Jos ruotsinkieli on kerta niin ylivoimainen niin miksi

on se mahtava kieli

Ainiin eihän ruotsin kielessä ollut omia aakkosia. Riimukirjoitukset käsitetään kaikki germaanisiin kieliin kuuluviksi. Vanhin löytyy Tanskasta. Ruotsalainen "sivistyneistö" joka todellisuudessa tarkoitti keskieurooppalaisia pappeja ja kauppiaita kirjoitti latinaksi. Mitäs tähän sanoo Ankdam. Kysymysmerkin keksi Välimeren porukka eikää Närpiön apinat. Svekkojen seuraava argumentti on "vaikka ruotsin kieli on köyhää laskeuduttiin silti ennemmin puusta". Tuokaan väite ei pidä paikkaansa mutta siitä joskus toiste.

12

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • twervig

      Ruotsinkielen ansiosta suomi kirjoitetaan länsimaisella aakkosilla eikä kyrillisillä. Jos nyt yleensä vastakohtaisen kehityksen tuloksena suomenkieli ollenkaan olisi kirjakieli

      • rootti iknnun

        Ja saksalaisten ansiosta ruotsalaiset ei harjoita enää outoja pakanatapoja. Roomalaisten ansiosta germaanit oppi purjehtimaan. Germaanejahan oli Roomassa opissa ja veivät tätä know howta heimolleen. Tämän minäkin olen valmis myöntämään. Nämä olivat kuitenkin suurimmaksi osaksi nykyisten saksalaisten ja ranskalaisten esi-isiä.


      • galsten

        "Ruotsinkielen ansiosta suomi kirjoitetaan länsimaisella aakkosilla eikä kyrillisillä. Jos nyt yleensä vastakohtaisen kehityksen tuloksena suomenkieli ollenkaan olisi kirjakieli"

        Eikös Agricola opiskellut Wittenbergissä, Saksassa...


      • niih jooh
        galsten kirjoitti:

        "Ruotsinkielen ansiosta suomi kirjoitetaan länsimaisella aakkosilla eikä kyrillisillä. Jos nyt yleensä vastakohtaisen kehityksen tuloksena suomenkieli ollenkaan olisi kirjakieli"

        Eikös Agricola opiskellut Wittenbergissä, Saksassa...

        Tämä reppana tarkoittaa ilmeisesti sotilaallista suojelusta. Harhainen on kun ottaa huomioon ettei ålantiloiset edes viime vuosisadalla taistelleet.


      • Jopahan vallan
        galsten kirjoitti:

        "Ruotsinkielen ansiosta suomi kirjoitetaan länsimaisella aakkosilla eikä kyrillisillä. Jos nyt yleensä vastakohtaisen kehityksen tuloksena suomenkieli ollenkaan olisi kirjakieli"

        Eikös Agricola opiskellut Wittenbergissä, Saksassa...

        Sussiunakkoon. Että muumiriemuruotsia ihan Saksassa asti. Herranen aika. Ja kolme hapansilakkaa päälle.


      • niih nooh
        Jopahan vallan kirjoitti:

        Sussiunakkoon. Että muumiriemuruotsia ihan Saksassa asti. Herranen aika. Ja kolme hapansilakkaa päälle.

        Ruotsin Kustaan Vaansa päätti että kärventyy helvetissä jos ei Martin oppeja sovella. Epäilenpä että oikeampi syy oli ettei sisäsiittoinen kunkku osannut latinaa suurilla pohjoisilla aivoillaan.


      • 25

        Saksalaisten munkkien ansiosta eestiäkin kirjoitetaan länsimaisin kirjaimin - mutta pitääkö eestiläisten loputtomasti suorittaa palvontamenoja saksalaisten edessä tämän vuoksi ja onko saksan kieli yleisen ihastelun kohteena tämän vuoksi?

        Ei tietenkään.

