Vilkas 4-vuotias

En osaa sanoa mikä siihen auttaisi, mutta itse aloin opettamaan pojalleni 4 vuotiaana kirjaimia ja siitä hiljalleen lukemaan ja kirjoittamaan, sitten laskemaan. Sillä tavalla sain hänet rauhoittumaan välillä, koska hän sai muuta mielenkiintoista tekemistä sen jatkuvan heilumisen tilalle. Seurauksena tosin on, että hän on jo oppinut kaiken mitä ensimmäisellä luokalla yleensä opetetaan ja mietin kuinka hän mahtaa nyt pärjätä koulussa tuttujen asioiden parissa. On hyvä, että hänen koulunsa on englanti painotteinen joten pitäisi virikettä olla siinä uuden kielen kuuntelemisessa ja oppimisessa. Sillä jos hän menettää mielenkiintonsa on koko luokka helisemässä.

Vieraille ihmisille hän nuorempana puhui tuosta noin vain. Kyselee nimeä, ikää, kotia, minne menossa jne. Nyt vanhemmiten se on jäänyt vähemmälle kun aikaa menee paljon enemmän omien kavereiden parissa. Ja jotenkin olen saanut opetettua eri tilanteita ja kuinka vieraiden ihmisten kanssa niissä suhtaudutaan kuten kättely, esittely, tuiki tuntematon kadulla, tuntematon joka tulee kotiin mutta on jo jonkun tuttu jne.

Meillä vilkkaus johtui enimmäkseen liian vähästä aktiviteetistä. Mitä lie sana tarkoittaa mutta niin se lääkäri aikoinaan sanoi. Joten kokeiles onnistuisiko teillä, että alatte hiljalleen jo nyt opettelemaan kirjaimia, lukemista, kirjoittamisesta... Oma nimi on hyvä aloitus. Ja järjestää muita pieniä tehtäviä jotka vaativat käyttämään hieman enemmän älyä. Itse aloitin aikoinaan tarhan kehotuksesta (poika oli 6), sillä he olivat tehtäviä antaessaan kerran antaneet pojalleni vaikeamman tehtävän kuin mitä muille siitä ryhmästä ja poika olikin sen tehnyt.

Jospa hänellä on vähän sanaa vikaa kuin meillä, kuten poikani sanoo aivot juoksevat liian lujaa. :)

Hyvää kesää ja jaksamista. Toivottavasti tästä on apua edes hieman...

Tyttöni oli myös tuommoinen vilkas, energinen, touhukas, mutta myös avoin, sosiaalinen, empaattinen yms.
Nyt on täysi-ikäinen ja edelleen tietyllä tavalla "höslä" - kymmenen rautaa tulessa eikä mikään oikein valmistu loppuun asti... kun tulee kylään, on sählinki päällä, kuin pieni pyörremyrsky olisi..

Silloin ei ylivilkkaudesta, edes lievästä sellaisesta, puhuttu samalla tavalla kuin nykyään. Siihen ei siis voinut puuttua samalla tavalla, eikä kysyä neuvoa, kun kaikki oli vaan minun, äidin ja kasvattajan vika. Mitäs olet tommonen - liian ankara (mummon mielestä) tai liian lepsu (siskoni), itsehän sinä sen tommoseksi olet kasvattanut jne.

No, koulussa oli keskittymisen kanssa ongelmia. 2 ekaa kouluvuotta opetteli istumaan paikoillaan ja olemaan hiljaa !!!! mutta ei ollut ilkeä tai ns. tahallinen häirikkö,, sattui hyvä ope.

Liian isoja projekteja ei saisi antaa, ei liian monta ohjetta peräjälkeen. Ensimmäinen jo unohtuu. Tavoitteet pilkotaan helpommin hallittavaksi, pienemmiksi.
Ei kerrota, että huomenna me sitten.. ensi viikolla sitten mennään sinne ja tänne.. se kerrotaan kun on rauhallinen tilanne, kun tapahtuma on jo tosi lähellä. Ei yötä vasten - nukkumisessa ongelmia.

Tyttäreni aloitti pertioharrastuksen, hänelle tosi upea juttu!
Sopii pojillekin.
Tai mikroauton rakentaminen tai mikä tahansa, missä tehdään ja näprätään paljon konkreettista mikä vaatii keskittymistä muttei ole mitään "pikkusievää".
Enegriaa saa purettua ja aktiviteettia, kun on paljon kaikenlaista puuhaa, missä voi myös kokeilla taitoja, oppia. Kodin ulkopuolella, pihalla majat, retket, yms. En tiedä miten se on kaupungissa mahdollista. Fillarointia ja touhua ja menoa paljon mutta aikuisten asettamissa rajoissa.

Meillä ongelma oli se, että kaikki ärsykkeet oli saman arvoisia eli jokaiseen rasahdukseen piti reagoida. Opettelu siihen, että yhteen asiaan keskitytään kerrallaan - nyt syödään, istu pöytään päin, ei, et mene katsomaan mikä rasahti ikkunan takana vaan syöt ensin jne - se oli rasitttavaa, koska meillä se tuli esille vasta kun oli aika tehdä ns. oikeita läksyjä, 3.luokalta. Ja opettaja vaihtui.

Sitä voisi alkaa harjoitella.
tytöt voi tehdä ompelukuvioita. Voiko pojat jotain vastaavaa, missä on istuttava paikoillaan ja keskityttävä ja tehtävä jokin homma alusta loppuun?

Serkkupoikanikin oli tällainen aktiivinen väkkärä, aloitti soittamaan harmonikkaa ja sitä kautta oppi keskittymään ja rauhoittumaan, aluksi puoli tuntia oli pitkä aika, mutta onpahan vaan nykyisin paljon rauhallisempi poika.