Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Henkilökohtaisen avustajan työ on moni ammattityötä

Hoitajan ammatti

Olen tehnyt vuosia oman hoitotyön ohella silloin tällöin HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN töitä. Joskus jopa kaksi yhtäjäksoista kautta pari kertaa viikossa lisäansioita ajatellen. Nyt vaan on niin, kun lukee näitä ilmoituksia, niin avustajan pitää osata avustajan työn lisäksi siivous-,pyykinpesut ja -huollon sekä puutarhan hoito ja lemmikkieläinten hoito ja ulkoilutus. ATK-taidot ja harrastusten taidot ja opastus. Sairauksissa tukeminen ja neuvominen. Vaatimukset lisääntyy, mutta palkka on olematon. Eri osaaminen merkitsee myös palkkaukseen merkittävää korotusta. Joskus jopa lääkekoulutus olisi suotavaa lukee imoituksessa. Uskomatonta miten pienellä palkalla halutaan täys ammattilainen avustajaksi. Harva enää lähtee tuollaiseen urakkaan, kun palkka on pieni.

50

3452

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Saana123

      Oon täysin samaa mieltä kanssasi. Itsellä nyt avustajan työt takanapäin ja lähihoitajan hommat edessä Olen niin helpottunut kun ei enää tarvitse niitä hommia tehdä sillä tod. huonolla palkalla ja älyttömällä työmäärällä.

      Meillä ainakin avustajan piti jakaa lääkkeet, siivota, laittaa ruokaa, hoitaa kaikki paperi-asiat, hoitaa tarvikkeiden tilaukset, tehdä työvuorolistat, hommata sairasloma sijaiset, järjestää kuljetukset, kuntoutukset, terapiat jne.. Olla henkisenä tukena kun oli hankalaa, hoitaa ja ymmärtää. Joustaa joka asiassa, infota sukulaisia tilanteista, järjestää kutsuja, hoitaa reseptit, lääkkeet ja kauppa-asiat.
      Tietysti piti myös hoitaa hoidolliset toimenpiteet katetroinnit, suihkutukset, vatsan toimitukset, rasvaukset, korvat, kynnet, atooppisen ihon hoito jne..
      Sekä olla myös fyssari , hieroja ja toimintaterapeutti. Niskat ja jalat oli aina kipeät, käsiä ja jalkoja jumpattiin joka päivä, käsien motorisia harjoituksia tehtiin myös päivittäin.
      Harmi vaan kun nämä kaikki harjoitukset olivat vain sellaisia missä avustettavan ei tarvinnut tehdä itse juuri mitään. Niitä harjoituksia missä hänen olisi pitänyt käyttää lihasvoimaa jne.. eivät olleet ollenkaan hyviä ja tehokkaita harjoituksia.. Itse ei kelattu metriäkään ellei ollut äärimmäinen pakko. Kiinnostus työsuhdeasioihin tai mihinkään muuhunkaan oli olematon.
      Ulkopuolisille toki hän muisti kertoa miten paljon on muka tehnyt sitä ja tätä ja mikäli oli joku asia mennyt huonosti tai unohtunut niin avustajien vika, kaikki!

      En suosittele avustajan hommaa kenellekkään koskaan. Tiedän et niitä hyviäkin paikkoja on, mutta näyttää vähän siltä et valtaosa paikoista niitä vähemmän mukavia.

      Kaiken tämän työmäärän ja vastuun jälkeen minulle useasti sanottiin et "On se jännä miten noin helposta hommasta saa noinki paljon rahaa" Juu näin on!!!

      Olisin kyllä valmis tekemään noi kaikki edellämainitut asiat ja valittamatta. Palkkauksen tarvitsisi vaan olla huomattavasti parempi ja vastata sitä työn vaativuutta. Tuohonki voisi tulevaisuudessa neuvotella korotukset avustustarpeen mukaan, homma tulisi paljon reilummaksi.
      Näin kyllä tuskin koskaan tulee tapahtumaan :(

      • Lähäriksu

        Mikäli sinulla on lähihoitajan koulutus, niin tiedät että keskeistä ammattiosaamista on avustettavan tukeminen omatoimisuuteen. Eli sinun tehtäväsi olisi ollut motivoida avustettavaa yrittämään itse, ei tehdä tämän puolesta asioita. Tähän olet saanut koulutuksen ja siksi pystyt asian myös avustettavallesi perustelemaan. Mutta jos vielä et ole käynyt lähihoitajakoulua vaan olet vasta menossa, niin et voi tietää näistä priaatteista, kuten kuntouttava työote. Siksi koulutetulle maksetaan enemmän, että hänellä on ammattitaitoa ja kykyä perustella tekemänsä ratkaisut. Kouluttamaton saa huonompaa palkkaa, se on selvä, vaikka tehtävät olisivat monipuolisia. Tärkeää on osata perustella tekemänsä työ. Sitä paitsi, eivät nuo kyseiset avustajan tehtävissä vaaitut taidot mihinkään häviä, sen jälkeen kun on alan ammattikoulutus käyty.


      • Snöfrid

        En ikinä luottaisi avustajaan, että hän antaisi lääkkeeni. Valvotaanko lääkkeiden jakoa edes kunnan taholta, että osaako avustaja sen todella?


      • Anonyymi
        Lähäriksu kirjoitti:

        Mikäli sinulla on lähihoitajan koulutus, niin tiedät että keskeistä ammattiosaamista on avustettavan tukeminen omatoimisuuteen. Eli sinun tehtäväsi olisi ollut motivoida avustettavaa yrittämään itse, ei tehdä tämän puolesta asioita. Tähän olet saanut koulutuksen ja siksi pystyt asian myös avustettavallesi perustelemaan. Mutta jos vielä et ole käynyt lähihoitajakoulua vaan olet vasta menossa, niin et voi tietää näistä priaatteista, kuten kuntouttava työote. Siksi koulutetulle maksetaan enemmän, että hänellä on ammattitaitoa ja kykyä perustella tekemänsä ratkaisut. Kouluttamaton saa huonompaa palkkaa, se on selvä, vaikka tehtävät olisivat monipuolisia. Tärkeää on osata perustella tekemänsä työ. Sitä paitsi, eivät nuo kyseiset avustajan tehtävissä vaaitut taidot mihinkään häviä, sen jälkeen kun on alan ammattikoulutus käyty.

        Sit vielä omaisia tulee kyttää siihen työvuorolla.


      • Anonyymi
        Snöfrid kirjoitti:

        En ikinä luottaisi avustajaan, että hän antaisi lääkkeeni. Valvotaanko lääkkeiden jakoa edes kunnan taholta, että osaako avustaja sen todella?

        Eipä koulutetut hoitsutkaan aina osaa.. Hoitovirheitä tapahtuu usein.


