En uskalla hakea apua

Itse en hakenut...Olen toki joskus hakenut ja saanut ja se apu vei asiat niin pahaan jamaan, etten enää ole hakenut...

Mee ja hankit ittelles miehen kyllä se siitä lähtee.
Itse ainakin koen, et masennuksesta huolimatta menee kovempaa ilman lääkäreitä ja ennekaikkea lääkkeitä, mutta jokainen on omanlaisensa.

Meet vaikka sit psykologille ja alat syömään lääkkeitä sitä paitsi lääkärissä ja psygolla saa romahtaa, se on sen tarkotus... Itket itkut ulos.
Itse tein kaikkea tota, mut täsä loppuu aika kesken... Joten aloin liikkumaan ja vaihdoin syömisen laatua, ei silti mikään masennusta vienyt.
Tällä oon linnotautuneena paitsi siloin kun käyn lenkillä.

Miksi et osaisi kertoa lääkärille mikä ongelmasi on, kun täälläkin onnistuit selittämään sen varsin selkeästi? Jos pelkäät ettet muista sanoa kaikkea tai että sekoilet sanoissasi, kirjoita itsellesi ranskalaisilla viivoilla muistilappu kaikesta mitä haluat sanoa.

Ja entä sitten jos rupeat itkemään? Kyllä lääkärit ovat ennenkin nähneet itkeviä ihmisiä. SItäpaitsi itkeminen helpottaa sinua itseäsikin, jo ihan fysiologisista syistä; kyynelten mukana elimistöstä poistuu stressihormoneja.

Rivien välistä luen viestistäsi myös, että syytät itseäsi paljon siitä ettet ota elämästäsi irti kaikkea mitä voisit saada. Älä turhaan tunne syyllisyyttä siitä. Todennäköisesti sinulla ei ole juuri nyt energiaa tehdä kaikkea mitä koet pystyväsi tekemään. Mutta oikeasti voit tehdä ne asiat joskus myöhemmin, sitten kun voimasi ovat palautuneet. Sinulla ei ole mitään kiirettä.

MInä olen iahan tavallinen kaduntallaaja. En ole opiskellut korkeakoulussa, tyydyin aikoinani ihan vapaaehtosiesti duunarin ja vähätuloisen asemaan. Olisn varmaan pärjännytkin, mutta ajattelin että elämä huipulla on vastuullista ja raha ei ole elämässäni tärkeä. HYvä että ole opiskellut ja pärjäät: pitää teitäkin olla. Mikä lie ollut motiivisi opiskella haastava ammatti ja vstuullinen korkea tehtävä. Ihan ok, jos se on ollut luontaista oppimisen ja kykyjesi innoittamaa työtä. Jos taustamotiivina on ollut vain päästä korkealle, päteä ja näyttää tai lunastaa sillä omaa ihmisarvoa ja kunnioitusta niin kalskealta homma ennnenpitkää tuntuu.
Hyvä että työssä pyyhkii ja tulet toimeen työkavereitesi kanssa, mutta viekö työ kaikki voimavarasi.
Varmaan sinulle on kova paikka mennä hakmeaan apua. Pelkäätkö että kulissit sortuvat. Ihminen on ylpeä ja huipulla tuulee aina kovemmin. Onko sinun vaikea olla tavallinen, hauras ja särkyvä ihminen, mutta sitähän meistä jokinen on. Ei koulutus ja asema meidän inhimillisyyttä poista.
Mene ihmeessä lääkäriin. Jos romahdat, alat itkemään, niin silloinhan sinut otetaankin todesta. Itse pitäisin hyvänä keinona kirjoittaa ennalta avoimesti ja rehellisesti kaikki ahdistavat asiat paperille ja vaikka lukea tai pitää sitä apuna edessä. Onhan luonnollista että uudessa tilanteessa ja uusien ihmisten edessä on vaikea alkaa purkamaan sisintään. Ja pinnallisista jutusteluista ei ole mitään apua ja ammattilainen ei osaa ottaa todesta.
Olet varmaan paennut itseäsi ja huonoa itsetuntoa ja turvattomuutta pärjäämiseen, mutta lopultahan tulee seinä eteen ja kun kaikki on saavutettu, on kahdattava totuus.
Älä enää yhtään viivyttele etsiessäsi apua. Jos kamelinselkä katkeaa sitten pakosta niin eheytymien vie paljon enemmän aikaa.
Toivon sinulle siunausta ja rohkeutta etsiessäsi apua ja lepoa. Saattaahan olla että olet vain väsynyt ja rehkinyt liikaa! Ei ihminen ole kone!
Kyllä sen perhekin vois vielä vuosien saatossa siunaantua! Kun on opiskellut ja saanut sitä maallistakin, niin voi sitten otttaa helpommin ja omistautua perheelleen.

Minulla myös samanlainen tilanne. Olen sinkku mies, minulla myös korkeakoulututkinto, työpaikka ja oma uusi pieni asunto. Työt tosin joudun laittamaan tauolle keväällä kun tuli paha olo erään ongelman vuoksi josta en oikein ole päässyt vielä yli ja terveys on kuitenkin minulle kaikkein tärkein asia joka on elämän varrella tullut opittua.

Puhuin viimeksi yleislääkärille masennuksesta kun kävin erään toisen vaivan takia siellä niin se oli helpompi ottaa puheeksi. Esimerkiksi kerrot lääkärille jostain muusta vaivasta ensin ja sitten kun se on käsitelty niin kerrot sitten sillai että mulla on myös paha olo ja tarvitsen apua. Siten on helpompaa lähestyä lääkäriä ja uskon että lääkäri ottaa asian vakavasti ja alkaa kysellä tarkemmin ja sinun ei tartte kuin vastata niin lyhyesti tai pitkästi kuin haluat ja miten itsestä tuntuu. Kysymyksiä tuli esimerkiksi töistä ja Itkuhan siitä minulle tuli kerroin kuinka työtehtävät stressaa niin paljon ja kotona ei ole ketään odottamassa kun tulen töistä mutta lääkäri ymmärtää sillä siellä käy paljon tällaisia tapauksia. Minulle sovittiin jo uutta aikaa jolloin pureudutaan ongelmaan tarkemmin mutta jos oloni helpottuu niin tuskin menen.

Minulla helpotti myös hieman oloa kun luin ja pohdin mielessäni "Elä paremmin sivun blogin kirjoituksia" osoitteessa http://elaparemmin.fi/blogi/mielenrauha-on-perustilasi/

Hanki koira! Piristää kummasti.

Hei,

Ei ole mikään häpeä hakea apua, osaat jo tunnustaa tarvitsevasi sitä. Olet onnistunut urasi rakentamisessa ja kotisi, nyt haluat rakentaa itseäsi ( nähdä itsesi) ja perustaa perhe, hyvä. Päästä irti ajatuksesta että epäonnistut tai onnistut.
Olet olemassa ja se on kaunis asia.