Totuus Anneli Jäätteenmäestä

Tällä palstalla esiintyy aina silloin tällöin joku kirjoittaja, jolle on jäänyt harhainen käsitys Anneli Jäätteenmäen poliittisesta osaamisesta. Koetetaan siis vielä kerran oikaista harhakäsitykset, vaikkei niitä enää onneksi kovin monella ole.

Anneli Jäätteenmäellä oli loistava tulevaisuus edessään, kun hän nousiu keskustan naisten eturiviin ja varapuheenjohtajaksi. Jäätteenmäki kuitenkin itse pilasi poliittiset mahdollisuutensa, koska hänellä on kaksi poliitikolle tuhoisaa luonteenpiirrettä:

1) Jäätteenmäki ei osaa ennalta arvioida eikä ottaa huomioon, mitä seurauksia hänen puheensa ja tekonsa aiheuttavat muissa puolueissa.

2) Kun Jäätteenmäki tekee poliittisen virheen, hän ei osaa lopettaa, vaan jatkaa sitkeän itsepäisesti virheellisellä linjalla ja heikentää itse omaa asemaansa.

Näistä virheistä kolme esimerkkiä:

1. Sundqvistin tapaus

Kun Arja Alho sopi Ulf Sundqvistille tuomittujen vahingonkorvausten sovittamisesta, ja tv-toimittaja Timo Harakka sai Alhon lipsauttamaan puhelinkeskustelussa, että tämä oli keskustellut asiasta pääministeri Lipposen kanssa, yritti Jäätteenmäki saada vastuun siirretyksi Alholta Lipposelle.

Jäätteenmäen olisi juristina pitänyt osata ennakoida, ettei vastuun siirto ole käytännössä mahdollinen, vaikka Alho olisikin toiminut Lipposen ohjeiden mukaan, koska lain mukaan ministerivastuu on vain ja yksin Arja Alholla.

Tästä huolimatta Jäätteenmäki lähti omien poliittisten pisteidensä keruuseen ja vatvotutti asiaa mediassa, eduskunnan valiokunnissa ja teetätti siitä jopa perustuslakivaliokunnan mietinnönkin ilman mitään muuta tulosta kuin se, että vastuu Sundqvistin korvausten alentamisesta oli Arja Alhon, joka sitten erosikin asian johdosta.

2. Soneran tapaus

Keskusta ja siis myös Anneli Jäätteenmäki olivat maaliskuussa 2000 vastustaneet sitä, että valtio myisi enemmistöosuutensa Sonerasta. Taloussanomien mukaan osakkeista olisi saatu 3-4 kertaa enemmän rahaa, mitä Soneralle myöhemmin syntynyt ns. umts-tappio edusti.

Vasta keskäkuussa 2000 keskusta ja siis myös Jäätteenmäki hyväksyivät eduskunnassa liikenneministerin esittelemän, Soneran kansainvälistymisstrategian, johon sisältyi tieto siitä, että Soneran yhtiökokous oli myöntänyt Soneran johdolle valtuuden hankkia Soneralle toimilupia ulkomaisten teleoperaattoreiden 3. sukupolven puhelinverkkoihin. Näin Sonera siis heinäkuussa 2000 osti umts-toimiluvat mm. Saksasta ja Italiasta.

Kaksi vuotta myöhemmin, eduskuntavaalien lähestyessä, kesäkuussa 2002, Jäätteenmäki huomasi uutisoidusta Soneran pörssitiedotteesta, että Sonera oli kirjannut umts-kauppojen omaisuusarvon yhtiön taseesta tuloslaskelman tappioksi ja päätti käyttää tätä keskustan vaalikampanjan avausteemana. Näin Jäätteenmäki alkoi syyttää Lipposen hallitusta siitä, että "hallitus oli hukannut sotakorvausten verran veronmaksajan rahaa hyväksyessään Soneran vastuuttomat seikkailut umts-investoinneissa".

Jäätteenmäen jälkiviisas populismi johti eduskunnassa ja Sonerassa yhteensä n. 20 erilliseen selvitykseen ja valtioneuvoston tiedonantoon, joista kaikistan eduskunnan suuri valiokunta antoi loppuvuodesta 2002 mietintänsä eduskunnan äänestettäväksi. Kyse oli välikysymystä vastaavasta luottamusäänestyksestä.

Jokainen tehty selvitys osoitti kiistatta, ettei maan hallitus eikä liikenneministeriö ollut millään muulla tavalla kuin keväällä 2000 Soneran yhtiökokouksessa muiden osakkaiden kanssa yhdessä laajentumisstrategian hyväksyessään, osallistunut umts-kauppojen päätöksentekoon.

Tästä huolimatta Jäätteenmäki jatkoi eduskunnassa valheellistä väittelyään siitä, että Lipposen hallitus olisi "tuhlannut veronmaksajan rahoja, jotka olisi voitu käyttää sosiaaliturvan parantamiseen", vaikka jokainen tiesi, että Jäätteenmäen piti juristina ymmärtää, ettei valtion 52,4 prosenttisesti omistaman yksityisen pörssiyhtiön tasekirjaus ole missään tekemisissä valtion budjettivarojen kanssa.

3. Tapaus "Irak-gate"

Kun Sonera-hämäys ei Jäätteenmäeltä onnistunut hän keksi talvella 2003 avustajiensa kanssa idean leimata Lipponen ulkopolitiikassa suhtessa uhkaavaan Irakin sotaan. Tässä tarkoituksessa hän kutsui Martti Mannisen ravintola Mama Rosaan ja pyysi Manniselta tietoja Irakia koskevista asioista, joita Manninen auliisti lupasi toimittaa.

Näitä tietoja Jäätteenmäki alkoi sitten levitellä tv-haastatteluissaan ja nettisivuillaan luomalla mielikuvaa, että Lipposen ja Bushin keskustelut joulukuussa 2002 olisivat tarkoittaneet sitä sotakoalitiota, joka talvella 2003 irtaantui YK:n linjasta ja lähti sotimaan Irakiin ilman YK:n valtuutusta.

Koko Suomen ulkopoliittinen johto: ulkoministeri, ulkopoliittinen ministerineuvosto, presidentti ja hallitus kumosivat kaikki Jäätteenmäen vihjailut täysin perättöminä. Suomen Irak-politiikan virallista linjaa jouduttiin Jäätteenmäen vihjailujen herättämän kansainvälisen hämmingin vuoksi jopa toistamaan mediassa, että valheiden aiheuttama kohu olisi saatu nopeammin loppumaan.

Myös USAn ulkoministeriö ja Helsingin suurlähettiläs kumosivat kaikki Jäätteenmäen väiteet siitä, että USA olisi missään vaiheessa katsonut Suomen kuuluvan mihinkään muihin kuin YK:n puitteissa toimiviin koalitioihin.

Kaikesta tästä huolimatta Jäätteenmäki sitkeästi intti, että "kyllä siellä jotain epäselvää kuitenkin oli" jopa vielä silloin, kun antoi eduskunnalle pääministerin tiedonantoa omista poliisikuullusteluistaan ja valehteli koko eduskunnalle, ettei ollut muka pyytänyt Manniselta mitään tietoja Irak-asioista.

Johtopäätökset

Näiden tosiasioiden valossa ei kukaan politiikkaa tunteva voi todellakaan päätyä muuhun johtopäätökseen kuin siihen, että Jäätteenmäki oli keskustalle erittäin tuhoisa henkilö, joka toiminnallaan pahiten haittasi keskustan pääsyä sen ainoaan poliittiseen tavoitteeseen: punamultayhteistyöhön SDP:n kanssa.

Tämä tavoitehan toteutui ainoastaan 6000 äänen ja vaalimatematiikan antamien 2 kansanedustajapaikan turvin, kun SDP ja Lipponen eivät halunneet ajaa Jäätteenmäkeä siihen martyyrin asemaan, että hänen hallitustunnustelunsa olisi torjuttu ja sinipuna olisi jatkanut kolmannen kauden.

Keskusta on maksanut Jäätteenmäen poliittisesta ammattitaidottomuudesta todella kovan hinnan. Hallitusneuvotteluissa kekusta joutui lupumaan jokaisesta omasta tavoitteestaan ja hyväksymään kaikki SDP:n tavoitteet. Keskusta joutui jopa hylkäämään Jäätteenmäen ja pakottamaan hänet eroamaan sekä pääministerin, että puheenjohtajan tehtävistä, jotta punamulta olisi voinut jatkaa.

Nyt keskusta pn pakotettu "hallituksen pelinsääntöjen" nimissä olemaan täysin hiljaa omista poliittiista tavoitteistaan, jos ne ovat vähääkään ristiriidassa SDP:n mielipiteiden kanssa. Keskusta ei ole koskaan historiansa aikana ollut näin nöyryytetyssä ja alistetussa asemassa, mistä kaikki kiitos lankeaa Anneli Jäätteenmäelle.

Minusta on siis suuri ihme, että edes tällä, keskustan kylähullujen palstalla, enää kukaan kirjoittelee mitään Anneli Jäätteenmäen, Suomen suurimman poliittisen luuserin puolesta.

PS. Lopuksi mainittakoon, että minä en ole demari enkä Lipposen puolustelija. Olen sitoutumaton antisosialisti, joka toivoo keskustan toteuttavan ei-sosilaistista politiikkaa ja hakeutuvan mieluummin porvarihallitukseen kuin punamultaan.
1122434
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 112

Vanhimmat

Teitpä osuvan analyysin. Siihen toki olisi vielä lisättävääkin, mutta olkoon...

Sitä päivää et valitettavasti tule näkemään, että Keskusta valitsisi hallituskumppanikseen mieluummin Kokoomuksen kuin demarit. Keskusta on valitettavasti vasemmistopuolue.

Äänestä
  • Minusta porvarihallitus olisi luonteva vaihtoehto, sillä demareiden ay-mafia pysyy turhan vahvana juuri niin kauan kuin demarit pääsevät peluuttamaan kokoomusta ja kepua toisiaan vastaan, vaikka eduskunnassa on selvä enemmistö ei-vasemmistolaisilla puolueilla.

    Itse en pidä keskustan kannattajia vasemmistolaisina, vaikka keskustan puoluejohto toki on vähintään yhtä kaukana vasemmalla kuin Erkki Tuomioja ja Tarja Halonen.

    Äänestä

  • On aivan totta, että vanhoilla mittareilla laskien Keskusta on vasemmistolaisempi puolue kuin Lipposen johtamat demarit.

    Onkin parempi jakaa puolueet niiden suhtautumisesta sosiaaliseen ja alueelliseen tasa-arvoon. Lipposen/Niinistön hallitukset järkyttivät tuota tasapainoa tuhoisin seurauksin. Keskusta-johtoinen hallitus, jossa on mukana Lipposesta irrottautuneita demareita, on pikaisesti ryhtynyt palauttamaan tasapainoa.

    Äänestä

  • Oiva Härkönen kirjoitti:

    On aivan totta, että vanhoilla mittareilla laskien Keskusta on vasemmistolaisempi puolue kuin Lipposen johtamat demarit.

    Onkin parempi jakaa puolueet niiden suhtautumisesta sosiaaliseen ja alueelliseen tasa-arvoon. Lipposen/Niinistön hallitukset järkyttivät tuota tasapainoa tuhoisin seurauksin. Keskusta-johtoinen hallitus, jossa on mukana Lipposesta irrottautuneita demareita, on pikaisesti ryhtynyt palauttamaan tasapainoa.

    alueellisella ja sosiaalisella tasa-arvolla?
    Onko kysymys esim maataloudesta joka ilman tukia
    loppuisi?
    Vai onko kysymys siitä että tukia maksettaisiin vain niitä tarvitseville?

    Äänestä

tarina pyrkyryydestä

jospa joku kirjoittaisi samanlaisen

pyrkyripaavoista

siitä jalasmökkipaavosta

ja päivinpaavosta

Äänestä
  • Jalasmökkipaavo on Jäätteenmäkeen verrattava poliittinen tunari, joka ryhtyi luulemaan olevansa itseoikeutettu Kekkosen seuraaja ja vallan perijä, mutta sortui omaan suuruudenhulluuteensa, kun sössi suhteensa Kalevi Sorsaan, Mauno Koivistoon ja demareihin niin, että nämä alkoivat suunnitella sinipunaa, jolloin jalasmökkipaavo joutui hädissään houkuttelemaan Ilkka Suomisen ja Christoffer Taxell'in ns. kassakaappisopimukseen porvarihallituksesta 1987.

    Päivinpaavo on taas hyvin häikäilemätön vallankäyttäjä, jolla on paljon luulutua laajempi tuki demareiden sisällä, sekä SAK:ssa että SDP:ssä, sillä hän osaa käyttää puoluekoneistoaan organisoidusti, kun Ihalainen huolehtii ay-mafian johtamisesta ja Heinäluoma vasta yleisen mielipiteen manipuloinnista median avulla.

    Päivinpaavo toimii hyvin kirjoitettujen käsikirjoitusten mukaan ja on puuttuvinaan asioihin ikään kuin omasta aloitteestaan, vaikka kaikki on Heinäluoman ennalta suunnittelemaa. Esimerkiksi se, että SDP:n eduskuntaryhmä nimesi Mönkäreen demareiden komissaariehdokkaaksi Lipposen ollessa Moskovassa, oli suunniteltua, koska sillä luotiin Vanhaselle "kovan miehen" mainetta, mutta kuitenkin pelastettiin SDP:n kasvot, koska Lipponen saattoi sanoa, että "kaikkea ne menevät tekemään heti, kun minä olen poissa".

    Koko operaation tavoite oli nimittäin vain vetää matto niiden mediaspekulaatioiden alta, että Rehnin nimitys komissioon oli sovittu palkkioksi kepulle siitä, että Vanhanen ajoi todella tarmolla Liikasen Suomen Pankkiin ja yritti ajaa Lipposta vielä suuremmalla tarmolla komission puheenjohtajaksi.

    Päivinpaavo myös hyväksyy ennalta kaikki pääministeri vanhasen julkisiksi tarkoitetut kannanotot, ettei Heinäluoman tarvitse jälkikäteen mediassa kysellä onko keskusta mahdollisesti unohtanut, mitä oli sovittu "hallituksen pelinsäännöistä".

    Äänestä

ei ole vielä ehtinyt antaa vakio kommenttiaan, niin pitää yrittää paikata. Eikös se mene jotenkin näin: "Anneli ei muuten valehdellut kertaakaan. Yksilöipä väitteesi, niin tarkastelen niitä sitten".

Äänestä
  • Jäätteenmäen taitamattomuus suhteessa mediaan oli täysin Hiihtoliiton doping-skandaalien luokkaa: medialle kerrottiin aina vain se, minkä media oli jo omatoimisesti onnistunut kaivamaan julkisuuteen.

    Tämä loi Jäätteenmäestä paljon suuremman valehtelijan kuvan, mitä hän itse asiassa valehtelikaan, kun hänen harkitsemattomia lausumiaan "En ole saanut papereista, onhan minulla kaksi korvaa", "ei ole asiakirjoja, on vain breifing-papereita", "en ole pyytänyt mitään, kaikki tulivat yllätyksenä", "luulin päässeeni presidentin kanslian postituslistalle ja olin imarreltu..." toistettiin mediassa aina sen jälkeen, kun uusi selitysvaihe piti vaihtaa päälle.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Jäätteenmäen taitamattomuus suhteessa mediaan oli täysin Hiihtoliiton doping-skandaalien luokkaa: medialle kerrottiin aina vain se, minkä media oli jo omatoimisesti onnistunut kaivamaan julkisuuteen.

    Tämä loi Jäätteenmäestä paljon suuremman valehtelijan kuvan, mitä hän itse asiassa valehtelikaan, kun hänen harkitsemattomia lausumiaan "En ole saanut papereista, onhan minulla kaksi korvaa", "ei ole asiakirjoja, on vain breifing-papereita", "en ole pyytänyt mitään, kaikki tulivat yllätyksenä", "luulin päässeeni presidentin kanslian postituslistalle ja olin imarreltu..." toistettiin mediassa aina sen jälkeen, kun uusi selitysvaihe piti vaihtaa päälle.

    ...että Helsingin käräjäoikeus totesi Anneli Jäätteenmäen kaikilta osin syyttömäksi.
    Sinulle ei vain sovi oikeuslaitoksen päätökset silloin, kun ne eivät ole sinulle mieluisia.
    Onneksi meillä Suomessa oikeuslaitos toimii tosiasioihin perustuen, eikä uskomuksiin.

    Äänestä

  • Jorma Laitinen kirjoitti:

    Miksi jauhat oikeudenkäynnistä, josta en ole kirjoittanut sanaakaan?

    Olet sen verran lukenut kirjoituksiani, että varsin hyvin tiedät minun olleen jo ennen oikeudenkäyntiä sitä mieltä, ettei Jäätteenmäki ole syyllistynyt mihinkään rikokseen pyytäessään papereita Manniselta, koska ei Mannista suinkan tarvinnut rikollisella tavalla painostaa tai yllyttää virkavelvollisuutensa rikkomiseen, koska Manninen teki sen ihan omasta halustaan, vapaaehtoisesti päästäkseen tulevan pääministerin suosioon, kun tylsä homma Halosen kansliassa oli alkanut tympiä Mannista.

    Äänestä

Jäätteenmäen strategia on täysin onnistunut.

Äänestä
  • on. Riittääkö se kepulaisille. Hallitushan toteuttaa kokoomuslaista ja sosialidemokraattista politiikkaa. Mutta myönnettäköön, että Kepun kannatus näyttää säilyvän. Mitä se kertoo kannattajista?

    Äänestä

  • Keskusta oli oppositiossa kahdeksan vuotta eikä onnistunut kasvattamaan itseään suurimmaksi puolueeksi muuta kuin 6000 äänen erolla demareihin.

    Minusta sen surkeampaa voittoa ei voi olla, kun ottaa huomioon, millä vilpistelevällä ja valehtelevalla vihjailulla se saavutettiin, minkä seurauksena keskusta on joutunut luovuttamaan aivan kaiken poliittisen vallan SDP:lle estääkseen joutumisensa takaisin oppositioon.

    Äänestä

  • todella kirjoitti:

    on. Riittääkö se kepulaisille. Hallitushan toteuttaa kokoomuslaista ja sosialidemokraattista politiikkaa. Mutta myönnettäköön, että Kepun kannatus näyttää säilyvän. Mitä se kertoo kannattajista?

    Kepun kannatus putosi jyrkästi heti eduskuntvaalin jälkeen, kiitos Jäätteenmäen toiminnan: hallitusvallan luovuttamisen demareille ja Irak-sekoiluihinsa sotkeutumisen.

    Vasta Matti Vanhanen on asiallisella esiintymisellään onnistunut palauttamaan keskustan kannatuksen lähelle SDP:n kannatusta.

    Äänestä

...Jäbältä, joka jaksaa kerta toisensa jälkeen purkaa kaunaista mieltänsä kepua kohtaan. Jäbä ei ole Lipposen tavoin koskaan toipunut kepun vaalivoitosta ja Lipposen pääministeripelin tappiosta Anneli Jäätteenmäelle.

Jk. Keskustalla, puolueena menee paremmin kuin koskaan ja syksyn kunnallisvaaleissa odotamme demarien täydellistä selätystä. Valitettavasti kokoomus vuotaa koko ajan demareihin päin.

Äänestä
  • Äänestä sinä, Jorma, lokakuussa suoraan demareita, niin saat Tamperelle, Nokialle, Valkeakoskelle, tai missä Pirkanmaalla nyt terassiasi pidätkään, saman hyvän yhteistyömeiningin, jota Vanhanen toteuttaa Lipposen ohjauksessa valtakunnan tasolla polvillaan kontaten ja mahallaan ryömien, ja hyväksyttäen jopa kaikki puheensa ensin Lipposella, ettei vain punamultayhteistyö vaarantuisi.

    Muistathan sinä, Jorma, hyvin sen, mitä Heinäluoma toisti toistamistaan heti keskustan vaalivoiton jälkeen? Se meni näin: "Keskusta on nyt avainasemassa. Keskustalla on valta valita, haluaako se porvarillisen meiningin vai rakentavan ja vastuullisen yhteistyön hyvinvointivaltion säilyttämiseksi."

    Ja Jäätteenmäki valitsi heti vaalivalvojaisten seuraavana päivänä, viikkoa ennen kuin uusi eduskunta oli edes nimennyt hänet hallitustunnustelijaksi: "Keskusta ja SDP keskustelevat vakavalla mielellä hallituksen rakentamisesta vaalien voittajien varaan", sanoi Jäätteenmäki tv-kameroille, vaikka eduskunnassa oli edelleen porvarillinen enemmistö.

    Että tämä keskustan haluista porvarihallitukseen, Laitinen, sanoisi Jäbäkin.

    Äänestä

  • Jäbästä ja vaalitappiosta toipumisesta, mutta mitä mieltä olet avauksen ansiokkaasta analyysista Jäätteenmäen kyvyttömyydestä?

    Äänestä

  • mielipide kirjoitti:

    Jäbästä ja vaalitappiosta toipumisesta, mutta mitä mieltä olet avauksen ansiokkaasta analyysista Jäätteenmäen kyvyttömyydestä?

    Laitisen mielipide on, että kepu on aina oikeassa teki se mitä tahansa.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Laitisen mielipide on, että kepu on aina oikeassa teki se mitä tahansa.

    Saksassa 30-luvulla Laitinen olisi huutanut "sieg heil" ja suhtautunut Aadolfiin niin kuin Anneliin nyt.

    Äänestä

  • mielipide kirjoitti:

    Jäbästä ja vaalitappiosta toipumisesta, mutta mitä mieltä olet avauksen ansiokkaasta analyysista Jäätteenmäen kyvyttömyydestä?

    Jäbän avauksessaan tekemä "analyysi" oli paremminkin analyysi hänen omista uskomuksistaan, eikä niissä ollut minulle mitään uutta.

    Jäätteenmäen kyvykkyydestä saatiin hyvä näyttö viime vaaleissa.
    Jäätteenmäki puolueensa puheenjohtajana nosti kepun pääministeripuolueeksi kahdeksanvuotisesta oppositiotaipaleelta. Ei se minusta ihan impotenssilta hommalta näyttänyt.

    olevan muitakin tavoitteita, esimerkiksi omien vaalilupaustensa toteuttaminen. Mutta ei taida olla.

    ---------------
    Jos kyse on uskomuksista, niin osoittaisitko missä kohdin uskomukset poikkeavat tosiasioista.

    ------------------

    Kahdeksan vuoden oppositioasemasta Jäätteenmäki saavutti 6000 äänen voiton demareista ja vaalimatematiikalla kaksi eduskuntapaikkaa enemmän kuin demarit. Pääministeripuolueeksi Jäätteenmäki nosti keskustan hylkäämällä hallitusohjelmasta jokaisen keskustan tavoitteen ja hyväksymällä ohjelmaan jokaisen demareiden tavoitteen.

    Miten sinä, joka aiempien kirjoitustesi perusteella syvästi moitit kokoomusta siitä, että se oli hallituksissa demareiden kanssa, voit nyt kiitellä Jäätteenmäen toimintaa kyvykkääksi?

    Jos olisit looginen, etkä takkiasi kääntelevä keppulinreppana, niin kritisoisit nyt keskustaa aivan yhtä suurella raivolla, kuin aikoinaan sätit kokoomusta Lipposen hallituksissa olemisesta.

    Äänestä

  • pääministeripuolueella kirjoitti:

    olevan muitakin tavoitteita, esimerkiksi omien vaalilupaustensa toteuttaminen. Mutta ei taida olla.

    ...oli päästä kokoomuken tilalle hallitukseen ehdolla millä hyvänsä.

    Siinä Jäätteenmäki onnistui ja myi kaikki keskustaa äänestäneiden toiveet demareille hyväksyessään Heinäluoman SAK:ssa kirjoituttaman hallitusohjelman sanasta sanaan ilman ainuttakaan keskustan omaa vaalitavoitetta.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Jäbän avauksessaan tekemä "analyysi" oli paremminkin analyysi hänen omista uskomuksistaan, eikä niissä ollut minulle mitään uutta.
    ---------------
    Jos kyse on uskomuksista, niin osoittaisitko missä kohdin uskomukset poikkeavat tosiasioista.

    Jäätteenmäen kyvykkyydestä saatiin hyvä näyttö viime vaaleissa.
    Jäätteenmäki puolueensa puheenjohtajana nosti kepun pääministeripuolueeksi kahdeksanvuotisesta oppositiotaipaleelta. Ei se minusta ihan impotenssilta hommalta näyttänyt.
    ------------------

    Kahdeksan vuoden oppositioasemasta Jäätteenmäki saavutti 6000 äänen voiton demareista ja vaalimatematiikalla kaksi eduskuntapaikkaa enemmän kuin demarit. Pääministeripuolueeksi Jäätteenmäki nosti keskustan hylkäämällä hallitusohjelmasta jokaisen keskustan tavoitteen ja hyväksymällä ohjelmaan jokaisen demareiden tavoitteen.

    Miten sinä, joka aiempien kirjoitustesi perusteella syvästi moitit kokoomusta siitä, että se oli hallituksissa demareiden kanssa, voit nyt kiitellä Jäätteenmäen toimintaa kyvykkääksi?

    Jos olisit looginen, etkä takkiasi kääntelevä keppulinreppana, niin kritisoisit nyt keskustaa aivan yhtä suurella raivolla, kuin aikoinaan sätit kokoomusta Lipposen hallituksissa olemisesta.

    "Miten sinä, joka aiempien kirjoitustesi perusteella syvästi moitit kokoomusta siitä, että se oli hallituksissa demareiden kanssa, voit nyt kiitellä Jäätteenmäen toimintaa kyvykkääksi?"
    --------------------------------
    On eroa ollaanko hallituksessa apupuolueena vai johtavana pääministeripuolueena.

    Kokoomukselle riitti mainiosti demareiden sylikoirana oleminen, minusta se oli surullista.

    on johtavana pääministeripuolueena? Kuka tuohon uskoo?

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    on johtavana pääministeripuolueena? Kuka tuohon uskoo?

    "Kepuko
    Kirjoittanut: sitten, 20.7.2004 klo 11.19

    on johtavana pääministeripuolueena? Kuka tuohon uskoo? "
    ------------------------------------
    ...on, että kaikki muut paitsi sinä!

    Äänestä

  • Jorma Laitinen kirjoitti:

    "Miten sinä, joka aiempien kirjoitustesi perusteella syvästi moitit kokoomusta siitä, että se oli hallituksissa demareiden kanssa, voit nyt kiitellä Jäätteenmäen toimintaa kyvykkääksi?"
    --------------------------------
    On eroa ollaanko hallituksessa apupuolueena vai johtavana pääministeripuolueena.

    Kokoomukselle riitti mainiosti demareiden sylikoirana oleminen, minusta se oli surullista.

    On eroa ollaanko hallituksessa apupuolueena vai johtavana pääministeripuolueena.

    Kokoomukselle riitti mainiosti demareiden sylikoirana oleminen, minusta se oli surullista.
    --------------

    Kertoisitko, mitkä valitavoitteensa johtava pääministeripuolue on...

    a) ...saanut hallitusohjelmaan ja

    b) ...toteuttanut tähän mennessä?

    Erityisesti äänestäjiä kiinnostaisivat seuraavat:

    - elintarvikkeiden alv:n alentaminen
    - palveluyritysten työnantajamaksujen alentaminen

    Muitakin kysymyksiä toki on, esim. kepun välikysymykseen saakka viemä bensaveron alennus aikana, jolloin bensa oli halvempaa kuin nyt, kun kepu on "johtava pääministeripuolue".

    Ymmärrän toki, että sinua hävettää, Laitinen, kun oma puolueesi on täydellisesti alistunut demareiden ja paljon parjaamasi ay-mafian nöyräksi työrukkaseksi niin, että pääministeri nimittädemareita joka virkaan saadaksen yhden kepulaisen nimtetyksi silloin tällöin ja että pääministeri toistaa Lipposen ulkopoliittista linjaakin orjallisemmin kuin Tuomioja ja Halonen.

    Kokoomus sentään pani hanttiin edes joskus, minkä Filatovkin on todennut sanomalla, että "keskustan kanssa on paljon helpompaa olla hallituksessa, kun asiat menevät helpommin eteenpäin".

    Äänestä

  • Jorma Laitinen kirjoitti:

    "Kepuko
    Kirjoittanut: sitten, 20.7.2004 klo 11.19

    on johtavana pääministeripuolueena? Kuka tuohon uskoo? "
    ------------------------------------
    ...on, että kaikki muut paitsi sinä!

    Et itsekään usko, että kepu johtaa hallitusta, vaan valehtelet, koska olet kepulainen.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    On eroa ollaanko hallituksessa apupuolueena vai johtavana pääministeripuolueena.

    Kokoomukselle riitti mainiosti demareiden sylikoirana oleminen, minusta se oli surullista.
    --------------

    Kertoisitko, mitkä valitavoitteensa johtava pääministeripuolue on...

    a) ...saanut hallitusohjelmaan ja

    b) ...toteuttanut tähän mennessä?

    Erityisesti äänestäjiä kiinnostaisivat seuraavat:

    - elintarvikkeiden alv:n alentaminen
    - palveluyritysten työnantajamaksujen alentaminen

    Muitakin kysymyksiä toki on, esim. kepun välikysymykseen saakka viemä bensaveron alennus aikana, jolloin bensa oli halvempaa kuin nyt, kun kepu on "johtava pääministeripuolue".

    Ymmärrän toki, että sinua hävettää, Laitinen, kun oma puolueesi on täydellisesti alistunut demareiden ja paljon parjaamasi ay-mafian nöyräksi työrukkaseksi niin, että pääministeri nimittädemareita joka virkaan saadaksen yhden kepulaisen nimtetyksi silloin tällöin ja että pääministeri toistaa Lipposen ulkopoliittista linjaakin orjallisemmin kuin Tuomioja ja Halonen.

    Kokoomus sentään pani hanttiin edes joskus, minkä Filatovkin on todennut sanomalla, että "keskustan kanssa on paljon helpompaa olla hallituksessa, kun asiat menevät helpommin eteenpäin".

    "Kertoisitko, mitkä valitavoitteensa johtava pääministeripuolue on...

    a) ...saanut hallitusohjelmaan ja

    b) ...toteuttanut tähän mennessä? "
    ------------------------------------
    ...kun en muista kepun vaalitavoitteista, muuta kuin sen, että pitäisi päästä hallitukseen johtavaksi pääministeripuolueeksi.

    Taitavasta hallituspolitiikasta voidaan mainita Matti Vanhasen (kesk) tekemä komissaarinimitys.
    Vanhanen tiesi tarkkaan, ettei Lipposta koskaan valita komission johtoon, joten hänellä oli varaa kertoa, että Lipponen on Suomen ehdokas.
    Sittenkun kun tuli komissaarinimityksen vuoro, niin Rehnin valinta olikin vain ilmoitusasia.

    Näyttävät keskustan vaalitavoitteet uhnohtuneen keskustalaisilta laajemminkin, mutta tuskin ne äänestäjiltä ovat unohtuneet, mikä nousee kyllä kunnallisvaalissa keskustan eteen.

    Mitä komissarinimitykseen tulee, niin Rehnin nimitys oli demareiden lohdutuspalkinto Vanhaselle siitä, että tämä ajoi läpi Liikasen nimityksen Suomen pankkiin ohi pätevämmän ja sitoutumattoman Korkmanin ja siitä, että vanhanen piti Lipposen puolta komission puheenjohtajaksi viimeiseen saakka.

    Rehnin nimityshän ei ollut millään tavalla sidoksissa Lipposeen muuten kuin, että Lipponen tuli pelastamaan Vanhasen kasvot sovitun nimityspaketin toteuttamiseksi, kun muut demarit vetivät välistä Lipposen ollessa Moskovassa ja menivät nimittämään Mönkäreen demareiden komissaariehdokkaaksi.

    Tämä farssihan paljastui mediassa, kun kupletin juoni oli vain se, etteivät demarit näyttäisi heikoilta ja ettei vanhasen sopima nimityspaketti - jonka olemassaolon vanhanen Liikasen yhteydessä kielsi - olisi paljastunut.

    Toisaalta Rehn on ihan hyvä pätkäkomissaari oppi-isänsä, Liikasen jäljellä olevaksi kaudeksi, joten jäädään nyt katsomaan rauhassa, keitä Durão Barroso nimittää uuteen komissioon ja mikä salkku sieltä Rehnille irtoaa, jos irtoaa mitään.

    "Näyttävät keskustan vaalitavoitteet uhnohtuneen keskustalaisilta laajemminkin, mutta tuskin ne äänestäjiltä ovat unohtuneet, mikä nousee kyllä kunnallisvaalissa keskustan eteen."
    ---------------------------------
    ...että ovat äänestäjiltä unohtuneet, niin kepun, demareiden kuin kokoomuksenkin vaalitavoitteet.

    Suomessa jokainen vaali käydään tapauskohtaisesti, eikä menneitä muisteta, eikä paljon muistellakaan.
    Se puolue, joka onnistuu populistisimman vaaliohjelman luomaan, pärjää parhaiten.

    viime vaaleissa demarit. Ne saivat vallan yksinoikeudella. Yes-miehinä toimivat kepulaiset Matti Vanhasen johdolla.

    Ei vaalivoitto, vaan poliittinen valta on se ydin. Nyt valta on Lipposella.

    Äänestä

  • pärjäsi kirjoitti:

    viime vaaleissa demarit. Ne saivat vallan yksinoikeudella. Yes-miehinä toimivat kepulaiset Matti Vanhasen johdolla.

    Ei vaalivoitto, vaan poliittinen valta on se ydin. Nyt valta on Lipposella.

    ...kepun vaalivoitto, vaikka siitä on jo melkein puolitoista vuotta.
    Kerrataan nyt kuitenkin vielä. 2003 eduskuntavaaleissa keskustasta tuli suurin puolue, jolla perusteella keskustasta tuli pääministeripuolue (Eduskunta valitsee pääministerin). Keskusta ja RKP saivat hallitukseen 10 ministeriä ja he ottivat demarit apupuolueeksi 8 ministerin voimin.
    Siinä vähän faktaa!

    Näytät taas hyvin kepun tavan puhua totta. Asian voisi ilmaista myös niin, että RKP ja SDP saivat kymmenen ministeripaikkaa ja Keskusta apupuolueenakahdeksan paikkaa.

    Vaalivoiton Keskusta sai, mutta, mitä se sillä teki - antoi vallan demareille! ;-)))

    Äänestä

  • taas kirjoitti:

    ...mutta koita kestää! Demarit on apupuolue tässä hallituksessa, kepun ja RKP:n "liberaaliryhmällä" on 10 ministeripaikkaa ja Matti Vanhanen (kesk) on pääministeri.

    ps. Vähän suolaa vielä haavoille: Matti Vanhanen (kesk) on kaikkien aikojen suosituin pääministeri!

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Äänestä sinä, Jorma, lokakuussa suoraan demareita, niin saat Tamperelle, Nokialle, Valkeakoskelle, tai missä Pirkanmaalla nyt terassiasi pidätkään, saman hyvän yhteistyömeiningin, jota Vanhanen toteuttaa Lipposen ohjauksessa valtakunnan tasolla polvillaan kontaten ja mahallaan ryömien, ja hyväksyttäen jopa kaikki puheensa ensin Lipposella, ettei vain punamultayhteistyö vaarantuisi.

    Muistathan sinä, Jorma, hyvin sen, mitä Heinäluoma toisti toistamistaan heti keskustan vaalivoiton jälkeen? Se meni näin: "Keskusta on nyt avainasemassa. Keskustalla on valta valita, haluaako se porvarillisen meiningin vai rakentavan ja vastuullisen yhteistyön hyvinvointivaltion säilyttämiseksi."

    Ja Jäätteenmäki valitsi heti vaalivalvojaisten seuraavana päivänä, viikkoa ennen kuin uusi eduskunta oli edes nimennyt hänet hallitustunnustelijaksi: "Keskusta ja SDP keskustelevat vakavalla mielellä hallituksen rakentamisesta vaalien voittajien varaan", sanoi Jäätteenmäki tv-kameroille, vaikka eduskunnassa oli edelleen porvarillinen enemmistö.

    Että tämä keskustan haluista porvarihallitukseen, Laitinen, sanoisi Jäbäkin.

    ...vaikka sitä toivotkin, minä äänestän keskustalaista ehdokasta kaikissa vaaleissa.

    ps. Tänään aion lämmittää saunan ja nauttia keputerassilla hiillostettuja muikkuja ja muutaman huurteisen.

    Äänestä

  • Jorma Laitinen kirjoitti:

    ...kepun vaalivoitto, vaikka siitä on jo melkein puolitoista vuotta.
    Kerrataan nyt kuitenkin vielä. 2003 eduskuntavaaleissa keskustasta tuli suurin puolue, jolla perusteella keskustasta tuli pääministeripuolue (Eduskunta valitsee pääministerin). Keskusta ja RKP saivat hallitukseen 10 ministeriä ja he ottivat demarit apupuolueeksi 8 ministerin voimin.
    Siinä vähän faktaa!

    ei eduskunta tarvitse pääministeriä! Hallituksen vetäjää kutsutaan Suomessa pääministeriksi, siis hallitus, jota myös valtioneuvostoksi kutsutaan, tarvitsee pääministerin.
    Lisäksi sellainen pikku seikka, että pääministeri ei nyt eikä aiemminkaan YKSIN päätä asioista, jotka esitellään eduskunnalle hyväksyttäväksi. Keskustalla on siis 9 edustajaa ja demareilla 8, Rkp:llä 1.

    Äänestä

  • ;-) kirjoitti:

    Nykyhallitus: Kepulla pääministeriys 7 muuta ministeriä, RKP:lla 2 ministeriä ja demareilla 8 ministeriä.

    Äänestä

  • Jorma Laitinen kirjoitti:

    ...mutta koita kestää! Demarit on apupuolue tässä hallituksessa, kepun ja RKP:n "liberaaliryhmällä" on 10 ministeripaikkaa ja Matti Vanhanen (kesk) on pääministeri.

    ps. Vähän suolaa vielä haavoille: Matti Vanhanen (kesk) on kaikkien aikojen suosituin pääministeri!

    En kiellä, etteikä ottaisi todella koville ja, etteikö myös vituttaisi.

    Syy on se, että Jäätteenmäen kokemattomuutta demarit veivät Keskustaa kuin laskiämpariä hallitusneuvotteluissa. Hallitusohjelma on täydellinen demarisoolo. Se on niin hyvä, etteivät demarit millään halunneet hallituksen kaatuvan vuosi sitten. He halusivat, että hallitus jatkaa olevassa olevalla ohjelmalla ja vain pääministeriä vaihdetaan.

    Keskusta oli niin munaton, että hyväksyi tuon ratkaisun ja demarit nauraa hykersivät. Keskusta yritti pois Jäätteenmäen asettamalta tieltä, mutta Heinäluoman ärähdys palautti pojat nopeasti ruotuun.

    Jos hallitus olisi kaatunut demarit olisivat joutuneet neuvottelemaan hallitusohjelman uusiksi olisipa neuvotteluosapuolena ollut sitten Keskusta tai Kokoomus.

    Äänestä

  • Jorma Laitinen kirjoitti:

    "Näyttävät keskustan vaalitavoitteet uhnohtuneen keskustalaisilta laajemminkin, mutta tuskin ne äänestäjiltä ovat unohtuneet, mikä nousee kyllä kunnallisvaalissa keskustan eteen."
    ---------------------------------
    ...että ovat äänestäjiltä unohtuneet, niin kepun, demareiden kuin kokoomuksenkin vaalitavoitteet.

    Suomessa jokainen vaali käydään tapauskohtaisesti, eikä menneitä muisteta, eikä paljon muistellakaan.
    Se puolue, joka onnistuu populistisimman vaaliohjelman luomaan, pärjää parhaiten.

    Suomessa jokainen vaali käydään tapauskohtaisesti, eikä menneitä muisteta, eikä paljon muistellakaan.
    Se puolue, joka onnistuu populistisimman vaaliohjelman luomaan, pärjää parhaiten.
    -------

    Tuossa on oikeastaan ne syyt - poliittinen linjattomuus ja opportunistinen populismi - joista johtuen minä tuskin tulen koskaan äänestämään keskustaa.

    Minulle on nimittäin olennaista vain politiikan asiasisältö sekä puolueiden päämäärät ja tavoitteet.

    yrkimys poliittiseen valtaan on nimitäin minun mielestäni ainoastaan väline, ei tavoite. Keskustalle se näyttää tulleen itsetarkoitukseksi, vaikka tässä luotan sinisilmäisesti siihen, että Matti Vanhanen ja Olli Rehn saisivat keskustassa aikaan kulttuurinmuutoksen Väyrysen, Ahon ja Jäätteenmäen aiheuttaman moraalisen ja eettisen alennustilan jälkeen.

    Äänestä

  • Jorma Laitinen kirjoitti:

    ...vaikka sitä toivotkin, minä äänestän keskustalaista ehdokasta kaikissa vaaleissa.

    ps. Tänään aion lämmittää saunan ja nauttia keputerassilla hiillostettuja muikkuja ja muutaman huurteisen.

    Kun katsotaan keskustan toimintaa hallituksessa ja eduskunnassa, niin jokainen keskustalle kunnallisvaaleissa annettu ääni on sama kuin antaisi äänensä demareille.

    Jos siis haluat tukea keskustan nykyjohdon toimintaa, se tulee paremmin tuetuksi äänestämällä suoraan demareiden ehdokkaita.

    Äänestä

  • ja vituuttaakin kirjoitti:

    En kiellä, etteikä ottaisi todella koville ja, etteikö myös vituttaisi.

    Syy on se, että Jäätteenmäen kokemattomuutta demarit veivät Keskustaa kuin laskiämpariä hallitusneuvotteluissa. Hallitusohjelma on täydellinen demarisoolo. Se on niin hyvä, etteivät demarit millään halunneet hallituksen kaatuvan vuosi sitten. He halusivat, että hallitus jatkaa olevassa olevalla ohjelmalla ja vain pääministeriä vaihdetaan.

    Keskusta oli niin munaton, että hyväksyi tuon ratkaisun ja demarit nauraa hykersivät. Keskusta yritti pois Jäätteenmäen asettamalta tieltä, mutta Heinäluoman ärähdys palautti pojat nopeasti ruotuun.

    Jos hallitus olisi kaatunut demarit olisivat joutuneet neuvottelemaan hallitusohjelman uusiksi olisipa neuvotteluosapuolena ollut sitten Keskusta tai Kokoomus.

    Olen johtopäätöksistäsi aivan samaa mieltä. Minua todella vituttaa, että keskusta sallii demareiden pomputtaa itseään kuin jojoa, vaikka eduskunnan kokoonpano kestäisi myös porvarihallituken.

    Mutta matti Vanhanen on jo useasti sanonut, että keskustapuolueen strategiana on etsiä pidempiaikaista yhteistyötä sosialidemokraattien kanssa. Tämä on asia, joka keskustalaisten äänestäjien olisi syytä ottaa huomioon kunnallisvaaleissa.

    Äänestä

  • Jorma Laitinen kirjoitti:

    Nykyhallitus: Kepulla pääministeriys 7 muuta ministeriä, RKP:lla 2 ministeriä ja demareilla 8 ministeriä.

    Enestam kepulaisiin. Hänen toimintansa kaikissa hallituksissa on ollut keputyyppistä takinkääntelyä ja mitäänsanomattomuutta.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Olen johtopäätöksistäsi aivan samaa mieltä. Minua todella vituttaa, että keskusta sallii demareiden pomputtaa itseään kuin jojoa, vaikka eduskunnan kokoonpano kestäisi myös porvarihallituken.

    Mutta matti Vanhanen on jo useasti sanonut, että keskustapuolueen strategiana on etsiä pidempiaikaista yhteistyötä sosialidemokraattien kanssa. Tämä on asia, joka keskustalaisten äänestäjien olisi syytä ottaa huomioon kunnallisvaaleissa.

    ...ja vielä v*******kin, niin kuin Jäbä sen sivistyneesti ilmaisikin.
    Sille et voi kuitenkaan mitään, että Matti Vanhanen (kesk) johtaa pääministerinä suvereenisesti hallitusta, saaden Suomen kansan varauksettoman tuen. Ainoastaan sinä ja muutama muu ääliö ei ole tätä havainnut.

    Äänestä

  • Jorma Laitinen kirjoitti:

    ...ja vielä v*******kin, niin kuin Jäbä sen sivistyneesti ilmaisikin.
    Sille et voi kuitenkaan mitään, että Matti Vanhanen (kesk) johtaa pääministerinä suvereenisesti hallitusta, saaden Suomen kansan varauksettoman tuen. Ainoastaan sinä ja muutama muu ääliö ei ole tätä havainnut.

    Tässä faktoja:

    Eduskunnassa on porvarienemmistö.

