En vaihtaisi päivääkään pois

Olen ns. välimallin bipo, eli en vaivu synkkinä jaksoina aivan kokonaan peiton alle ja toisaalta vauhdin ollessa päällä, niin jollain lailla pysyy järki mukana touhuissa. Se mitä vauhtijaksoina on sattunut, on ollut monesti aivan mahtavaa!

Esim. Bisneksissä on sellainen draivi päällä, että heikompaa hirvittää ja erittäin hienoja onnistumisia on tullut. Voi sitä rajattoman itseluottamuksen määrää! Se on aivan fantastista, maailma näyttäytyy kauneimmillaan ja on täynnä upeita mahdollisuuksia.

Toisaalta epäonnistumisien myötä avioliitto nitisee liitoksissaan ja monet asiat ahdistavat tällä hetkellä. Velkaa on taas kertynyt entisten päälle, tällä kertaa näyttää siltä, että tästä ei kuivin jaloin selvitä.

Kerran kokeilin lääkitystä mutta siitä tuli niin paskamainen olo ( että makuukammarin puolella alkoi hommat tökkimään) että heitin pilsut menemään.

Joskus tuntuu siltä, että jos esim. sairastuisi vakavasti, niin pääsisi luvan kanssa pois tästä maailmasta. Tällä hetkellä tilanne on vaikea, ainoa toive on, että seuraava vauhtijakso jo alkaisi, ei tällaista alakuloa millään enää jaksaisi.

On tämä raskas sairaus. Ja vaimolle myös. Mutta en usko, että KUKAAN voi käsittää murto-osaakaan tämän taudin todellisesta luonteesta ja sen aiheuttamasta tuskasta, ellei itse ole tarinan päähenkilö.

Ymmärrän, että näillä palstoilla mielellään kitistään, kuinka kamalaa on olla tällaisen henkilön kanssa suhteessa mutta ei se aina ole ruusuilla tanssimista itselläkään.

Lienee aika vähän noita ihan normaaleja ihmisiä tässä maailmassa. AIna on jotain vikaa korvien välissä. Pahimpia lienevät nuo "täydelliset" joilla kaikki asiat on muka niin p...leen hyvin jokaisella elämän alueella. SItten eräänä päivänä pimahtaa ja eikun koko perhe hengettömäksi.

Luin kerran jostain listan, missä listattiin maailmassa paljon aikaansaaneita henkilöitä, erittäin vaikuttavaa luettavaa. Olisi aika moni asia ja merkittävä innovaatio jäänyt tekemättä ilman meitä hulluja, joilla aatos lentää aika-ajoin melkoisen lujaa.