    • ahkeralissu

      Hei,itse lähdin tähän työhön asenteella että saan oikeasti auttaa henkilöä jolla ei normitoimet suju elämässä.
      Yhdessä tekemisestä ei tietoakaan,eli en ns.avusta missään vaan hoidan talouden siivoukset,pyykinpesun,silitykset,puutarhan ja mitä nyt avustettava sitten minulle keksiikään!Mikäli työ tehdään reippaasti ja siinä kuluu vähemmän aikaa kuin edellisellä avustajalla on se tarkistettava ettei vaan hutiloida!Avustettavani sairastaa MS tautia ja kävelee/liikkuu kohtuu normaalisti eli ei tarvitse apua liikkumiseen.
      Pikkutarkkaa nipottamista joka siivouksien yhteydessä,avustettava istuu sohvalla tai puutarhassa kahvikupin,viinilasin tai siiderin kera ja kertoo mitä milloinkin tehdään ja ohjeistaa.
      Perheen muut jäsenet eivät osallistu isommin siivouksiin vaan ne *jätetään avustajan tehtäviksi pari krt viikossa.Koen olevani vain siivooja jolle voi purkaa pahanolonsa.
      Onko kuinka OK se että huomaat *työnantajasi olevan tuiterissa harva se päivä?
      Mihin tällaisissa tapauksissa tehdään ilmoituksia jos tarvetta tulee?

    • Netta84

      Ei työnantaja voi olla humalassa silloin kun työntekijät ovat töissä. Näin ei toimita missään työpaikassa, ei myöskään tässä työssä!!!
      Nyt ilmoitat oman kunnan vammaispalveluun tilanteesta, kerrot tarkkaan miten asiat ovat.

      Vammaispalvelu on tehnyt palveluasumispäätöksen kotiin ja tehnyt avustajien tuntimäärä päätökset jne.. Sinne soittamalla asioiden pitäisi selvitä. Et riko vaitiolovelvollisuutta millään tavalla jos yhteyttä sinne otat.

      Alkaa niin keittää nää paskat avustettavat, näihin asioihin pitäis kyl saada oikeesti muutosta ja pikaisesti!

      • ex-ex-ex avustaja

        Ootko ihan varma tuosta? Kun muistan jostakin lukeneeni, että jos vaikka avustettava ottaa lääkkeitä väärin niin avustajalla ei ole siihen nokan koputtamista. Tietty lääkkeet ja alkoholi on eri asia, mutta jos avustettavalla on vaikka 24 h vuorokaudessa avustajia paikalla, niin kai hänen pitää saada joskus sitä alkoholia ottaa? En minä vaan tiedä. Mutta jos joltakin vammaisasiamieheltä tuota kysyy, joka on itse vammainen niin varmaan osaavat vääntää asian kun asian (vain) vammaisten eduksi. Sen ne kyllä osaavat.


    • Netta84

      Mikäli avustettava on selkeesti kännissä ja humalatilasta johtuen avustaja kokee olevansa vaarassa tai kokee itsensä jollain tapaa uhatuksi, on asiaan puututtava.

      Juu tottakai saa ottaa ja meillä käytiin paljonkin terasseilla, tansseissa jne.. Mutta käyttäytyminen tarvii olla asiallista ja sellaista et työnteko sujuu ilman riskitekijöitä.

      Ei ketään tosiaan voi absolutistiksi pakottaa sen takia et sattuu olemaan vammautunut mut ryyppääminen jatkuvasti avustajan läsnäollessa ja toi käyttäytyminen ei ole hyväksyttävää.

      Ja oot kyl oikeessa tossa et vammaiset saavat minkä tahansa asian, oli se kuin räikeä virhe tahansa käännettyä siten et heitä sorretaan.. Ymmärrän kyl et elämä on heillä varmasti välillä vaikeaa, mut käyttäytymisen pitäis olla asiallista vaikka kuin on vammautunut. Onneks niitä hyviäkin tyyppejä on paljon :)

    • ahkeralissu

      Kiitos Netta hyvistä kommenteistasi,meillä meni ristiin ajatukset avustettavan kanssa ja tulin itse siihen tulokseen että tämä ei ole minun alani.
      Olen perus siisti ihminen ja osaan huolehtia kodin perusasiat kympin arvoisesti,avustettavalleni ei tuntunut mikään tapa/tekeminen riittävän vaan hänellä oli liki jokaisesta asiasta huomautettavaa!
      Huomasin että henkilöllä oli tietynlainen bakteerikammo ja pakkomielle tiettyihin toimintoihin joka päivä,ymmärsin pian etten kykene niin hyvin siivoamaan kuin hänen ns.kammonsa/pelkonsa vaatii.
      Puutarha ja sen päivittäinen hoito/muuttaminen ym.kuului minulle,joka viikko istutuksia muuteltiin,siirrettiin,laitettiin alulle,kivien siirtelyä,kantamista eri kohtaan kasoille jne jne...
      Pihakalusteiden öljyämistä,pesemistä viikottain,ikkunoiden pesua kerran viikossa?
      Selvittyäni peruskokkauksista,leivonnaisista alkoi se ilmeisesti *ärsyttämään* avustettavaa ja pöydälle ilmaantui ihmeellisiä ja vaikeita reseptejä.
      Tajusin vasta lopetettuani työn 1,5kk kuluttua että olin ollut liian ahkera ja valmis kaikkeen. Edellinen avustaja oli ollut kaukaa viisas ja tehnyt hitaalla tyylillä perusasiat niin ei joutunut pihahommiin ;)
      Itselleni tuli tunne että avustettava testaili,pompotti...
      Mietin pitäisikö asiasta ilmoittaa kuntaan? Hän kuitenkin käytti alkoholia liki jokainen krt kun olin töissä,joskus humalaan asti ja joskus hiukan ennenkuin poistuin paikalta.
      Hänen käytöksessään ei omien sanojensa mukaan ole ollut mitään moitittavaa sillä meistä kahdesta hän on se sairas!!!
      Hän on kuulemma työnantaja joten jos määrää minut konttamaan lattiat luutulla on minun tehtävä juuri niin???
      Sitä haistattelun ja huudon määrää ei voi sanoin kuvailla minkä sain silmilleni oltuani eri mieltä työ kuvasta avustajana,se ei ollut aikuisten välistä rakentavaa keskustelua.

    • Saana123

      Lähäriksulle kommentoisin et toi kuntouttava työote on äärimmäisen hyvä juttu niissä paikoissa missä hoidettava ei ole työnantaja. Et ole näköjään työskennellyt avustajana tai sitten sinulle on osunut motivoitunut avustettava. Tai olet itse juuri lähärksi valmistunut.

      Se on ihan se ja sama mitä sanot näille avustettaville.. jos he ovat päättäneet etteivät tee itse, niin silloin he eivät tee. He ovat työnantajan roolissa ja näin ollen voivat vaatia et asiat tehdään puolesta.

      meillä kyllä yritettiin motivoida kaikilla mahdollisilla tavoilla, maaniteltiin kuin pientä lasta välillä et tekisi harjotteita missä käsien motoriikka paranisi ja jaloilla nostoharjotuksia et se vähäinenkin lihasvoima säilyisi, mut ei niin ei.

      Ihmistä kun e voi pakottaa mihinkään mitä se ei haluu ja kun ollaan avustajan asemassa mitään ei voi "pakolla" vaatia.

    • Netta84

      Kirjottelin tonne toiseen ketjuun just tosta kuntouttavasta työotteesta, mikä toimii kyl paperilla hyvin mut käytäntö on toinen juttu. Olis hienoa jos kaikki mitä opetetaan toimisi myös työelämässä mutta valitettavasti näin ei ole. Tarkoitan siis tässä työssä.

      avustajan työ on vaativaa, alipalkattua ja aliarvostettua. Työtaakka tosiaan on monesti raskas sekä henkisesti, että fyysisesti.

      Ehkä jossain kohtaa avustajien työoloihin tulee muutosta, mitä kyllä vahvasti epäilen.

      Sun avustettavas ahkeralissu on kyl ollu oikeesti todella inhottava ihminen ja hyvä vaan et lähdet sieltä menee. Eikä kuulosta kellään joka tänne kirjoittaa olevan hyvää sanaa sanottavana avustettavistaan.

      Tuntuu et näille avustettaville on tullut tavaksi kyykyttää ja kiusata avustajiaan. Se, että on joko sairauden tai onnettomuuden seurauksena vammautunut ei pitäisi oikeuttaa törkeään käytökseen.
      Mikäli työntekijä kokee olevansa kiusattu työssään, siihen pitäisi puuttua. Näin on kaikilla muilla aloilla.. me avustajat ollaan vaan oman onnemme nojassa ja jos avustaja ei tiedä oikeuksiaan tai ei osaa hakea tilanteeseen apua, on hän aika yksin. Vammaisuus ei oikeuta olemaan kusipää!!

      Noi rajojen vedot siihen mitä avustajan kuuluu tehdä ja mitä ei on aika vaikeita vetää. Itse en ole lähtenyt mihinkään "höpötyksiin" mukaan. Maalaisjärki näissäkin varmaan on se paras ohjenuora, jos tuntuu joku juttu sellaiselta et sotii omaa etiikkaa ja moraalikäsitystä vastaan ni ei pidä tehdä. Sama jos homma mikä pitäisi tehdä on aivan idioottimainen (pese vessa hammasharjalla tms..) ni ei varmaan kannata tehdä:)

      Voimia kaikille teille avustajille raskaassa työssänne :))

    • lähärintyöperseestä

      Mitä järkeä kouluttautua lähiperseenhoitajapesijäksi, kun monilla todennäköisesti älyä riittäisi muihin järkevämpiin aloihin.

      Ja kyllä olen tehnyt lähihoitajan työtä. En ole saanut tehdä muuta kuin pestä vanhuksien likasia perseitä, joten vaihdoin alaa. Onnea teille ketkä jaksaa tätä perseenpesijän työtä.

    • ex-avustaja

      Avustajalla ei ole oikeutta ilmoittaa kenellekään avustettavan viinalla lotraamisesta, vaitiolovelvollisuus on aika ehdoton.
      Avustajalle ei myöskään periaatteessa kuulu hoidolliset tehtävät, avustaja tekee sen, mitä avustettava/työnantaja tekisi muuten itse ilman vammaansa tai sairauttaan.

    • Netta84

      Avustajalla on oikeus ilmoittaa mikäli hänen työskentelynsä viinan takia avustettavan luona on mahdotonta. Vammaispalvelu hoitaa nämä konflikti tilanteet. Vaitiolovelvollisuutta täytyy kunnioittaa, mutta mikäli tilanne avustettavan kotona menee pahaksi on apua haettava ja sitä just sieltä vammaispalvelusta saa. Olen ollut em. tilanteessa joten tää on nyt ainakin näin kun sanon.

      Olet varmaan lukenut mitä laki sanoo.. "ei ole hoivatyötä" juu ei ole mutta epäilisin et valtaosa avustettavista tarvitsee sen peruspaskan lisäksi nimenomaan sitä hoitoa haavoille, katetrointia tms.. joita varten ei erikseen kunta suostu palkkaamaan sairaanhoitajaa/kotisairaanhoitoa.

    • kirsi

      Tein henkilökohtaisen avustajan töitä muutaman vuoden. Irtisanouduin työstäni tämän vuoden alussa, koska olin lopulta ihan täysin uupunut.
      Sairastuin siis ihan totaaliseen burn outiin.

      • Elenita1

        Miten tuossa työssä voi palaa loppuun? Oman kokemukseni mukaan avustaja aktivoituu vain kerran kahdessa viikossa eli tuntilistan laskemisessa. Miten avustajan saa pysymään täydet tunnit paikalla? Minkäänlaista koulutusta ei yleensä ole, ei edes peruskoulua valmiina. Vakavana ei voi hakemusten cv-liitteitä lukea. Siivous on niin hirveää, eihän sitä voi tehdä. Olla vain kuin Ellun kanat, niin se kai olisi hyvä.


      • kokemusta on
        Elenita1 kirjoitti:

        Miten tuossa työssä voi palaa loppuun? Oman kokemukseni mukaan avustaja aktivoituu vain kerran kahdessa viikossa eli tuntilistan laskemisessa. Miten avustajan saa pysymään täydet tunnit paikalla? Minkäänlaista koulutusta ei yleensä ole, ei edes peruskoulua valmiina. Vakavana ei voi hakemusten cv-liitteitä lukea. Siivous on niin hirveää, eihän sitä voi tehdä. Olla vain kuin Ellun kanat, niin se kai olisi hyvä.

        "Miten tuossa työssä voi palaa loppuun"?

        Ehkä tämä tulee sinulle, Elenita1, yllätyksenä, että avustaja on ihminen joka haluaa asiallista kohtelua. Ei yhtään huutamista, haukkumista, nälvimistä, ilkeämielistä komentelua. Ymmärrätkö? Onko tätä vaikea ymmärtää?

        Monta avustaneena olen todennut että näyttää olevan monelle vammaiselle aivan ylivoimaista asiallinen käyttäytyminen avustajaa kohtaan.


      • Elenita1
        kokemusta on kirjoitti:

        "Miten tuossa työssä voi palaa loppuun"?

        Ehkä tämä tulee sinulle, Elenita1, yllätyksenä, että avustaja on ihminen joka haluaa asiallista kohtelua. Ei yhtään huutamista, haukkumista, nälvimistä, ilkeämielistä komentelua. Ymmärrätkö? Onko tätä vaikea ymmärtää?

        Monta avustaneena olen todennut että näyttää olevan monelle vammaiselle aivan ylivoimaista asiallinen käyttäytyminen avustajaa kohtaan.

