Päällimmäisenä tällähetkellä on kaikki riehumiseni.
Yhtä ystävää meinasin puukottaa vahingossa silmään, tökkäsin silmäkulmaan josta jäi punainen jälki.
Toista meinasin huitaista retkikirveellä päähän, sanojensa mukaan en osunut kun hän väisti. Olin niin sekaisin se ilta että en muista tietenkään mitään.
Muutenkin kun olin noihin aikoihin niin ns. räjähdys herkkä. Olin valmiina tappelemaan pienimmästäkin "virheestä", riitti että tuntematon katsoi kadulla väärällä tavalla, ja jos suuta "rupesi soittamaan" niin se oli viimeinen pisara. Kai minä ihan haastoin riitaa. Muutenkin olin ihan niidenkin ihmisten päälle valmis käymään kenen kanssa vietin iltaa tai aikaa.
Ja muutenkin olin jatkuvasti niin agressiivinen. Aina puukko / nyrkkirauta mukana menin sitten minne tahansa, ja hajoitin kaikki paikat ja asiat mitä tielle osui. Poliisienkin päälle teki mieli käydä, mutta ajattelin että ei ne ole edes sen arvoisia kun kyllä minä niitä saisin satutettua mutta tietenkin loppujen lopuksi jään alakynteen.
Ihmettelen miten monelle ei käynyt todella huonosti, vaikka joillekkin kävi, mutta tarkoitan että isommalle määrälle. Ja ihmettelen miten minulle ei käynyt huonosti, vaikka tuo kausi oli aika pitkä. En tosin muista kuinka pitkä.
Kerran kävi ulkomailla niin, että menin haastamaan riitaa väärään pöytään yhdelle heistä, ja nehän oli yksi paikallinen jengi (tämä tuli siis ilmi jälkeenpäin paikassa asuvalta tutulta). Olinkin sitten maassa ja 8 miestä potki minua mutta ei mitkään paikat hajonnut, tajusin vain että hyvä ettei käynyt huonommin. Olen todella onnekas että en saanut puukosta tai minua ammuttu, kun he eivät olleet mitään perus pulliaisia siis. En tiedä pelästyinkö tuota tapausta, tavallaan se silloin nosti vähän maan pinnalle, tavallaan silloin toivoin että törmäisin johonkin niistä kun on yksin, kun narrit kävi joukolla päälle.
Siis noilta ajoilta minua ehkä vain hävettää että miten tyhmä ja hullu olen ollut. Nyt en jaksa haastaa riitaa kenenkään tai minkään kanssa, tietenkin tappelu on varma jos siihen on SYY.
Muistelen muutenkin miten noihin aikoihin heräsin talo täynnä jostain hankittua tavaraa, paikat asunnossa hajalla, lasinsirpaleiden peitossa ja rystyset verillä, silloin ajattelin jotenkin huvittuneena että "..olipas taas ilta!", mutta nyt ihan puistattaa edes ajatella..
Ahdistaa muistella noita aikoja. Ainakin huomaan että olen muuttunut.
Yhtä ystävää meinasin puukottaa vahingossa silmään, tökkäsin silmäkulmaan josta jäi punainen jälki.
Toista meinasin huitaista retkikirveellä päähän, sanojensa mukaan en osunut kun hän väisti. Olin niin sekaisin se ilta että en muista tietenkään mitään.
Muutenkin kun olin noihin aikoihin niin ns. räjähdys herkkä. Olin valmiina tappelemaan pienimmästäkin "virheestä", riitti että tuntematon katsoi kadulla väärällä tavalla, ja jos suuta "rupesi soittamaan" niin se oli viimeinen pisara. Kai minä ihan haastoin riitaa. Muutenkin olin ihan niidenkin ihmisten päälle valmis käymään kenen kanssa vietin iltaa tai aikaa.
Ja muutenkin olin jatkuvasti niin agressiivinen. Aina puukko / nyrkkirauta mukana menin sitten minne tahansa, ja hajoitin kaikki paikat ja asiat mitä tielle osui. Poliisienkin päälle teki mieli käydä, mutta ajattelin että ei ne ole edes sen arvoisia kun kyllä minä niitä saisin satutettua mutta tietenkin loppujen lopuksi jään alakynteen.
Ihmettelen miten monelle ei käynyt todella huonosti, vaikka joillekkin kävi, mutta tarkoitan että isommalle määrälle. Ja ihmettelen miten minulle ei käynyt huonosti, vaikka tuo kausi oli aika pitkä. En tosin muista kuinka pitkä.
Kerran kävi ulkomailla niin, että menin haastamaan riitaa väärään pöytään yhdelle heistä, ja nehän oli yksi paikallinen jengi (tämä tuli siis ilmi jälkeenpäin paikassa asuvalta tutulta). Olinkin sitten maassa ja 8 miestä potki minua mutta ei mitkään paikat hajonnut, tajusin vain että hyvä ettei käynyt huonommin. Olen todella onnekas että en saanut puukosta tai minua ammuttu, kun he eivät olleet mitään perus pulliaisia siis. En tiedä pelästyinkö tuota tapausta, tavallaan se silloin nosti vähän maan pinnalle, tavallaan silloin toivoin että törmäisin johonkin niistä kun on yksin, kun narrit kävi joukolla päälle.
Siis noilta ajoilta minua ehkä vain hävettää että miten tyhmä ja hullu olen ollut. Nyt en jaksa haastaa riitaa kenenkään tai minkään kanssa, tietenkin tappelu on varma jos siihen on SYY.
Muistelen muutenkin miten noihin aikoihin heräsin talo täynnä jostain hankittua tavaraa, paikat asunnossa hajalla, lasinsirpaleiden peitossa ja rystyset verillä, silloin ajattelin jotenkin huvittuneena että "..olipas taas ilta!", mutta nyt ihan puistattaa edes ajatella..
Ahdistaa muistella noita aikoja. Ainakin huomaan että olen muuttunut.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.