    Jäätteenmäki neuvotteli Lipposen kanssa periaatepäätöksen punamullasta ennen kuin häneto oli nimitetty edes hallitustunnustelijaksi.

    Jäätteenmäki aneli Lipposta hallituksensa ulkoministeriksi, vaikka oli syyttänyt Lipposta Suomen liittämisestä Irakin sotaan.

    Hallitusneuvotteluissa keskusta luopui jokaisesta omasta tavoitteestaan ja petti äänestäjänsä ja hyväksyi kaikki SDP:n tavoitteet hallitusohjelmaan ja antoi kaikki avainministereiden paikat SDP:lle.

    Kun Jäätteenmäki puhui itsensä pussiin Irak-sotkuissaan, keskusta puhui Jäätteenmäen irtisanoutumaan pääministerin tehtävästä, ettei punamullan perustaa horjutettaisi.

    Vanhanen toistaa Lipposen puheita ja vannoo kolmikantaisen yhteistyön nimiin työmarkkinakysymyksissä ja puhuu keskustan strategiasta, joka perustuu pitkäaikaisen yhteistyösuhteen rakentamiseen keskustan ja SDP:n välille.

    Vanhanen ajoi väkisin läpi epäpätevän Liikasen Suomen pankkiin, vaikka ehdolla oli pätevämpi mutta sitoutumaton Sixten Korkman ja painosti keskustan ajamaan Lipposta eu:n komission puheenjohtajaksi aivan viimeiseen saakka.

    Tässä muutamia faktoja, joita voisi listata paljon lisääkin jos viitsisi.

    Nuo faktat eivät liene tuntemattomia sinullekan, vaikka eduskunnassa olisi koko ajan ollut mahdollisuus hallituksen rakentamiseen myös porvarivaihtoehdon varaan.

    Joten ymmärrän kyllä katkeroituneet kirjoituksesi, jotlka johtuvat siitä, että Suomen suurin puolue on myynyt jokaisen vaalilupauksensa syrjäyttääkseen kokoomuksen oppositioon ja päästäkseen Lipposen jalkarätiksi SAK:n johtamaan hallitukseen.

    Jos aiot olla eri mieltä, niin kerro ensin vaikkapa vain yksi ainoa keskustan tavoite, joka olisi mukana hallituohjelmassa. Sitä on usein kysytty tällä saitilla, mutta yhtöään asiallista vastausta ei ole vielä saatu.

    niin alas on keskusta nyt vajonnut, joten en ihmettele turhautunutta kirjoitteluasi yhtään, kun kunnallisvaaleisakin on odotettavisa ainakin 60 000 äänen tappio, ellei suurempikin.

    ay-liike

    ettei loukkaisi ay-liikkeen tunteita, otti
    hallitukseen demarit kokoomuksen sijaan

    saattoi olla virhe tai sitten ei - en tiedä

    rkp:n sijaan olisivat ottaneet vihreät

    soininvaara ymmärtää pienyrittämisestä enemmän kuin demarit ja rkp yhteensä

    suosittelisin kepulle fuusiota vihreiden kanssa,
    jolloin demareilla ja kokoomuksella ei olisi
    paljon nokan koputtamista - asiaa voi kokeilla
    kunnallisvaaleissa

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Tässä faktoja:

    Eduskunnassa on porvarienemmistö.

    Jäätteenmäki neuvotteli Lipposen kanssa periaatepäätöksen punamullasta ennen kuin häneto oli nimitetty edes hallitustunnustelijaksi.

    Jäätteenmäki aneli Lipposta hallituksensa ulkoministeriksi, vaikka oli syyttänyt Lipposta Suomen liittämisestä Irakin sotaan.

    Hallitusneuvotteluissa keskusta luopui jokaisesta omasta tavoitteestaan ja petti äänestäjänsä ja hyväksyi kaikki SDP:n tavoitteet hallitusohjelmaan ja antoi kaikki avainministereiden paikat SDP:lle.

    Kun Jäätteenmäki puhui itsensä pussiin Irak-sotkuissaan, keskusta puhui Jäätteenmäen irtisanoutumaan pääministerin tehtävästä, ettei punamullan perustaa horjutettaisi.

    Vanhanen toistaa Lipposen puheita ja vannoo kolmikantaisen yhteistyön nimiin työmarkkinakysymyksissä ja puhuu keskustan strategiasta, joka perustuu pitkäaikaisen yhteistyösuhteen rakentamiseen keskustan ja SDP:n välille.

    Vanhanen ajoi väkisin läpi epäpätevän Liikasen Suomen pankkiin, vaikka ehdolla oli pätevämpi mutta sitoutumaton Sixten Korkman ja painosti keskustan ajamaan Lipposta eu:n komission puheenjohtajaksi aivan viimeiseen saakka.

    Tässä muutamia faktoja, joita voisi listata paljon lisääkin jos viitsisi.

    Nuo faktat eivät liene tuntemattomia sinullekan, vaikka eduskunnassa olisi koko ajan ollut mahdollisuus hallituksen rakentamiseen myös porvarivaihtoehdon varaan.

    Joten ymmärrän kyllä katkeroituneet kirjoituksesi, jotlka johtuvat siitä, että Suomen suurin puolue on myynyt jokaisen vaalilupauksensa syrjäyttääkseen kokoomuksen oppositioon ja päästäkseen Lipposen jalkarätiksi SAK:n johtamaan hallitukseen.

    Jos aiot olla eri mieltä, niin kerro ensin vaikkapa vain yksi ainoa keskustan tavoite, joka olisi mukana hallituohjelmassa. Sitä on usein kysytty tällä saitilla, mutta yhtöään asiallista vastausta ei ole vielä saatu.

    niin alas on keskusta nyt vajonnut, joten en ihmettele turhautunutta kirjoitteluasi yhtään, kun kunnallisvaaleisakin on odotettavisa ainakin 60 000 äänen tappio, ellei suurempikin.

    Täyttä puppua!

    "Joten ymmärrän kyllä katkeroituneet kirjoituksesi, jotlka johtuvat siitä, että Suomen suurin puolue on myynyt jokaisen vaalilupauksensa syrjäyttääkseen kokoomuksen oppositioon ja päästäkseen Lipposen jalkarätiksi SAK:n johtamaan hallitukseen."
    ------------------------------
    Olet tulkinnut kirjoituksiani väärin. En ole lainkaan katkeroitunut, päinvastoin melkein riemusta kiljuen kirjoittelen näitä vaatimattomia mielipiteitäni. Kepulla menee paremmin kuin koskaan! Matti Vanhanen (kesk) johtaa menestyksellisesti hallitusta Suomen kansan, myös sinunkin onneksi, olisit edes kiitollinen!
    Mutta ei, sinä vain jaksat velloa tuossa katkeruuden sävyttämässä kepukaunaisuuden meressä. Avauksesi siitä oli selkein todiste!

    Äänestä

Asiat menivät juuri noin. Uskon, että vaikka lopputulos hetkellisesti kirpaisikin, niin todennäköisesti Jäätteenmäen nopea eroaminen oli sittenkin pienimmän riesan tie. Jollei ko. revohkaa olisi tapahtunut ja Jäätteenmäki olisi jatkanut pääministerinä koko vaalikauden, olisivat vahingot koko Suomelle olleet moninkertaiset.

On valitettavaa, ettei oikein kukaan kunnon argumentointiin kykenevä kepulainen viitsi kirjoittaa näille palstoille. Niinpä tämänkin avauksen kohtaloksi tullee saada kommentteja "keskusta on paras, "Anneli on meppi" jne ne normaalit haistattelut.

Äänestä
  • Analyysi tapahtumien kulusta on itse asiassa syntynyt jo silloin, kun kukin asia oli ajankohtainen ja niistä keskusteltiin kiivaasti nyt jo suljetulla kokoomuksen keskustelusaitilla. Minua on nimittäin aina enemmän kiinnostanut politiikassa se, MITÄ tapahtui kuin se KUKA on syyllinen ja kuka syytön.

    Jäätteenmäen jatko pääministerinä kävi ilmeisesti mahdottomaksi keskustallekin, koska Jäätteenmäki nyt ei vaan kertakaikkiaan osaa hoitaa niin tärkeää ja paljon valtaa sisältävää tehtävää kuin pääministerin tehtävä on. Hyvä, että hänestä päästiin niin, että keskusta itse painosti Jäätteenmäen eroamaan.

    Minustakin on ikävää, että palstan kepulaisiksi ilmoittutuvat demareille haistattelijat ovat onnistuneet luomaan palstalle niin asiattoman ilmapiirin, ettei tänne enää näytä tulevan kukaan asiallisesti argumentoiva keskustalainen. Kokoomuksen nyt jo lopetetulla palstalla heitä kävi 3-4 kappaletta, mikä oli silloin aivan erinomainen juttu.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Analyysi tapahtumien kulusta on itse asiassa syntynyt jo silloin, kun kukin asia oli ajankohtainen ja niistä keskusteltiin kiivaasti nyt jo suljetulla kokoomuksen keskustelusaitilla. Minua on nimittäin aina enemmän kiinnostanut politiikassa se, MITÄ tapahtui kuin se KUKA on syyllinen ja kuka syytön.

    Jäätteenmäen jatko pääministerinä kävi ilmeisesti mahdottomaksi keskustallekin, koska Jäätteenmäki nyt ei vaan kertakaikkiaan osaa hoitaa niin tärkeää ja paljon valtaa sisältävää tehtävää kuin pääministerin tehtävä on. Hyvä, että hänestä päästiin niin, että keskusta itse painosti Jäätteenmäen eroamaan.

    Minustakin on ikävää, että palstan kepulaisiksi ilmoittutuvat demareille haistattelijat ovat onnistuneet luomaan palstalle niin asiattoman ilmapiirin, ettei tänne enää näytä tulevan kukaan asiallisesti argumentoiva keskustalainen. Kokoomuksen nyt jo lopetetulla palstalla heitä kävi 3-4 kappaletta, mikä oli silloin aivan erinomainen juttu.

    "Jäätteenmäen jatko pääministerinä kävi ilmeisesti mahdottomaksi keskustallekin, koska Jäätteenmäki nyt ei vaan kertakaikkiaan osaa hoitaa niin tärkeää ja paljon valtaa sisältävää tehtävää kuin pääministerin tehtävä on. Hyvä, että hänestä päästiin niin, että keskusta itse painosti Jäätteenmäen eroamaan."
    -----------------------------------
    Keskusta ei painostanut! Demarit painostivat ja Lipponen ja kokoomus odottivat kieli pitkällä, että Jäätteenmäki ei eroaisi.
    Jäätteenmäki yllätti Lipposlaiset demarit ja kokoomuksen ja erosi omasta pyynnöstään, joten demareilla ei ollut kanttia lähteä hallituksesta.
    Jäätteenmäki uhrasi itsensä puolueensa hyväksi ja kepu sai vielä "lottovoiton" kun Matti Vanhanen hyväksyi pääministerin tehtävät.

    Anneli Jäätteenmäki lähti Brysseliin korkoa kasvamaan 150 000 äänen myötä ja tulee takaisin Suomen poliittiseen eliittiin seuraavissa eduskuntavaaleissa.

    "Minustakin on ikävää, että palstan kepulaisiksi ilmoittutuvat demareille haistattelijat ovat onnistuneet luomaan palstalle niin asiattoman ilmapiirin, ettei tänne enää näytä tulevan kukaan asiallisesti argumentoiva keskustalainen. Kokoomuksen nyt jo lopetetulla palstalla heitä kävi 3-4 kappaletta, mikä oli silloin aivan erinomainen juttu."
    -----------------------------------
    En minäkään pidä näistä nettihäiriköistä ja minulla on syytä epäillä, että yksi pahimmista häiriköistä (sdp) on tämän palstan sheriffinä.

    jk. Kiitos vain kehuista kokoomussivujen ajoista.

    Jos on, ei se ainakaan demarileiristä ole, kyllä sen verran härskejä henkilöön meneviä alta navan olevia juttuja täällä saa olla esillä. Esimerkit Lipposesta, Filatovista, Mönkäreestä viime päivinä.
    En muutenkaan ymmärrä, miksi noista demareista jotkut paasaavat tällä palstalla. Jos jollain on jotain heitä ja heidän harjoittamaa politiikkaansa vastaan, tulisi asiasta kirjoittaa demaripalstalla.

    Äänestä

  • heh kirjoitti:

    koska ei ole lukijoita

    tämä on nyt yleinen politiikan areena

    siis kirjoitin asiattomasti Filatovista ja
    Mönkäreestä

    mitä ovat saaneet aikaan?

    jos olisivat firmassani toimitusjohtajia niin porkut antaisin

    Äänestä

  • rpu kirjoitti:

    Salli mun nauraa. rpu:n järjenjuoksulloa ei johdettaisi edes nakkikioskia! ;-D

    Äänestä

  • firma? kirjoitti:

    Salli mun nauraa. rpu:n järjenjuoksulloa ei johdettaisi edes nakkikioskia! ;-D

    naura pois

    se pidentää ikää

    Äänestä

  • Jorma Laitinen kirjoitti:

    "Jäätteenmäen jatko pääministerinä kävi ilmeisesti mahdottomaksi keskustallekin, koska Jäätteenmäki nyt ei vaan kertakaikkiaan osaa hoitaa niin tärkeää ja paljon valtaa sisältävää tehtävää kuin pääministerin tehtävä on. Hyvä, että hänestä päästiin niin, että keskusta itse painosti Jäätteenmäen eroamaan."
    -----------------------------------
    Keskusta ei painostanut! Demarit painostivat ja Lipponen ja kokoomus odottivat kieli pitkällä, että Jäätteenmäki ei eroaisi.
    Jäätteenmäki yllätti Lipposlaiset demarit ja kokoomuksen ja erosi omasta pyynnöstään, joten demareilla ei ollut kanttia lähteä hallituksesta.
    Jäätteenmäki uhrasi itsensä puolueensa hyväksi ja kepu sai vielä "lottovoiton" kun Matti Vanhanen hyväksyi pääministerin tehtävät.

    Anneli Jäätteenmäki lähti Brysseliin korkoa kasvamaan 150 000 äänen myötä ja tulee takaisin Suomen poliittiseen eliittiin seuraavissa eduskuntavaaleissa.

    "Minustakin on ikävää, että palstan kepulaisiksi ilmoittutuvat demareille haistattelijat ovat onnistuneet luomaan palstalle niin asiattoman ilmapiirin, ettei tänne enää näytä tulevan kukaan asiallisesti argumentoiva keskustalainen. Kokoomuksen nyt jo lopetetulla palstalla heitä kävi 3-4 kappaletta, mikä oli silloin aivan erinomainen juttu."
    -----------------------------------
    En minäkään pidä näistä nettihäiriköistä ja minulla on syytä epäillä, että yksi pahimmista häiriköistä (sdp) on tämän palstan sheriffinä.

    jk. Kiitos vain kehuista kokoomussivujen ajoista.

    Olen aina ihmetellyt niiden ihmisten järjenjuoksua, jotka väittävät demareiden painostaneen Jäätteenmäen eroamaan pääministerin ja keskustan puheenjohtajan tehtävistä.

    Minusta se ei voi pitää paikkaansa, koska en voi mitenkään uskoa, että Suomen suurin puolue alistuisi painostuksen alla sanomatta sanallakaan vastaan, kun sen oma puheenjohtaja pakotetaan eroamaan.

    Jäätteenmäen äänimäärä eu-vaaleissa oli toki hieman suurempi kuin täysin politiikan ulkopuolelta kakkoseksi nousseen Alenxander Stubb'in, mutta kannattaa muistaa, että Jäätteenmäki ei ollut lähelläkään ykkössijaa eduskuntavaalien vaalipiirissään, Helsingissä, vaan hävisi täällä yli 10 000 ääntä ja jäi kotivaalipiirissään Pohjanmaallakin kauas muiden taakse häviten 2-3 000 ääntä jopa puoluetoverilleen kyösti Virrankoskelle.

    Se, että muualta maasta tuli 2-3% hajaääniä joko säälistä tai sympatiasta ei merkitse mitään siinä, kun arvioidaan Jäätteenmäen poliittista pätevyyttä hoitaa vaativia luottamustehtäviä, joista keskusta siis itse ja ilman painostusta hänet erotti reilu vuosi sitten.

    Äänestä

Keskustastrategit ovat aina vaalien alla analysoineet kulloisenkin poliittisen tilanteen loistavaa pelisilmää ja tilannetajua osoittaen.

Tuloksena nouseva käyrä jo useissa vaaleissa peräkkäin.

SDP:n 80-luvulta asti määrätietoisesti rakentaman vallan purkaminen pitää tehdä kärsivällisesti. -Juuri näin Keskusta toimii: päämäärätietoisesti ja kärsivällisesti.

SDP ei halua antaa tuumaakaan periksi. -Onhan luonnollisesti mukavaa olla ehdottomassa johtoasemassa ja määrätä demokratian pelisäännöt.

Tähän Keskusta ei voi alistua.

Tilanne tällä hetkellä:

SDP on menettänyt poliittisen keskikentän Keskustalle. Se ei halua sitä tunnustaa ja teeskentelee olevansa yhtä vahva kuin aikaisemminkin. Samoin SDP:n puheenjohtaja kuvittelee voivansa johtaa "orkesteria" taustalta ja esiintyy julkisuudessa hyvin "presidentillisesti".

Ero totuuden ja kuvitelmien välillä alkaa olla silmiinpistävä. Joitakin poliittisia tarkkailijoita se suorastaan huvittaa. He eivät voi olla näkemättä miten nauruhermoja kutkuttavan mestarillisesti Matti Vanhanen tahtipuikkoa heiluttaa.

Äänestä
  • Tekstisi olikin sitten pelkkää kuvitelmaa.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Tekstisi olikin sitten pelkkää kuvitelmaa.

    vaikka perse maata viistää...

    Elämän rautaiset lait toimivat myös SDP:n kohdalla.

    -Se, mikä meni ylös, tuli alas.

    Yhä huvittavammaksi käy SDP:n harjoittama teeskentely ja itsepetos.

    Äänestä

Jäätteenmäen poliittisesta osaamattomuudesta. Siitä sinulle kiitokset, että jaksat tuollaista asiallistakin tekstiä vielä viljellä tällä jankkauspalstalla. Valitettavasti vain vastaajat ovat Laitisen tai Härkösen tapaisia fanaatikkoja, jotka eivät muuta tee kuin myötäilevät aivan kaikkea, mitä Anneli tekee. Ja sitten kun vasta-argumentit loppuvat, alkaa lipposmania ja kaikki pistetään hänen viakseen. Mitä tekemistä Lipposella on Jäätteenmäen osaamattomuuden kanssa??

Äänestä
  • Olen koettanut seurata politiikkaa neutraalisti sitoutumattoman antisosialistin silmin jo liki 50 vuoden ajan, vaikka olinkin välillä toistakymmentä vuotta kokoomuksessa aktiivisesti mukana. Tällä kertaa analyysin kohteena oli Jäätteenmäki, aiemmin muilla palstoilla kohteina on ollut myös SDP/SAK sekä kokoomuskin.

    Palstan jankkaajista arvostan Härkösen asiallista ortodoksisuutta, mutta Laitinen sortuu aivan liian usein sellaisiin asiattomuuksiin, joiden vuoksi mm. kokoomuksen sivut aikanaan suljettiin keskustelulta.

    Ja täytyy myöntää, että en ole minäkään ymmärtänyt koskaan, mitä tekemistä Lipposella ja demareilla olisi sen kanssa, jos joku kommentoi keskustan ja Jäätteenmäen harjoittamaa politiikkaa.

    Ilmeisesti tämänkin palstan älykääpiöt eivät osaa ajatella keskustaa muuta kuin Lipposen ja demareiden vastustamisena, missä minua ihmetyttää se, että he eivät koskaan, sanallakaan arvostele keskustaa siitä, että keskusta meni polvillaan kontaten apupuolueeksi demarihallitukseen ja että Jäätteenmäki aneli sukkahousunsa rikkoen juuri Lipposta hallituksensa ulkoministeriksi, vaikka oli vaalikeskusteluissa syytellyt tätä Suomen ulkopolitiikan linjan vastaisesta toiminnasta.

    Valitettavasti palstalla on liian vähän asiallisia keskustelijoita.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Olen koettanut seurata politiikkaa neutraalisti sitoutumattoman antisosialistin silmin jo liki 50 vuoden ajan, vaikka olinkin välillä toistakymmentä vuotta kokoomuksessa aktiivisesti mukana. Tällä kertaa analyysin kohteena oli Jäätteenmäki, aiemmin muilla palstoilla kohteina on ollut myös SDP/SAK sekä kokoomuskin.

    Palstan jankkaajista arvostan Härkösen asiallista ortodoksisuutta, mutta Laitinen sortuu aivan liian usein sellaisiin asiattomuuksiin, joiden vuoksi mm. kokoomuksen sivut aikanaan suljettiin keskustelulta.

    Ja täytyy myöntää, että en ole minäkään ymmärtänyt koskaan, mitä tekemistä Lipposella ja demareilla olisi sen kanssa, jos joku kommentoi keskustan ja Jäätteenmäen harjoittamaa politiikkaa.

    Ilmeisesti tämänkin palstan älykääpiöt eivät osaa ajatella keskustaa muuta kuin Lipposen ja demareiden vastustamisena, missä minua ihmetyttää se, että he eivät koskaan, sanallakaan arvostele keskustaa siitä, että keskusta meni polvillaan kontaten apupuolueeksi demarihallitukseen ja että Jäätteenmäki aneli sukkahousunsa rikkoen juuri Lipposta hallituksensa ulkoministeriksi, vaikka oli vaalikeskusteluissa syytellyt tätä Suomen ulkopolitiikan linjan vastaisesta toiminnasta.

    Valitettavasti palstalla on liian vähän asiallisia keskustelijoita.

    takuulla nouse sillä, että vaikka kuinka epäpoliittiseksi julistautuneet ihmiset kirjoittavat jotain keskustan politiikkaa arvostelevaa asiaa, on ainoa vastaus yleensä syytös sossusössimisestä tai demariudesta.
    En usko tähänkään tekemääsi asiallisesti jäsenneltyyn analyysiin tulevan yhtään kunnollista vastausta, jossa käytäisi läpi esittämiäsi asioita asialinjalla.
    Vastaavaa täydellistä antipatiaa koki "ystävämme" K.K.Korhonen, jonka kirjoituksiin tuli automaattihaukkumisvastauksia aiheesta riippumatta. Valitettavasti hänkin kyllästyi noihin jankkaajiin.