        Onko asiallista kohtelua, jos avustaja haluaa palkkaa tekemättä mitään? Jos vain netissä surffailu on kivaa. Tuollainen lorvi ei tarvitse lellimistä. Pakko vaikka nälviä, haukkua ja huutaa, jos avustaja on patalaiska tai mieluiten antaa loparit.
        Ymmärtkö sinä itse Kokemusta on, että et voi vaatia vain, että juot kahvia tuomatta koskaan, Tulet 8.15, mutta merkkaat 8.00. Ymmärrätkö itse? Et imuroi kuin just siitä, missä minä istun. Puhut puhelimessasi joka päivä. Et edes vilkaise päivittäistä työlistaa.


      • aaapuuuvaaa
        kokemusta on kirjoitti:

        "Miten tuossa työssä voi palaa loppuun"?

        Ehkä tämä tulee sinulle, Elenita1, yllätyksenä, että avustaja on ihminen joka haluaa asiallista kohtelua. Ei yhtään huutamista, haukkumista, nälvimistä, ilkeämielistä komentelua. Ymmärrätkö? Onko tätä vaikea ymmärtää?

        Monta avustaneena olen todennut että näyttää olevan monelle vammaiselle aivan ylivoimaista asiallinen käyttäytyminen avustajaa kohtaan.

        Nyt olen myös ihan loppu näihin. Tekisi mieli kirkua. Kestin 2 vuotta!
        Jos avustettava ei itse ole narsisti tai orjapiiskuri, on hänen lähipiirissään oleva henkilö vähintään sitämieltä että olet pelkkä piika joka voi viettää tuntikausia keittiössä kokaten ulkotöissä olevalle perheyrityksen miesväelle ja pestä heidän työvaatteitaan. Työhaastattelussa on vaadittu myös siivoamaan hevosten karsinoita ja hoitamaan niitä päivittäin.
        Viimeisin läheinen oli täysin psykopaatti, käyttäytyminen oli mielistelevän kilttiä ja yhtäkkiä taas täyttä valehtelua ja käsittämätöntä ilkeilyä ja kiristämistä, eikä millään mennyt jakeluun se, että tarvitsen tuntilistaani allekirjoituksen saadakseni palkan. Otin pikaiset loparit enkä takaisin mene koskaan tälle alalle.
        Ottakoot töihin afrikkalaisia joilta menee täysin ohi jatkuva tiuskiminen ja pikkupiruilu.


    • eipä kestä
    • Valmuri

      Otatko ollenkaan huomioon, mitä itse vaadit. Vaaditko kahvia 2 x pv, et tuo koskaan kahvipakettia? Miksi avustettavan pitää kustantaa tuo? Merkkaatko tuntilistaan joka pv 8.00, vaikka tulet vasta 8.15? Kusetat avustettavaa yli tunnin viikossa? Haluaisit istua koko päivän sohvalla ja leikkiä netissä koneellasi, jonka avaat aamulla saapuessasi.

    • interventio.

      Olis ehkä kannattanu tehdä kirjallinen työsopimus missä lukee mitä työhön kuuluu ym. perusasiat. Ilmeisesti ei ole tuommoista tehty jos nuo asiat ei ole tiedossa?

      suos. koht. että luet ajatuksella tuon linkin keskustelun, jonka "eipä kestä" on ystävällisesti yläpuolelle linkittänyt. Siinä on täyttä asiaa.

    • Avustajatyttö -80

      Onpa monella huonot välit avustajansa/avustettavansa kanssa. Mistä ihmeestä kiikastaa, ettei pystytä yhteistuumin toimimaan. Tottakai erimielisyyksiä tulee välillä, sehän on luonnollista, mutta kyllä aikuisten ihmisten pitäisi pystyä sopimaan selkeät ja toimivat pelisäännöt, ja neuvottelemaan kaikki asiat, ilman toisen jatkuvaa syyllistämistä. Yleensä kuitenkin vika on molemmissa, jos asiat eivät suju, kuten kaikissa riidoissa. Samahan se pätee parisuhteessakin. Riidat ja paha olo eivät voi olla yksin toisen vika, ja paha olo on asia, joka pitää purkaa auki, molemmin puolin. Virkistyspäivät/ matkatkaan eivät ole pahitteeksi. Meillä ainakin avustettavani kanssa on välillä sellaisia, tai ainakin sellaisiksi niitä voisi kutsua. Välillä avustettavan tulisi saada mielestäni myös hemmotteluhoitoja, kuten jalkahoitoa tai kampaajakäynnin.

      Tätä suhdetta, kuten muitakin ihmissuhteita on hoidettava. Joskus pitää ehkä pysähtyä hetkeksi kaiken kiireen keskellä, vaikka tuntuukin ettei aika tahdo riittää, ja pitäisi saada vaikka mitä aikaiseksi. Me ihmiset olemme nykyisin liian juuttuneita arkiaskareisiin. Välillä tuntuu, että olemme unohtaneet mitä elämä oikeasti on. "Carpe diem" tartu hetkeen! Toki normityöt pitää hoitaa hyvin, mutta minut sai lopulta pitkästä aikaa kunnolla pysähtymään avustettavani masennus. Tajusin että olen itsekin ollut vähän kuin jossain unessa viime kuukaudet, ja huomasin, että meillä ei oikein ole ollut avustettavani kanssa pitkään aikaan muuta yhdessä tekemistä kuin arkiaskareet. Voisi parantaa yhteisen arkemme laatua kummasti, jos tekisimme välillä jotakin mukavaa yhdessä. Ystävät hyvät, hoitakaa avustussuhteitanne! Tehkää yhdessä asioita, keskustelkaa! Avustustyö on myös henkisen hyvinvoinnin edistämistä. Meillä ainakin näin, ja on tähän asti toiminut aika hyvin!

      • annuliina1

        Kyseessä on ihan aikuisten oikeesti työsuhde. Avustaja tulee ja lähtee tuntimäärien mukaan, Avustettava tarvitsee avun arkeensa, mutta hän hemmottelee itsensä kyllä perheen kanssa ja elää normaalin elämän. Tekee työtään ja tapaa ystäviään.


    • Raaaaaaaasffaföl

      Olisko kuitenkin moniammattityötä? Meinaan tuo "moni ammattityö" ei tarkoita mitään, mutta kertoo kirjoitusongelmista.

    • Tuulia

      Mihin liittoon/kassaan avustaja voisi liittyä, että saisi kerrytettyä työssäolopäiviä?

    • työtä

      Jos kunta maksaa palkan, ihmettelen että miksi ei tehdä selkeitä työtehtäviä ja listaa. Esim kerran viikossa lattian pesu jne...ja myös harrastukset ylös ja päivämäärä. Toki joustoa pitää olla, mutta ei pellossa eläen. Ei toimistotöissäkään joudu arpoaan että tänään on pomolla hyvä päivä, minkäläinen on päivän pareripino, tosin pitää olla hyvä pomo.
      Myös työntekijän tulee tulla ajoissa jne. mutta ei mitään ihme juttuja...että tarttee jännätä että jaahas tänään on sacherkakun leivontapäivä, onnistuukohan??? Hyvä etttä kunta on jo takana, ja maksaa palkan. Ei vammaisen kanssa ole mielekästä kiistellä palkan maksusta kun sen on tultava, jotta saa vuokran maksettua. Korostan että kaikilla ei ole vammaa päässä lainkaan, mutta osalla kuitenkin on. miten menee raja vapaa-aika avustajalla ja muulla? mulla ainakin pesuja yms, vaikka virkistysavustajan nimike.

    • kokemusella444

      Missään ei taata mitään turvaa avustajalle,, ihan pellehommaa, kun ei ole mitään tahoa, joka todella uskoisi mitä helvattua siellä kotona tapahtuu ! Vammainen on työnantaja, ja usein yhtäaikaa mielisairas. Itse olin ihan hilkulla etten hakeudu ammattiauttajalle 6 kk työajan tapahtumien jälkeen. Miten näin vastuuttomasti voidaan kohdella TYÖNTEKIJÖITÄ ??? Tapahtumat : seksuaalista vihjalilua usein, yök!! haukkumista ja kehumista vuorotellen, samassa päivässä! Pakkomieleteistä juoksutusta, laita sama asia 12 kertaa, eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa, verorahat oli käytetty, eli omaa palkaa sai jännittää, että maksetaanko se. Rahallisesti menetin tuhansia euroja, koska sunnutai vuoroja ei jaettu tasan työntekijöille. Tästä oli monta kertaa jo ilmoitettu kunnalle.
      Ja kun kunta minulle ilmoitti lässtyttämällä, että vammaisen tarpeen mukaan mennään, teki kirjalimellisesti mieli läväyttää sitä tanttaa, ja huutaa että mene nyt helvatussa katsomaan mitä siellä työyhteisössä oikeasti tapahtuu!
      En läväyttänyt., vaan laskin sataan. Saako ihmiset ja eläimet ja myös ne vammaiset kärsiä näin paljon, vain sen takia että kunta piiloutuu torniinsa????eikä ota vastuuta pahasti sairaista ihmisistä. Ei mene järkeen että mitään vastuuta voidaan antaa noin sairaille, kamalaa, kamalaa, kamalaa. Avustaja on ihminen, ja ei varmasti kestä moista pashaa, siksi vaihtuvuus on niin suuri. Itse itkin viikkoja eläinten vuoksi, järkyttävää, shokkihoitoa nuo paikat. Pasha työsi päättyy potkuihin, koska joku ääni taas puhuu niiden sairaiden päässää, ja syyksi saat vaikkapa sen ettei hän nyt tartte SUA enää, koska olit 5 minuuttia yhden kerran juomassa kahvia, ja olet sen vuoksi huono. Työkaveri avustajakin voi olla ihan mitä vain, eli vaikka vanki tai sekopää itsekin, koska vammainen ei osaa valita ihmisistä...en jaksa enää ikinä näin hulluja hommia, kirjaimellisesti hulluja hommia!!! Tässä suoraa puhetta, ja olen avustanut useita, nyt riitti. kiitos, ja hei vaan hullule työlle. Äkkiä muutos näihin oloihin , ja välitaho valvomaan paikkoja.

    • varoitus

      Vastuullista hoitaja tason työtä, jota tehdään ihan yksin, ilman purakutumiskanavaa tai työkavereita. Ei kestä sen vuoksi psyyke ihmisillä tätä työnkuvaa!! Ei ole edes paikkaa johon terve ihminen eli se avustaja saisi ilmoittaa isot ongelmat eli vammautunut ei syö, ei maksa laskujaan, ei hoida työnantaja velvoitteitaan, vaan tilanne aina on vallankäyttöä ja ilkeilyä sairastuneilta, uskon vakaasti että ne kunnan tädit ja muut vammaistyöntekijät tuskin itse kestäisivät päivääkään työolosuhteissa joissa avustajat ovat. Mutta mikäs siinä, kun kunnan puolelta vaihdetaan avustajajaa 10 kertaa vuodessa samaan paikkaan, mutta ei kertaakaan tule mieleen että se itse asiakas tarvitsee ihan oikeasti moniammattilisen apujoukon ja kotiSAIRAANhoidon. Kotona asuessa pitää toimia talous, ruokailu, empatia ja järki.
      Nyt näin kokoajan ihmisiä jotka esim veteli vitamiineja ihan hulluja määriä ja söi miten sattuu, jopa pyörtyi sen takia, kun olin ollut tunnin töissä. Potkut sain , mutta tein velvollisuuteni ja soitin apua. Potkut ja haukkumiset saa kun auttaa toista, kiitosta ei tässä työssä ole!!. Itselläni OLI aluksi ajatus että hoitotyö on helppoa, koska olen empaattinen. sanon että työ on täysin mahdotonta näissä olosuhteissa. Psyykelääkkeet vai mikä lie, mutta lujaa menee avustettavilla, ja se tarkoittaa mania eli tilaa jossa he ajattelvat koko ajan vain itseään, ja tuhoavat avustajat mennessään, moni ei kestä tätä. Kova on kokemus, ja en ihmettele lehtijuttua jossa avustaja oli puukottanut avustettavaansa, vaikka oi lähihoitaja. IHmisen psyyke saadaan murenemaan, ja sen sairas avustettava tekee, koska hänellä on siihen tilaisuus ja sen ne sairaat kyllä käyttävät. Voisiko mielisairaalan osasto asukki olla työnantaja????no-se kuulostaa vitsiltä , mutta näin se on suomessa avustajan työssä.mitä vain voi tapahtua, ja kaikkea arvostelua kuulee, julma ja kylmä on aivosairas,nuoret älkää menkö.

      tämä työ on vallankäytön vuoksi vaarallinen kaikille. henkisesti tai fyysisesti.

    • outoaaaa

      Työnkuva, orja. Tee kaikkea, anna lääkkeet, aja autolla, tai inva-autolla, nosta, pue , syötä, elvytä jos tukehtuu, mutta älä ikinä itke, naura , puhu tai ole edes olemassa, koska Mikään taho ei puolusta sinua, ja vaitiolovelvollisuutesi vuoksi, soita aina suoraan poliisi tai ambulanssi jos avustetta sekoilee. Ambulanssi lienee hyvä.
      jokaista sanaasi käytetään sinua vastaan, enemmin tai myöhemmin, älä luota, älä ystävysty, ja jos ei ole sellaisia asiaa josta sinua voisi edes moittia, avustettava varmasti keksii ne ja saa sinut näyttämään huonolta työntekijältä, jotta voi huvikseen taas hankkia uuden avustajan, kun vain kyllästyy edelliseen tai jos avustaja on kehdannut kerrankin sanoa vähän sinne päin jostain ihan pikkuasiasta, kuten paperi oli väärässä pinossa.Näin se vaan menee, uskokaa pois. Raakaa toimintaa.
      Näin oikeasti mielisairaita, ja se aina yllätti, että sen naamion takana ne ihmiset kykenee tekemään vaikka mitä pahaa, ja unohtamaan sen nopeasti. Se naamio jonka ihmiset nopeast näkevät on ovela, ja väärä. Minun ei tarvitse enää katsoa elokuvia, tiedän että on olemassa sukuja joissa voimakas mielisairaus periytyy, ja aina se yllätti kun se OIKEA ajatus ja tekomaailma paljastui. voi hitto, että voi ihminen olla julma.

      Työnkuvana hyvin tuulinen, ja se yltyy aina lopuksi myrskyksi, vai mitä muuta voi olettaa sairailta, jotka kuuluisivat osastoille. Säälittävä ja ei toimiva säästökohde laittaa sekopäät kotiin, jossa tantta paperilla arvioi hoidon tarpeen, eikä usko ketään, koska valta työnantajana on annettu sairaalle, joka ei enää ymmärrä edes enää omaa elämäänsä ja turvaansa!

    • avustajana_ollut

      Moi!
      Mulla työstä sekä hyviä että huonoja kokemuksia, vuosien ajalta. Yksi yleisin ongelma on ollut se, ettei alussa sovitut asiat yleensä KOSKAAN pidä. Luvatut työtuntimäärät tai esim.työnkuva onkin eri, kuin on sovittu. Annetaan esim.ymmärtää, että työ kodin ulkopuolella harrastamista, mutta avustajasta tehdäänkin siivooja. Vammainen hlö pitää oikeutenaan lipsua lupauksistaan jatkuvasti, vedoten tilaansa. Avustaja sen sijaan on velvollinen koko ajan joustamaan ja ymmärtämään.

      2. Sairastua ei saa, koska mitään varahenkilöä ei välttämättä ole olemassakaan.
      3. Avustajalla voidaan teettää pahimmassa tapauksessa KAIKKI mahdolliset ja mahdottomat työt, vaikka taloudessa asuisi muitakin. Teet kauppareissut, laitat ruuat, hoidat suursiivoukset ja parvekelasien pesut. Hoidat lemmikit ja lapset. Teet avustajien työvuorolistat ja toimitat tuntilistat eteenpäin. Koskaan ei tiedä, mitä tänään on vastassa. Se voi olla yhtä hyvin lenkkeilyä kuin kaverin juhliin osallistumista.
      4. Vaikka olisit uupumisen partaalla, et saa puhua mitään negatiivista paikasta tai rikot vaitiolovelvollisuutta. Kuka jaksaa pitää epäkohdat sisällään?

    • 1310

      Kiinnostaisi tietää, että montako avustettavaa teillä on, jos yhdelle avustettavalle on myönnetty tuo aika yleinen 30 h/kk. Periaatteessahan avustettavia voisi olla 5-6, jotta työ olisi kokopäiväistä. Itselläni on nyt hetken ollut neljä avustettavaa. Kaikilla ei tule tunnit täyteen. Silti tuntuu, että koko ajan on kiire avustettavan luota toisen luo. Tulee myös tunne, että tuo henkilökohtaisuus pakostakin kärsii, kun koko ajan pitää vahtia kelloa ja miettiä ehtiikö seuraavan luo sovitusti. Päivistä voi helposti myös tulla tosi pitkiä, kun jokaiselle pitää varata tietty aika ja siirtymisiinkin vielä aikaa. Kuitenkaan tunteja ei voi merkata, jos aikaa on kulunutkin vähemmän. Siirtymäajoistakaan ei voi velottaa saati ruoka- tai kahvitauosta. Onkohan edes ihan laillista, jos päivä on kuten itselläni eilen: ilman taukoja avustettavan luota seuraavan luo ja sitä seuraavan.

      Itse siis pidän tästä hommasta juuri henkilökohtaisuuden vuoksi ja olen jopa kiintynyt omiini, joiden kanssa yhteistä taivalta jo useampi vuosi. Mietityttää vain lisääntyvä työn määrä. Laatu kärsii ja samalla oma jaksaminen. Pystyykö tätä työtä tekemään kokoaikaisesti, kun käytännössä 160 tuntia kuukaudessa merkitseekin jopa 200 tunnin työpanosta, jolloin 40 tuntia on palkatonta väliaikaa ja siirtymisiä.

    • arvotonpiika

      Eikä vieläkään tähän ammattiin ole tullut mitään parannusta. Itsellä huonoja kokemuksia niin paljon että en jaksa enää niistä minnekään kirjoittaa kun se ei muuta mitään avustajan olosuhteita paremmaksi.
      Muistakaa että Norjassa henkilökohtaiset avustajat saavat jopa parempaa palkkaa kuin perushoitaja! Siellä on tämäkin työn monitaitovaatimus ymmärretty!

      • ralleratkaisija

        Voisitko siirtää itsesi Norjaan?


    • arvotonpiika

      Kyllä, olen kaupunkia jo suunnitellut mutta huonokuntoinen läheinen on saatava ensin haudan lepoon. Sitten ei mikään pidättele Suomessa.
      Kaikki vain sankoin joukoin opiskelemaan norskia.

      • ralleratkaisija

        Voisitko ottaa läheisesi mukaan? Ehkä Norjassa saa hänkin parempaa hoivaa? Voisitko lähettää hänet uurnassa Suomeen?
        Onnea matkaan!


    • gfhfgjghjd

      Onkohan tässä perheyrityksestä kyse, vai yhden vammaisen pyörittämästä yrityksestä: https://paikat.te-palvelut.fi/tpt/9507997?lang=fi Haetaanko tässä henkilökohtaista avustajaa vai henkilöä, joka käytännössä pyörittää yritystä? Miksei majoita avustajaansa kesäksi noihin lomamökkeihinsä, niin siinä voisi olla hieno ensimmäinen työpaikka jollekin hoitoalalle (vai monialalle??) pyrkivälle nuorelle kauempaakin Suomesta. Tämä työpaikka on alle 60 km päässä kotoani, mutta en hae. Tällaisia töitä kuitenkin voisin tehdä. Ei tarpeet oikein kohtaa.

    • arvotonpiika

      Siinä tulikin se klisee "työnantajana olen joustava ja samaa toivon sinulta". Eli työajoissa ehkäpä tullaan joustamaan niin että vakituista työaikaa ei ole.
      Ja miksi tuntimäärä on joko 12 tai 24 tuntia viikko, täytyykö arvuutella?
      Vaikea tehdä avustajan suunnitelmia jos ei tiedä edes viikkotuntimäärää! Kun avustajilla on sitä omaakin elämää ja työllä pitäisi elää joten tarvitsee ehkä kaksi osapäivätyötä jolloin työajat on tärkeä tietää etukäteen.
      Näkövammainen kun tarvitsee sitä raportointia, on todella uuvuttavaa olla kokoajan tarkkana mutta onneksi tässä ei ehkä kokopäivätyöstä ollutkaan kyse. Olisi ollut asiallista tietysti jo kertoa montako tuntia kerrallaan työpäivä, niin arvioisi kannattaako ajaa miten kaukaa töihin.

      • tryrturtyu

        Aivan! Ja on hiukan eri asia tehdä nuo 12 tuntia vaikka kahtena tai kolmena päivänä kuin sanotaan vaikka viitenä tai seitsemänä päivänä viikossa. Huh huh! Ja matkoja ei tietysti korvata, joten polttoainekulujen jälkeen voisi pahimmillaan jäädä kymppi tai pari taskuun. Tosin noilla summilla saisi vielä hiukan työttömyystukea päälle. Sen maksaminen sitten 'tietysti' viivästyisi ainakin aluksi, kun Kela kelaa maksujaksoja neliviikkoisesta kalenterikuukausimaksamiseen, ja odotellaan palkkakuitteja.

        Sokea ehkä haluaa apua joka päivä. Toivottavasti siinä on jollekin nuorelle mielenkiintoinen ja monipuolinen (!) eka työkokemus. Siinä voisi saada kokemusta matkailu-, ravintola, siivous, eläintenhoito- ja hoitoaloille, ja ehkä siitä jatkuvasta ympäristön raportoinnista voisi olla harjoitusta vaikka johonkin puhumista vaativaan työhön, ja ääneen lukemisestakaan tuskin haittaa on, jos on normaali näkö. Siinä puristetaan kaikki mahdollinen ja mahdollisimman halvalla, mutta nuorena sellaisen ehkä jaksaisi. Kaunista seutua tuo ainakin on. Jos siellä saisi asua sen ajan, niin joku voisi innostuakin. Muuten on vaikea kuvitella kenenkään lähtevän keskelle korpea noin epämääräisien, 'joustavien' lupausten varassa.


    • Avustaja-80

      No nyt alkaa itseltäkin panokset loppua, kun olen pitkäaikaisen avustettavani menehdyttyä nähnyt työn todellisen luonteen...

      Todellakin, kuten joku sanoi, työtehtävät pitäisi määritellä tarkkaan työsopimuksessa. Silloin vältyttäisiin pahimmilta väärinkäsityksiltä. Jos määritelmä on vain "päivittäisissä askareissa avustaminen" se ei kerro yhtään mitään työn laadusta, josta voi seurata ongelmia. Saattaa olla, että työnantaja odottaa joitain asioita, joista et ole tietoinen, mutta jotka sitten pitäisi yrittää arvata, tai paikkasi on uhattuna. Missä muussa työssä tehtäviä pitää arvailla? Ainakin tällainen tunne tuli viimeisimmässä paikassa, josta sain lähtöpassit tällä viikolla koeajalla. Tietääkö muuten joku, riittääkö perusteeksi, että hän sanoi olevamme niin erilaisia. Lopuksi lisäsi, kun kyselin, että aikoo palkata entisen avustajansa, joka on nyt kuntoutunut. Voiko noin tehdä, vaikka olikin koeaika?!

      Jatkossa ainakin pyydän tarkan määritellyn tehtävistä, ja kyselen aina välillä, onko asiakas tyytyväinen minuun, vai onko jotakin huomautettavaa.

      • fgdfgdfgjh

        Ihanaa, että sinulla oli pitkään mukava avustettava. Heitäkin siis on. Moni vammainen ei kuitenkaan kykene laatimaan mitään työtehtävien kuvauksia. Moni kohtelee avustajaa kuin renkiä tai piikaa, vaikka itse on kunnan hoidokki.

        Minulla oli yhdessä hommassa ongelma, kun vammainen ei oikein osannut kertoa, mitä hän halusi tehtävän, mutta sitten kuitenkin tiuski ja rähisi, kun en tajunnut tehdä tarpeeksi nopeasti tai juuri sitä, mitä hän olisi halunnut. Istui pyörätuolissaan tupakkaa käryyttäen ja vaippa ei pitänyt, eikä hän voinut sitä minulle kertoa - noloa kai se oli mielestään - mutta suuttui, kun sitten kasteli sukkansa virtsassaan. Olisi pitänyt laittaa ruokaa, mutta se, mitä laitoin, ei sitten ollut laitettu niin kuin hän olisi halunnut. Leipää en arvannut leikata niin erityispieniksi paloiksi kuin hän olisi halunnut. Yritin sitten keksiäkin tekemistä, kävin esimerkiksi silottelemassa hänen lakanansa ja pöyhöttelemässä tyynynsä, tai silittämässä tyynyliinoja (lahjoitin hänelle silityslaudan, koska hänellä ei sellaista ollut). Sen hän käski lopettaa, huutaen 'Mitä sinä oikein siellä makkarissa vehtaat?' Kai luuli, että kävin läpi hänen yöpöytänsä laatikkoa. Tai jotain.

        Toinen avustettava oli yhtä kamala, mutta tuossa tehtävien selkeässä määräämisessä hän oli aika hyvä - ainakin, jos olisin ollut aivoton robotti. Komentelua oli koko ajan. Mutta ainakin hän teki selväksi, mitä halusi tehtävän.

        Molemmat irtisanoivat minut. Toisen kanssa sovin, että jatketaan, toinen ei suostunut mihinkään. Ei suostunut antamaan irtisanomistodistusta, ei maksattamaan irtisanomisajan palkkaa, ei antamaan syytä, ei mitään. Heittäytyi mykäksi, ja sitten taas pärskähti kiljumaan sellaista ei-verbaalista mölinää. Lopulta läksin. Onneksi se varsinainen työnantaja, kunnan sossu, hoiti asian myötätuntoisesti. Muuten olisi luultavasti seurannut karenssi, ja matti olisi kovasti ollut kukkarossa.

        Minusta nämä ovat mukavia töitä, jos vammainen jaksaa käyttäytyä niin kuin toivoisi itseään kohtaan käyttäydyttävän. Näillä kokemuksilla osannee ainakin itse käyttäytyä paremmin, jos joskus joutuu toisten avun varaan.


      • Anonyymi

        Avustaja nimitys harhaanjohtava. Avustaja ei pelkästään avusta vaan tekee paljon henkilön puolesta asioita!


      • Anonyymi
        fgdfgdfgjh kirjoitti:

        Ihanaa, että sinulla oli pitkään mukava avustettava. Heitäkin siis on. Moni vammainen ei kuitenkaan kykene laatimaan mitään työtehtävien kuvauksia. Moni kohtelee avustajaa kuin renkiä tai piikaa, vaikka itse on kunnan hoidokki.

        Minulla oli yhdessä hommassa ongelma, kun vammainen ei oikein osannut kertoa, mitä hän halusi tehtävän, mutta sitten kuitenkin tiuski ja rähisi, kun en tajunnut tehdä tarpeeksi nopeasti tai juuri sitä, mitä hän olisi halunnut. Istui pyörätuolissaan tupakkaa käryyttäen ja vaippa ei pitänyt, eikä hän voinut sitä minulle kertoa - noloa kai se oli mielestään - mutta suuttui, kun sitten kasteli sukkansa virtsassaan. Olisi pitänyt laittaa ruokaa, mutta se, mitä laitoin, ei sitten ollut laitettu niin kuin hän olisi halunnut. Leipää en arvannut leikata niin erityispieniksi paloiksi kuin hän olisi halunnut. Yritin sitten keksiäkin tekemistä, kävin esimerkiksi silottelemassa hänen lakanansa ja pöyhöttelemässä tyynynsä, tai silittämässä tyynyliinoja (lahjoitin hänelle silityslaudan, koska hänellä ei sellaista ollut). Sen hän käski lopettaa, huutaen 'Mitä sinä oikein siellä makkarissa vehtaat?' Kai luuli, että kävin läpi hänen yöpöytänsä laatikkoa. Tai jotain.

        Toinen avustettava oli yhtä kamala, mutta tuossa tehtävien selkeässä määräämisessä hän oli aika hyvä - ainakin, jos olisin ollut aivoton robotti. Komentelua oli koko ajan. Mutta ainakin hän teki selväksi, mitä halusi tehtävän.

        Molemmat irtisanoivat minut. Toisen kanssa sovin, että jatketaan, toinen ei suostunut mihinkään. Ei suostunut antamaan irtisanomistodistusta, ei maksattamaan irtisanomisajan palkkaa, ei antamaan syytä, ei mitään. Heittäytyi mykäksi, ja sitten taas pärskähti kiljumaan sellaista ei-verbaalista mölinää. Lopulta läksin. Onneksi se varsinainen työnantaja, kunnan sossu, hoiti asian myötätuntoisesti. Muuten olisi luultavasti seurannut karenssi, ja matti olisi kovasti ollut kukkarossa.

        Minusta nämä ovat mukavia töitä, jos vammainen jaksaa käyttäytyä niin kuin toivoisi itseään kohtaan käyttäydyttävän. Näillä kokemuksilla osannee ainakin itse käyttäytyä paremmin, jos joskus joutuu toisten avun varaan.

        Purkavat saatanat pahan olonsa meihin avustajiin. Tajuavat,että meillä on normaali elämä. Niin sehän vituttaa.


    • Avustaja-80

      Niin just toi, että pitäisi olla joku ajatusten lukija ilmeisesti. Pitäisi osata itsenäisesti tehdä juuri oikeat asiat, ja vieläpä juuri oikealla, jollakin ihan tietyllä tavalla. Selkeästi viimeisin avustettavani ei kehdannut sanoa kaikesta (oikeastaan myönsikin sen lopulta), mutta juuri niinhän työnantajan pitäisi toimia, jotta hommat sujuvat, eikä tule tällaisia tilanteita, jossa toinen turhautuneena vain yhtäkkiä, ilman varoituksia irtisanoo työntekijän. Ei sekään ole reilua.

      Itse luulin, että kaikki on ok, ja oletin että tulemme hyvin toimeen. Toisaalta jokin vaisto sisälläni sanoi, ettei kyseinen henkilö ehkä ole niin kiltti kuin antaa ymmärtää. Kyllähän hän esim.puhui jatkuvasti muista negatiivisesti. Mm.arvosteli edellistä avustajaansa ja kotihoitajia.

      Näillä edellytyksillä palkan pitäisi ainakin olla huomattavasti korkeampi.

      • Anonyymi

        Mulle on se ja sama jos avustettavani sanoisi minut irti,koska toisia avustettavia on jonossa. Olen ollut kuuden eri ihmisen avustajana. Teen keikkoja. Osa on ärsyttäviä ja hankalia persoonia,joilla lopettaa avustajat itse!


    • Anonyymi

      En todella tee kaikkea.

    • Anonyymi

      Itse sain nyt henkilökohtaisen avustajan MS taudin johdosta. Olen lukenut kauhulla avustettavien touhuja ja kohtelua avustajalle. Toivottavasti itse en tule sortumaan moiseen.

      En ole vielä nähnyt tulevaa avustajaani, mutta jos oikeasti on sellainen ihminen kuin puhelimessa, uskoisin että tulemme loistavasti toimeen.

      Onko ideoita miten voisi joskus palkita häntä, jos kaikki sujuu hienosti? Ymmärrän tietenkin, että ihmiset erilaisia, toiset tykkäisi ehkä päästä syömään, toiset taas jotain muuta.. lähinnä ideoita haluaisin kuulla.

      • Anonyymi

        Minusta on upeaa, jos tunneissa ja päivissä on hiukan joustoa. Se palkitsee. Kiitoksen sana on harvinainen ja arvokas eikä maksa mitään. Kyllä joku kahvilassa käyntikin jää mukavasti mieleen. Kunnioiuta avustajaasi itsesi vertaisena ihmisenä. Älä äyski hänelle. Älä käytä häntä nyrkkeilypussina, jota sanoillasi sivaltelet. Sitten, kun sinulla on useampi avustaja, älä koskaan asetu porukan jatkona yhtä avustajaa vastaan. Kohtele heitä tasa-arvoisesti.

        Minusta on hienoa, että pohdit noita asioita. Luultavasti olet ihana avustettava.


    • Anonyymi

      Hlökohtainen avustaja olen ollut pari vuotta ja kyllä tämä alkaa hoivan puolelle menossa.
      Olen mielestäni fysio/psykoterapeutti, joo ihan ok, jumppautan jalkoja ja kuuntelen huolet ja juttelen ja kuuntelen ihan mielelläni.
      Mutta työhöni ei mielestäni kuulu vaipanvaihdot, takapuolen pesut tai vaativa siirtely pyörätuolista lähes jalattomalle ja voimattomalle avustettavalleni. Muutaman kerran jouduttu soittamaan apua turvapuhelimella, kun avustettava on valunut lattialle.
      Lisäksi on haavan hoitoa sekä lääkepumpun huuhtelua ym. mikä kuuluuisi muille kuin minulle, jolla ei mitään koulutusta näihin. Epämiellyttäväksi koen myös peräruiskeen laiton ja sen jälkeiset toimenpiteet.
      Kuuluuko nämä avustajan työhön?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      83
      2172
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      49
      1886
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1828
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1558
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      71
      1550
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1462
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      22
      1379
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1342
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1294
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1291
    Aihe