odotus,,,,synnytäminnen

rukutuhva

kaikki äijät jotka ei tule mukaan synnytykseen niill puuttuu muna
vittu konpanee vihaks ei senn herkemppää tunnetta ole ai mistäkön puhun

1

90

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vaikka aloitus onkin mitä on, tekee silti mieli vastata.

      Älä ole lapsellinen. Jos mies ei halua synnytykseen mukaan, se on oma valinta. Ei kenenkään ole pakko, eikä kaikista ole siihen.

      Itse olin onnellinen, kun mieheni esikoisen aikaan ei tunkenut mukaan, eikä haitannut, että en mielellään olisi halunnutkaan. Olin niin peloissani, että menin mielummin sellaisen ihmisen kanssa, joka oli kyseisen tapahtuman jo kokenut. Se, että siellä olisi ollut toinen panikoija, olisi tehnyt tilanteesta lievästi sanoen kamalan.

      Toiseen synnytykseen saa tulla mukaan, jos haluaa. Ja ilmeisesti lähteekin, jos vaan mukaan ehtii. Nyt on hieman rauhallisempi fiilis itsellä mennä synnyttämään, kun suurin piirtein tiedän miten homma etenee, jos menee niin kuin kuuluu. Ja nyt olen muutenkin rohkeampi asian suhteen, niin voin ottaa sen panikoijan sinne mukaan.

      Synnytyksessä mukana olevan persoonan pitää pystyä rauhoittelemaan synnyttävää. Jos oisin ottanut ekaan synnytykseen mukaan mieheni, olisi ollut se rauhoittelijan työ minulla.. Uskokaa pois.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe