Istun verannan portailla, kuuntelen lähestyvää ukkosta. Tiedän, että kaikki on mennyttä. Meillä oli mahdollisuutemme, emmekä sitä käyttäneet. Sinä laskit irti jo aikoja sitten, minä vain en ole tiennyt miten.
Mihin tästä? Tyhjä tunne.
Mihin tästä? Tyhjä tunne.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Oppineena niin joskus sitä on vain leikattava se köysi katki. Muuten sitä roikkuu siinä löyhässä hirressä eikä sekään ole mielekästä.
Tuo tyhjä tunne on tietysti ikävä, elämä voi tuntua merkityksettömältä ja tarkoituksettomalta. Ei ole varma haluaa muistella toista ihmistä vai eikö. Irti päästäminen tuntuu ensin vaikealta, sitten välillä voi helpottaa kunnes suorastaan kauhistelee että miten toisen on unohtanut tai joitain asioita ei enää muista.
Minäkin päästin eräästä neidosta irti. En tiedä oliko meillä olikeasti mahdollisuuksia. Jokin hänessä oli joka jäi vaivaamaan mieltä enkä pääse koskaan eroon hänestä. Toisaalta on irrottauduttava että uudistuminen on mahdollista. Vaihtoehtoni olivat lähinnä kitua hänen lähellään vaikkakin hänet tuntien tai päästää irti lopulta.
Ehkä köysi onkin käärme joka luo uudelleen nahkansa?
mistä sinä tiedät että hän on päästänyt jo irti?
Elämän polkua, entä jos molemmat roikuitte samassa köydestä ja leikkaamalla poikki toisen pään, pelastit itsesi mutta et häntä...Entä jos tuo toinen jäi kitumaan?
Oletat paljon.
Jos en olisi yrittänyt aikani niin sitten olisi ollut vaikeampaa. Jossakin vaiheessa on vain yksinkertaisesti siirryttävä eteenpäin jos olo on hemmetin tukala ja et saa enää happea.
Edellisen kerran silloin kun asiaa tutkiskelin hänellä oli katsos jonkin sortin poikaystävä. Sitä taustaa vasten hän tuskin jäi kitumaan vaan päinvastoin pääsi eroon jostain turhasta jota ehkä oli tai sitten ei ollut. Ehkä ne mahdollisuudet menivät jossain välissä huomaamatta.
Ihminen ei voi loputtomasti elää siinä jossittelu tilassa jossa kaikki on epävarmaa. Se olo on raastava. Varasin aikaa jo ennen lopullista köyden katkaisua siihen että yritin tottua ajatukseen.
Tajuan ettei hän unohdu, mutta mitä se roikkuminen siinä olisi enää auttanut? Vaikka kuinka tahtoisi asioita niin jos toinen on epäileväinen eikä tule tarpeeksi vastaan niin jossakin vaiheessa on vain irroitettava itsensä.
Sen jälkeen kun se on ohi ei ole varma tahtooko enää ajatella että oli olemassa oikea mahdollisuus vai ei sen toisen kanssa. Koska sen jälkeen sillä mitä olisi voinut olla ei ole enää mitään väliä vain sillä mitä on nyt. Joskus se "mitä oli" voi olla vaikea kysymys vastata.
Mutta yksi kesä lisää hänen elämäänsä seuraten ja miettien onko meidän välillä mitään? Mahdotonta. Elämä on liian lyhyt.
Joskus pelkän mahdollisuuden menettäminen toiseen vaikka se olisi hyvin epävarma ja toisaalta sen että ei enää ole toisen lähellä eikä näe tätä toista nähtävästi koskaan voi olla samanlainen kokemus kuin läheisen kuolema.
Ihmisen on jopa oltava valmis itselleen uskottelemaan että toista ei kiinnostanut lainkaan tai mitä tahansa jotta ei ikuisesti eläisi siinä jossittelun tilassa vaikka kyse olisi voinut olla pelkästä huonosta ajoituksesta esimerkiksi aloitteelle.
Tuskin hän jäi minua todella kaipaamaan tai olisi sen aiemmin tajunnut eikä vasta sen jälkeen kun olin poissa.
Toivon todellakin ettei nämä olleet mulle. Palan jollekkin.
Aina on aikaa, sinä jäit sydämeeni vaikka tilaisuus meni. En minäkään tiennyt irtipäästöstä, olin tuuliajolla monta vuotta.
Sinulle Elämän polkua.
Kirjoittamasi on surullista luettavaa koska olen ollut samanlaisessa tilanteessa se toinen osapuoli. Tuskin se jota ajattelet kuitenkaan, tai mistä sitä tietää vaikka olisinkin.. Vertaus, jota käytit läheisen kuolemasta on osuva, juuri siltä se tuntuu. Kuin menettäisi palan itsestään.
Kerron sinulle kun hänelle en voi että kyllä, minä jäin kaipaamaan. En ole unohtanut enkä unohda. Rakastin silloinkin ja rakastan yhä.
Tuskinpa olen tosiaan se henkilö. Mutta leikitään ajatuksella että olisinkin. Olitko siis suhteessa vaikka "rakastit" toista tai olit kiinnostunut toisesta?
Eikö se ole vähän epäreilua kaikkien kannalta?
Koska tuona aikana kun hänet tunsin niin toki minullakin oli jotain välillä pientä jonkun kanssa, mutta tajusin että siitä ei koskaan tulisi mitään kenenkään toisen kanssa niin kauan kuin en päästäisi irti hänestä. Koska hän ei riittävästi huomioinut minua ja hänellä vaikutti olevan myös jotain muuta niiin jossakin vaiheessa oli vain laskettava yksi plus yksi.
Sen sanon tuosta omasta tilanteestani että itse yritin hänelle jollakin tavalla viestittää että mikä se tilanne oikeasti on. Sillä tavoin vaikka kuinka tuskallista se irtipäästäminen oli niin loppujen lopuksi oli lähes tunteettomana vain katkaistava se köysi.
Nuo "rakastan ja rakastin" on aika kovia sanoja jos ne teot jäävät uupumaan. Sinun tilanteesta en tiedä siltä osin.
Jotenkin helpottaa kun ajattelee että hän jatkaa elämäänsä kuin lähes mitään olisi tapahtunut kuin se että häntä sattui se tai hän tajusi liian myöhään että minä en olekaan enää osa hänen elämäänsä.
En tiedä millaisia tekoja olet häneltä saanut tai odottanut mutta otetaan esimerkkinä tunteista vaikkapa viha. Kun joku ihminen vihaa, hän voi suunnitella kostoa, toinen ihminen raivoaa, kolmas on mököttää, neljäs kertoo asiasta, viides käyttää väkivaltaa jne. Kaikissa tunteissa on erilaisia ilmenemis,- toiminta,- ja reagointitapoja. Myös rakkaudessa.
Kaiketi itsesi kannalta on hyvä että olet pystynyt jäädyttämään itsesi tunteettomaksi, unohdit, menit eteenpäin.. Kunpa pystyisin samaan, koska kyllä tämä sattuu. Pala itsestä on poissa.
Jos se olet sinä olet saanut asiat jälleen väärin, piste tänään vanhalle.Tiedät etten ole selkärangaton eläin, asiat kysyi aikaa. Ja itseni tahdon tuntea aina.Rakastan sinua, vaikkei meitä ikinä tulisi.
Jossakin vaiheessa se tunteiden jäädyttäminen on väistämätöntä koska vaihtoehtona on muuten epämääräiset tunteet jotka menevät ylös alas ja se loputon epätietoisuus.
Ei sitä oikeasti kukaan kestä. En tiedä edes kuinka kauan parantuminen tästä kesätä että kykenen suhteeseen jonkun kanssa eli ehkä tuohon naiseen tutustuminen pilasi elämäni. Ja silti osa odottaa että yhä olisi pitänyt vain jaksaa roikkua noissa tunteissa jotka vaihtelivat pettymyksestä, halveksuntaa, ihailuun, välinpitämättömyyteen, ikävään, jännitykseen jne.