        Aina vaikutteet tulevat jotain kautta. Tärkeää on ymmärtää, että suomea olisi kirjoitettu joka tapauksessa mutta ruotsin kieli osana Ruotsin keskusjohtoisen ja vallanhaluisen maan politiikkaa olisi tuhonnut suomen kielen - tyystin.

        Ei todellakaan ole syytä ihannoida ruotsin kieltä minään hyväntekijänä. Se sijaan se on kieli kielten joukossa eikä ansaitse sen paremmin halveksuntaakaan.


      • huusianna

        M.m. tämä seuraava on tärkeä asia suomen kielen kehityksen kannalta.

        Wikipediassa:
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Se_Wsi_Testamenti

        " Agricola aloitti käännöstyön jo 1530-luvun alussa opiskellessaan Wittenbergin yliopistossa, minne tuohon aikaan lähetettiin kääntäjiksi sopivia nuoria miehiä opiskelemaan.[2] Käännös oli valmiina jo vuonna 1543, mutta kuningas antoi sille painoluvan vasta vuonna 1547. Kirja painettiin Tukholmassa Amund Laurentssonin kirjapainossa. "

        - - Taas jälleen ruotsinkielinen esti jälleen suomen kielen kehityksen monella vuodella.

        Wikipediassa:
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Mikael_Agricola

        " Agricolan suurena tavoitteena oli kääntää koko Raamattu, mutta urakka tyrehtyi rahoituksen puutteeseen. Hän suomensi kuitenkin osia Vanhasta testamentista teoksissa Dauidin Psalttari, Weisut ia Ennustoxet Mosesen Laista ia Prophetista Wloshaetut ja Ne Prophetat. Haggai. SacharJa. Maleachi. "

        -- Rahoituksen puute ei vaivannut kun ruotsin kielistä raamattua käännettiin ja painettiin, kuitenkin suomalaiset ovat olleet maksamassa veroillaan ruotsin kielistä Raamattua Ruotsin kuningaskunnassa. Suomenkieliset maksoivat ruotsinkielisen Raamatun käännöksen mutta eivät saaneetkaan rahoja omankieliseen Raamatun käännökseen.

        Tässä on selitys sille miksi raamattu käännettiin kokonaisuudessaan suomeksi vasta 101 vuotta myöhemmin kuin ruotsin kielelle. Suomenkieliset kustansivat raamatun käännöksen ruotsiksi mutta kuningas eväsi rahoituksen 101 vuotta suomenkieliselle käännökselle. Tämän takia haluamme päättää omista asioistamme tästä aina eteenpäin.


      • huusianna

        Itä sitten vaikka väitteesi olisi totta?

        Me olemme yksikielisiä suomenkielisiä suomalaisia emmekä ole mitään velkaa tai kiitollisuuden velassa ruotsalaisuudelle.


      • huusianna

        Silloinen sivistyneistö teki asioita omista motiveistaan ja ovat siksi saanet palkkionsa aikaa sitten. Mitään kunniavelkaa ei ole suomenkielisillä silloisille ruotsinkielisille tai heidän jälkeläisilleen. Sitä paitsi ruotsinkielinen sivistyneistö oli aktiivisesti yrittänyt estää suomenkielisen sivityneistön syntymisen mm. kieltämällä suomenkielisen kirjallisuuden 1860 asti. M.m maailman ensimmäinen suomenkielen professuuri oli Tarton yliopistossa.


    • Riikin kauhu!

      Ruotsalaistutkijat löysivät vanhimmista riimukirjoituksista suomen kieltä!

      Arvatkaapa järkyttyivätkö he? ;)

      • galsten

        Saattoivat ruotsalaiset järkyttyä hieman, mutta järkytys on lievä ilmaisu kuvaamaan suomalaisten, kielensä vaihtaneiden, svekojen tunteita.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2016
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1065
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      880
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      768
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      759
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      739
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      689
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      676
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      672
    Aihe