Olen onnellinen raskaudestani, se on elämäni suurin unelma ja rakastan jo tätä pientä ihmettä masussani..
Silti mies ei osoita minkäänlaista iloa asiasta. Olemme olleet yhdessä n. 7 vuotta.
Ensimmäinen raskaus päätyi keskenmenoon.
Käyn koulua ja käyn töissä ja olen raskauteni takia jäänyt tasan kaksi päivää kotia pahoinvoinnin ja vihlovien alavatsakipujen takia. Koska minulla ei ole autoa, liikun pyörällä ja tällä hetkellä kouluun on pitkä matka. En ole kahtena päivänä huonon olon takia uskaltanut ottaa riskiä ja lähteä pyöräilemään kouluun kun pelkäsin niin että tämäkin raskaus menee kesken.
Mieheni mielestä olen laiska luuseri joka vaan huvikseen jää kotia makaamaan. Heti kun hän näkee että olen kotona, samalla hetkenä kun hän avaa oven ja sen näkee alkaa haukkuminen.
En tiedä kuinka jaksan tätä. Minulle ykkönen on lapsi. Ei koulu, ei työ, ei raha vaan lapsi. Muut asiat tulevat kakkosena.
Minulla on vielä velat joita maksan koulun ja työssäkäynnin ohessa. Paineita siis on joka puolelta.. Yritän päästä veloista eroon että sitten on helpompaa kun lapsi tulee maailmaan ettei enää velat paina.
Miehen mielestä lapsen pitää syntyä velattomaan perheeseen ja minun korjata virheeni mahd. pian.
Kaverini ovat kaikonneet, olen ainut kaveripiiristäni joka odottaa. Minulla ei ole äitiä, äiti kuoli syöpään jo yli 10 vuotta sitten.
Tunnen olevani niin yksin kuin ihminen olla voi. Ikinä ennen en ole tuntenut olevani näin yksin.
Olen sosiaalinen luonne ja minulla on ollut paljon tuttuja ja kavereita mutta nyt tilanne on aivan päinvastoin. Kaikkiin ei ole edes voimia pitää yhteyttä.
Onko kohtalotovereita??
Silti mies ei osoita minkäänlaista iloa asiasta. Olemme olleet yhdessä n. 7 vuotta.
Ensimmäinen raskaus päätyi keskenmenoon.
Käyn koulua ja käyn töissä ja olen raskauteni takia jäänyt tasan kaksi päivää kotia pahoinvoinnin ja vihlovien alavatsakipujen takia. Koska minulla ei ole autoa, liikun pyörällä ja tällä hetkellä kouluun on pitkä matka. En ole kahtena päivänä huonon olon takia uskaltanut ottaa riskiä ja lähteä pyöräilemään kouluun kun pelkäsin niin että tämäkin raskaus menee kesken.
Mieheni mielestä olen laiska luuseri joka vaan huvikseen jää kotia makaamaan. Heti kun hän näkee että olen kotona, samalla hetkenä kun hän avaa oven ja sen näkee alkaa haukkuminen.
En tiedä kuinka jaksan tätä. Minulle ykkönen on lapsi. Ei koulu, ei työ, ei raha vaan lapsi. Muut asiat tulevat kakkosena.
Minulla on vielä velat joita maksan koulun ja työssäkäynnin ohessa. Paineita siis on joka puolelta.. Yritän päästä veloista eroon että sitten on helpompaa kun lapsi tulee maailmaan ettei enää velat paina.
Miehen mielestä lapsen pitää syntyä velattomaan perheeseen ja minun korjata virheeni mahd. pian.
Kaverini ovat kaikonneet, olen ainut kaveripiiristäni joka odottaa. Minulla ei ole äitiä, äiti kuoli syöpään jo yli 10 vuotta sitten.
Tunnen olevani niin yksin kuin ihminen olla voi. Ikinä ennen en ole tuntenut olevani näin yksin.
Olen sosiaalinen luonne ja minulla on ollut paljon tuttuja ja kavereita mutta nyt tilanne on aivan päinvastoin. Kaikkiin ei ole edes voimia pitää yhteyttä.
Onko kohtalotovereita??