En ole vieläkään siirtynyt eteenpäin paitsi fyysisesti. On se nyt kuitenkin parempi että se veitsi on poistettu sieltä sydämestä kuin että se törröttäisi siellä pystyssä edelleen.
Minusta on julmaa suojella itseä, katkaista köysi, jättää toinen roikkumaan, vältellä tosielämässä, kieltäytyä puhumasta ja samaan aikaan silti yhä rakastaa. Ajatteleeko niin tekevä ihminen yhtään sitä toista?
jos ei tosi elmässä koskaan asioista kunnolla puhuttu niin tokkopa se toinen tietää edes olleensa rakastettu sillä viisii.mitä siitä sitte puhumaan ja kaiveleen auki.sillon tarvikkaan toista aatella on mun mielipide.turhaa repiä asiaa kun siitä se toinen koskaan edes tiennyt.saatto vaan aavistella et tykkättiin mut ystäväinä vaan tjn.
Varmaan enemmän kuin se joka on siinä suhteessa jonkin toisen kanssa ja silti odottaa että se suhteen ulkopuolinen edelleen roikkuisi siinä vieressä mukana ties kuinka kauan että toinen tajuaisi jotain?
Eikö sulla ole sitten ollut minkäänlaista mahdollisuutta selvittää asiaa hänen kanssaan? (oikeasti, selvittämiseksi ei lasketa nettikirjoittajilta kyselyä ja itsevalittuja vastauksia). Voisi ehkä loppua jossittelu?!! - Joskin, silloin kun jollain ei ole minkäänlaisia tunteita jotakuta kohtaan, se on kaikkein vaikeinta ilmaista loukkaamatta varsinkin, milloin henkilö on ihan ok muutoin. Toisaalta jotkut eivät myöskään kestä sellaista viestiä vaan päättävät itse väännellä sen sittenkin kiinnostukseksi ja palaavat jossittelumukavuusalueelleen.
En ole ehkä yhteyksissä tuohon naiseen.
"joskin, silloin kun jollain ei ole minkäänlaisia tunteita jotakuta kohtaan, se on kaikkein vaikeinta ilmaista loukkaamatta varsinkin, milloin henkilö on ihan ok muutoin. "
Niin on, mutta toisaalta sen henkilön pitää olla sen verran selvä ettei tulkintaa jää toiselle mitä se toinen tarkoittaa.
Itse kun jätin naisen taakseni niin ajattelin että hän ei varmaankaan välitä mutta silti oli asioita jotka painavat mieltä.
"Toisaalta jotkut eivät myöskään kestä sellaista viestiä vaan päättävät itse väännellä sen sittenkin kiinnostukseksi ja palaavat jossittelumukavuusalueelleen. "
Voin kyllä sanoa että tuo "jossittelumukavuusalue" minulle oli "jossitteluepämukavuusalue". Ei se hauskaa ole jos itsellä on tunteita ja toisesta ei mitään selvää saa. Fantasiointi ja roikkuminen on sitten asia erikseen jota tahdoin juuri välttää kun lähdin pois.
Jos joku kysyisi minulta että uskonko että hän oli kiinnostunut niin sanoisin että ei harmainta aavistusta. En nähnyt enää metsää puilta tuossa tilanteessa.
Mikset ole yhteyksissä tuohon naiseen? Olettte kuitenkin kavereita?