    Äänestä

  • osaamattomuus tietenkin

    vain eri alueilla

    Äänestä

  • htl kirjoitti:

    takuulla nouse sillä, että vaikka kuinka epäpoliittiseksi julistautuneet ihmiset kirjoittavat jotain keskustan politiikkaa arvostelevaa asiaa, on ainoa vastaus yleensä syytös sossusössimisestä tai demariudesta.
    En usko tähänkään tekemääsi asiallisesti jäsenneltyyn analyysiin tulevan yhtään kunnollista vastausta, jossa käytäisi läpi esittämiäsi asioita asialinjalla.
    Vastaavaa täydellistä antipatiaa koki "ystävämme" K.K.Korhonen, jonka kirjoituksiin tuli automaattihaukkumisvastauksia aiheesta riippumatta. Valitettavasti hänkin kyllästyi noihin jankkaajiin.

    Palstan taso riippuu ainastaan meistä kirjoittajista. Itse olen koettanut pidättäytyä ja viime kuukausina aika lailla onnistunutkin siinä, etten lähde enää mukaan sellaiseen toisten kirjoittajien herjaamiseen, jota täällä jotkut vielä harrastavat. Se nimittäin pilasi kokoomuksen palstan, kun toisiaan provosoivat ja nimittelevät keskustelijat saivat ruudut täyteen pelkkää keskinäistä nimittelyään.

    K.K.Korhosen juttuja luin kiinnostuneena ja kommentoinkin niitä joskus, vaikka niiden kärki usein olikin kauempana menneisyydessä kuin itselläni ja hänen näkökulmansa oli enemmän yhteen puolueeseen sitoutunut kuin oma näkökulmani

    Äänestä

Jäbä (Näin on) ei pääse vanhoista päähän piintymistään. Ne koskevat Annelia, Alhoa, Soneraa ja Lipposta.

Sundqvistin koravausten alentaminen oli tietysti Alhon ministerivastuulla, mutta Anneli nosti siitä melun siksi, että poliittinen vastuu kuului paljolti Lipposelle puolueen puheenjohtajana annetuista "neuvoista". Mutta kun Lipposta yritettiin vastuuseen, hän hoiti niin, että Arja erosi Paavon itkettämänä ministerin virasta ja itse Paavo jatkoi koheltamista.

Kun Anneli oli mukana muun eduskunnan mukana antamassa Soneralle valtuuden hankkia toimilupia ulkomailta 3. sukupolven puhelinverkkoihin, ei stradegian siunaus tarkoittanut sitä, että niitä pitää ostaa hinnalla millä hyvänsä. Sitten Soneran johto ja hallitus ostivat yhdellä kaupalla yhtiön vuosivaihdon kokoisella summalla Saksasta toimiluvan. Ja liikenneministeri ja hallitus, joiden vastuulla valtion enemmistöosakkuus yhtiössä oli, ei sanonut sekaantuneensa kauppaan, jossa menetettiin noin 30 miljardia mk. Siinä meni 16 miljardia valtion varoja ja 14 mrd meidän piensijoittajien varoja.

Oli aivan paikallaan, että Jäätteenmäki kyseli noiden rahojen perään. Kaikki selvitykset tosiaan osoittivat, että liikenneministeri Heinonen, vv-ministeri Niinistö ja pääministeri Lipponen eivät ainakaan virallisesti olleet sekaantuneet kauppaan. Olisi vain pitänyt sekaantua ja toppuutella vähän poikia. Niinistö sanoikin totuuden, että hallitus hyväksyi kaupan olemalla hiljaa. Kaikissa firmoissa ainakin enemmistöosakas pidetään ajan tasalla ainakin jättiläiskaupoista.

Myös Lipposen törmäilyt Amerikassa Irak-asiassa oli paikallaan nostaa päivänvaloon. Kiistämätön tosiasia on, että Lipponen meni liian pitkälle tukiessaan Pushia Irakin hyökkäyksessä. Annelin puuttumiseslla saatiin heti hallituksen ulkopoliittisen valiokunnan presiddentin johdolla tehty päätös, jolla selvennettiin Suomen suhtautumista ja näin pelastuimme joutumasta Irak-selkkaukseen osapuolena.

Anneli on johtanut nyt jo kolme kertaa peräkkäin Keskustan vaalivoittoon, kunnallisvaaleissa, eduskuntavaaleissa ja nyt eurovaaleissa. Viimeisissä hän itse nousi suuren äänivyöryn myötä kansan suosikiksi.

Äänestä
  • on sinun kuvasi asioista. Sundqvistin tapaus on normaali korvattavaksi määrätyn summan sovittelu. Vastaavasti menetellään useimmiten, kun korvaussumma on niin suuri, ettei sitä katsota koskaan saatavan perittyä kokonaan.

    Sonerassa valtuomistajan vastuuta yhtiökokousten välillä kantoi Keskustan Pauli Saapunki. Liikenneministerillä ei osakeyhtiölain mukaan voi olla valtaa omistajavaltaa yhtiökokousten välillä. Pääomistajan edustajana liikenneministeri oli toki vastuussa hallituksen kokoonpanosta ja toimintakyvystä.

    Jäätteenmäen ei olisi tarvinnut kysellä minkään rahojen perään ellei kepu yhdessä Tuomiojan kanssa olisi estänyt Soneran osakkeiden myyntivaltuuksia.

    Ei ollut Lipposen törmäilyjä USA:ssa. Oli vain normaalia diplomaattista kohteliaisuutta ilman mitään sopimisia. Jäätteenmäki oli ainoa, joka tässä asiassa sotki. Sekin todistaa hänen kyvyttömyyttään.

    Oppositiopuolue voittaa useimmiten vaaleissa. Jäätteenmäen voitot olivat marginaalisia esimerkiksi siihen voittoon verrattuna, jonka demarit saavuttivat nelivuotisen oppositiokautensa jälkeen.

    Äänestä

  • värittynyt kirjoitti:

    on sinun kuvasi asioista. Sundqvistin tapaus on normaali korvattavaksi määrätyn summan sovittelu. Vastaavasti menetellään useimmiten, kun korvaussumma on niin suuri, ettei sitä katsota koskaan saatavan perittyä kokonaan.

    sanot, että vastaavasti menetellään

    annayksikin esimerkki

    minä en ole vielä kohdannut

    Kyllä Jäbän selitys oli vähintääin värittynyt, ellei suorastaan kiihkokokoomukselainen.

    Saapungin johtamalla hallintoneuvostolla ei ollut mitään tekemistä saati vastuuta valtionyhtiön operatiivisesta toiminnasta. Strategiasta se voi keskustella, niinkuin tekikin. Eduskuntakin hyväksyi laajentumisstrategian, mutta kumpikaan elin ei tarkoittanut yhtiön täystuhoa. Sen teki toimiva johto hallituksen siunauksella.

    Lisäyksenä tähän keskusteluun tuon esiin sen, että mikään sotkuun osallinen valtioelin eikä USA:n hallinto tietenkään tunnustanut, että olisi ollut jotain epäselvyyttä. Tämä on vain mokien peittämisyritys, joka oli helppo paljastaa. Kansaa ei petetä; se sanoo sanansa vaaleissa. Kokoomus, joka innokkaimmin on mukana näissä sotkuissa, ei ole menestynyt vaaleissa.

    Äänestä

  • Jäbä (Näin on) ei pääse vanhoista päähän piintymistään. Ne koskevat Annelia, Alhoa, Soneraa ja Lipposta.
    --------
    Olet väärässä. Pyrkimykseni on kuvailla tapahtumia niin kuin asiat tapahtuivat - ei siis ollenkaan ihmisiä, vaikka heidän tekemisiään käsittelenkin.

    Sundqvistin koravausten alentaminen oli tietysti Alhon ministerivastuulla, mutta Anneli nosti siitä melun siksi, että poliittinen vastuu kuului paljolti Lipposelle puolueen puheenjohtajana annetuista "neuvoista". Mutta kun Lipposta yritettiin vastuuseen, hän hoiti niin, että Arja erosi Paavon itkettämänä ministerin virasta ja itse Paavo jatkoi koheltamista.
    --------------
    Emme ole tepahtumista eri mieltä. Lipponen pani Alhon hoitamaan Sundqvistin korvausten sovittamisen, jolloin sovittaminen tapahtui Alhon ministerivastuulla ja Lipposen poliittisella vastuulla. Jäätteenmäki vaan töpeksi siinä, että juristina sekoitti nämä asiat ja yritti saada lipposta vastuuseen Alhon tekemästä päätöksestä, mikä oli juridinen mahdottomuus. Juuri tässä älyttömässä jäkättämisessä Jäätteenmäki tuhosi ensimmäisen kerran omat yhteistyömahdollisuutensa punamultahallitukseen Lipposen kanssa.

    Kun Anneli oli mukana muun eduskunnan mukana antamassa Soneralle valtuuden hankkia toimilupia ulkomailta 3. sukupolven puhelinverkkoihin, ei stradegian siunaus tarkoittanut sitä, että niitä pitää ostaa hinnalla millä hyvänsä. Sitten Soneran johto ja hallitus ostivat yhdellä kaupalla yhtiön vuosivaihdon kokoisella summalla Saksasta toimiluvan. Ja liikenneministeri ja hallitus, joiden vastuulla valtion enemmistöosakkuus yhtiössä oli, ei sanonut sekaantuneensa kauppaan, jossa menetettiin noin 30 miljardia mk. Siinä meni 16 miljardia valtion varoja ja 14 mrd meidän piensijoittajien varoja.
    --------------
    Ei kannata sotkea asioita. Valtioneuvosto ja liikenneministeriö hyväksyivät Soneran yhteiökokouksessa Soneran laajentumisstrategian ja antoivat muiden osakkaiden kanssa Soneran johdolle umts-valtuudet. Tämä päätös tiedotettiin eduskunnalle, joka siis myös "hyväksyi" sen, koska ei pannut valtio-omistajaa toimimaan toisinkaan. Loppu onkin sitten pelkkää populistista jälkiviisautta, jonka Jäätteenmäki keksi vasta kaksi vuotta umts-kauppojen jälkeen, kun vaalit alkoivat lähestyä eikä oppositiolla ollut mitään oppositiopolitiikan linjaa, vaan piti lähteä loanheiton tielle.

    Oli aivan paikallaan, että Jäätteenmäki kyseli noiden rahojen perään. Kaikki selvitykset tosiaan osoittivat, että liikenneministeri Heinonen, vv-ministeri Niinistö ja pääministeri Lipponen eivät ainakaan virallisesti olleet sekaantuneet kauppaan. Olisi vain pitänyt sekaantua ja toppuutella vähän poikia. Niinistö sanoikin totuuden, että hallitus hyväksyi kaupan olemalla hiljaa. Kaikissa firmoissa ainakin enemmistöosakas pidetään ajan tasalla ainakin jättiläiskaupoista.
    ----------------
    Mikset, Oiva, jo ymmärtäisi, että osakeyhtiössä toimitaan ainoastaan yhtiökokouksen kautta, vaikka omistaisikin hieman yli puolet osakkeista. Ja koeta ymmärtää sekin, että valtion tavoite oli päästä myymään Sonera yksityisille omistajille, mistä syystä oli täysin mahdotonta toimia niin, että sijoittajat saisivat mielikuvan siitä, että valtio-omistaja johtaa muutaman prosentin enemmistön turvin Soneraa kulisseista käsin. Tämä olisi pudottanut Soneran osakkeen arvoa ja siis myös valtio-omistuksen arvoa hyvin merkittävästi.

    Myös Lipposen törmäilyt Amerikassa Irak-asiassa oli paikallaan nostaa päivänvaloon. Kiistämätön tosiasia on, että Lipponen meni liian pitkälle tukiessaan Pushia Irakin hyökkäyksessä. Annelin puuttumiseslla saatiin heti hallituksen ulkopoliittisen valiokunnan presiddentin johdolla tehty päätös, jolla selvennettiin Suomen suhtautumista ja näin pelastuimme joutumasta Irak-selkkaukseen osapuolena.
    ----------------
    Noissa puheissa ei ole mitään totta takana. Ne on kumottu sekä Suomen että USAn ulkopoliittisen johdon toimesta jo heti sen jälkeen, kun Jäätteenmäki vihjailunsa ensimmäisen kerran esitti.

    Anneli on johtanut nyt jo kolme kertaa peräkkäin Keskustan vaalivoittoon, kunnallisvaaleissa, eduskuntavaaleissa ja nyt eurovaaleissa. Viimeisissä hän itse nousi suuren äänivyöryn myötä kansan suosikiksi.
    ------------
    Kunnallisvaaleissa kepun voitto tai tappio tlee aina alueellisten kysymysten perusteella, ja viimeksi kepu voitti nimenomaan aluepolitiikan kysymyksillä. Jos ne haluaa panna Jäätteenmäen "johtamisen" ansioksi, niin se on kunkin oma asia.

    Eduskuntavalit oli minusta keskustan suuri tappio, koska se ei kahdeksan vuoden aikana saanut millään kannatustaan kasvamaan, vaan tarvittiin todella vastenmielistä loanheittopolitiikkaa, että edes 6000 äänen ja kahden paikan ero demareihin syntyi.

    Eurovaalit muuten voitti kokoomus, joka sai eniten ääniä koko maassa. Jäätteenmäki hävisi todella murskaavasti omissa vaalipiireissään, Pohjanmaalla ja Helsingissä, jossa hän ei ollut lähelläkään äänikuninkuutta. Jäätteenmäen niukka voitto valtakunnan tasolla tuli muiden vaalipiirien hajaäänistä, jotka edustivat n. 2-3% annetuista äänistä ja olivat lähinnä sääliääniä niiltä, jotka eivät politiikkaa seuraa asiatasolla lainkaan.

    Äänestä

  • Oiva Härkönen kirjoitti:

    Kyllä Jäbän selitys oli vähintääin värittynyt, ellei suorastaan kiihkokokoomukselainen.

    Saapungin johtamalla hallintoneuvostolla ei ollut mitään tekemistä saati vastuuta valtionyhtiön operatiivisesta toiminnasta. Strategiasta se voi keskustella, niinkuin tekikin. Eduskuntakin hyväksyi laajentumisstrategian, mutta kumpikaan elin ei tarkoittanut yhtiön täystuhoa. Sen teki toimiva johto hallituksen siunauksella.

    Lisäyksenä tähän keskusteluun tuon esiin sen, että mikään sotkuun osallinen valtioelin eikä USA:n hallinto tietenkään tunnustanut, että olisi ollut jotain epäselvyyttä. Tämä on vain mokien peittämisyritys, joka oli helppo paljastaa. Kansaa ei petetä; se sanoo sanansa vaaleissa. Kokoomus, joka innokkaimmin on mukana näissä sotkuissa, ei ole menestynyt vaaleissa.

    Kyllä Jäbän selitys oli vähintääin värittynyt, ellei suorastaan kiihkokokoomukselainen.
    -----------
    Taisin edellä jo sanoa, että pyrin olemaan niin neutraali kuin osaan. Minulla ei ole mitään tarvetta puolustella kokoomusta, joka teki asiassa paljon virheitä siinä, ettei ajanut voimakkaammin Soneran myyntiä jo alkuvuodesta 2000, kun mm. kepu, vasemmistoliitto ja SDP:n tuomiojalaiset myyntiä vastustivat. Jos Sonerasta nimittäin olisi myyty vaikkama vain se 2-3% johon hallituksen valtuudet olisivat maaliskuussa 2000 riittäneet, olisi osakkeista saatu 3-4 kertaa enemmän rahaa valtiolle, mitä umts-tappioista Soneralle aiheutui.

    Saapungin johtamalla hallintoneuvostolla ei ollut mitään tekemistä saati vastuuta valtionyhtiön operatiivisesta toiminnasta. Strategiasta se voi keskustella, niinkuin tekikin. Eduskuntakin hyväksyi laajentumisstrategian, mutta kumpikaan elin ei tarkoittanut yhtiön täystuhoa. Sen teki toimiva johto hallituksen siunauksella.
    --------------
    Miksi et halua ymmärtää asioita asiallisesti oikein. kaikki vastuu umts-päätöksistä on yksin Soneran johdolla ja hallituksella. Ei siis Soneran hallintoneuvostolla, Saapungilla, eduskunnalla eikä keskustalla. Näillä on vastuu ainoastaan siitä, mistä liikenneministeriöllä ja ipposen hallituksellakin: ettei asiaan puututtu, jos kerran jo ennen umts-kauppoja joku näki, että niissä mennään pieleen.

    Jälkiviisaus nimittäin on hyvin syvältä, koska Jäätteenmäki alkoi jäkättää asiasta vasta kaksi vuotta umts-kauppojen tekemisen jälkeen.

    Tässä on asian olennaisin poinnti, Oiva: jälkiviisaudessa ja polittisessa populismissa, jonka tavoite oli ainoastaan äänestäjien kusetus, ei mikään muu.

    Lisäyksenä tähän keskusteluun tuon esiin sen, että mikään sotkuun osallinen valtioelin eikä USA:n hallinto tietenkään tunnustanut, että olisi ollut jotain epäselvyyttä. Tämä on vain mokien peittämisyritys, joka oli helppo paljastaa.
    ------------
    Nyt menee jo aika paksuksi, Oiva, jos väität, että Lipponen olisi tehnyt jotain sellaista, jonka Jäätteenmäki olisi paljastanut ja jonka sitten koko Suomen ja USA:n ulkopoiliittinen johto yhdessä "peitteli".

    älä nyt lapselliseksi rupea iso mies, vaan koeta jo tunnustaa asiat, niin kuin ne tapahtuivat: Jäätteenmäki tyri, valehteli, jäi kiinni, menetti poliittisen uskottavuutensa ja joutui siitä syystä jättämään luottamustehtävänsä.

    Ei siinä mitään muuta tapahtunut.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Jäbä (Näin on) ei pääse vanhoista päähän piintymistään. Ne koskevat Annelia, Alhoa, Soneraa ja Lipposta.
    --------
    Olet väärässä. Pyrkimykseni on kuvailla tapahtumia niin kuin asiat tapahtuivat - ei siis ollenkaan ihmisiä, vaikka heidän tekemisiään käsittelenkin.

    Sundqvistin koravausten alentaminen oli tietysti Alhon ministerivastuulla, mutta Anneli nosti siitä melun siksi, että poliittinen vastuu kuului paljolti Lipposelle puolueen puheenjohtajana annetuista "neuvoista". Mutta kun Lipposta yritettiin vastuuseen, hän hoiti niin, että Arja erosi Paavon itkettämänä ministerin virasta ja itse Paavo jatkoi koheltamista.
    --------------
    Emme ole tepahtumista eri mieltä. Lipponen pani Alhon hoitamaan Sundqvistin korvausten sovittamisen, jolloin sovittaminen tapahtui Alhon ministerivastuulla ja Lipposen poliittisella vastuulla. Jäätteenmäki vaan töpeksi siinä, että juristina sekoitti nämä asiat ja yritti saada lipposta vastuuseen Alhon tekemästä päätöksestä, mikä oli juridinen mahdottomuus. Juuri tässä älyttömässä jäkättämisessä Jäätteenmäki tuhosi ensimmäisen kerran omat yhteistyömahdollisuutensa punamultahallitukseen Lipposen kanssa.

    Kun Anneli oli mukana muun eduskunnan mukana antamassa Soneralle valtuuden hankkia toimilupia ulkomailta 3. sukupolven puhelinverkkoihin, ei stradegian siunaus tarkoittanut sitä, että niitä pitää ostaa hinnalla millä hyvänsä. Sitten Soneran johto ja hallitus ostivat yhdellä kaupalla yhtiön vuosivaihdon kokoisella summalla Saksasta toimiluvan. Ja liikenneministeri ja hallitus, joiden vastuulla valtion enemmistöosakkuus yhtiössä oli, ei sanonut sekaantuneensa kauppaan, jossa menetettiin noin 30 miljardia mk. Siinä meni 16 miljardia valtion varoja ja 14 mrd meidän piensijoittajien varoja.
    --------------
    Ei kannata sotkea asioita. Valtioneuvosto ja liikenneministeriö hyväksyivät Soneran yhteiökokouksessa Soneran laajentumisstrategian ja antoivat muiden osakkaiden kanssa Soneran johdolle umts-valtuudet. Tämä päätös tiedotettiin eduskunnalle, joka siis myös "hyväksyi" sen, koska ei pannut valtio-omistajaa toimimaan toisinkaan. Loppu onkin sitten pelkkää populistista jälkiviisautta, jonka Jäätteenmäki keksi vasta kaksi vuotta umts-kauppojen jälkeen, kun vaalit alkoivat lähestyä eikä oppositiolla ollut mitään oppositiopolitiikan linjaa, vaan piti lähteä loanheiton tielle.

    Oli aivan paikallaan, että Jäätteenmäki kyseli noiden rahojen perään. Kaikki selvitykset tosiaan osoittivat, että liikenneministeri Heinonen, vv-ministeri Niinistö ja pääministeri Lipponen eivät ainakaan virallisesti olleet sekaantuneet kauppaan. Olisi vain pitänyt sekaantua ja toppuutella vähän poikia. Niinistö sanoikin totuuden, että hallitus hyväksyi kaupan olemalla hiljaa. Kaikissa firmoissa ainakin enemmistöosakas pidetään ajan tasalla ainakin jättiläiskaupoista.
    ----------------
    Mikset, Oiva, jo ymmärtäisi, että osakeyhtiössä toimitaan ainoastaan yhtiökokouksen kautta, vaikka omistaisikin hieman yli puolet osakkeista. Ja koeta ymmärtää sekin, että valtion tavoite oli päästä myymään Sonera yksityisille omistajille, mistä syystä oli täysin mahdotonta toimia niin, että sijoittajat saisivat mielikuvan siitä, että valtio-omistaja johtaa muutaman prosentin enemmistön turvin Soneraa kulisseista käsin. Tämä olisi pudottanut Soneran osakkeen arvoa ja siis myös valtio-omistuksen arvoa hyvin merkittävästi.

    Myös Lipposen törmäilyt Amerikassa Irak-asiassa oli paikallaan nostaa päivänvaloon. Kiistämätön tosiasia on, että Lipponen meni liian pitkälle tukiessaan Pushia Irakin hyökkäyksessä. Annelin puuttumiseslla saatiin heti hallituksen ulkopoliittisen valiokunnan presiddentin johdolla tehty päätös, jolla selvennettiin Suomen suhtautumista ja näin pelastuimme joutumasta Irak-selkkaukseen osapuolena.
    ----------------
    Noissa puheissa ei ole mitään totta takana. Ne on kumottu sekä Suomen että USAn ulkopoliittisen johdon toimesta jo heti sen jälkeen, kun Jäätteenmäki vihjailunsa ensimmäisen kerran esitti.

    Anneli on johtanut nyt jo kolme kertaa peräkkäin Keskustan vaalivoittoon, kunnallisvaaleissa, eduskuntavaaleissa ja nyt eurovaaleissa. Viimeisissä hän itse nousi suuren äänivyöryn myötä kansan suosikiksi.
    ------------
    Kunnallisvaaleissa kepun voitto tai tappio tlee aina alueellisten kysymysten perusteella, ja viimeksi kepu voitti nimenomaan aluepolitiikan kysymyksillä. Jos ne haluaa panna Jäätteenmäen "johtamisen" ansioksi, niin se on kunkin oma asia.

    Eduskuntavalit oli minusta keskustan suuri tappio, koska se ei kahdeksan vuoden aikana saanut millään kannatustaan kasvamaan, vaan tarvittiin todella vastenmielistä loanheittopolitiikkaa, että edes 6000 äänen ja kahden paikan ero demareihin syntyi.

    Eurovaalit muuten voitti kokoomus, joka sai eniten ääniä koko maassa. Jäätteenmäki hävisi todella murskaavasti omissa vaalipiireissään, Pohjanmaalla ja Helsingissä, jossa hän ei ollut lähelläkään äänikuninkuutta. Jäätteenmäen niukka voitto valtakunnan tasolla tuli muiden vaalipiirien hajaäänistä, jotka edustivat n. 2-3% annetuista äänistä ja olivat lähinnä sääliääniä niiltä, jotka eivät politiikkaa seuraa asiatasolla lainkaan.

    ...36 vuotta yksityisessä pörssifirmassa joh
    tavissa tehtävissä. Meillä ei ollut koskaan epäselvyyttä siitä, etteikö yhtiön enemmistöosakas sano suoraan mitä tehdään. Niin pitääkin olla. Ulkopuoliset osakkaat arvostavat sellaista yhtiötä juuri siksi, että siellä vastuullinen enemmistöosakas pitää huolta osakkeenomistajien edusta.
    Heinonen ei pitänyt huolta meidän osakkeenomistajien, saati valtion edusta, vaan hän antoi yhtiön johdon haihatella.

    Äänestä

  • rpu kirjoitti:

    sanot, että vastaavasti menetellään

    annayksikin esimerkki

    minä en ole vielä kohdannut

    Sundqvistin korvaussumman sovittelu oli minunkin ymmärtääkseni aivan normaali ja laillinen toimenpide, jonka tekemisen määräaika alkoi kulua umpeen, eli korvausten sovittelulle alkoi tulla kiire.

    Oma tulkintani on, että Sundqvist pyysi asiassa Lipposen apua ja Lipponen kehotti Alhoa hoitamaan asian. Juridinen vastuu on Alhon, poliittinen vastuu olisi ollut Lipposen, jos tämä olisi halunnut sen itselleen ottaa.

    Jäätteenmäen poliittinen virhe oli alkaa jankuttaa asiasta kuukausi kaupalla, kun jo alussa kävi selväksi, että Lipponen ja Alho pelaavat yhteen eivätkä myönnä Lipposen osuutta asiassa.

    Jäätteenmäen epätoivoinen räksyttäminen asiassa, jota hän ei voinut voittaa juridisin perustein, koska vastuu oli Alholla eikä poliittisin perusteinkaan, koska Alho ja Lipponen vetivät yhtä köyttä, osoitti, ettei Jäätteenmäki tajua asioita eikä osaa ennakoida tekojensa seurauksia. Jäkätyksellään Jäätteenmäki nimittäin sai aikaan sen, että keskustan päämäärä päästä punamultahallitukseen tuli mahdottomaksi, ellei keskusta pysty nousemaan suurimmaksi puolueeksi.

    Äänestä

  • Oiva Härkönen kirjoitti:

    ...36 vuotta yksityisessä pörssifirmassa joh
    tavissa tehtävissä. Meillä ei ollut koskaan epäselvyyttä siitä, etteikö yhtiön enemmistöosakas sano suoraan mitä tehdään. Niin pitääkin olla. Ulkopuoliset osakkaat arvostavat sellaista yhtiötä juuri siksi, että siellä vastuullinen enemmistöosakas pitää huolta osakkeenomistajien edusta.
    Heinonen ei pitänyt huolta meidän osakkeenomistajien, saati valtion edusta, vaan hän antoi yhtiön johdon haihatella.

    Enemmistöosakas voi laillisesti käyttää enemmistöään ainoastaan yhtiökokouksissa. kaikki muu on siinä mielessä laitonta, että muut osakkaat voivat haastaa enemmistöosakkaan halutessaan oikeuteen yhtiökokousten sivuuttamiesta ja vaatia vahingonkorvauksia, mikäli siitä on ollut muille osakkaille haittaa.

    Olen lukenut useitakin asiantuntija-artikkeileita talousalan lehdoistä, joissa kaikissa korostettiin valtioenemmistöisten pörssiyhtiöiden kiusallista tilannetta siinä, että ulkopuoliset sijoittajat katsovat enemmistöomistajan - valtion - toimivan muiden kuin sijoitetun pääoman tuoton maksimoinnin hyväksi, kistä seuraa, että sijoittajaomistajat eivät ole valmiit maksamaan käypää hintaa tällaisten yhtiöiden osakkeista.

    Tästä olisi seurauksena, että myös valtion omistaman osakesalkun arvo markkinoilla laskee, mitä hallitus ei halunnut, ja tästä johtuu, ettei heinonen eikä Lipposen hallitus todellakaan millään tavalla käskenyt eikä kieltänyt Soneran hallitusta ja toimivaa johtoa sen jälkeen, kun umts-lupien ostovaltuutus oli yhtiökokpouksessa kakkkien Soneran osakkaiden päätöksellä annettu Soneran hallitukselle.

    Pörssiyhtiöihin ei siis, Oiva, missään nimessä kuulu se, että enemmistöomistaja ohittaa yhtiökokouksen ovat sinun kokemuksesi jostain muusta yhtiöstä mitä tahansa.

    Tämä asia nyt vaan on näin, joten sinunkin olisi jo aika se uskoa.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Sundqvistin korvaussumman sovittelu oli minunkin ymmärtääkseni aivan normaali ja laillinen toimenpide, jonka tekemisen määräaika alkoi kulua umpeen, eli korvausten sovittelulle alkoi tulla kiire.

    Oma tulkintani on, että Sundqvist pyysi asiassa Lipposen apua ja Lipponen kehotti Alhoa hoitamaan asian. Juridinen vastuu on Alhon, poliittinen vastuu olisi ollut Lipposen, jos tämä olisi halunnut sen itselleen ottaa.

    Jäätteenmäen poliittinen virhe oli alkaa jankuttaa asiasta kuukausi kaupalla, kun jo alussa kävi selväksi, että Lipponen ja Alho pelaavat yhteen eivätkä myönnä Lipposen osuutta asiassa.

    Jäätteenmäen epätoivoinen räksyttäminen asiassa, jota hän ei voinut voittaa juridisin perustein, koska vastuu oli Alholla eikä poliittisin perusteinkaan, koska Alho ja Lipponen vetivät yhtä köyttä, osoitti, ettei Jäätteenmäki tajua asioita eikä osaa ennakoida tekojensa seurauksia. Jäkätyksellään Jäätteenmäki nimittäin sai aikaan sen, että keskustan päämäärä päästä punamultahallitukseen tuli mahdottomaksi, ellei keskusta pysty nousemaan suurimmaksi puolueeksi.

    en tiedä yhtään tapausta

    Äänestä

  • rpu kirjoitti:

    en tiedä yhtään tapausta

    ...silloin, kun Sundqvistin jupakka oli mediassa esillä oli paljonkin juttuja siitä, missä oli soviteltu muille pankinjohtajille tuomittuja vahingonkorvauksia ja missä taas ei oltu soviteltu. Sundqvistin sovittelu nimittäin haluttiin nostaa mediassa ennakkotapaukseksi siitä, että kaikki vielä sovittelematta olleet korvaustuomiot (joista Sundqvistin korvausket olivat aivan huippuluokkaa kooltaan) olisi pitänyt vastaavasti alentaa.

    Nimiä ja esimerkkejä en siis pysty antamaan, mutta vahvasti olen sitä mieltä, että Sundqvistin tapaus olivain yksi monien joukossa ja erosi ainoastaan rahamäärien suuruudeltan ja mukana olevien nimien tunnettuudella muista vastaavista tapauksista.

    pankkien syyttömiä johtokuntia on pantu
    konkurssiin, ei mitään sovitteluja

    pankinjohtajia, pikkutekijöitä samoin

    suuria konnia ei ole rankaistu

    Uffe oli ainoa, jota soviteltiin, koska oli demari

    ja mukamastalousmies

    En todellakaan muista nimiä. Paljon iskokenkäisiä jäi varmasti syyttämättä ja sivukonttoreiden johtajilta vietiin kaikki.

    Sundqvist taisi joutua syytetyksi siitä syystä, että junaili velipoikansa kanssa pieniä kupruja samalla kun hän STS:n kautta junaili punapääoman rippeet erilaisiin säätiöihin turvan mm. Kansan ja Hakan konkurssien tieltä, ennen kuin EKA-Yhtymä joutui velkasaneeraukseen.

    Sundqvistin palvelukset SDP:lle olivat STS:n aikana niin suuret, että se oli Lipposen motiivi pannan Alho sovittelemaan hänelle tuomittujen ja valtiolle maksettaviksi määrätyt, rangaistusluontoiset vahingonkorvaukset.

    Äänestä

  • värittynyt kirjoitti:

    on sinun kuvasi asioista. Sundqvistin tapaus on normaali korvattavaksi määrätyn summan sovittelu. Vastaavasti menetellään useimmiten, kun korvaussumma on niin suuri, ettei sitä katsota koskaan saatavan perittyä kokonaan.

    Sonerassa valtuomistajan vastuuta yhtiökokousten välillä kantoi Keskustan Pauli Saapunki. Liikenneministerillä ei osakeyhtiölain mukaan voi olla valtaa omistajavaltaa yhtiökokousten välillä. Pääomistajan edustajana liikenneministeri oli toki vastuussa hallituksen kokoonpanosta ja toimintakyvystä.

    Jäätteenmäen ei olisi tarvinnut kysellä minkään rahojen perään ellei kepu yhdessä Tuomiojan kanssa olisi estänyt Soneran osakkeiden myyntivaltuuksia.

    Ei ollut Lipposen törmäilyjä USA:ssa. Oli vain normaalia diplomaattista kohteliaisuutta ilman mitään sopimisia. Jäätteenmäki oli ainoa, joka tässä asiassa sotki. Sekin todistaa hänen kyvyttömyyttään.

    Oppositiopuolue voittaa useimmiten vaaleissa. Jäätteenmäen voitot olivat marginaalisia esimerkiksi siihen voittoon verrattuna, jonka demarit saavuttivat nelivuotisen oppositiokautensa jälkeen.

    ... ei Sonerassa enempää kuin muissakaan valtionfirmoissa, joissa sellainen oli, ei vastaa millään tavalla yhtiön operatiivisesta toiminnasta. Niitä perustettiin valtionyhtiöihin yhtiön yhteiskunnallisen tehtävän vuoksi. Hallintoneuvostoissa oli poliitikkoja ja jopa asiakkaita. Nyttemmin ollaan luovuttu koko järstelmästä. Ainakaan pörssiyhtiöön ei hallintoneuvosto sovi.

    Valtion enemmistönä omistavasta vastaa se ministeriö, jolle yhtiö kuuluu.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Sundqvistin korvaussumman sovittelu oli minunkin ymmärtääkseni aivan normaali ja laillinen toimenpide, jonka tekemisen määräaika alkoi kulua umpeen, eli korvausten sovittelulle alkoi tulla kiire.

    Oma tulkintani on, että Sundqvist pyysi asiassa Lipposen apua ja Lipponen kehotti Alhoa hoitamaan asian. Juridinen vastuu on Alhon, poliittinen vastuu olisi ollut Lipposen, jos tämä olisi halunnut sen itselleen ottaa.

    Jäätteenmäen poliittinen virhe oli alkaa jankuttaa asiasta kuukausi kaupalla, kun jo alussa kävi selväksi, että Lipponen ja Alho pelaavat yhteen eivätkä myönnä Lipposen osuutta asiassa.

    Jäätteenmäen epätoivoinen räksyttäminen asiassa, jota hän ei voinut voittaa juridisin perustein, koska vastuu oli Alholla eikä poliittisin perusteinkaan, koska Alho ja Lipponen vetivät yhtä köyttä, osoitti, ettei Jäätteenmäki tajua asioita eikä osaa ennakoida tekojensa seurauksia. Jäkätyksellään Jäätteenmäki nimittäin sai aikaan sen, että keskustan päämäärä päästä punamultahallitukseen tuli mahdottomaksi, ellei keskusta pysty nousemaan suurimmaksi puolueeksi.

    Ei Jäätteenmäen räksyttäminen ollutkaan juridisin perustein tapahtuvaa. Tarkoituksena oli Lipposen mollaaminen. Siinä puuhassa Anneli sai vaaleissa lopulta voiton. Lipponen, raukka, sitten aloitti Erkon lehdistön ja Kokoomuksen tukemana ajojahdin, jonka seuraukena Anneli erosi.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Jäbä (Näin on) ei pääse vanhoista päähän piintymistään. Ne koskevat Annelia, Alhoa, Soneraa ja Lipposta.
    --------
    Olet väärässä. Pyrkimykseni on kuvailla tapahtumia niin kuin asiat tapahtuivat - ei siis ollenkaan ihmisiä, vaikka heidän tekemisiään käsittelenkin.

    Sundqvistin koravausten alentaminen oli tietysti Alhon ministerivastuulla, mutta Anneli nosti siitä melun siksi, että poliittinen vastuu kuului paljolti Lipposelle puolueen puheenjohtajana annetuista "neuvoista". Mutta kun Lipposta yritettiin vastuuseen, hän hoiti niin, että Arja erosi Paavon itkettämänä ministerin virasta ja itse Paavo jatkoi koheltamista.
    --------------
    Emme ole tepahtumista eri mieltä. Lipponen pani Alhon hoitamaan Sundqvistin korvausten sovittamisen, jolloin sovittaminen tapahtui Alhon ministerivastuulla ja Lipposen poliittisella vastuulla. Jäätteenmäki vaan töpeksi siinä, että juristina sekoitti nämä asiat ja yritti saada lipposta vastuuseen Alhon tekemästä päätöksestä, mikä oli juridinen mahdottomuus. Juuri tässä älyttömässä jäkättämisessä Jäätteenmäki tuhosi ensimmäisen kerran omat yhteistyömahdollisuutensa punamultahallitukseen Lipposen kanssa.

    Kun Anneli oli mukana muun eduskunnan mukana antamassa Soneralle valtuuden hankkia toimilupia ulkomailta 3. sukupolven puhelinverkkoihin, ei stradegian siunaus tarkoittanut sitä, että niitä pitää ostaa hinnalla millä hyvänsä. Sitten Soneran johto ja hallitus ostivat yhdellä kaupalla yhtiön vuosivaihdon kokoisella summalla Saksasta toimiluvan. Ja liikenneministeri ja hallitus, joiden vastuulla valtion enemmistöosakkuus yhtiössä oli, ei sanonut sekaantuneensa kauppaan, jossa menetettiin noin 30 miljardia mk. Siinä meni 16 miljardia valtion varoja ja 14 mrd meidän piensijoittajien varoja.
    --------------
    Ei kannata sotkea asioita. Valtioneuvosto ja liikenneministeriö hyväksyivät Soneran yhteiökokouksessa Soneran laajentumisstrategian ja antoivat muiden osakkaiden kanssa Soneran johdolle umts-valtuudet. Tämä päätös tiedotettiin eduskunnalle, joka siis myös "hyväksyi" sen, koska ei pannut valtio-omistajaa toimimaan toisinkaan. Loppu onkin sitten pelkkää populistista jälkiviisautta, jonka Jäätteenmäki keksi vasta kaksi vuotta umts-kauppojen jälkeen, kun vaalit alkoivat lähestyä eikä oppositiolla ollut mitään oppositiopolitiikan linjaa, vaan piti lähteä loanheiton tielle.

    Oli aivan paikallaan, että Jäätteenmäki kyseli noiden rahojen perään. Kaikki selvitykset tosiaan osoittivat, että liikenneministeri Heinonen, vv-ministeri Niinistö ja pääministeri Lipponen eivät ainakaan virallisesti olleet sekaantuneet kauppaan. Olisi vain pitänyt sekaantua ja toppuutella vähän poikia. Niinistö sanoikin totuuden, että hallitus hyväksyi kaupan olemalla hiljaa. Kaikissa firmoissa ainakin enemmistöosakas pidetään ajan tasalla ainakin jättiläiskaupoista.
    ----------------
    Mikset, Oiva, jo ymmärtäisi, että osakeyhtiössä toimitaan ainoastaan yhtiökokouksen kautta, vaikka omistaisikin hieman yli puolet osakkeista. Ja koeta ymmärtää sekin, että valtion tavoite oli päästä myymään Sonera yksityisille omistajille, mistä syystä oli täysin mahdotonta toimia niin, että sijoittajat saisivat mielikuvan siitä, että valtio-omistaja johtaa muutaman prosentin enemmistön turvin Soneraa kulisseista käsin. Tämä olisi pudottanut Soneran osakkeen arvoa ja siis myös valtio-omistuksen arvoa hyvin merkittävästi.

    Myös Lipposen törmäilyt Amerikassa Irak-asiassa oli paikallaan nostaa päivänvaloon. Kiistämätön tosiasia on, että Lipponen meni liian pitkälle tukiessaan Pushia Irakin hyökkäyksessä. Annelin puuttumiseslla saatiin heti hallituksen ulkopoliittisen valiokunnan presiddentin johdolla tehty päätös, jolla selvennettiin Suomen suhtautumista ja näin pelastuimme joutumasta Irak-selkkaukseen osapuolena.
    ----------------
    Noissa puheissa ei ole mitään totta takana. Ne on kumottu sekä Suomen että USAn ulkopoliittisen johdon toimesta jo heti sen jälkeen, kun Jäätteenmäki vihjailunsa ensimmäisen kerran esitti.

    Anneli on johtanut nyt jo kolme kertaa peräkkäin Keskustan vaalivoittoon, kunnallisvaaleissa, eduskuntavaaleissa ja nyt eurovaaleissa. Viimeisissä hän itse nousi suuren äänivyöryn myötä kansan suosikiksi.
    ------------
    Kunnallisvaaleissa kepun voitto tai tappio tlee aina alueellisten kysymysten perusteella, ja viimeksi kepu voitti nimenomaan aluepolitiikan kysymyksillä. Jos ne haluaa panna Jäätteenmäen "johtamisen" ansioksi, niin se on kunkin oma asia.

    Eduskuntavalit oli minusta keskustan suuri tappio, koska se ei kahdeksan vuoden aikana saanut millään kannatustaan kasvamaan, vaan tarvittiin todella vastenmielistä loanheittopolitiikkaa, että edes 6000 äänen ja kahden paikan ero demareihin syntyi.

    Eurovaalit muuten voitti kokoomus, joka sai eniten ääniä koko maassa. Jäätteenmäki hävisi todella murskaavasti omissa vaalipiireissään, Pohjanmaalla ja Helsingissä, jossa hän ei ollut lähelläkään äänikuninkuutta. Jäätteenmäen niukka voitto valtakunnan tasolla tuli muiden vaalipiirien hajaäänistä, jotka edustivat n. 2-3% annetuista äänistä ja olivat lähinnä sääliääniä niiltä, jotka eivät politiikkaa seuraa asiatasolla lainkaan.

    ... on, että luulet osakeyhtiöissä hoidettavan osakkaiden tahtoa vain yhtiökokouksessa. Itse olin duunissa 33 vuotta pörsiyhtiössä. Sen yhtiön enemmistön omisti perikunta, yksi veljeksistä oli toimitusjohtaja ja nyöhemmin hallituksen puheenjohtaja. Meillä ei ollut koskaan epäselvyyttä siitä, kuka määrää yhtiössä. Se toi myös turvallisuutta. Emme koskaan epäilleet, että enemmistöosakkaat olisivat vaarantaneet isiensä perinnön.

    Sonerassa ei enemmistöosakas, Suomen valtio edustajanaan liikenneministeriö, hoitanut vaswtuutaan.

    Äänestä

  • Oiva Härkönen kirjoitti:

    ... ei Sonerassa enempää kuin muissakaan valtionfirmoissa, joissa sellainen oli, ei vastaa millään tavalla yhtiön operatiivisesta toiminnasta. Niitä perustettiin valtionyhtiöihin yhtiön yhteiskunnallisen tehtävän vuoksi. Hallintoneuvostoissa oli poliitikkoja ja jopa asiakkaita. Nyttemmin ollaan luovuttu koko järstelmästä. Ainakaan pörssiyhtiöön ei hallintoneuvosto sovi.

    Valtion enemmistönä omistavasta vastaa se ministeriö, jolle yhtiö kuuluu.

    Soneran hallintoneuovostolla oli selkeä mandaatti ja vastuu soneran operatiivisessa toiminnassa. Soneran yhtiöjärjestys määritteli, että merkittävät päätökset (kuten Saksan ilman ostaminen) tulee hyväksyttää hallintoneuvostossa.

    Saksan ilman ostaminen hyväksyttiin Soneran hallintoneuvostossa ja puheenjohtajana oli Pauli Saapunki (keskusta). Oiva, jos haluat vähän faktoja tuon tumputuksesi taustalle, kysyppä tosiasiat tuolta natsin äpärältä.

    Sinun runkutuksesi "pelkällä yhteiskunnallisella vastuulla" on täyttä potaskaa. Tosin, se sopii keskustan arvoihin oikein hyvin. Käpykaartilaisuus, vastuun pakoilu ja virkamiesten selän takana piilottelu on sitä oikeaa kepupoliittista kulttuuria. Valitettavasti.

    Kepu sössi ja Oiva tumputtaa että "hyvin tehty". Voi luoja....

    Wiljami

    Äänestä

  • Oiva Härkönen kirjoitti:

    ... on, että luulet osakeyhtiöissä hoidettavan osakkaiden tahtoa vain yhtiökokouksessa. Itse olin duunissa 33 vuotta pörsiyhtiössä. Sen yhtiön enemmistön omisti perikunta, yksi veljeksistä oli toimitusjohtaja ja nyöhemmin hallituksen puheenjohtaja. Meillä ei ollut koskaan epäselvyyttä siitä, kuka määrää yhtiössä. Se toi myös turvallisuutta. Emme koskaan epäilleet, että enemmistöosakkaat olisivat vaarantaneet isiensä perinnön.

