masennuksen fyysiset oireet?

Oletko käynyt lukemassa Lillyn Masennus sattuu sivustoa, kun tuollaista epäilet?

Yksinkertaisetkin asiat tuntuvat älyttömän vaikeilta, ei osaa päättää asioista, ei pysty edes ajattelemaan kunnolla. Pelkkä sängystä ylös nouseminen vaatii puolentunnin tai tunnin valmistautumisen ja silloinkin siirryt vain sohvalle, tuijottamaan olohuoneen kattoa... Ja kun puoliso tulee vonkaamaan seksiä, ennemmin söisit vaikka lasia...
Epämääräiset vatsakivut, sydämen rytmihäiriöt, unettomuus, ajantajun hämärtyminen, ongelmat lähimuistin kanssa, keskittymiskyvyttömyys, ruokahaluttomuus tai sitten kaikki syötäväksi kelpaava on vapaata riistaa koska ruoka on ainoa asia mistä tulee hyvä olo. Ei jaksa tavata ketään tai mennä minnekään. Haluaisi vaan nukkua. Häpeä, epäonnistumisen ja arvottomuuden tunteet, väsymys, epätoivo, viha... Raivo... Itsetuhoisuus...
You name it.

Cipralex vei kaikki edellä mainitut tunteet, eli en kiinnostunut mistään, tuntenut mitään, ajatellut mitään... Voisi sanoa, että valot paloivat mutta ketään ei ollut kotona. Eikä annostuksen säätäminen auttanut.

Vaihdettiin Voxraan jonka annostus maksimissaan mutta silti oireita.
Noh, jos vaihtoehtona on se ettei tunne mitään, niin olen ennemmin tunteideni kanssa tässä hullussa vuoristoradassa jossa kaikki on joko todella hyvin tai sitten todella huonosti. Ylämäki- alamäki ja silleen...
Rytmihäiriöihin Propralia, unettomuuteen Tenoxia.
Vielä kun vedän Miranoxia ja Tramalia välilevyrappeumaan niin vot' voisin kohta avata oman sivuapteekin...

Lääkkeet määrätään hyvin herkästi mutta muu apu on kiven alla ja yleensä olet joko niin huonossa kunnossa, ettet pysty pyytämään apua tai sitten olet liian hyvässä kunnossa saadaksesi sitä.
Eikä pelkkä lääkitys riitä. Se on melkein sama kuin jos sulla olisi sormet oven välissä ja sen sijaan, että ottaisit näppisi pois sieltä, alat syödä Buranaa kipuun ja ihmettelet kun se ei auta...

Itse olen rimpuillut masennuksen kanssa jo kymmenen vuotta ja psykoterapia aloitetaan nyt tulevana syksynä. Eli sormet pois oven välistä, vihdoinkin...
Olen ollut sairas jo liian kauan, eli en "parane" koskaan mutta elämänlaatua saadaan toivottavasti parannettua sen verran, että lääkityksen kanssa pärjään ja toimin melkein samoin kuin "normaalit" ihmiset.

Oikeastaan juuri sen hyväksyminen on ollut kaikkein vaikeinta, ettei parane vaan on ns. sekopää koko lopun ikänsä ja tämän kanssa on opittava elämään. Häpeä on toinen asia, jonka kanssa saa painia joka päivä. Meidäthän kasvatetaan siihen, että idiootti serkut piilotetaan vintille kun parempi väki tulee käymään, eli mielenterveyteen liittyvät ongelmat ovat Tabuja joista ei puhuta kenellekään. Tai jos puhutaan niin silloin ei tietenkään puhuta sinusta vaan jostain kaverin kaverista...

Masennuksen kanssa jää hyvin yksin eikä tilannetta auta yhtään Kelan ja muiden virastojen lomake ja paperiviidakko jonne hautaudut kun kaikki pitäisi osata tehdä itse, vaikka olet totaalisen pihalla ja kyvytön toimimaan.