Totta, on hyvä olla selkeä näissä asioissa, silloinkin kun viesti on sisällöltään varsin absoluuttisen kylmä. Aina ihmiset eivät halua kuulostaa julmilta ja silloin jotkut voivat selittää viestin itselleen niin, että siihen jääkin tulkinnanvaraa (vaikka pehmentämisessä olisi oikeasti kysymys hienotunteisuudesta ja siitä, ettei halua turhaan ja liikaa loukata). Ihastuneet alkavat helposti tulkita edukseen... Mukavuusalue kai tarkoittaakin aluetta, jossa ei ole välttämättä niin mukavaa, mutta joka on tuttu ja turvallinen, siis helpoin valinta. Vaatii henkistä rohkeutta sekin, että pystyy katkaisemaan ajatuksen, että juuri jonkun tietyn ihmisen kanssa pitäisi onnistua (jos hän ei sitä halua) ja suunnata kohti tilannetta, jossa voi kohdata aidosti jonkun toisen myöhemmin ilman, että yhtään haikailee ketään "entistä parempaa".
Ei toi minusta ole henkistä rohkeutta vaan omista unelmista ja toiveista luopumista, päinvastoin luovuttamismentaliteetista. Suuntaaminen tossa tilanteessa uuteen, on vaan laastarinhakua. Mieluummin silloin yksin jos ei saa sitä ketä haluaa. Sitä paitsi eka pitää selvittää puhumalla että kannattaako yrittää yhä. Ettei jää pientä epävarmaan kutkutusta sydänalaan että mitä jos ehkä sitten kuitenkin.. Jos joku on paras, sitä tavoiteltakoon vaikka loppuikä.
Minusta on väärin, törkeää ja tungettelevaa tavoitella koko loppuikä jotakuta, joka on jo kertonut, ettei ole minkäänlaista kiinnostusta toiseen. Siitä eteenpäin se on vähintäänkin don't call us, we call you.
Minusta on henkistä rohkeutta suuntautua uuteen ja tuntemattomaan silloin, kun vanha ei toimi. Olen itsekin niin muinoin tehnyt ja vain iloinen siitä, etten ole jäänyt "kutkuttamaan" ja häiriköimään jotain loppuiäkseni vain siksi, että olisin tietyssä elämänvaiheessa itse määritellyt hänet parhaaksi.
Ei tarvitse hakea laastaria ihmisestä, voi hakea laastaria (toipumista, elpymistä) ympäristöstään.
Ja todellakin kannattaa olla yksin niin kauan kuin kuka tahansa toinen olisi "laastari". Mutta yksin voi olla kutkuttamatta ja "rakastaan" häiriköimättäkin, sikäli kuin on henkisesti rohkeasti ottanut selvää, miten toinen tuntee tai miten ei.
Sanon vielä sen, että itsehän ihminen valitsee, mitä tunteita ruokkii. Tunteet eivät katoa hetkessä, mutta jos niitä saapuu ruokkimaan kuukaudesta toiseen vaikka tämäntyyppisille palstoille, ne tekohengittävät vielä pidempään... ja se on oma valinta.
On niin tuttuja kuvioita näissä kirjoituksissa, kuin omasta elämästä. Mutta ko. henkilö otti asian puheeksi nyt. Panikoiduin, en tiennyt mitä sanoa ja väistelin taas kerran. Harmittaa nyt kovasti. Pitäisi varmaan yrittää selittää asiaa..
Minullekin tapahtui tuota väistelyä juuri hänen kanssaan. Ajattelin että hän ymmärsi mitä ajoin takaa.
Toisaalta jos ei saa kunnon palautetta niin ei tiedä väisteleekö toinen sen takia koska on varattu, pelkää omia tunteitaan vai sen takia koska ei välitä minusta.
Voi kun te ette ymmärrä.
Jos tilanteessa toinen on suurimman osan ajasta vapaa (minä) ja nainen on suurimman osan ajasta varattu niin mitä siitä pitäisi päätellä?
Ehkä meillä oli hetkemme saada juttu eteenpäin tai sitten ei.
Mutta jos tuolla naisella ei ollut sen enempää tunteita niin jos yrittäisin häntä yhtään enempää häiritä niin olisin inhoittava takertuva sairaalloinen stalkkeri, eikös juu?
Jossakin vaiheessa ihmisen vain pitää tajuta että joko se hetki meni jo tai niitä mahdollisuuksia ei ollut ehkä alunperinkään.
