Palstalla eräs nimimerkki kysyi saako Jeesusta rakastaa. Kysymys oli kokonaisuudessaan erittäin traaginen ja järkyttävä.
Kysyjälle vastaan: Jeesus joka rakastaa sinua niin paljon että antaa oman verensä ja henkensä pelastaakseen sinut. Antaa kaikki sinun syntisi iankaikkisesti anteeksi ja nostaa sinut kanssaan Jumalan perillisten joukkoon. Kysyt palstalla saako tällaista rakastajaa rakastaa vastarakkaudella.
Itse olen nähnyt seuroissamme (ei vl) miehen hyppäävän puoli meriä irti maasta, huutaen kiitosta Jeesukselle. Hallelujaa kiitos Jeesus.
Jeesus on sellainen voima, ja rakkaus, ettet edes aavista, ennen kun tapaat hänet henkilökohtaisesti. Siksi rukoilen nyt kaikkien niiden puolesta jotka eivät ole vielä tavanneet Jeesusta.
Jeesus kosketa heitä HYVÄLLÄ Hengelläsi. Vahvista ja rohkaise niiden uskoa, jotka epäilysten alhossa arkoina ja estyneinä ja ihmisiä peläten valeltavat. Rohkaise niitä arkamielisiä, jotka katselevat masentuneina sydämensä mustia seiniä, uskaltamatta nostaa katsettaan sinuun Jeesus. Kirkasta etsiville että SINÄ olet meidän vanhurskautemme, vanhurskaus joka kestää Pyhän Jumalan edessä. Päästä oman vanhurskauden vangit irti siteistään Jumalan lasten ihanaan vapauteen. Tätä rukoilen sinun nimessäsi Jeesus. Aamen!
Kiitos Jeesus että sinä kuulet rukouksemme. Hallelujaa!
Jeesuksen rakkaudesta
2
<50
Vastaukset
- Amen.....
Kiitos kauniista kirjoituksesta ja rukouksesta!
- 9+9
""Palstalla eräs nimimerkki kysyi saako Jeesusta rakastaa. Kysymys oli kokonaisuudessaan erittäin traaginen ja järkyttävä."""
Ymmärrän lestadiolaisena hyvinkin tuollaisen kysymyksen: "Saako Jeesusta rakastaa", koska varsinaisesti sellaisen kuin "rakastan Jeesusta" tai "kiitos Jeesus" toitottamista katsotaan vähän alta lipan liikkeessämme, vaikkakin vielä sata vuotta sitten seuroissa se olikin tavallista. Käyttäytyminen tuon suhteen on nykyään maltillisempaa. Sen sijaan kiitämme Jeesusta siitä, että saamme olla Jumalan valtakunnan lapsia, saamme kokea sinun rakkauttasi Jumalan valtakunnan kautta, koska Kristus asuu täällä maan päällä Kristusruumiissaan eli seurakunnassaan.
Rakastaminen ja kiitoksen tuominen on näin ollen epäsuoraa Kristusta kohti. Välillisessä kiitoksessa ja rakkaudessa on se huono puoli, että siitä kiitoksesta ja rakkaudesta saattaa hävitä matkalla osa. Kiitos ja rakkaus voi osittain suuntautua annettuun Antajan asemesta. Ja se annettu voi myös omalta osaltaan "käyttää
tilannetta hyväkseen" ja korostaa omaa rooliaan. Näin ollen se kiitos ja rakkaus ei tulekaan kokonaan Hänelle, jolle se kokonaan kuuluisi.
Ei ole ollenkaan huono asia, että opimme rakastamaan, kiittämään ja ylistämään suoraan Jeesusta Kristusta, koska Hän on uskon Alkaja ja Täyttäjä, Hän on ainoa Välimies meidän ja Jumalan välillä ja vain Hänen kauttaan meillä on pääsy Isän luo. Jolla poika on, niin sillä on Isä, jolla Poikaa ei ole, niin sillä ei ole Isääkään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874158Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283127No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760