Olisin kiitollinen, jos joku tietäisi vastauksen rusopäivänliljojani raastavaan pulmaan: nuput tulevat pulleiksi ja rosoreunaisiksi eivätkä aukea ollenkaan. Kun nuppua tarkastelee lähemmin, sen sisus on homehtunut. Lehdissä ei ole mitään vikaa ja liljakukkoja ei puutarhassa ole näkynyt. Pienenpieniä (alle millin mittaisia) lentomuurahaisen näköisiä mustia ötököitä löytyy joistakin nupuista, mutta en tiedä, onko niillä yhteyttä pulmaan.
Lily
Liljan tuholainen: mädäntyneet nuput?
1
3144
Vastaukset
- Ninnu
Minun rusopäivänliljoissani oli vuosia sama vika ja aloin ottamaan selvää mistä se johtuu. Kirjallisuudesta sain selville, että kasvualustassa voi olla vikaa ja rusopäivänlilja ei välttämättä siinä viihdy, se voi aiheuttaa ns. homesienitautia, joka on kasville pysyvä. Kasvi ei muuten näytä hirveästi kärsivän ulkoisesti, ainoastaan kukissa on nämä vialliset nuput jotka eivät aukea ollenkaan. Tautia ei voi parantaa kasvia siirtämälläkään, se on yksinkertaisesti vaan hävitettävä kokonaan tai sitten antaa olla siinä kasvupaikassaa missä on. Uutta rusopäivänliljaa ei kannata istuttaa samaan paikkaan. Maanparannus on paikallaan muutenkin, jos tilalle istuttaa toisen kasvin - vaikkei kaikki kasvit tietenkään saa samoja tauteja, mutta siltikin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24045231Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12325986SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32415673Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3010823Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16910802Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229707Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369641Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858478Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2426824Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2226489