Lapset vanhuudenturvaksi - vielä nykyäänkin?

Onko yleistä?

Onko kuinka yleistä, että vielä nykyäänkin ajatellaan omia lapsia vanhuudenturvana? Lapsuusaikainen kaverini ei ole ollut tekemisissä vanhempiensa kanssa sen jälkeen, kun sivulauseessa häntä koskien isänsä mainitsi sanat "meille vanhuudenturvaa". Hän oli ollut käymässä lapsuudenkodissaan maalla vanhempiensa "eläkejuhlissa". Hän sanoi, että samalla hänelle selvisi syy kaikkeen vähättelyyn, hallitsemiseen, määräilyyn, jota hän on saanut lapsuudessa ja nuoruudessa kokea. Ja heillä käyneenä ja hänen isänsä sanomisia kuulleena, aika rumasti ja inhottavasti puhui omalle lapselleen.

Minusta tuntuu itsekkäältä ja jotenkin "häiriintyneeltä" olettaa ja kuvitella lastensa/lapsensa olevan olemassa siksi, että heistä saa itsestäänselvästi jotakin ihmeen vanhuudenturvaa. Ja mitä maalta kotoisin olevana olen huomannut, nämä "vanhuudenturvat" ja lannistetut kotinyhvät vanhempiensa hyysääjät ovat poikkeuksetta naisia, usein nuorimpia tai ainoita tyttäriä, jotka siirtyvät kätevästi itse vanhainkodin asukeiksi elämättömän elämänsä kanssa vanhempansa huolehdittuaan. Oikein ahdistaa ajatuskin, että joku vanhempi voi haluta lapsensa piiakseen ja olemaan aina ns. lapsen asemassa komenteluineen. Ei halua oman lapsensa elävän omaa elämäänsä. Tai olettaa että lapsella ei ole työtä tai omaa perhettä joka vaatii muuttoa kauas tai ehkä jopa maailman toiselle puolelle, edellyttää aikuisen lapsen ajavan jokaisen työviikon päätteeksi satoja kilometrejä käymään lapsuudenkodissaan, pahimmassa tapauksessa haluaa aikuisen lapsen asuvan lähistöllä tai jopa samassa taloudessa kanssaan.

Onko vielä nykyään kuinka yleistä ajatella noin? Itsestäni tuntuu kyllä todella vieraalta ja kertoo siitä, että ei vanhemmillakaan ole sosiaalinen elämä ihan kunnossa jos kaikki pyörii ihmissuhteita myöten vain oman perheen piirissä. Tuntemani vanhukset ovat hyvinkin aktiivisia ja omaavat vilkkaan sosiaalisen elämän eivätkä omilta menoiltaan edes ehdi tavata lapsiaan joka välissä saati että haluaisivat näiden jatkuvaa läsnäoloa.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jaa

      En tiedä yleisestä, mutta on tuolla tavalla ajattelevia vanhempia. Joku häiriöhän sellaisilla vanhemmilla on ja oma lapsuus ja omat vanhemmat olleet jollakin tavalla viallisia.

      Missään tapauksessa ei kannata vanhempien tahtoon alistua. Ei muuta kuin muuttaa pois eikä pidä mitään yhteyttä, ei kukaan pidä yhteyttä huonoihin ystäviinsäkään.

      Vanhemmuus ei oikeuta olemaan inhottava eikä se, että on syntynyt, tuota kiitollisuudenvelkaa. Kukaan ei ole tänne pyytänyt ja valinnut tulla, se on ollut vanhempien oma päätös, joko hankkia tai antaa syntyä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      274
      3487
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      130
      1875
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      300
      1619
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      79
      1470
    5. 77
      1446
    6. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      53
      1166
    7. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1150
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      1021
    9. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      67
      1010
    10. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      22
      997
    Aihe