Vastaukset 4
Vanhimmat
Heippa!!
Kuulostaa rankalta tilanteelta:( Harmillista että miehes on noin takakireä henkilö. On se varmaan vaikeaa asettua toisen asemaan. Missä empatia? Tuki ja turva? No siihen ei välttämättä saada vastausta.. ehkä miehes kasvaa tässä ajan kanssa. Ootteko te minkä ikäisiä? Ajattelin et jos miehes on vielä kovin nuori, voi perhesuunnittelu asiat olla vähän vaikeita.. yllättäviä ja viedä tovin ennen kuin hyväksyy. Tosin 7 vuotta yhdessä on kiva aika jo, luulisi siinä jo parisuuhteeseen kasvavan.
Ensiksikin tulee mieleen perhetyö, neuvola ja perheneuvola. Sieltä saisittte tukea erilaisiin arjen asioihin. Itse sain pelkästään keskusteluavusta mielettömästi voimia! Minulla taustalla erilaisia vaikeuksia kuin sinulla, mutta ymmärrän tilannettasi ja siksi suosittelisin näitä vaihtoehtoja. Perhetyön ihmiset käyvät kotona sitten kun vauva on syntynyt, mahdollisesti muutaman kerran sitä ennenkin? En ole varma. He auttavat arjessa, vauvan hoidossa ja muussa, jos tuntuu että on kovin väsynyt ja yksin. Neuvolassa kun puhut asioista avoimesti, saat sieltä varmasti neuvoja ja tukea. Neuvolakäyntejä voi myös pyytää tiheämmin, jos tuntuu että tarvii odotusaikana enemmän tukea. Näin oli minulla pikku kakkosen kohdalla. En ollut yksin, mutta olin masentunut. Pelkästään se että kävin kahden viikon välein näyttäytymässä neuvolassa, piristi. Siellä sain kertoilla kuulumisia ja vointiani seurattiin.
Perheneuvola on kaikille perheille, myös sinulle ja lapsellesi, mutta myös koko perheelle. Voisitte käydä siellä juttelemassa jos sinun ja miehesi välissä hiertää. Perheneuvolasta saa tukea, perheen ja lapsen hyvinvointihan on tärkein! Siellä voi jutella mistä vain perheen arkeel liittyvistä asioista. Me kävimme siellä kun miehellä oli liikaa töitä ja välimme kiristyivät. Sinne on kuitenkin yleensä 2-3kk jonot, joten sinne kannattaa soittaa ajoissa ja varata aikaa. Ei siellä ihmeellisyyksiä tarvi tehdä tai tapahtua, se on ihan keskustelu/neuvotteluapua. Sieltä taas voidaan ohjata toisen avun piiriin jos on tarvetta. Esim yksilkäynneille, jos mies ei esim tahdo mukaan.
Lisäksi kannattaa ottaa selvää erilaisista seurakunnan tai kaupunkien/kuntien järjestämistä odotusaikojen ryhmistä. Niitä järjestetään joillakin paikkakunnilla. Lisäksi jotain muita perheellisille tarkoitettuja tapahtumia/ryhmiä voi olla tarjolla, missä voi tutustua muihin perheellisiin ja saada lisää ystäviä :) Lisäksi perhevalmennus tulee jossain vaiheessa, ne ryhmät voi toki olla erilaisia eri paikoissa, mutta ainakin meillä tapaamisia oli noin 5-7 ja siellä oli monta perhettä, kaikki taitaa järjestäen olla esikoistaan odottavia. Ellei uusperheellisiä sitten myös. Noilla käynneillä pääsee myös tutustumaan uusiin ihmisiin! Neuvolasta kannattaa kysyä kaikista vaihtoehdoista. Asiantunteva terveydenhoitja osaa kyllä auttaa.
Toivottavasti tästä oli edes jotain hyötyä.
Terkuin; kohta kolmen äiskä
Taisit aika yksikses suunnitella raskautes jos miehes ei oo kerta asiastatuonvertaa ilahtunut!!! Viisasta?
