Verner von Heidenstam: Folkungien suku

Ehkä kirjan kertoma tarina on osin mielikuvitusta, vaikkei Folke Filbyter itse sitä olisikaan.
Folken sota- ja ryöstelyjutuista en tässä kerro mitään, koska ei kirjakaan niistä ajoista paljon puhu. Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei Folke ollut sen julmempi kuin muutkaan, aika vain oli silloin niin tyystin toisenlaista. Ja moni muisti hänen merikuninkuutensa, vaikka hän maihin tultuaan halusi vain elää rauhassa.
Tässä Sinulle pieni tiivistelmäni :
Kun eräs YläSvealaisten viikinkilaiva (Menglöd) palaa sotaretkiltään, sen merikuninkaaksikin kutsuttu päällikkö Folke Filbyter lähtee (kulta-) säkki olallaan etsimään itselleen omaa kotipaikkaa (ja törmää etsintämatkallaan lappalaiskääpiö Jorgrimmeen, hänen noitarumpuunsa, ja hänen tyttäriinsä). Talonpojan poikana hän haaveilee rauhallisesta maaseutupaikasta, ja hän löytääkin sellaisen melko pian Jorgrimmen luota lähdettyään saavuttuaan avoimille niittymaille eräälle ruohikkorantaiselle järvelle, jossa maisema oli kukkulaista ja leppoisaa. Hän osti maata eräältä paikalliselta Ulv Ulvinpojalta, ja rakensi sinne talonsa. Paikan nimeksi tuli Folketuna.
Myöhemmin Folke meni naimisiin Jorgrimmen tyttären kanssa (jonka oli pelastanut susikuopasta), ja he saivat kirjan mukaan kolme poikaa. Aikuisina Hallsten ja Ingemund lähtivät merille merikelpoiseksi taas kunnostetulla Menglödillä (heistä tuli varjaageja), nuorin poika Ingevald jäi kotiin Folketunaan. Sitten kävi niin hassusti, että Ingevald ihastui Ulvinpojan tyttäreen Holmdikseen ja ryösti hänet vaimokseen. Siitä syntyi tietenkin sukujen välinen riita, jossa yhteydessä Folken vaimokin katosi. Holmdis ja Ingevald saivat silti yhden pojan, joka sai nimekseen Folke Ingvaldinpoika, ja josta tuli isoisä Folken silmäterä. Holmdis kuitenkin kuoli synnytykseen, ja Ingevald suruun vähän myöhemmin. Kun sitten vielä eräs saarnaaja-Jacob ryösti Ingevaldin pojan, Folke oli aivan lohduton. Hän etsi ryöstettyä poikaa vuosikausia, ja vuodet vierivät…
Ratsastaessaan vihdoin Upsalaan hän osuu paikalle suuren käräjäkokouksen aikaan, jossa kuningas Ingekin on paikalla lukemassa lakia kansalle. Folkekin kuuntelee, mutta ei lopulta enää kuule eikä ymmärrä tapahtumien kulusta mitään, koska hän katsoo vain nuorta jaarlia ja hänen käsiään, koska tunnisti hänet käsien syntymämerkistä Ingevaldin pojaksi. Samalla kertaa hän löytää myös Hallstenin ja Ingemundin, jotka ovat palanneet meriltä ja liittyneet kuninkaan henkivartijoihin.
Koska pojat eivät tienneet, että Folke oli rikas vanha mies, he häpesivät hänen vaatimatonta ja köyhää ulkomuotoaan, ja pyysivät, ettei hän kertoisi kenellekään kuka on. Folke kuunteli, oli vaiti, ja ratsasti sitten pettyneenä takaisin kotiinsa. Hän oli löytänyt kaikki lapsensa, mutta se ei tuonutkaan onnellisuutta eikä rauhaa sydämeen.
Vasta monen vuoden kuluttua pojat vihdoin ratsastivat pikavisiitille kotiinsa, ja innostuivat oikeastaan vain niistä rikkauksista, joita isän/isoisän kirstuista löytyi. He olivat iloissaan kuningas Ingen valtaanpaluusta, ja pyysivät isäänsäkin iloitsemaan ja anomaan menestystä heille kaikille kolmelle, pojilleen Folkungeille. Folke sanoi olevansa ylpeä jälkeläisistään, ja toivotti heille onnea ja menestystä, mutta sanoi heille myös, että… sydämen rakkautta, lapseni, te ette voineet minulle antaa, ja vain sitä minä pyysin.
Mitä uskontoon tulee, hän ei ollut halunnut ottaa ”pakko”- kastetta, vaan halusi uskoa siihen mihin oli tottunut. Palvelijoilleen hän ilmoitti haluavansa tulla haudatuksi kumpuun, ja vielä parisataa vuotta myöhemmin eräs Birger Jaarli katseli kun Folke Filbyterin hautakummulla paloi pääsiäistuli.

Terv. -tristitia-