Minkälainen kaupunginosa tuo on? Onko kaupungin vuokrataloissa millainen meininki? Uskaltaako iltaisin lähteä yksin lenkille?
Hallila
pirjoirma
10836
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ihan mukava ja turvallinen alue.
Paljon lapsiperheitä, eläkeläisiä ja työssäkäyviä.
Hyvin olemme viihtyneet, ensin opiskelijoina, nyt asuntovelallisina:)
Tulin juuri Hallilan Salesta. Ostoksiaan teki sen näköistä porukkaa että tuli sellainen tunne että äkkiä pois täältä.
Hallilasta on lyhyt matka Hervantaan. Muita etuja en osaa sanoa.
Jouduin kans kerran ajamaan siitä ohitte. Laitoin ovet visusti lukkoon ja painoin kaasu pohjassa taajaman läpi.Oli se senverran pelottava kokemus.
No ei sun kans pitäis tulla ikinä kotoas ulos jos liikkuvassa autossa niin paljon pelkäät että ovet lukkoon ja kaasu pohjaan. Anna nyt pelkopelle korttis pois ja PYSY kotonas mutta varo ettei naapurista kuulu ääntä ettei housus kastu.
Parasta aikaa joku sekopää huutaa/ulvoo/karjuu ulkona, jatkunut muutaman tunnin.
Joko on loppunut?
Niin täällä Hervannassakin Saniaisenkatu 1:ssä alle 10-vuotiaat mamu-penskat huutavat vaikka kello on yli 23. Vanhemmista ei havaintoa.
Ilmoita lastensuojeluun, äläkä valita täällä!
Hei Haloo! Perjantai-ilta, eikä seuraavana aamuna edes koulua eikä tarhapäivää! Kyllähän nuoriso voi silloin valvoa pidempään, ja suotakoon vanhemmillekin hetki rentoutua viinilapullon äärellä. Vähän ymmärrystä, tai muuta maalle keskelle metsää kauas muista ihmisistä. Tarviihan lastenkin saada nauttia lämpimästä kesäillasta, ei kai se huutokaan nyt korvia riko.
10 vuotta Hallilassa asuneena, en muuttaisi pois. Lapsiperheelle ihan hyvä paikka. Ongelmia on joka kaupunginosassa jos niitä hakea haluaa.