    Sonerassa ei enemmistöosakas, Suomen valtio edustajanaan liikenneministeriö, hoitanut vaswtuutaan.

    Olet jo antanut vastaavan kommentin ja minä olen vastannut siihen. Se on tuossa vähän ylempänä, jos viitsit klikata.

    Mutta lyhyesti tähänkin: En epäile esimerkkiäsi, mutta se nyt ei vaan sovi pörssiyhtiöön, jonka enemmistöosakas on valtio ja joka pyrkii kasvattamaan osakkeensa arvoa sijoittajien joukossa.

    Ylempänä olleessa viestissäni on enemmän perusteluja.

    Äänestä

"Minusta on siis suuri ihme, että edes tällä, keskustan kylähullujen palstalla, enää kukaan kirjoittelee mitään Anneli Jäätteenmäen, Suomen suurimman poliittisen luuserin puolesta", keskustelee vuoronmukaisessa järjestyksessä etupäässä itsensä kanssa "Näin on".

Tarjoan hänelle aivan ilmaiseksi "suuren ihmeen"!

Ensin tarjoan sen Helsingin Sanomien verkkoliittelinkein:

Minusta on siis suuri ihme, että edes tällä, keskustan kylähullujen palstalla, enää kukaan kirjoittelee mitään Anneli Jäätteenmäen, Suomen suurimman poliittisen luuserin puolesta.

Linkki: http://www.helsinginsanomat.fi/extrat/eurovaalit2004/artikkeli/1076152996093

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Ja sama selkokielisinä niille, joille eivät - edes -linkit avaudu:

"Anneli Jäätteenmäki nousi ylivoimaiseksi ääniharavaksi

Vihreät ja kristillisdemokraatit menettivät kumpikin paikan

Sosiaalidemokraattinen puolue ja keskusta lisäsivät eniten kannatustaan sunnuntain europarlamenttivaaleissa.

Sdp:n ääniosuus oli 21,1, kun se viiden vuoden takaisissa vaaleissa oli vain 17,9. Ääniosuuden lisäys ei riitä paikkaluvun lisäämiseen, vaan puolueella säilyy kolme paikkaa. Sdp:n ääniharava oli Reino Paasilinna, joka sai kokoon yli 64 000 ääntä.

Keskustan ääniosuus oli 23,3 prosenttia, kun se vuoden 1999 vaaleissa oli 21,3 prosenttia. Keskusta piti neljä euroedustajan paikkaansa, ja vaalien ehdoton ääniharava oli keskustan Anneli Jäätteenmäki. Hän keräsi yli 149 000 äänestäjän kannatuksen.

Kokoomus säilyi suurimpana europuolueena, mutta menetti ääniosuutta jonkin verran: osuus oli nyt 23,7 prosenttia, kun se viime eurovaaleissa oli 25,3. Puolue säilytti neljä eurokansanedustajan paikkaansa. Puolueen ääniharava oli Alexander Stubb, joka oli koko maan kakkonen. Hän keräsi lähes 115 000 ääntä.

Yksi vaalien menestyjistä oli tälläkin kertaa vasemmistoliiton Esko Seppänen. Hän sai kokoon yli 72 000 ääntä ja uusi kirkkaasti paikkansa.

Seppänen ei tälläkään kertaa vetänyt mukanaan toista vasemmistoliittolaista. Vasemmistoliiton ääniosuus oli 9,1 prosenttia, täsmälleen sama kuin viisi vuotta sitten.

Vihreillä meni huonosti: kansanedustaja Satu Hassin melkein 75 000 ääntä riittivät läpimenoon, mutta Matti Wuori ei kyennyt uusimaan paikkaansa. Puolueen ääniosuus oli 10,4 prosenttia, kun se vuoden 1999 vaaleissa oli 13,4.

Kristillisdemokraattien ainoan euroedustajan Eija-Riitta Korholan loikattua kokoomukseen puolueen äänet eivät riittäneet paikkaan. Kärkiehdokas Bjarne Kallis ylti yli 20 000 ääneen. Korhola pääsi läpi kokoomuslaisena.

Kristillisdemokraattien ääniosuus oli nyt 4,3 prosenttia, kun luku vuonna 1999 oli 2,4.

Ruotsalainen kansanpuolue onnistui säilyttämään yhden paikkansa. Sen peri kansanedustajaksi siirtyvältä Astrid Thorsilta kansanedustaja Henrik Lax. Hän onnistui keräämään melkein 33 000 ääntä. Puolueen ääniosuus oli 5,7 prosenttia; edellisissä eurovaaleissa se oli 6,8.

Paikatta jääneistä puolueista Suomen kommunistinen puolue sai 0,6 prosenttia (viime vaaleissa 0,6), perussuomalaiset 0,5 (0,8), köyhien asialla 0,3, liberaalit 0,2, eläkeläiset kansan asialla 0,2 (0,2), Suomen kansan sinivalkoiset 0,2 ja Suomi – isänmaa 0,1 prosenttia.

Valtiovallan ja puolueiden ponnistelu äänestysvilkkauden lisäämiseksi tuotti tulosta. Äänestysprosentiksi tuli 41,1, kun se viisi vuotta sitten oli 31,4.

Lisää aiheesta:
Europarlamenttiin valituista puolet on uusia edustajia
Kokoomus ja Rkp riemuitsivat Brysseliin menijöistä
Julkkisehdokkaat eivät menestyneet vaaleissa
Ääniharava kuunteli tuloksen kotonaan
Alexander Stubb: "Neljäs tosi nasta päivä elämässäni"
Aurinkokin kannusti uurnille
Kaikkien ehdokkaiden saamat äänimäärät

--------------------------------------------------------------------------------

PEKKA VUORISTO / Helsingin Sanomat
[email protected]

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Mitä ilmeisin LUUSERI tuo Anneli Jäätteenmäki!

§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§§

Linkki: http://netlari.econnection.fi/forum/forum.php?viesti=73364&sana

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Ja samaa selkosanaisena, jotta "Näin on" -nimimerkkikin voisi tajuta, kuinka posketon on hänen "totuutensa Anneli Jäätteenmäestä", myös siltä osin kun hän tohtii väittää, että "näiden tosiasioiden valossa ei kukaan politiikkaa tunteva voi todellakaan päätyä muuhun johtopäätökseen kuin siihen, että Jäätteenmäki oli keskustalle erittäin tuhoisa henkilö, joka toiminnallaan pahiten haittasi keskustan pääsyä sen ainoaan poliittiseen tavoitteeseen: punamultayhteistyöhön SDP:n kanssa".

"- - On se vaan ihmeellistä, että 16.3.2003 vaalituloksen perusteella on
noussut jokunenkin herrahenkilö - nuorista neideistä, rouvakokelaista ja
rouvista puhumattakaan - mustan auton takapenkille. Ja sattumakersantti
Vanhasta myöten kohtalaisen paljon ilman omia ansioita!

Tokko kukaan rehellinen tarkkailija rohkenisi sanoa, että ilman Anneli
Jäätteenmäen valintaa keskustan puheenjohtajaksi ja hänen VARSIN
HENKILÖKOHTAISTA VAALIVOITTOAAN demareista ja Paavo Lipposesta tämän
pääministerivaaleiksi kutsumissa eduskuntavaaleissa maaliskuussa 2003
(vain neljä päivää ennen ns. koalition laitonta hyökkäystä Irakiin)
moinen henkilökohtaisen tulotason nousu ja turvattu tulevaisuus olisi
heistä kovinkaan monelle ollut mahdollista?!? Vai olisikohan?

Nyt maailmaa katselee Esko Aho SITRAn tornista, Matti Vanhanen
Kesärannan laiturilta ja monet muut niin monilta muilta
näköalapaikoilta. Ja ajatella, että aina Hannu Takkulaa myöten! Tokko
olisi ollut Olli Rehnilläkään - niin Savon Mafian ottopoika kuin on
pienen ikänsä ollutkin - asiaa edes Lipposen kaltaiseksi ikuiseksi
kandideerajaksi kaikkiin mahdollisiin komission johtotehtäviin, ellei
eduskuntavaaleissa 2003 olisi käynyt juuri niin hyvin kuin kävi. Eikö se
juuri ollutkin Esko Aho, joka jaksoi hokemistaan hokea, että "niin on
hyvä kun käy"??

Tuomas Keskinen jo viime heinäkuussa Iltalehden kolumnissaan lausahti
enteellisesti (sen jälkeen kun Anneli J. oli ilmoittanut jättävänsä
keskustan puheenjohtajuudenkin): "On vanha jengi koolla taas!" Ja hän
tarkoitti nimenomaan sitä jengiä, joka onnistui demarien ns.
betonidemarisiiven - primus motorina tunnettu ja tunnustettu
naistenkaataja Matti Putkonen - avituksella rahastamaan viimeistä
senttiä myöten Annelin vaalivoitoilla hankitut mahdollisuudet. "Sella
vie", sanoisi fransmanni.

Mutta minäpä sanonkin, että taistelu jatkuu!

Elikkä EU-komissaari Olli Rehniä näin onnitellen:

"EU-komission jäsen Olli Rehn Finland Primus inter pares! "Ettei totuus
unohtuisi", pitää vielä vain tämä
sanoman: muistakaa hyvät toverit ja kaverit - komissaareista
puhumattakaan, että muutamalla sangen hennolla ja kaitaluisella
henkilöpuolisella henkilöllä, joka tuli taannoin kesällä 2002
Hämeenlinnassa valituksi ensimmäisellä kierroksella Suomen Keskusta rp:n
puheenjohtajaksi ja joka sitä ennen ja sen jälkeen oli viemässä Suomen
keskustan erittäin merkittäviin vaalituloksiin, oli ja on ollut
varsin merkittävä rooli ja vaikutus siinä prosessissa, jonka tuloksena
muutamakin keskustan herrahenkilö on viimeisten eduskuntavaalien jälkeen
noussut "kansakunnan kaapin päälle". Ja Te, Hyvä Olli Rehn,
jopa "kansakuntien kaapin päälle"...

Näissä merkeissä toivotan onnea ja menestystä uudessa työssä.
Vaikutusvaltaahan siinä lienee oleva ilman eri toivotuksiakin..."

Tosiasiahan on se, että ilman Anneli Jäätteenmäkeä ja hänen panostaan ei eduskuntavaalien tulos (siis 16.3.2003) olisi faktisesti mahdollistanut mitään muuta hallituspohjaa kuin sinipunan jatkumisen!

"Näin on" -itse itsensä kanssa keskustelevan kvasitotuudellisen nimimerkin käsitykset kaiken kaikkiaan niin tapauksista Sundqvist, Sonera ja ns. Irakgate eivät ole tästä maailmasta.

"Keskusta on maksanut Jäätteenmäen poliittisesta ammattitaidottomuudesta todella kovan hinnan", päättelee "Näin on" - eikä ole tuossa väitteessään aivan metsässä. Kova hinta vain ei ole tullut maksetuksi "Jäätteenmäen poliittisesta ammattitaidottomuudesta", vaan ennen muuta siksi, että niin monet keskustan omat miehet - aina Ahosta Rehniin ja Lankiasta Takkulaan ja Kääriäisestä Pekkariseen, Vanhasesta itsestä puhumattakaan - halusivat maksaa sdp:lle sen pyytämän "hinnan", jotta muutamankin henkilön henkilökohtaiset unelmat voisivat toteutua...

"Olen sitoutumaton antisosialisti, joka toivoo keskustan toteuttavan ei-sosilaistista (tarkoittaa kai "ei-sosialistista") politiikkaa ja hakeutuvan mieluummin porvarihallitukseen kuin punamultaan", päättää itsensä kanssa itselleen kiitosta ja kehuja hakeva "Näin on".

Eikö nimimerkin suorastaan pitäisi hyristä tyytyväisyydessä sen sijaan, että jatkuvasti tuskaisesti parahtelee "keskustan saiteilla". Ei näet tule kyllä mieleen, koska keskusta sen enempää kuin mikään muukaan puolue olisi tässä maassa harrastanut "sosialistista politiikkaa"!

Riippumatta hallituksen muodostaneista puolueista hallituspolitiikka ja sen sisältö on 1980-luvun loppuvuosista lähtien tarjoillut rahvaalle vain kylmää ja entistäkin kylmempää kyytiä, suoraan sanoen aivan "tölkeän sailasta" menoa...

Äänestä
  • Meillä on erilaiset mielipiteet Jäätteenmäestä, sitä ei voine kiistää.

    Mitä hänen vaalivoittoonsa tulee, niin Jäätteenmäki menetti eurovaalissa toistakymmentätuhatta ääntä Helsingissä suhteessa siihen, mitä hän oli saanut eduskuntavaalissa eikä ollut Pohjanmaallakaan lähelläkään äänikuningattaren asemaa, vaan hävisi tuhamnsilla äänillä jopa keskustan Kyösti Virrankoskelle.

    Jäätteenmäki siis nousi äänikuningattareksi muiden vaalipiirien 2-3% hajaäänillä, jotka hänen on tulkittu saaneen ilmeisesti säälistä tai sympatiasta siltä pieneltä suomalsidtren vähemmistöltä, joka vielä uskoo asioista niin kuin sinä edellisessä vuodatuksessasi annoit ymmärtää.

    Äänestä

  • kertoi seuraavaa: "PS. Tämä on sitten 13.4.2004 ensimmäinen - ja toistaiseksi myös ainoa eli viimeinen - kirjoitukseni suomi24.fi:n politiikkaa ja eritoten keskustan politiikkaa kommentoimaan tarkoitetuilla keskustelusivustoilla.
    Kolmen (3) kuukauden "luovan hiljaisuuden" aikana ennätti tapahtua paljon sekä tässä maassa että maailmalla. Suomi24.fi:n palstoilla kuuluvat kaiken maailman kkkorhoset ynnä muut stadin kundit, mielipidepankit ja wiljamit itse tyydytyksellä jatkaneen kaunaista kirjoitteluaan niin Kekkosesta kuin Jäätteenmäestäkin.
    Se kaikki oli ennakoitavissa siltikin eli myös siksi, että moiset väijystä kirjoittelijat aika ajoin kuulemma kertoivatkin saaneensa milloin mistäkin asiasta niin tarpeekseen, että muka "poistuivat ikiajoiksi" häiritsemästä vakavammin otettavaa poliittista keskustelua. Nehän ovat osoittautuneet vain pelkiksi lupauksiksi... "

    Sehän oli kaikkien tuntema ja muiden "poistumisista" sanaileva Linkki-Timo. Et sitten malttanut olla pois palstoilta sinäkään, kun joku sanoi sanan Anneli. Heti mukaan puolustamaan. Jos AJ:llä ei olisi mitään puolusteltavaa, ei teidän tarvitsisi niin kauhealla tohinalla olla häntä avustamassa.
    Me erimieltäolevat olemme myös varustettuja kahdella korvalla ja myös silmällä ja omin avuin saimme kuulla ja nähdä hänen epäonnistumisensa.
    Jos nimimerkki "näin on" osaa sattumoisin tiivistää nuo pahimmat mokat. Näiden mokien ja pääministeri vaihdosten jälkeen pelattiin vielä suuri sirkus Liikanen-Rehn, jossa kansaa taas kusetettiin kunnolla väittämällä ettei asioita oltu muka niputettu yhteen jo heti alkuun. Ainoastaan Rehnin tapaturmainen kuolema olisi aiheuttanut jonkun muun ratkaisun.
    Surkeinta näissä lehmäkaupoissa on, ettö Suomi kärsii. Henkilökohtaisesti ei itselläni olen Rehniä vastaan (annelin valehteluita kylläkin), mutta miksi Suomesta valitaan kauhealla tohinalla jonkun puolueen edustaja komissaariksi? Eikös sinne pitäisi saada Suomen edustaja eikä puolueen?

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Meillä on erilaiset mielipiteet Jäätteenmäestä, sitä ei voine kiistää.

    Mitä hänen vaalivoittoonsa tulee, niin Jäätteenmäki menetti eurovaalissa toistakymmentätuhatta ääntä Helsingissä suhteessa siihen, mitä hän oli saanut eduskuntavaalissa eikä ollut Pohjanmaallakaan lähelläkään äänikuningattaren asemaa, vaan hävisi tuhamnsilla äänillä jopa keskustan Kyösti Virrankoskelle.

    Jäätteenmäki siis nousi äänikuningattareksi muiden vaalipiirien 2-3% hajaäänillä, jotka hänen on tulkittu saaneen ilmeisesti säälistä tai sympatiasta siltä pieneltä suomalsidtren vähemmistöltä, joka vielä uskoo asioista niin kuin sinä edellisessä vuodatuksessasi annoit ymmärtää.

    Tosiasiat ovat harvoin puolueettomia. "Näin on" ja muutamat muutkin "asevelisosialistit" näyttävät ottaneen suomi24.fi:n keskustan politiikkaa käsittelemään tarkoitetut keskustelusivut siksi paikaksi, jossa voivat päivästä toiseen ilmaista turhautumistaan siitä, että eduskuntavaaleissa 2003 sinipuna kaatui.

    Ja kun sinipuna kaatui, se tiesi samalla sitä, että aseveliakselin keskeisimmän operoijan eli Paavo Lipposen kunigastie katkesi niin tässä maassa kuin maailmallakin.

    Ja kun tuon poliittisen käänteen aikaansai Anneli Jäätteenmäki, on selvää, ettei hän tule vaalivoittoaan - tai paremminkin sanottuna kolmea vaalivoittoaan! - koskaan saamaan anteeksi niiltä, jotka tuon vissin kuudentuhannen (6000) äänen takia menettivät niin paljon...

    Muuten: Helsingin Sanomien verkkoliitteen mukaan Anneli Jäätteenmäki keräsi stadissakin neljänneksi eniten ääniä, mm. pari tuhattta ääntä enemmän kuin ylipormestari Eeva-Riitta Siitonen.

    Hänellehän "Näin on" -nimimerkin hengenheimolaiset povasivat ennen EU-vaaleja vähintään 100000 ääntä, vaan taisi jäädä Eev-Riitan äänisaalis 23000 äänen korville!

    Anneli Jäätteenmäki muuten keräsi kautta maan myös isoimmissa kaupungissa enemmän ääniä kuin esimerkiksi yksikään valituksi tullut demari. Jopa Tampereellakin, tuossa aseveliakselin syntymäkotikaupungissa.

    Joten pitäkää hyvänänne omat uskomuksenne. Yli 149 000 ääntä suhteeellisen alhaisen äänestysprosentin vaaleissa tokko on mikään "suhteellisen pieni vähemmistö" - missään oloissa?

    Ota ja lue - linkit odottavat Sinua!!!

    "Keskustan uusi euroedustaja Anneli Jäätteenmäki keräsi Helsingistä 10 000 ääntä ja sijoittui Helsingin listalla neljänneksi."

    Linkki: http://www.helsinginsanomat.fi/extrat/eurovaalit2004/artikkeli/1076153005929

    Eva-Riitta Siitonen sai yli 8 000 ääntä Helsingissä

    Alexander Stubb pääkaupungin ylivoimainen ääniharava

    Helsinkiläisten ääniharava sunnuntain EU-äänestyksessä oli kokoomuksen Alexander Stubb, runsaalla 30 000 äänellä. Toiseksi tullut Satu Hassi (vihr) jäi vähän yli puoleen Stubbin äänimäärästä.

    Helsinkiläisten kärkikymmenikössä oli seitsemän EU-parlamenttiin valittua edustajaa. Valitsematta jääneistä eniten ääniä helsinkiläiset antoivat Outi Ojalalle (vas) ja ylipormestari Eva-Riitta Siitoselle (kok). Lisäksi Matti Wuori (vihr) mahtui kärkikymmenikköön.

    Keskustan uusi euroedustaja Anneli Jäätteenmäki keräsi Helsingistä 10 000 ääntä ja sijoittui Helsingin listalla neljänneksi.

    Ylipormestari Eva-Riitta Siitonen oli maanantaina hyvillä mielin. Siitonen keräsi eurovaaleissa yli 23 000 ääntä, joista yli 8 000 annettiin Helsingissä.

    "Iloitsen siitä, miten paljon sain ääniä helsinkiläisiltä", Siitonen sanoi. Ylipormestari ei usko, että hänet miellettiin ainoastaan helsinkiläisten ehdokkaaksi.

    "Ihmiset ovat nähneet, miten ajan oman seutuni asioita, joten uskon, että ihmiset ajattelevat minun ajavan samalla tavoin myös suomalaisten asioita."

    Siitonen pitää mahdollisena, että Helsingin Sanomien ennakkokysely vaalien alla ohjasi kansalaisten äänestyskäyttäytymistä. Kyselyssä Siitonen jäi melko kauas Euroopan parlamentista.

    "Laboratoriokoetta tästä ei voi tehdä. On kaksi mahdollisuutta; joko kysely ohjasi äänestyskäyttäytymistä tai sitten kysely oli tehty niin hyvin, että se heijasti todellisuutta. Hieman arveluttavana sitä pidän."

    Siitonen jää eläkkeelle ensi vuoden toukokuussa.
    "Tämä on minulle henkilökohtaisesti ihan hyvä vaihtoehto. Koska olen kerännyt kokemusta ja osaamista kansainvälisestä yhteistyöstä, katsoin velvollisuudekseni ilmoittautua käytettäväksi myös Euroopan parlamentissa."

    Uuden kaupunginjohtajan valitsee lokakuun vaaleissa valittava valtuusto ensi vuoden alkupuolella. Kunnallisvaalien teemaksi saattaa nousta kysymys uudesta kaupunginjohtajasta.

    "Ihmiset kiinnostavat politiikassa, joten siitä keskustellaan varmasti. Kunnallispolitiikassa on vaikeaa löytää suuria eroja puolueiden välille", Siitonen totesi.

    Lisää aiheesta:
    Kokoomukselle kaikkien aikojen paras vaalitulos Helsingissä
    Stubbille ei kunnon vastusta
    Kivikossa äänestettiin laiskimmin
    Ojala oli Seppästä kovempi Helsingissä
    Lehtinen voitti Paasilinnan Munkkiniemessä

    --------------------------------------------------------------------------------

    LOTTA LEHTONEN / Helsingin Sanomat
    [email protected]

    Äänestä

  • Timo T A Ristimäki kirjoitti:

    on keskustelun avaajan esille tuomat:

    Anneli Jäätteenmäellä oli loistava tulevaisuus edessään, kun hän nousi keskustan naisten eturiviin ja varapuheenjohtajaksi. Jäätteenmäki kuitenkin itse pilasi poliittiset mahdollisuutensa, koska hänellä on kaksi poliitikolle tuhoisaa luonteenpiirrettä:

    1) Jäätteenmäki ei osaa ennalta arvioida eikä ottaa huomioon, mitä seurauksia hänen puheensa ja tekonsa aiheuttavat muissa puolueissa.