Elämäntavoilla voi vaikuttaa omaan vointiinsa aika paljonkin.
Viinan lipottelusta ei ole mitään hyötyä sillä humalassa ja krapulassa vituttaa ja masentaa entistä enemmän. Omalla kohdalla alkoholin käyttö on rajoittunut pilsnerin juomiseen silloin tällöin.
Selän takia on pakko liikkua, joten ei muuta kuin poppivehkeet korviin, Foo Fightersia soimaan (hyvä rytmi) ja kävelylle. Tekee päällekin hyvää koska silloin ei tarvitse ajatella yhtikäs mitään järkevää ja liikunta tuottaa endorfiinia joka lisää hyvänolontunnetta... Tällaisiin lenkkeihin jää koukkuun eikä energiaa sitten riitäkään paljon muuhun, niin kuin kotitöihin jne.
Eli kohtuus kaikessa...

Tulipas tästä pitkä vuodatus vaikka ajattelin vastata ihan lyhyesti ja ytimekkäästi. Noh, toivottavasti tästä on nyt edes jotain hyötyä tai infoa jollekin...

Mulla todettiin vaikea masennus helmikuussa, oon ollut pidemmän aikaa jo masentunut, ehkä 2 vuotta mutta nyt alkoi raja tulla vastaan. Olin aivan väsynyt, töissä olin hirveän ahdistunut, en pystynyt keskittymään mihinkään, olin koko ajan kipeenä... Joka ikinen flunssa tarttui muhun ja voi olla että vähän liiottelinkin ns kipeäyttä ettei mun tarvii mennä mihinkään. Paniikkikohtauksia sain. Sit vaan yks kaks lomamatkalla helmikuussa romahdin täysin, tajusin ettei mun tarvii yrittää enää mitään mikä on mulle huono. Sit loman jälkeen ku palattiin suomeen, hakeuduin lääkärille. Teki mulle testin ja kuulema pahalta näytti. Eka mulla oli cipralex paniikkikohtauksiin mut eipä paljon auttanut, sit vaihdettiin johonkin venlaflaksiiniin ja nyt on voxraan sekä ketipinorin joka on nukahtamis lääke. Lisäksi mulla löyty kilpirauhasen vajaatoiminta mikä vaan pahentaa masennuksen oireita ja siihenkin on lääke.
Nyt kun oon sairaslomalla oon halunnut vaan tehdä niitä asioita mitkä tuntuu hyviltä. Paitsi tekis mieli vain nukkua tai olla sängyssä niin oon vähän alkanut ottaa itseäni niskasta kiinni ja nousta sieltä. Mikään ei oikein kiinnosta ja mistään en nauti. Käyn terapiassa ja psykoterapiassa. Ehkä vielä paranen.

Mulla on ollut tämä masennus jo 15vuotta ja olen ollut yksityis-ja ryhmäterapioissa aikanaan.Ei näkyvää apua ollut.Olen syönyt venlafaxinia 4päivässä vuosia ja osa oireista on pysyviä.
Juon harvoin,käyn töissä,vapaa-ajat lepään ja joskus tapaan ystäviä.Olen karsinut ystäviä ympäriltäni,koska en jaksa pitää moneen yhteyttä.Ihmissuhteeni ovat kaikki hankalia.Yritän vain selviytyä joka päivästä.
Kotityöt kuten siivoaminen,tiskaaminen,järjestely ei onnistu.Lomakkeita on vaikea täyttää/viedä ajoissa virastoihin,kauppaan ei jaksaisi mennä,muisti ei toimi,väsyttää,vihantunteita,ärsyttää,syön paljon,itsetunto nolla ja itsetuhoajatuksia.
Mulla on muitakin sairauksia kuin tämä masennus.En usko parantuvani,mutta olen hyväksynyt sen.

Vatsa voinee mennä sekaisin masiksesta. Mutta todennäköisin syy on slti ruokavaliossa. Itsekin olen masentunut, mutta ruoka maistuu silti. Ja paneminen. Ai niin ja ryyppääminen. Mikään muu sitten ei.

Masennus on luulusairautta, ihminen joka luulee sairatavansa masennusta on vain Laiska. Masennukset karisee kun nostaa housuja ja rupeaa toihin