mistähän johtuu, että pitkään parisuhteessa olleena,(koskaan en ole pettänyt)olen alkanut ihmeen usein ihastua? Olen keski-iässä ja lapset muuttaneet pois kotoa. Ihastumiset eivät ole johtaneet mihinkään. En edes tiedä ovatko tuntee olleet molemmin puolisia, tuskinpa. Vaikkakin kuvittelen, että joku on ihastunut minuun ja siitä se lähtee. Eli jos toinen on ystävällinen ja kohtelias, helposti kuvittelen muuta... Vie niin kovasti energiaa, haluaisin nukkua yöni rauhassa.
Kova ihastumaan
Apua!
9344
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Keski-iän kriisi.
täällä toinen ihan samanlainen! haikailen välillä monenkin perään samaan aikaan ja mietin mitähän kukakin milläkin tarkoitti jne... olen ollut parisuhteessa jo 19 vuotta vaikka olen "vasta" 36 vuotias. ehkä siinä syy jatkuviin ihastumisiin, en tiedä.. joskus tuntuu et voikun tähän tautiin olisi jokin lääkitys kun haittaa oikeesti jo normaalia arkea...
täällä toinen. maailmassa on niin monta komeaa miestä. Ja kiinnostaviakin löytyy.
ota etäisyyttä puolisoosi, ihan kunnolla ja ajatuksella. Lopeta sellaiset jokapäiväiset kosketukset yms. jotka teet vanhasta muistista. Ole itsekäs, ajattele vain itseäsi, mitä haluat ja minne haluat mennä. Älä hymyile ja mielistele ketään vain sen takia, että haluat olla mukava ja sopeutua joukkoon/ parisuhteeseen. Ole kerrankin veemäinen. Älä säälittele, vaan ota reippaasti tilaa itsellesi ennen kuin on liian myöhäistä.
Tai sitten jotain ihan muuta, mikä sopii sulle.
ja vielä se, että älä nyt rupea itseäsi syyllistämään ja sitä sitten hyvittelemään. Se on loputon kierre, eikä tee hyvää sulle itsellesi. Jos tunteesi kertovat, että tarvitset jotakin muuta nyt, niin mitäs jos ottasit itsesi ihan vakavasti, vaikka et sitten päätyisikään vaihtamaan puolisoa.
Tämä nyt ei koske sinua ap, mutta ymmärtääkseni meillä naisilla on joku helvetinmoinen tarve vähätellä itseä, siinä samalla nostetaan esille miesten tarpeita. Juttelin tuossa viikonloppuna yhden vanhemman naisen kanssa ja täytyy sanoa, että hänen arvostuksensa minun silmissäni laski, kun tajusin miten hirveän kiintynyt hän on kaikkiin oppimiinsa tapoihin ja tottumuksiin, siihen että asiat menee justiinsa juu silleen niin kuin niiden pitää mennä, miten tärkeätä on se, miltä näyttää ulospäin, miten mitään tunteita ei näytetä ja ne kielletään, koska elämä on yhtä suurta suoritusta, johon ei nautinnot kuulu (paitsi ylensyönti). Ja siinä samassa hän on hyvin katkera niille ihmisille, jotka nauttivat elämästä. Yhdestä vanhasta ja aivan ihanan suloisesta mummosta hän totesi hyvin vahingoniloisesti ja happamesti, että tämä oli ollut hirveässä humalassa kerran joskus 50-luvulla, joten aivan läpimätä mummo ilmiselvästi.
Hirveää ylemmyydentuntoisuutta, sanoisin, että elävänä kuollut sellainen, joka ei uskalla tuntea ja elää rohkeasti. No meneehän se elämä niinkin, että pesee ikkunat 3 krt vuodessa, puunaa ja pakastaa, hoitaa vaan muiden asioita, ja tekee kaiken vaan, koska niin on aina tehty, sitten moralisoi ja hurskastelee muiden perään.
Aargh, happea, en halua olla tuollainen hapan marja, kun viimeisiä vetelen. Elän muiden silmissä vaikka kuinka päin seiniä, kunhan se vain on mun elämä.
Mut tota noin...
Ota huomioon et ap voi olla kaikista onnellisin just turvallisessa ja suhteellisen onnellisessa joskin tasaisessa parisuhteessa ja saattaa silti voida toteuttaa itseään. Sinä et voi sitä tietää millainen elämä juuri tälle ihmiselle sopii.
Sopii kokeilla sitä miehen etsimistä tossa iässä niin vastaan tulee vaan juoppoja ja taas juoppoja näin olen kuullut!Ja toisekseen, se parisuhde ei ole meille kaikille se 1 juttu tässä elämässä.Voihan sitä vapautta ottaa muussakin suhteessa ja toteuttaa itseään kuin että aina pitäis jonkun pelkän perseen tai munan perässä juosta, sekin on aika tylsä tapa elää loppujen lopuksi.
Et tainnut lukea purkaustani kunnolla. En kehottanut eroamaan tms. vaan kuuntelemaan omia tarpeita ja omia tunteita myös parisuhteessa. Niistä ihminen on vastuussa aikuisena itse itselleen, ja joskus niiden selvittämiseen täytyy ottaa tilaa ja aikaa itselleen. Voi tehdä loppujen lopuksi hyvää parisuhteellekin, kun tuntee itsensä paremmin eikä oleta, että toinen arvaa ajatukset ja toiveet oikein ihan itsestään.
ehkä omasta suhteesta puuttuu jotain, kipinä on sammunut tai se joka siinä vierellä on ei se oikea sitten ollutkaan. Rakastuminen vie jalat alta ja se huuma on valtava mitä siinä koetaan. Ehkä ihminen kaipaa rakastumisen tunnetta, intohimoa elämälleen, Se on kuin elämän suola, piristysruiske kaikelle tasapaksuisuutta tappaville samaa toistaville rutiineille. Haluamme kokea onnenhuuman, kiihkon ja antaa itsestämme toiselle jotakin niin suurta, että hän jää kaipaamaan ja ikävöimään meitä ja meidän aiheuttamaa tunnemylläkkää. Se saa meidät tuntemaan itsemme tärkeiksi, rakastetuiksi ja se hivelee ja nostaa itsetuntoa.
Rakastumisen hekumoiminen ja sisällä polttava tunteenpalo varatulle ovat vaarallista. Yleensä tuo tunne kääntyy kumppania vastaan, kumppanista ei ole vastaamaan näihin tunteisiin, jossa kipunoi ja salamoi. Useimmat haluavatkin tästä syystä salarakkaan, jotta tuon tunnekipinän voisi itsessään taas saada syttymään.
Kylläpäs on tullut hyviä vastauksia! Olen tosiaan elänyt mielestäni/jälkikäteen ajateltuna kiltisti toisten tarpeita täyttäen. Itseni ole unohtanut. Olen nihkeä lattiarätti. Pelkään tehdä mitään uutta. Haluan vaan pysytellä vanhassa. En ole tyhmä munan perässä juoksija. Tiedän, ettei sellainen onnea tuo. Ihmettelen kuitenkin itseäni. Olisi kiva ELÄÄ,tuntea hellyyttä ja iloa.