    2) Kun Jäätteenmäki tekee poliittisen virheen, hän ei osaa lopettaa, vaan jatkaa sitkeän itsepäisesti virheellisellä linjalla ja heikentää itse omaa asemaansa.

    Nämä piirteet saivat aikaan sen, ettei hänellä ollut tulevaisuutta Keskustan keulakuvana Suomessa. Hänen kannaltaan loistava tilaisuus vetäytyä pois päivänpolitiikasta löytyi Brysselin koneesta Väyrys-Paten oppitytöksi menolla. Tavallisen riviedustajana hän vielä menettelee, kunhan saa apuja kokeneemmilta.

    Äänestä

  • oho kirjoitti:

    kertoi seuraavaa: "PS. Tämä on sitten 13.4.2004 ensimmäinen - ja toistaiseksi myös ainoa eli viimeinen - kirjoitukseni suomi24.fi:n politiikkaa ja eritoten keskustan politiikkaa kommentoimaan tarkoitetuilla keskustelusivustoilla.
    Kolmen (3) kuukauden "luovan hiljaisuuden" aikana ennätti tapahtua paljon sekä tässä maassa että maailmalla. Suomi24.fi:n palstoilla kuuluvat kaiken maailman kkkorhoset ynnä muut stadin kundit, mielipidepankit ja wiljamit itse tyydytyksellä jatkaneen kaunaista kirjoitteluaan niin Kekkosesta kuin Jäätteenmäestäkin.
    Se kaikki oli ennakoitavissa siltikin eli myös siksi, että moiset väijystä kirjoittelijat aika ajoin kuulemma kertoivatkin saaneensa milloin mistäkin asiasta niin tarpeekseen, että muka "poistuivat ikiajoiksi" häiritsemästä vakavammin otettavaa poliittista keskustelua. Nehän ovat osoittautuneet vain pelkiksi lupauksiksi... "

    Sehän oli kaikkien tuntema ja muiden "poistumisista" sanaileva Linkki-Timo. Et sitten malttanut olla pois palstoilta sinäkään, kun joku sanoi sanan Anneli. Heti mukaan puolustamaan. Jos AJ:llä ei olisi mitään puolusteltavaa, ei teidän tarvitsisi niin kauhealla tohinalla olla häntä avustamassa.
    Me erimieltäolevat olemme myös varustettuja kahdella korvalla ja myös silmällä ja omin avuin saimme kuulla ja nähdä hänen epäonnistumisensa.
    Jos nimimerkki "näin on" osaa sattumoisin tiivistää nuo pahimmat mokat. Näiden mokien ja pääministeri vaihdosten jälkeen pelattiin vielä suuri sirkus Liikanen-Rehn, jossa kansaa taas kusetettiin kunnolla väittämällä ettei asioita oltu muka niputettu yhteen jo heti alkuun. Ainoastaan Rehnin tapaturmainen kuolema olisi aiheuttanut jonkun muun ratkaisun.
    Surkeinta näissä lehmäkaupoissa on, ettö Suomi kärsii. Henkilökohtaisesti ei itselläni olen Rehniä vastaan (annelin valehteluita kylläkin), mutta miksi Suomesta valitaan kauhealla tohinalla jonkun puolueen edustaja komissaariksi? Eikös sinne pitäisi saada Suomen edustaja eikä puolueen?

    "oholle" vastaukseksi, että kirjoittaja oli silloin "Timo T A Ristimäki", joka vedettyään kolmen kuukauden ajan ns. henkeä eli jätettyään - ilman eri ilmoitusta - 13.4.2004 nimellään "Timo Ristimäki" niin suomi24.fi:n kuin muutkin www-keskustelupalstat raivoisien nimimerkkeilijöiden temmellyskentäksi, palasi sitten arvioimaan tilannetta 13.7.2004 klo 10.30 "Olli Rehn - Primus inter par(ent)es?" -kirjoituksellaan.

    En ilmoittanut "poistumistani" etukäteen kuin suomi24.fi:n ja jippiin ja Länsiväylän verrkkokeskustelun "valvojille", joille kerroin, että jos jokusiin aikoihin joku nimellä "Timo Ristimäki" on tarjoamassa jätöksiään www-keskustelusivuille, asialla en ole ainakaan minä!

    Kun 13.7.2004 klo 10.30 jätin edellä mainitun Olli Rehn -kirjoitukseni julkisen keskustelun pohjaksi, en osannut pitkän suomi24.fi:n sivujakin seuraamattoman kauden jäljiltä uskoa, että sama vimmainen asevelisosialistien "kaunakirjoittelu" oli jatkunut ja jatkumassa edelleen keskustan saitilla.

    Käykääpä rakkaat demarit ja/tai muut porvarit katsomassa, kuinka monta kirjoitusta on tänäänkin jo jätetty keskustan saitille ja kuinka vähän vastaavasti sitten demarien ja/tai muiden porvarien saiteille. Eikö Teitä huolestuta, että ihan Teille omistetuilla ikiomilla sivuilla ei viitsi kohtapuoliin käydä enää kukaan?

    Muuten hyvä "Näin on". Sen enempää Olli Rehn kuin kukaan muukaan ei olisi oleva EU:n komissiossa "Suomen edustaja". EU:n komission jäsenten on nimenomaisesti oltava kansallisista halituksista eli kansallisvaltioista "riippumattomia" ainoastaan ja vain EU:n "parasta" ajatteleviä yhteiksunnallisia toimihenkilöitä.

    Kirjoittaessani kovin paljon näköjään mieliä kuohuttaneen ja kuohuttavan OR-arvioni halusinkin oikeastaan kiinnittää huomiota siihen, että Suomi - jo kahdeksan vuoden Lipposen pääministerikauden aikana - suuntautui EU-politiikassaan itse asiassa Suomen kansallisen edun kannalta kohtalaisen toisarvoisiin asioihin - ja etenkin Paavo Lipponen itse eduskuntavaalien 2003 jälkeisen ajan vielä lähes kokonaan eli yksinomaan.

    Paljon tärkeämpi kuin EU:n komission "henkilöt", on EU:n yleisen päätäntävallan käyttö ja jako, jotka seikat tullaan ratkaisemaan lähiaikoina EU-perustuslakisopimuksen pohjalta. Tai siten ei...

    HUOM! Seuraava virke on siis Timo T A Ristimäen 13.7.2004 klo 10.30 itsensä kirjoittama. Korostan edelleen siinä sanaa "toistaiseksi"...

    "PS. Tämä on sitten 13.4.2004 ensimmäinen - ja toistaiseksi myös ainoa eli viimeinen - kirjoitukseni suomi24.fi:n politiikkaa ja eritoten keskustan politiikkaa kommentoimaan tarkoitetuilla keskustelusivustoilla."

    olet sysäämässä minua?
    Kirjoituksesi mukaan on aivan sama, vaikka Suomella ei olisi omia edustajia tai komissaareja ollenkaan, koska väität
    "Sen enempää Olli Rehn kuin kukaan muukaan ei olisi oleva EU:n komissiossa "Suomen edustaja". EU:n komission jäsenten on nimenomaisesti oltava kansallisista halituksista eli kansallisvaltioista "riippumattomia" ainoastaan ja vain EU:n "parasta" ajatteleviä yhteiksunnallisia toimihenkilöitä."
    Miksi sitten liputit niin voimallisesti esim Annelin ja Rehnin puolesta, jos he kerran eivät voi ajaa Suomen asiaa EU:ssa?? Miksi sinne yleensäkään lähetetään ketään, jos kerran ei oman maan asioita ja etuja siellä edes yritetä ajaa??
    Oletko muuten jo rekisteröitynyt suomi24- saitille?

    Hengähä tok! En ole sysäämässä ketään minnekään. En edes Olli Rehniä EU-komission jäseneksi!
    "oho, sanoi aseveliakseli" tuli vain mieleen eräästä "Oho, sanoi Eemeli" -sanonnasta!

    Totuus nyt vain EU-komission jäsenistä on se, että heidän pitää olla riippumattomia kansallisista hallituksistaan, joten sen enempää Olli Rehn kuin kuka tahansa muukin, joka hänen sijastaan olisi mahdollisesti tullut Vanhasen hallituksen valitsemaksi ehdokkaaksi EU:n komissioon, on siinä tilanteessa, että "napanuorat oman maan hallitukseen on katkottava". Niin kirjoitettiin Helsingin Sanomien Vanhanen-Prodi -jutussa 4.7.2004 eikä vallan väärin kirjoitettukaan.

    Kirjoitin joku päivä sitten itsekin asiasta muistaakseni netlarin "Olli Rehn - Primus inter par(ent)es?" -verkkokeskustelun jatkeeksi jokusen sanan ja juuri sen vuoksi, että komission jäsenyyskysymyksen keskeisimpänä tavoitteena pitämisen vuoksi Suomi on jo vuosikausia jättänyt monet keskeisemmät EU-kysymykset varsin huonolle hoidolle. Tarkoitan nimenomaan varsin epäanalyyttista suhtautumista esimerkiksi ns. EU-konventin työhön, minkä seurauksena Suomellakin on EU-perustuslakikysymyksessä ollut ja on edelleenkin tarjolla vain varsin huonoja näkymiä, ellei pääministeri Vanhanen - muiden muassa - ala vähitellen ryhdistäytyä.

    Myönnän, että "yleisistä yhteiskunnallisista syistä" olen pyrkinyt monin tavoin puolustamaan Anneli Jäätteenmäkeä kaikilta niiltä raivopäisiltä ja valheellisilta hyökkäyksiltä, joita ns. "asevelisosialistirypäs" monilla nimimerkeillään on kuukausitolkulla suomi24.fi:n palstoilla tehnyt. Tulen niin tekemään tarvittaessa vastakin, mikä täten tulkoon tiedoksi!

    Pidän myös erinomaisen hyvänä sitä, että Anneli Jäätteenmäki tuli valituksi Euroopan parlamentin jäseneksi; hänellä on varsin hyvät näkemykset - jo Euroopan Neuvoston ajoilta tunnetut ja tunnustetut - keskeisistä perus- ja ihmisoikeuskysymyksistä: ns. vapausoikeuksien lisäksi hän on tarmokkaasti niin kotimaassa kuin maailmallakin ajanut vuosikausia myös ns. tss- eli taloudellisia, sivistyksellisiä ja sosiaalisia oikeuksia.

    Olen muuten jo rekisteröitynyt suomi24.fi:n "galleriaan". Vastaisen varalta ja varmuuden vuoksi. Ja luonnollisesti omalla nimelläni, kuten toivon kaikkien "Wiljamien" ja muidenkin "K.K.Korhosten" ymv. "ohojen" myös - ja nimenomaan omalla oikealla nimellään - tekevän. "Näin on"!

    PS. Kysymyksesi "Miksi sinne yleensäkään lähetetään ketään, jos kerran ei oman maan asioita ja etuja siellä edes yritetä ajaa??" on sinällään aiheellinen ja perusteltu. Monet ihmiset niin Suomessa kuin monessa muussakin EU-maassa ajattelevat edelleen niin.

    Toisin kuin EU:n komission jäsenet Suomesta valitut edustajat Euroopan parlamentissa luonnollisesti voivat ajaa Suomen kansallisia etujakin. Toki siis rajoituksia on siinäkin: sillä voimalla minkä 14 EU-parlamentin jäsentä 732:sta mahdollistaa! Luonnollisesti osaavat henkilöt ymmärtävät niitä ajaakin - ja pystyvät myös ammattitaidollaan ja kontakteillaan "moninkertaistamaan" valitsijoittensa äänen...

    ainakin tällä kertaa asiallisesta vastauksestasi. Se, että olemme aivan eri mieltä Annelin rehellisyyksistä ja muista avuista, ei varmaankaan estä meitä mielipiteittemme julkituonnilta.
    Rekisteröintini on kunnossa ja otetaan käyttöön välittömästi, kun se tällekin palstalle aikaiseksi saadaan.
    Jatkaisin edelleen tuosta "puolueettomuudesta". Se, että valitsemamme henkilö ei ajaisi Suomen etuja, tuntuu todella ihmeelliseltä ajattelulta. Miksi sitten yleensäkään sinne valitaan edustajia eri maista? Toimimaan kumileimasimena isoisten määräyksestä, kuten kotimaamme kunnallispolitiikassakinko? Lisäksi, kukaan noista valituista ei ole "puolueeton" poliittiselta kannalta. Jokainen valituksi tullut joutuu/kuuluu näihin EU:n omiin kategorioihin, kuten esim. Keskusta niinhin liberaaleihin jne. Ja kun kerran näin on, olisi tärkeää saada mahdollisimman vaikutusvaltainen edustus paikalle. Vaikutusvallalla tarkoitan kansainvälistä tunnettavuutta. Kun tällainen henkilö Suomesta valitaan, on hän kuitenkin ainakin nykyisellään jonkun "lipun" alla ja aiheuttaa meillä toisten vastustusta ihan vaan periaatteen vuoksi. Väärä puolue, näes.
    Omien taistojemme takia menetämme sitten senkin vähän vaikutusmahdollisuuden, minkä kunnolla tunnettu edustajamme saisi aikaan.
    Mitä mieltä muuten olet siitä väitteestä, että Rehnin valinta oli sovittu jo Liikas-nimityksen myötä?

    Olen sitä mieltä, että varsin monet asiat "oli sovittu" jo niissä yhteyksissä, kun kaksi varsin keskinkertaista Suomen eduskunnan ryhmäjohtajaa eli toveri Backman ja kaveri Kalli pitivät sessioitaan eduskunnassa ja muutamassa muussakin kabinetissa viime juhannuksen alla...

    "Jäätteenmäki toi keskustalle puheenjohtajana ne ratkaisevat äänet, joilla se kukisti eduskuntavaaleissa täpärästi SDP:n ja joilla Paavo Lipponen pudotettiin pääministerin paikalta", kirjoitti Kalevan päätoimittaja Risto Uimonen etevästi 25.6.2004 kolumnissaan.

    Ja vielä etevämmin päätoimittaja Uimonen jatkoi: "Vanhasesta tuli pääministeri siksi, että vain hän kelpasi ainoana demareille keskustalaisista. Punamultahallitus olisi kaatunut, jos jotain toista keskustalaista olisi esitetty hallituksen johtoon. Ei ole yllätys, että Vanhanen vaalii suhteitaan demareihin huolella. Hän on muun muassa tukenut Lipposta komission johtoon ja ymmärtänyt presidentti Tarja Halosen mukanaoloa huippukokouksissa.

    Yhteiskunnan suuret ongelmat eivät kuitenkaan ratkea, ellei joku haasta SDP:tä. Pystyykö Vanhanen siihen vai uppoaako keskusta hänen johdollaan niin kuin sille kävi Esko Ahon aikana. Aho hirttäytyi suurtyöttömyyteen. Upottaako hallituksen työllisyyspolitiikan floppi Vanhasen?"

    Eli ymmärtääkseni Erkki Liikasen valinta Suomen Pankin pääjohtajaksi oli sovittu viimeistään siinä yhteydessä, jossa sovittiin myös siitä, että Esko Ahosta tehdään ensin Sitran yliasiamies.

    Näin ollen mitä todennäköisimmin Olli Rehnin valinta Vanhasen hallituksen ehdokkaaksi EU-komissioon ensin Liikasen kauden loppuajaksi ja mitä todennäköisimmin siis - mitä todennäköisimmin myös Parosen Jussin johtaman - tulevan komission ns. savolaisjäseneksi oli valmiiksi "keskusteltu" poikien kesken jo vähintään vuosi sitten...

    PS. Siksi mm. herroilla Heinäluoma ja Lankia oli jo viime vuoden juhannuksen alla niin kova hinku panna "kirjan kansia kiinni" ja Vanhasella vastaavasti "lopettaa vaalitaistelu" ja Irak-keskustelu etc. Kun "näin on", ei liene ihme, että rahvas saa vain huudahtaa "oho!", miten sitä kaikille kavereille ja tovereille näyttääkin riittävän sopivasti paikkoja kansakunnan kaapin päällä...

    Äänestä

Tällä palstalla esiintyy aina silloin tällöin joku kirjoittaja jolle on mahdotonta hyväksyä sitä tosiasiaa, että hento nainen Anneli Jäätteenmäki katkaisi Lipposen kuningastien.
Ja kansan vielä palkitsi hänet Eu-vaaleissa ruhtinaallisesti.Hän sai yksinään enemmän ääniä, kuin kolme läpi mennyttä sossua yhteensä.
Eivät hän nämä Lipposen jäbät tule antamaan koskaan sitä anteeksi, että Lipposen poliittinen taival an ollut v-03 vaalien jälkeen pelkkää alamäkeä.

Äänestä
  • Olen kirjoitellut aika paljon sellaista asiaa tätä ylempänä oleviin keskustelun haaroihin, etten enää viitsisi niitä sinulle toistaa, vaan pyydän, että tutstuisit mielipiteisiini muita keskusteluja seuraamalla.

    Sen verran kuitenkin sanon, ettei minulla ole mitään tekemistä Lipposen kanssa enkä kirjoita Jäätteenmäestä mistään Lipposesta johtuvasta syystä. kaikki tuollaiset johtopäätökset ovat sinulta ja muilta siis aivan täysin oman mielikuvituksenne harhoja.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Olen kirjoitellut aika paljon sellaista asiaa tätä ylempänä oleviin keskustelun haaroihin, etten enää viitsisi niitä sinulle toistaa, vaan pyydän, että tutstuisit mielipiteisiini muita keskusteluja seuraamalla.

    Sen verran kuitenkin sanon, ettei minulla ole mitään tekemistä Lipposen kanssa enkä kirjoita Jäätteenmäestä mistään Lipposesta johtuvasta syystä. kaikki tuollaiset johtopäätökset ovat sinulta ja muilta siis aivan täysin oman mielikuvituksenne harhoja.

    "Sen verran kuitenkin sanon, ettei minulla ole mitään tekemistä Lipposen kanssa enkä kirjoita Jäätteenmäestä mistään Lipposesta johtuvasta syystä. kaikki tuollaiset johtopäätökset ovat sinulta ja muilta siis aivan täysin oman mielikuvituksenne harhoja."
    --------------------------------
    Sille et kuitenkaan mahda mitään, että kirjoituksillasi todistat koko ajan "tuollaisten" johtopäätösten puolesta.
    Minä, joka tunnen kirjoituksiasi kenties pitemmälti, kuin moni muu, tiedän että kirjoituksiasi säätelee myös tämä "täytetty metso" syndrooma.

    Jos tulet kirjoituksistani sellaiseen johtopäätökseen, että kirjoittaisin Jäätteenmäestä joistain Lipposesta tai demareista johtuvista syistä, niin ne johtopäätökset ovat todellakin ihan ikiomia harhojasi, eikä niillä ole mitään tekemistä minun kirjoitusteni tarkoituksen kanssa.

    Kun väität tuntevasi kirjoituksiani pidemmältä ajalta, niin muistanet, että olen hyvin paljon kirjoittanut SAK/SDP-mafiaa vastaan ja kritisoinut kokoomuksen toimintaa hyvin kärjekkäästi myös kuluneen vuoden aikana.

    Missään näissä kirjoituksissani ei ole muuta motiivia kuin tarkastella tapahtumien kulkua mahdollisimman neutraalisti ja samalla saada aikaan mielipiteiden vaihtoa mieluummin itse asioista kuin tapahtumiin osallistuneista henkilöistä.

    KJos jotain muuta väität, niin voit vaihtaa tietää-verbin kuvitella- tai luulla-verbiin.

    Äänestä

Totuus Paavo Lipposesta on että hän oli ja on yhä George W Bushin ja hänen hallintonsa varaukseton ihailija. Lipposella olisi mahdollisuus milloin tahansa todistaa tai osoittaa mitä mieltä hän oikeasti on Bushista - se ei vaatisi muuta kuin jollakin tarpeeksi isolla kansainvälisellä foorumilla annetun lausunnon jossa Bushin sotapolitiikkaa arvosteltaisiin - jos hän olisi oikeasti muuta kuin Bushin varaukseton ihailija.

Suomen kansa ei koskaan antanut anteeksi Lipposelle sitä että tämä meni ja möi suomalaiset Bushille höräyttämällä Vakoisen talon portailla: "Suomen kansa tukee politiikkaanne."

Se oli se kulminaatiopiste, viimeinen pisara, jonka öykkäriksi muutenkin muuttunut Lipponen enää tarvitsi menettääkseen kansalaisten kunnioituksen.

Suurin osa suomalaisista halusi, että Lipposen sopimiset Bushin kanssa olisi selvitetty. Niin ei tehty. Miksi? Varmaan useimmat haluaisivat tietää miksi esim. osallistuimme Pentagonin operaatioon "Uhkaava taivaanranta" ja karkoitimme irakilaisdiplomaatit. Siihen ei tule vastausta. Miksi? Varmaan moni haluaisi tietää miksi Irakiin matkustaneelle yksityiselle kauppavaltuuskunnalle annettiin diplomaattituki. Eipä kerro Vanhasenkaan hallitus miksi. Eikä sitä miksi sisäministeriö koulutti irakilaisista poliiseja miehityshallinnon käyttöön. Tai sitä miksi asiantuntijalääkäri Helena Ranta, joka aina ennen on toiminut vain ja ainoastaan YK:n tehtävänannolla, nyt annettiin Vanhasen hallituksen päätöksellä USA:n sotakoalition käyttöön.

Näistä kaikista asioista saattavat jäljet johtaa sylttytehtaalle. Se tehdas mahdollisesti käynnistettiin Paavo Lipposen hörähtelyn myötävaikutuksella.

Kuten sanottu, Lipponen voisi koska tahansa ilmaista mitä mieltä hän on Bushista - mutta sitä hän ei näköjään kykene tekemään. Miksi? Siksi että hän oli Bushin nuoleskelija, joka vei Suomen liian tiukkoihin kytkentöihin USA:n sotakoalition ja sen suorittaman laittoman sotatoimen kanssa.
Hän nuoleskeli niin perusteellisesti ettei enää pysty kasvojaan Bushin hallinnon silmissä menettämättä muuta kantaa julkisuudessa ilmaisemaan.