Eikä suhde voi perustua sille että toinen osapuoli "piirittää" toista tai yrittää ja toinen vain ei näytä sitä ulospäin.
Jos jokin etsikkoaika minulla ja tuolla naisella oli niin se kaiketi meni jossain vaiheessa ohi. Mietin vain hänen reaktioitaan joihinkin juttuihin jotka voisivat ehkä tarkoittaa että hänellä oli jonkin sortin tuntemuksia suuntaani, mutta niiden katsomiseen käytin jo aikaa paljon eikä se osli varmaan muuksi muuttunut.
Jos hän ei ollut kuitenkaan varma sinusta Elämän polkua?
uskon, että se nainen tiesi mitä teki ja oli varmasti perillä kaikista asioista, ei hän muuten olisi mielestäni luovuttanut. Varattuna hän varmasti alkoi miettimään kumpaa rakastaa enemmän ja on varmasti päätynyt ihan oikeaan ratkaisuun. Minusta varatulta ei kannata odottaa mitään sen kummempia syitä, siinä on riittävä syy että on varattu ja niin tahtookin olla. Näitä ihastuksia tulee meille varatuillekin aina joskus, mutta ne yleensä ovat ohimeneviä, jos oma suhde on hyvällä ja vankalla pohjalla. Ihastumisessa ei ole mitään väärää, se on luonnollista, ihastua saa kunhan muistaa rakastaa sitä omaa silti ihastustaan tärkeämmällä ja oikeammalla tavalla.
Olen sitä mieltä, että varatut kannattaa jättää rauhaan ja antaa heidän hoitaa oma suhteensa kuntoon jos mahdollista.
Melko lailla samaa mieltä. Varattujen todella kannattaa miettiä tarkoin, ettei sitä rajaa ylitä, koska takaisin ei menetettyä luottamusta koskaan saa. Ja varattuihin ihastuneiden olisi hyvä miettiä asiaa muidenkin näkökulmasta kuin omastaan, asettua siis muidenkin osapuolten asemaan. Toisten suhteeseen sekaantumalla voi saada paljon tuhoa aikaan, eikä siinä välttämättä kukaan selviä voittajana. Puhdas omatunto on paras päänalus, kuten sanotaan.
Rakkaus ei katso sitä onko toinen varattu vai ei. Ihmiset muuttuvat vuosien mittaan eivätkä enää ole samoja eikä tunteetkaan ole samoja kuin aiemmin, kasvavat erilleen. Rakkauden kohde voi muuttua eikä siinä ole mitään väärää.
Tai sitten nainen ei ollut varma miehestä kuitenkaan, epäili tämän leikkivän, eikä uskaltanut lähteä suhteestaan epävarmaan tulevaisuuteen. Rakastaa silti enemmän toista...
Mielestäni tuollainen ihminen ei osaa oikeasti rakastaa.
Hän vain tuntee rakkautta mutta ei osaa sitoutua eikä uhrautua koskaan.
No et ole ainut, maailma on täynnä nykyaikana näitä "rakkaus kestää ikuisesti kohde vaihtuu viikon välein" tyyppejä.
Yksi peloistani tuon naisen suhteen oli juuri tuo.
Ei se kauhean oikein ole.
Tämä tilanne ei ollut sellainen että se suhde olisi millään tavalla ollut katkolla. Ainakaan siis tietääkseni.
Olisikin hemmetin hyvä että hän rakasti sitä toista ja ei välittänyt minusta. Sellainen voi ensin tuntua itsestä vaikealta mutta sitten sen hyväksyy.
Paljon ikävämpää on se että se joka on suhteessa ei tahdo tehdä asialle mitään vaan välttelee vastuuta ja sen jälkeen jää kitumaan suhteeseen joka ei ollutkaan niin vakava.
Tottakai osaa rakastaa mutta vuosikymmenien kuluessa voi kumpikin osapuolista muuttua. Ei kukaan pysy samana, ihmiset kasvavat ja elämäntilanteet muuttuvat. Ihan eri tilanne on jos joka vuosi vaihtaa miestä tai naista ja rakastuu tuuliviirinomaisesti.
No joo, totta tuo tietysti jos kyse on vuosikymmenistä. Aika nuoria tässä vielä ollaan joten jos rakkaus olisi noin "halpaa" niin puhuttaisiin silloin tuuliviiristä.
Mutta lähtökohtaisesti olen täysin tuota ajatusta vastaan että "rakkaus säilyy kohde vain vaihtuu".
Mielestäni silloin ihminen ei rakasta vaan odottaa että rakkaus on jatkuva tahdoton olotila joka vaihtelee elämäntilanteiden ja kohtaamien ihmisten suhteen.
Itse näkisin enemmän rakkauden tahtotilana ja tekoina kuin passiivisena seilaamisena jollakin joella jossa on vuoroin koskia ja vuoroin rauhallisempaa.
Miksi toisen pitäisi uhrautua sinulle, kun sinä haluat olla itse se, joka valitsee kenet haluaa... eli sinun ei tarvitse uhrautua .
Lienee enemmänkin itsekästä rakkautta jos ei ota jokaista osapuolta huomioon. Sitoutumiskammoinen ihminen vaihtaa kohdetta tämän tästä ajttelematta toisten tunteita. Sekin on jonkunlainen kieroutuma.
Eihän kysyminen ole stalkkerointia. Eikö sinulle kuitenkin jäänyt halu tietää tai sellainen tunne että mitä jos? On niin tutun kuuloinen tilanteesi että toivoisin että eräs samassa tilanteessa oleva mies rohkaistuisi vielä. Vaikkei siitä mitään tulisi, olisi kiva selvittää asia ettei toisellekaan jäisi epäselvyyttä ja luuloa että olen vain tunteettomasti vedättänyt kun näin ei ollut vaan tunteita oikeasti oli.
Miksi selvittämisaloitteen on tultava mieheltä?
Miksi sen joka ei ole varattu pitää tehdä se aloite?
Varmaan toivot että rohkaistuisi mutta jos itse olet varattu niin se edellinen suhde on hyvä käsitellä pois alta. Koska miksi olet suhteessa jos et oikeasti välitä siitä toisesta vaan jostain muusta?
Toisaalta jos olet sitoutunut häneen niin ok, sittenhän se on hieno homma, mutta en ymmärrä horinoita että jonkun suhteen ulkopuolisen henkillön pitäisi sitten iskeä sinut.
Mieheltä joka ei ole suhteessa, mutta on kiinnostunut varatusta naisesta on aika vaikea alkaa "selvittämään" asiaa juurta jaksain jos toinen ei alustavasti edes tule vastaan.
Kun toisen ihmisen lähettyvillä oleilee tarpeeksi pitkään ja on kiinnostunut sekä hieman yritätnyt viedä asioita siihen suuntaan niin jos toinen ei ole tule tarpeeksi vastaan vaikka vaikuttaisi että kiinnostusta on nii ei siinä "mitä jos" tilassa jaksa elää.
Jos et itse ole valmis tekemään mitään asian vuoksi kun olet varattu miksi oletat että se toinen selvittää epäselvyyden ja tekee kaiken sinun puolestasi?
Sivusta vastaan, että ei se aina niinkään mene. Vaikka tulet kuinka vastaan, niin ei onnistu. Joten siinä vaiheessa on vaan sitten luovuttava, mentävä eteenpäin ja unohdettava koko juttu ajan kanssa.
Puhumallahan nämä kaikki selviäisi. Vihonviimeinen, suora, suorasanainen keskustelu face-to-face ja asioiden täydellinen selvittely ja sen jälkeen voi siirtyä eteenpäin joko yksin tai yhdessä.
puhu siinä jos ei toisella osapuolella ole siihen haluja.
Puhumalla tiedät onko vai ei. Lähetä tekstiviesti jossa kysyt haluaako keskustella asiasta?