Tunnen parikin äippää jotka raskauduttuaan on heittäytyny ihan avuttomaksi, pienimmästäkin valitetaan ja heti otetaan töistä saikkua ku vähän nippaa mahanpohjasta... voi voi. Raskaus ei ole sairaus ja siihen kuuluu erilaisia olotiloja ja vaivoja mitkä täytyy kestää. Koulussa/töissä voi sanoa että olen raskaana ja kertoa jos on jotakin oiretta, miks ei jotain tiettyä pysty vaiks just sillähetkellä tekeen jne. Ei töistä/kouluista pois tarvi olla. Julkiset kulkee, ei kaikkialle tarvi polkee.
Miksi lapsia tehtaillaan perheisiin jossa niitä molemmat vanhemmat ei halua? Lapsen oikeus on syntyä perheeseen missä se on toivottu ja haluttu!!
Kiitoksia vastauksista.
Olemme kolmekymppisiä ja viimeiseen viestiin viitaten, kyllä lasta mietimme pitkään ennenkuin sitä rupesimme edes yrittämään. Lapsi ei ole vahinko vaan ihan huolella harkittu.
Kysymys on lähinnä miehen suhtautumisesta asiaan.
Perheneuvola ym mistä ensimmäinen vastaaja jo kertoikin (plus muista) kuulostaa tosi hyvälle.
Kuten tuossa jo sanoinkin olen koko raskauden ajan ollut tasan kaksi päivää poissa (nyt siis rv 10) koko ajan töissä ja koulussa muuten.
Jos susta minä olen siis avuton niin jätän sun viestisi ihan omaan arvoosi.
Yhden keskenmenon jälkeen olen uskaltanut tehdä paljonki asioita, missä moni olisi masentunut totaalisesti.
Vaikka ihminen kuinka olisi valmis vanhemmuuteen, voi se silti yllättää.
Tässä viittaan mieheeni jonka mielestä kaikki energia pitäisi laittaa rahantekoon ym.
Kiitos ensimmäinen vastaaja. Teenkin niinkuin neuvoit :)
Olipahan taas vastaus joltakin :D Onneksi nämä ihmiset täällä tietävät paremmin ketkä haluaa lapsia ja ketkä ei ;)
Juu tuo perheneuvola on ihan ykkönen avun saamisen suhteen, ja on ilmainenkin :) Tuli mieleeni että toinen paikka mistä kannattaa hakea apua, on seurakunnan järjestämä vastaava toiminta. Sekin on ilmainen ja toimii ihan samalla periaatteella! Se on nimellä: perheasiainneuvottelukeskus. Sinnekin on yleensä jonoa, mutta saattaa jopa päästä aikaisemmin kuin perheneuvolaan. Molemmissa paikoissa, kun pääsee asiakkaaksi, pääsee tapaamisiin sitten jo esim viikottain, eli enää ei sitten tarvitse jonotella aikaa. Täytyy vain päästä ensin asiakkaaksi. 2-3kk on tosi pitkä aika odottaa, varsinkin kun tietää saavansa sieltä apua! Me on käyty siellä tosi usein ja koettu se tosi hyväksi avuksi. Nyt ei olla enää tarvittu, mutta tiedetään että jos vaikea paikka tulee, sinne kannattaa soittaa!
Perhetyöntekijätkin ovat ihana apu jota lämpimästi suosittelen. Se on maksullinen, mutta ei kallis. Jos säännöllisiä käyntejä haluaa, maksu määräytyy tulojen mukaan. Jos vain silloin tällöin haluaa apua, taksa on 10e neljältä tunnilta ja 20e yli neljän tunnin käynneiltä. Eli ei kallista!! Mannerheimin lastensuojeluliiton palvelut ovat muistaakseni hintavampia... ei tosin olla käytetty heitä joten en varmaksi uskalla sanoa. Ja heiltä kait saa vaan ihan lastenhoitoapua.
Ja jos mieheltäsi et saa tukea raskausaikana tarpeeksi, niin käytä tilaisuutesi käydä useammin neuvoloissa!! Voihan olla ettet tarvi sitä apua niin usein koko raskautta, mutta sillä parin viikon välein-systeemillähän voi aloitella ja varailla neuvola-aikoja sen mukaan miten niitä tuntuu tarvitsevan :)
Terkuin; kohta kolmen äiskä