Syksyllä Suomeen saapuu Michael Mooren elokuva Bushista, Fahrenheit 9/11. Elokuvan nähneenä toivon, että mahdollisimman moni Lipposen hännystelijä kävisi sen katsomassa. Elokuvan sisältämä faktatieto on moneen kertaan varmistettu - niin todistajie, asiantuntijoiden kuin juristienkin toimesta - Moorella ei totisesti ole ollut varaa erehtyä yhdessäkään yksityiskohdassa tämän filmin kohdalla - eikä yhtään syytettä olekaan pystytty nostamaan.

Elokuvaa katsova suomalainen ei voi olla koko ajan miettimättä itsekseen: tässä näyttäytyy meille koko rujoudessaan herra Bush, jota oma Paavo Lipposemme kävi typerästi hörähdellen nuoleskelemassa. Siis maailman mahtavimman sotilasvallan vilpillinen, typerä ja paha johtaja, jolle Lipponen oli valmis myymään Suomen kansan.

Äänestä
  • Avasin keskustelun Anneli Jäätteenmäestä, en Paavo Lipposesta.

    Mutta sen verran voin sanoa, että edellisen kirjoituksesi johtopäätöksissä ei ole mitään sellaista, millä olisi pienintäkään tekemistä sen kanssa, miten asiat todellisuudessa tapahtuivat.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Avasin keskustelun Anneli Jäätteenmäestä, en Paavo Lipposesta.

    siihen, että kirjoittaja tietää totuuden

    Äänestä

  • rpu kirjoitti:

    siihen, että kirjoittaja tietää totuuden

    Viittasin avaukseen ja siihen jätettyyn kirjoitukseen. Jälkimmäisen kirjoittajan johtopäätökset eivät perustu tosiasioihin eikä siihen, miten asiat todellisuudessa tapahtuivat.

    Siitä tietääkö ko. kirjoittaja totuuden, minulla ei ole tietoa. Hänen kirjoituksensa perusteella voi päätellä vain, että kirjoittaja haluaa selittää tapahtumat itse uskomallaan tavalla.

    aletaankohan saada järkeä poliittiseen
    keskusteluun

    jokaisen tulee yrittää

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Avasin keskustelun Anneli Jäätteenmäestä, en Paavo Lipposesta.

    Mutta sen verran voin sanoa, että edellisen kirjoituksesi johtopäätöksissä ei ole mitään sellaista, millä olisi pienintäkään tekemistä sen kanssa, miten asiat todellisuudessa tapahtuivat.

    Jos Jäätteenmäen poliittista uraa arvioidaan nostaen esille ne yhteydet joissa hän on puuttunut Paavo Lipposen poliittiseen vastuunpakoiluun (kuten tapaukset Sundqvist, Sonera ja Bush), tottakai keskustelu koskee myös Paavo Lipposta.

    Riippuu täsmälleen siitä kuinka Paavo Lipposta arvioimme miten oikeutetuiksi Jäätteenmäen menettelyt näemme.

    Lipposestahan tässä on kysymys. Alunalkaen ja pelkästään. Kaikki muu on seurausta siitä mitä Lipponen on ja mitä hän on mennyt tekemään.

    Todella outoa, että vieläkin on näitä jotka de facto puolustelevat Lipposta. Ikään kuin jostain voisi vielä löytyä joitain suosionriekaleita tämän ylle.

    Keisari on paljastunut. Sillä ei ole vaatteita. Vieläkin pahempaa: sillä ei koskaan ole ollutkaan muuta kuin punakka nahkansa ja pahat kaunaiset aggressiot.

    .,,,..

  • Läppänen kirjoitti:

    ...jostain vakavammasta haitasta.

    Jos todella kuvittelet avauksen käsitelleen ja jopa puolustelleen Lipposta, kun siinä käsiteltiin Jäätteenmäen tekemisiä ja hänen poliittisia virheitään, niin olet todella harhassa mielikuvituksesi kanssa.

    Politiikka on asioiden hoitamista, jossa henkilöitä arvioidaan sen mukaan, miten he osaavat hoitaa asioita. Se, että Jäätteenmäki on tyrinyt nimenomaan suhteessaan Lipposeen on jo paradoksi sinänsä, koska keskustan ikiaikainen tavoite on ollut päästä punamultahallitukseen SDP:n kanssa, minkä tavoitteen saavuttamista jokainen Jäätteenmäen kyvytön tempaus pahasti haittasi.

    Tarkennettuna: suhteessa Lipposen vastuunpakoiluihin.

    Näistähän oli de facto kyse kirjoituksessasi mainituissa tapauksissa. Tämän toteaminen ei ole vainoharhaisuutta, mutta se että sinä sen jätät toteamatta kertoo kauniisti, mistä kirjoituksessasi tosiasiassa on kysymys.

    Lipposen puolustelusta. Näin on.

    Äänestä

saitin tekniikka esit vastaamasta ylempänä olleenseen "Lyhyt analyysi..." kommentiisi, joten se tulee tässä:

Kirjoitit näin. "Olet tulkinnut kirjoituksiani väärin. En ole lainkaan katkeroitunut, päinvastoin melkein riemusta kiljuen kirjoittelen näitä vaatimattomia mielipiteitäni. Kepulla menee paremmin kuin koskaan! Matti Vanhanen (kesk) johtaa menestyksellisesti hallitusta Suomen kansan, myös sinunkin onneksi, olisit edes kiitollinen!
Mutta ei, sinä vain jaksat velloa tuossa katkeruuden sävyttämässä kepukaunaisuuden meressä. Avauksesi siitä oli selkein todiste!"
-----

Avaukseni ja se kirjoitukseni, jota sanoit "analysoineesi" sisälsi faktoja ja kuvauksia siitä, mitä asioita keskusta on tehnyt käytännössä.

Kun esität minusta yllä olevan väitteen, niin voisitko ystävällisesti mieluummin kumota edes yhden avauksessani tai muissa kirjoituksissani esiintuodun johtopäätöksen?

Minusta nimittäin on aika irvokasta väittää matti Vanhasen johtavan hallitusta, kun hän on pelkkä Lipposen, Ihalaisen, Heinäluoman ja Kalliomäen sätkynukke, jonka tehtävä on toimia kulissina sosialidemoktarriselle hallitukselle, jonka sosialidemokrattiseen ohjelmaan kekusta on niin sataprosenttisen sitoutunut, ettei halunnut edes uutta neuvottelukierrosta vuosi sitten, vaan tyytyi innolla pelkkään pääministerin vaihtoon, että punamulta ei mitenkään vaarantuisi.

Tästä tulee kepulle takkiin kunnallisvaaleissa lokakuussa niin, että roikaa, sano minun sanoneeni sanoisi Jäbäkin.

Äänestä
  • "Avaukseni ja se kirjoitukseni, jota sanoit "analysoineesi" sisälsi faktoja ja kuvauksia siitä, mitä asioita keskusta on tehnyt käytännössä. "
    --------------------------------
    Olet huvittava, kun puhut faktoista ja omista uskomuksistasi samassa yhteydessä! Ja jos itse uskot noiden "tuntemuksiesi" olevan faktoja, olet säälittävä!

    "Kun esität minusta yllä olevan väitteen, niin voisitko ystävällisesti mieluummin kumota edes yhden avauksessani tai muissa kirjoituksissani esiintuodun johtopäätöksen? "
    ----------------------------------
    Niin kuin olen useasti sanonut, enhän minä voi sinun uskoasi, ja niistä vetämiäsi johtopäätöksiä kumota, jokainen tulkoon uskossaan autuaaksi. Mutta älä kuvittele, että kaikki muutkin ovat samassa uskossa.

    "Minusta nimittäin on aika irvokasta väittää matti Vanhasen johtavan hallitusta, kun hän on pelkkä Lipposen, Ihalaisen, Heinäluoman ja Kalliomäen sätkynukke, jonka tehtävä on toimia kulissina sosialidemoktarriselle hallitukselle, jonka sosialidemokrattiseen ohjelmaan kekusta on niin sataprosenttisen sitoutunut, ettei halunnut edes uutta neuvottelukierrosta vuosi sitten, vaan tyytyi innolla pelkkään pääministerin vaihtoon, että punamulta ei mitenkään vaarantuisi."
    -----------------------------------
    Kuuluu sarjaan Jäbän kootut "faktat".

    "Tästä tulee kepulle takkiin kunnallisvaaleissa lokakuussa niin, että roikaa, sano minun sanoneeni sanoisi Jäbäkin."
    ------------------------------------
    Tästähän meidän ei tarvitse kinata, katsotaan syksyllä kuinka käy.
    Aikaisemmat vaaliennusteesi ovat kaikki menneet penkin alle. Voin vielä kertoa syynkin: Ennusteesi perustuu toiveisiisi!

    Äänestä

  • Jorma laitinen kirjoitti:

    "Avaukseni ja se kirjoitukseni, jota sanoit "analysoineesi" sisälsi faktoja ja kuvauksia siitä, mitä asioita keskusta on tehnyt käytännössä. "
    --------------------------------
    Olet huvittava, kun puhut faktoista ja omista uskomuksistasi samassa yhteydessä! Ja jos itse uskot noiden "tuntemuksiesi" olevan faktoja, olet säälittävä!

    "Kun esität minusta yllä olevan väitteen, niin voisitko ystävällisesti mieluummin kumota edes yhden avauksessani tai muissa kirjoituksissani esiintuodun johtopäätöksen? "
    ----------------------------------
    Niin kuin olen useasti sanonut, enhän minä voi sinun uskoasi, ja niistä vetämiäsi johtopäätöksiä kumota, jokainen tulkoon uskossaan autuaaksi. Mutta älä kuvittele, että kaikki muutkin ovat samassa uskossa.

    "Minusta nimittäin on aika irvokasta väittää matti Vanhasen johtavan hallitusta, kun hän on pelkkä Lipposen, Ihalaisen, Heinäluoman ja Kalliomäen sätkynukke, jonka tehtävä on toimia kulissina sosialidemoktarriselle hallitukselle, jonka sosialidemokrattiseen ohjelmaan kekusta on niin sataprosenttisen sitoutunut, ettei halunnut edes uutta neuvottelukierrosta vuosi sitten, vaan tyytyi innolla pelkkään pääministerin vaihtoon, että punamulta ei mitenkään vaarantuisi."
    -----------------------------------
    Kuuluu sarjaan Jäbän kootut "faktat".

    "Tästä tulee kepulle takkiin kunnallisvaaleissa lokakuussa niin, että roikaa, sano minun sanoneeni sanoisi Jäbäkin."
    ------------------------------------
    Tästähän meidän ei tarvitse kinata, katsotaan syksyllä kuinka käy.
    Aikaisemmat vaaliennusteesi ovat kaikki menneet penkin alle. Voin vielä kertoa syynkin: Ennusteesi perustuu toiveisiisi!

    Sulla menee inttämiseksi, kun et muuhun pysty.

    Väität johtopäätöksiäni uskomuksiksi. OK. valitse niistä mikä tahansa haluat ja kumoa se itse valitsemillasi tosiasioilla. Tätäolen jo vuosia sinulta pyytänyt, vaan kertaakaan et ole edes yrittänyt. Inttänyt vain löpinääsi uskomuksista.

    Sen toki myönnän, että kommenttini Matti Vanhasesta demareiden sätkynukkena oli aika moinen kärjistys, mutta ei se ole tosiasioiden valossa ihan pohjaa vailla.

    Kunnallisvaalien tuloskin on vielä edessäpäin, mihin toki vaikuttaa syksyn muu poliittinen tilanne ja silloin päällä oleva taloudellinen tilanne.

    Sen kuitenkin ennustan, että suhteessa edellisiin kunnallisvaaleihin keskustalle tulee tappiota, tai ellei tule, niin se menee sitten täysin Matti Vanhasen henkilökohtaisen suosion piikkiin.

    Äänestä

sinä.

Äänestä
  • Arvasit kuitenkin väärin. Olen sitoutumaton antisosialisti, joka äänestää kokoomusta. Sosialidemokraatteihin minulla ei ole mitään kiinnostusta, koska ne ovat Suomen tulevaisuuden kehityksen kannalta kaikkein vaarallisimpia.

    Siksi toivonkin keskustalle kaikkea hyvää nyt kun se on päässyt eroon tuosta onnettomasta tunarista, Anneli Jäätteenmäestä, joka oli keskustalle todella tuhoisa vaihtoehto. Toivottavasti asiapolitiikkaan vihkiytynyt Matti Vanhanen ymmärtää - kunhan kokemus punamullasta kasvaa - ryhtyä tarkastelemaan myös porvarihallituksen vaihtoehtoa.

    Mitä mieltä olisit tästä ajatuksesta, jos tohdin kysyä?

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Arvasit kuitenkin väärin. Olen sitoutumaton antisosialisti, joka äänestää kokoomusta. Sosialidemokraatteihin minulla ei ole mitään kiinnostusta, koska ne ovat Suomen tulevaisuuden kehityksen kannalta kaikkein vaarallisimpia.

    Siksi toivonkin keskustalle kaikkea hyvää nyt kun se on päässyt eroon tuosta onnettomasta tunarista, Anneli Jäätteenmäestä, joka oli keskustalle todella tuhoisa vaihtoehto. Toivottavasti asiapolitiikkaan vihkiytynyt Matti Vanhanen ymmärtää - kunhan kokemus punamullasta kasvaa - ryhtyä tarkastelemaan myös porvarihallituksen vaihtoehtoa.

    Mitä mieltä olisit tästä ajatuksesta, jos tohdin kysyä?

    typerä, ajatuksesi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Näin on kirjoitti:

Tällä palstalla esiintyy aina silloin tällöin joku kirjoittaja, jolle on jäänyt harhainen käsitys Anneli Jäätteenmäen poliittisesta osaamisesta. Koetetaan siis vielä kerran oikaista harhakäsitykset, vaikkei niitä enää onneksi kovin monella ole.

Anneli Jäätteenmäellä oli loistava tulevaisuus edessään, kun hän nousiu keskustan naisten eturiviin ja varapuheenjohtajaksi. Jäätteenmäki kuitenkin itse pilasi poliittiset mahdollisuutensa, koska hänellä on kaksi poliitikolle tuhoisaa luonteenpiirrettä:

1) Jäätteenmäki ei osaa ennalta arvioida eikä ottaa huomioon, mitä seurauksia hänen puheensa ja tekonsa aiheuttavat muissa puolueissa.

2) Kun Jäätteenmäki tekee poliittisen virheen, hän ei osaa lopettaa, vaan jatkaa sitkeän itsepäisesti virheellisellä linjalla ja heikentää itse omaa asemaansa.

Näistä virheistä kolme esimerkkiä:

1. Sundqvistin tapaus

Kun Arja Alho sopi Ulf Sundqvistille tuomittujen vahingonkorvausten sovittamisesta, ja tv-toimittaja Timo Harakka sai Alhon lipsauttamaan puhelinkeskustelussa, että tämä oli keskustellut asiasta pääministeri Lipposen kanssa, yritti Jäätteenmäki saada vastuun siirretyksi Alholta Lipposelle.

Jäätteenmäen olisi juristina pitänyt osata ennakoida, ettei vastuun siirto ole käytännössä mahdollinen, vaikka Alho olisikin toiminut Lipposen ohjeiden mukaan, koska lain mukaan ministerivastuu on vain ja yksin Arja Alholla.

Tästä huolimatta Jäätteenmäki lähti omien poliittisten pisteidensä keruuseen ja vatvotutti asiaa mediassa, eduskunnan valiokunnissa ja teetätti siitä jopa perustuslakivaliokunnan mietinnönkin ilman mitään muuta tulosta kuin se, että vastuu Sundqvistin korvausten alentamisesta oli Arja Alhon, joka sitten erosikin asian johdosta.

2. Soneran tapaus

Keskusta ja siis myös Anneli Jäätteenmäki olivat maaliskuussa 2000 vastustaneet sitä, että valtio myisi enemmistöosuutensa Sonerasta. Taloussanomien mukaan osakkeista olisi saatu 3-4 kertaa enemmän rahaa, mitä Soneralle myöhemmin syntynyt ns. umts-tappio edusti.

Vasta keskäkuussa 2000 keskusta ja siis myös Jäätteenmäki hyväksyivät eduskunnassa liikenneministerin esittelemän, Soneran kansainvälistymisstrategian, johon sisältyi tieto siitä, että Soneran yhtiökokous oli myöntänyt Soneran johdolle valtuuden hankkia Soneralle toimilupia ulkomaisten teleoperaattoreiden 3. sukupolven puhelinverkkoihin. Näin Sonera siis heinäkuussa 2000 osti umts-toimiluvat mm. Saksasta ja Italiasta.

Kaksi vuotta myöhemmin, eduskuntavaalien lähestyessä, kesäkuussa 2002, Jäätteenmäki huomasi uutisoidusta Soneran pörssitiedotteesta, että Sonera oli kirjannut umts-kauppojen omaisuusarvon yhtiön taseesta tuloslaskelman tappioksi ja päätti käyttää tätä keskustan vaalikampanjan avausteemana. Näin Jäätteenmäki alkoi syyttää Lipposen hallitusta siitä, että "hallitus oli hukannut sotakorvausten verran veronmaksajan rahaa hyväksyessään Soneran vastuuttomat seikkailut umts-investoinneissa".

Jäätteenmäen jälkiviisas populismi johti eduskunnassa ja Sonerassa yhteensä n. 20 erilliseen selvitykseen ja valtioneuvoston tiedonantoon, joista kaikistan eduskunnan suuri valiokunta antoi loppuvuodesta 2002 mietintänsä eduskunnan äänestettäväksi. Kyse oli välikysymystä vastaavasta luottamusäänestyksestä.

Jokainen tehty selvitys osoitti kiistatta, ettei maan hallitus eikä liikenneministeriö ollut millään muulla tavalla kuin keväällä 2000 Soneran yhtiökokouksessa muiden osakkaiden kanssa yhdessä laajentumisstrategian hyväksyessään, osallistunut umts-kauppojen päätöksentekoon.

Tästä huolimatta Jäätteenmäki jatkoi eduskunnassa valheellistä väittelyään siitä, että Lipposen hallitus olisi "tuhlannut veronmaksajan rahoja, jotka olisi voitu käyttää sosiaaliturvan parantamiseen", vaikka jokainen tiesi, että Jäätteenmäen piti juristina ymmärtää, ettei valtion 52,4 prosenttisesti omistaman yksityisen pörssiyhtiön tasekirjaus ole missään tekemisissä valtion budjettivarojen kanssa.

3. Tapaus "Irak-gate"

Kun Sonera-hämäys ei Jäätteenmäeltä onnistunut hän keksi talvella 2003 avustajiensa kanssa idean leimata Lipponen ulkopolitiikassa suhtessa uhkaavaan Irakin sotaan. Tässä tarkoituksessa hän kutsui Martti Mannisen ravintola Mama Rosaan ja pyysi Manniselta tietoja Irakia koskevista asioista, joita Manninen auliisti lupasi toimittaa.

Näitä tietoja Jäätteenmäki alkoi sitten levitellä tv-haastatteluissaan ja nettisivuillaan luomalla mielikuvaa, että Lipposen ja Bushin keskustelut joulukuussa 2002 olisivat tarkoittaneet sitä sotakoalitiota, joka talvella 2003 irtaantui YK:n linjasta ja lähti sotimaan Irakiin ilman YK:n valtuutusta.

Koko Suomen ulkopoliittinen johto: ulkoministeri, ulkopoliittinen ministerineuvosto, presidentti ja hallitus kumosivat kaikki Jäätteenmäen vihjailut täysin perättöminä. Suomen Irak-politiikan virallista linjaa jouduttiin Jäätteenmäen vihjailujen herättämän kansainvälisen hämmingin vuoksi jopa toistamaan mediassa, että valheiden aiheuttama kohu olisi saatu nopeammin loppumaan.

Myös USAn ulkoministeriö ja Helsingin suurlähettiläs kumosivat kaikki Jäätteenmäen väiteet siitä, että USA olisi missään vaiheessa katsonut Suomen kuuluvan mihinkään muihin kuin YK:n puitteissa toimiviin koalitioihin.

Kaikesta tästä huolimatta Jäätteenmäki sitkeästi intti, että "kyllä siellä jotain epäselvää kuitenkin oli" jopa vielä silloin, kun antoi eduskunnalle pääministerin tiedonantoa omista poliisikuullusteluistaan ja valehteli koko eduskunnalle, ettei ollut muka pyytänyt Manniselta mitään tietoja Irak-asioista.

Johtopäätökset

Näiden tosiasioiden valossa ei kukaan politiikkaa tunteva voi todellakaan päätyä muuhun johtopäätökseen kuin siihen, että Jäätteenmäki oli keskustalle erittäin tuhoisa henkilö, joka toiminnallaan pahiten haittasi keskustan pääsyä sen ainoaan poliittiseen tavoitteeseen: punamultayhteistyöhön SDP:n kanssa.

Tämä tavoitehan toteutui ainoastaan 6000 äänen ja vaalimatematiikan antamien 2 kansanedustajapaikan turvin, kun SDP ja Lipponen eivät halunneet ajaa Jäätteenmäkeä siihen martyyrin asemaan, että hänen hallitustunnustelunsa olisi torjuttu ja sinipuna olisi jatkanut kolmannen kauden.

Keskusta on maksanut Jäätteenmäen poliittisesta ammattitaidottomuudesta todella kovan hinnan. Hallitusneuvotteluissa kekusta joutui lupumaan jokaisesta omasta tavoitteestaan ja hyväksymään kaikki SDP:n tavoitteet. Keskusta joutui jopa hylkäämään Jäätteenmäen ja pakottamaan hänet eroamaan sekä pääministerin, että puheenjohtajan tehtävistä, jotta punamulta olisi voinut jatkaa.

Nyt keskusta pn pakotettu "hallituksen pelinsääntöjen" nimissä olemaan täysin hiljaa omista poliittiista tavoitteistaan, jos ne ovat vähääkään ristiriidassa SDP:n mielipiteiden kanssa. Keskusta ei ole koskaan historiansa aikana ollut näin nöyryytetyssä ja alistetussa asemassa, mistä kaikki kiitos lankeaa Anneli Jäätteenmäelle.

Minusta on siis suuri ihme, että edes tällä, keskustan kylähullujen palstalla, enää kukaan kirjoittelee mitään Anneli Jäätteenmäen, Suomen suurimman poliittisen luuserin puolesta.

PS. Lopuksi mainittakoon, että minä en ole demari enkä Lipposen puolustelija. Olen sitoutumaton antisosialisti, joka toivoo keskustan toteuttavan ei-sosilaistista politiikkaa ja hakeutuvan mieluummin porvarihallitukseen kuin punamultaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu