kepusuunta

Työllisten määrä vähentynyt vuoden takaisista luvuista 25 000 hengellä.
14273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

kumpi vaikuttanut

hallitus?

vai

kiinailmiö?

Äänestä
  • Halitus viivytteli aivan liian kauan yritysverotuksen uudistamisen kanssa ja toteutti verokannan alentamisen liian pienenä ja osinkoveron toteutuksen sellaisena, joka suosii ulkomaisia sijoittajia ja rankaisee kotimaisia perheyrittäjiä.

    Kun yritykset tekivät jo yli vuosi sitten kesällä 2003 tätä vuotta koskevia strategisia päätöksiään tilanteessa, jossa hallitus ilmoitti yritysverouudistuksen siirtyvän yli 2004 vuodenvaihteen, alkoivat yritykset pelata varman päälle ja varmistella, ettei veromuutos kohdistu liiaksi omistajien kukkarolle.

    Kun demarit ja SAK samaan aikaan ovat uhonneet "työmarkkinoiden muutosturvasta" ja Matti Vanhanen vakuuttanut, että "keskusta hakee pitkäaikaista, strategista yhteistyötä sosialidemokraattien kanssa" ja toisaalta vakuuttanut myös, että "työmarkkinakysymysten ratkaiseminen kolmikantayhteistyössä ja keskitetyn tupon aikaansaaminen" on myös keskustan tavoite, niin ei se ole rohkaissut yrityksiä työllistämään, jos työllistämisessä on nähtävissä edes jonkinlaisia riskejä.

    Pitää myös muistaa, ettei keskusta ole toteuttanut lupaustaan palvelualojen työvoimamaksujen alentamisesta eikä elintarvikkeiden ja palvelujen al-veron alentamisesta.

    Äänestä

  • Sosialidemokraattinen enemmistöhallitus, jossa keskusta tekee niin kuin SAK käskee, on johtanut siihen, etteivät yriytykset luota hallitukseen ja siirtävät toimintansa maasta pois

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Halitus viivytteli aivan liian kauan yritysverotuksen uudistamisen kanssa ja toteutti verokannan alentamisen liian pienenä ja osinkoveron toteutuksen sellaisena, joka suosii ulkomaisia sijoittajia ja rankaisee kotimaisia perheyrittäjiä.

    Kun yritykset tekivät jo yli vuosi sitten kesällä 2003 tätä vuotta koskevia strategisia päätöksiään tilanteessa, jossa hallitus ilmoitti yritysverouudistuksen siirtyvän yli 2004 vuodenvaihteen, alkoivat yritykset pelata varman päälle ja varmistella, ettei veromuutos kohdistu liiaksi omistajien kukkarolle.

    Kun demarit ja SAK samaan aikaan ovat uhonneet "työmarkkinoiden muutosturvasta" ja Matti Vanhanen vakuuttanut, että "keskusta hakee pitkäaikaista, strategista yhteistyötä sosialidemokraattien kanssa" ja toisaalta vakuuttanut myös, että "työmarkkinakysymysten ratkaiseminen kolmikantayhteistyössä ja keskitetyn tupon aikaansaaminen" on myös keskustan tavoite, niin ei se ole rohkaissut yrityksiä työllistämään, jos työllistämisessä on nähtävissä edes jonkinlaisia riskejä.

    Pitää myös muistaa, ettei keskusta ole toteuttanut lupaustaan palvelualojen työvoimamaksujen alentamisesta eikä elintarvikkeiden ja palvelujen al-veron alentamisesta.

    että sellaista hallitusta ei olekaan, joka voisi
    estää kiinailmiön vaikutukset aseinaan vain
    verotuksen taso

    ay-liike voisi katsoa peiliin ja kysyä, miksi
    firman loma-aikana palkat ovat suuremmat, miksi
    lomaraha, miksi pekkaspäivät jne...

    mutta nehän ovat "saavutettuja etuja" joista
    nauttivat ne joilla on työpaikka

    Äänestä

  • keskustan kirjoitti:

    Sosialidemokraattinen enemmistöhallitus, jossa keskusta tekee niin kuin SAK käskee, on johtanut siihen, etteivät yriytykset luota hallitukseen ja siirtävät toimintansa maasta pois

    kun siirsin tuotannon 80-luvun lopulla
    Unkariin ja 90-luvun alussa Viroon, en miettinyt,
    millainen hallitus Suomessa on

    piti siirtää, jos aikoi yleensä ottaen myydä
    tavaroita Eurooppaan

    mutta sekään ei auttanaut kun Kiina alkoi tehdä
    samoja asioita

    vanhat koneet jäivät Unkariin ja Viroon - romuksi

    Äänestä

  • rpu kirjoitti:

    että sellaista hallitusta ei olekaan, joka voisi
    estää kiinailmiön vaikutukset aseinaan vain
    verotuksen taso

    ay-liike voisi katsoa peiliin ja kysyä, miksi
    firman loma-aikana palkat ovat suuremmat, miksi
    lomaraha, miksi pekkaspäivät jne...

    mutta nehän ovat "saavutettuja etuja" joista
    nauttivat ne joilla on työpaikka

    Lomaltapaluuraha tuli aikoinaan sen takia että työntekijät vaihtoivat työpaikkaa loman aikana ja työnantajat olivat myötävaikuttanassa lomarahan syntyyn!

    Hallitusten ja eduskunnan tehtävä on luoda sellaiset edellytykset ja toiminnalliset puitteet, jossa yksityisen sektorin tuottama bkt voidaan maksimoida. Aseita on paljon muitakin, vaikka edellä oli esillä esmerkinomaisesti vain yritysverotuksen taso, koska se (tässä tilanteessa epöävarmus verotuksen tasosta) vaikutti eniten yritysten seuraavaa budjettikautta, eli tätä vuotta, koskeviin investointipäätöksiin.

    Ay-liike toimii yhteistyössä TT:n kanssa, eli yksinomaan suurteollisuuden ja suurpääoman ehdoilla. Tämä on yksi todella merkittävä syy huonoon työllisyyteen, sillä Suomessa on huomattavasti vähemmän pk-yrityksiä suhteessa yritysten kokonaismäärään ja suhteessa väkilukuun kuin muissa markkinatalouteen perustuvissa eu-maissa.

    Äänestä

  • Lomaraha kirjoitti:

    Lomaltapaluuraha tuli aikoinaan sen takia että työntekijät vaihtoivat työpaikkaa loman aikana ja työnantajat olivat myötävaikuttanassa lomarahan syntyyn!

    Lomaraha syntyi siitä, kun duunarit tuhlasivat rahansa lomallaan ja tulivat mankunaan kottia lomilta palatessaan. Siitä oli riesaa firmoille, joten seuraavalla tupo-kierroksella ay-mafiosot ja kapitalistipatruunat sopivat palkankorostusten ja palkanmaksun toteuttamisesta siten, että syntyi lomaltapaluuraha, joka maksettiin duunarille, kun tämä palasi duuniin, ettei tälle olisi trarvinnut antaa harkinnanvaraista kottia, joka oli sitten perittävä seuraavista palkoista, kun joulukin jo lähestyi.

    Äänestä

  • jeppe kirjoitti:

    Lopputulos on sama mutta eri syystä!

    Lomaraha EI ole normaalia palkkaa, mitä duunarit mielestäsi "tuhlailevat". Lomaraha on ERILLINEN korvaus, joka maksetaan haluttaessa puolet etukäteen ja puolet lomalta palatessa. Se on 50% lakisääteisestä loma-ajan palkasta ja tulee normaalipalkan päälle. Ay-liike kylläkin oli vahvasti mukana juuri noista rahanloppumissyistä sopimassa maksutapaa. Ei siis yksipuoleisesti TA-puoli.

    Äänestä

  • Lomaraha kirjoitti:

    Lopputulos on sama mutta eri syystä!

    Hiffasit pointin. ;-)

    Äänestä

... on laskenut samana aikana 23 tuhannella. Työttömyys on se ongelma, ei niinkään työllisten määrä. Työlliset laskevat lähitulevaisuudessa roimasti. kun ns. suuret ikäluokat eläköityvät. En ymmärrä, miksi hallitus pani tavoitteekseen lisätä työllisiä 100 tuhannella. Realistisempaa olisi ollut tavoitella työttömien määrän laskemista 100 tuhannella.

Työllisten määrää voidaan nostaa lisäämällä kaikin tavoin maahanmuuttoa. Mutta haluaako kansa sitä?

Äänestä
  • kun työttömien määrään ei voida vaikuttaa,
    kannattaa kiinnittää huomiota työllisten määrään,
    eli kuinka monta ihmistä elättää työllään
    kansakuntaa

    työlllisten määrää voidaan tulevaisuudessa lisätä
    tarjoamalla hyväkuntoisille eläkeläisille pätkä-
    töitä

    vaatii asennemuutosta

    Äänestä

  • Työlliset, eli työssä käyvät ja palkkaa ansaitsevat veronmaksajat on olennainen luku seurattavaksi, koska heiltä perittävistä verotuotoista syntyvät kaikki valtion tulot.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

. tuhon suunta kirjoitti:

Työllisten määrä vähentynyt vuoden takaisista luvuista 25 000 hengellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu