Kouluampumiset syy tähän kaikkeen

Media sanelee

Aselain kiristämisen taustalla ovat nuo pari kouluampumista. Median edustajat keksivät hyvän keinon repiä rahaa noista tragedioista. Kirkuvien otsikoiden valossa keksivät muutamat aseita jostain syystä vastustavat tahot käyttää tilannetta hyväkseen.

Kyse ei ole mistään tilastoista, ei siitä että vanha aselaki oli oikeasti ihan toimiva, ampuma-aseella tapetaan määrällisesti vähemmän ihmisiä kuin puukolla ja että alkoholi on useimmiten murhien ja tappojen taustalla. Yhtäkkiä "huomattiin", että "ampuma-ase tappaa".

On siis otettu tunnesyyt voimakkaasti juttuun mukaan. "Asemiehet" vaanivat joka puolella. Ampuma-aseista johtuvaa ahdistusta on pystytty menestyksekkäästi levittämään maassamme viime vuosina. Päättäjät saatiin rumbaan mukaan, koska vastavirtaan kulkeminen median kanssa voisi johtaa poliittisen uran tuhoon.

9

250

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rehellisyyttä!

      Ongelmiin tarttuminen näennäisestä päästä on poliitikolle helppoa. Ja aseita vastustamalla saa helposti palstatilaa ja kuvan lehteen. Mutta aikuisten oikeasti olemme äänestäneet poliitikot paikoilleen hoitamaan asioita eikä näyttelemään. Olisi mainiota, jos löytyisi sellainen poliitikkojen ryhmä, joka sanoutuisi irti tuosta pelleilystä ja lähtisi aidosti sille tielle, joka on vaikea, mutta rehellinen. Eli poistamaan sitä yhteiskunnallista pahoinvointia, joka sitten ilmenee mielenhäiriöinä. Joista seuraa monenlaista harmia. Harmeista itse asiassa vähäisemmästä päästä nuo muutamat ammuskelut. Mutta kun ammuskelut ovat näyttäviä ja tunteisiin vetoavia, esim. muita ja lukuisampia perhesurmia ei juurikaan pastoilla pyöritellä.

    • Pinkki Ministeriö

      Kouluampumiset ovat taivaan lahja eräille sisäministeriön vasemmistotaustaisille virkamiehille. Näin he saavat ilmaista vetoapua pyrkiessään ideologisin perustein riisumaan tavallisen kansan luvallisista ampuma-aseista. Logiikkaa siinä on yhtä paljon kuin siinäkin että kun afrikassa jengi kävelee miinoihin niin Suomessa pitää miinat kieltää.

      • Järki jättää?

        Varmasti nuo vasurit eivät ilmoittaudu vastuuseen, kun aselain tärvelemisellä luodaan organisoidut laittomien aseiden markkinat. Ja kun niistä sitten seuraa se sirkus mitä siitä tietenkin seuraa.

        On se virkamiehellekin jatkossa hubaa, kun menevät hälytykseen, perheriitaa selvittämään. Sieltä löytyy sekakäyttäjä-perheeisä, joka on tömäyttänyt perheen eri hiippakuntaan. Ja yrittää sitä samaa virkamiehille, nurkan asedealerilta hankitulla aakooneljäseiskalla.

        Olisiko sittenkin parempi pitää kohtullinen hallinta aseista. Kun vaihtoehtona on kohtuuton hallitsemattomuus.


    • 88

      Juhannuksen aikaan lehtien toimittajia vitutti rankasti kun ruumiita tuli kuin liukuhihnalta ja yhtään ei ammuttu. Samoin poliitikot ei ota mitään kantaa rekan nokkaan ajamisiin ei rattijuoppojen tekemiin tappoihin eikä junan alle menoihin ruumiita saa tulla läjäpäin ei mitään kommettia mutta kun jossain nähdään vaikka lelupyssy jo on karvat pystyssä ja huudetaan asekieltoa.

      • On se harmi, kun

        tämäkään:

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012062615758155_uu.shtml

        ei tajunnut ampua mukulaa, vaan raahasi junan alle. Ei tullut asevastaisia otsikoita.
        Ja otsikko: "JÄIVÄT JUNAN ALLE". Siis jäivät noin vain? Olisipa ollut ase mukana, niin olisi otsikot kirkuneet ihan jotain muuta.

        Mutta kuka kysyisi, että MIKSI joku ryhtyy tuommoiseen karmeaan tekoon? Ei todennäköisesti kukaan. Mutta aselakia tulee toki kiristää, niin vähenee nämä ... vai miten se nyt median ja poliitikkojen mukaan meni?


      • ghjktyjktyjk
        On se harmi, kun kirjoitti:

        tämäkään:

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012062615758155_uu.shtml

        ei tajunnut ampua mukulaa, vaan raahasi junan alle. Ei tullut asevastaisia otsikoita.
        Ja otsikko: "JÄIVÄT JUNAN ALLE". Siis jäivät noin vain? Olisipa ollut ase mukana, niin olisi otsikot kirkuneet ihan jotain muuta.

        Mutta kuka kysyisi, että MIKSI joku ryhtyy tuommoiseen karmeaan tekoon? Ei todennäköisesti kukaan. Mutta aselakia tulee toki kiristää, niin vähenee nämä ... vai miten se nyt median ja poliitikkojen mukaan meni?

        tämä tapaus johtuu täysin samasta syystä kuin kouluampumiset ja aselain kiristäminen olisi vissiin tämänkin estänyt?


      • harvennus tervehdys

        Olisi nyt edes joku skandinaavinen viikinki järjestänyt Juhannuksena demarinuorison harvennushakkuut jossakin Nevadansaarella suomalaisen hoplofoobisen median mieliksi!


      • Mielihalut itelläs
        harvennus tervehdys kirjoitti:

        Olisi nyt edes joku skandinaavinen viikinki järjestänyt Juhannuksena demarinuorison harvennushakkuut jossakin Nevadansaarella suomalaisen hoplofoobisen median mieliksi!

        Älä esitä. Olet joku viherpiiper, joka haluaa provoilla aseharrastajien nimissä.


    • .

      .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      111
      1348
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      132
      697
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      94
      485
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      480
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      468
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    13. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      94
      457
    14. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    15. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    20. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    Aihe