsertteja, seksuaalista värikkyyttä, monikulttuurisuutta ja valtamedian junttaamaa aktiivista, aggressiivista (äly)vapaa-ajattelua.
Arvojen haaksirikko näkyy kasvavana rappiona, päihdetulvana ja väkivallantekoina. Uskonnon tulee kuulua itsenäisyysliikkeemme arvomaailmaan. VSL-Ipun ohjelmat perustukoot edelleenkin "kristillisen yhteisvastuun arvoille ja aatteille".Isiemme usko ei ole juutalaisuus/kristillisyys,vaan pakanuus. On käsittämätöntä väittää että tarvitsemme juutalaisten käskyjä elämämme perustaksi. Minulle riittää hyvin Suomen laki. Suomalaisista jotkut ovat unohtaneet 900-800 vuotta sitten tapahtuneet asiat. Syy on koululaitoksen ja puolueiden jotka pitävät ulkomaita Suomea parempina. Sieltä ei kuitenkaan ole tullut meille paljon hyvää kuten taas kerran nähdään. Maahamme on juntattu usko teknologiaan ja rahan valtaan. Olisi ollut parempi luottaa luonnollisiin asioihin kuten pakana-esi-isämmekin. Maailman täyttäminen ihmisillä kostautuu hyvin pian totaalisesti.
Taas kerran uskovaiset tulivat pilaamaan IPUn mahdollisuudet politiikassa. Tämä on tullut tavaksi. - suomalainen linja
olisit jo hiljaa kirjoitti:
Isiemme usko ei ole juutalaisuus/kristillisyys,vaan pakanuus. On käsittämätöntä väittää että tarvitsemme juutalaisten käskyjä elämämme perustaksi. Minulle riittää hyvin Suomen laki. Suomalaisista jotkut ovat unohtaneet 900-800 vuotta sitten tapahtuneet asiat. Syy on koululaitoksen ja puolueiden jotka pitävät ulkomaita Suomea parempina. Sieltä ei kuitenkaan ole tullut meille paljon hyvää kuten taas kerran nähdään. Maahamme on juntattu usko teknologiaan ja rahan valtaan. Olisi ollut parempi luottaa luonnollisiin asioihin kuten pakana-esi-isämmekin. Maailman täyttäminen ihmisillä kostautuu hyvin pian totaalisesti.
Taas kerran uskovaiset tulivat pilaamaan IPUn mahdollisuudet politiikassa. Tämä on tullut tavaksi.Sinun olisi viisasta olla ihan hissukseen. Tuskin edes olet ipulainen vaan todennäköisesti ulkopuolinen pakan sekoittaja. Jos kuitenkin olet kiinnostunut IPUn tavoitteista, voisit ryhtyä tekemään jotain niiden eteen. Poliittinen ja taloudellinen järjestelmä on sekasorrossa. Sen sijaan että tutkisit näitä ajankohtaisia asioita ja kirjoittaisit niistä, tulet tänne revittelemään pakanuuksillasi joita kukaan normaali ihminen ei käsitä.
E.K. otti asiaan kantaa niin viisaasti, että siihen ei pysty mitään lisäämään.
IPU on perustettu irrottamaan Suomi EU:sta ja palauttamaan oma raha sekä estämään NATO-jäsenyys. Tämän lisäksi pyritään yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen: pienentämään tuloeroja sekä poistamaan köyhyys ja ihmisten hädänalainen asema, mutta sallimaan samalla henkilökohtainen menestys kunhan se tapahtuu jossakin tolkun rajoissa.
IPUa ei ole perustettu sitä varten, että suomalaista yhteiskuntaa lähdettäisiin muuttamaan uskonnollisessa mielessä voimakkaasti mihinkään suuntaan. Ei ateistiseen suuntaan eikä hurmahenkiseen kristillisyyteen. IPUlle kelpaa sellainen Suomi, joka tämä on ollut perinteisesti jo ennen EU-aikaa. Suomi on perinteisesti maa, joka nojautuu kristilliseen arvoperustaan mutta ei tee siitä suurta numeroa. Tämä on hyvä yhteiskunnallinen kompromissi, joka ei häiritse liiaksi ketään. - Ei ole hääppöistä
suomalainen linja kirjoitti:
Sinun olisi viisasta olla ihan hissukseen. Tuskin edes olet ipulainen vaan todennäköisesti ulkopuolinen pakan sekoittaja. Jos kuitenkin olet kiinnostunut IPUn tavoitteista, voisit ryhtyä tekemään jotain niiden eteen. Poliittinen ja taloudellinen järjestelmä on sekasorrossa. Sen sijaan että tutkisit näitä ajankohtaisia asioita ja kirjoittaisit niistä, tulet tänne revittelemään pakanuuksillasi joita kukaan normaali ihminen ei käsitä.
E.K. otti asiaan kantaa niin viisaasti, että siihen ei pysty mitään lisäämään.
IPU on perustettu irrottamaan Suomi EU:sta ja palauttamaan oma raha sekä estämään NATO-jäsenyys. Tämän lisäksi pyritään yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen: pienentämään tuloeroja sekä poistamaan köyhyys ja ihmisten hädänalainen asema, mutta sallimaan samalla henkilökohtainen menestys kunhan se tapahtuu jossakin tolkun rajoissa.
IPUa ei ole perustettu sitä varten, että suomalaista yhteiskuntaa lähdettäisiin muuttamaan uskonnollisessa mielessä voimakkaasti mihinkään suuntaan. Ei ateistiseen suuntaan eikä hurmahenkiseen kristillisyyteen. IPUlle kelpaa sellainen Suomi, joka tämä on ollut perinteisesti jo ennen EU-aikaa. Suomi on perinteisesti maa, joka nojautuu kristilliseen arvoperustaan mutta ei tee siitä suurta numeroa. Tämä on hyvä yhteiskunnallinen kompromissi, joka ei häiritse liiaksi ketään.Mikä on sinun suomalainen linja? Kristinuskosi on tuotu Saksasta. Mitä suomalaista siinä on? Eikö juuri sinun tulisi kannattaa EU-jäsenyyttä koska arvosi ovat sieltä eikä täältä?
Minulle on ihan sama mitä uskontoja tunnustatte,mutta puolueen kannalta on onnetonta useimpien suomalaisten poistaminen kannattajajoukoista pälpättämällä kristillisistä periaatteista. Anna hyvä mies ihmisten itse ajatella. Miksi todellinen tieto ja historia ei kelpaa?
- Medvedev
YHTENÄINEN VENÄJÄ ROKKAA!!! (PUTININ SUUNNITELMA VENÄJÄN VOITTO!!!!!!) Aijon liittyä Yhtenäiseen Venäjään!
- Suomen Laki: YES
Ne katekismuksen 10 käskyä nyt vain ovat oikeastaan kuin lakimme sanoo, tai jos toimit niitä vastaan, teet rikoksen - yhtäläisyyksiä siis on. Minusta uskonto on jokaisen henkilökohtainen asia. Eipä sitä tunnuta Ipussa painostavan, tai siitä puhuta yhtään missään, joten puppua nämä väitteet ja jonkun halu sekoittaa pakkaa. Jättäkääpä omaan arvoonsa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647