Hei kaikille kohtalotovereille ja muille täällä käyville ja tämän lukioille. Olen 20 vuotias poika ja olen sairastanut just tätä kyseistä ärsyttävää m-sanaa jo yli 4 vuotta. Lääkitys on ollut jo reilu 2 vuotta. Lääke on 40mg sitalopraami.
Jo tämän 4 vuoden ajan olen yrittänyt etsiä itselleni elämäntarkoitusta tai syytä olla elossa, mutta ilman tulosta.
Tässä vaan olen huomannut ajattelevani elämäni lopettamista jo pitkään. Oikeastaan sen kokonaisen 4 vuotta mitä tässä on kivulla mennyt. Mikä sitten on estänyt minua toteuttamasta sitä? No, omaperhe, koti ja äiti. On joskus ollut asiasta puhetta kun vanhemmat ovat tietoisia minun olotilasta (kun vedän niitä lääkkeitä). Silloin joskus minulle tehtiin selväksi, että ´´jos aijot tehdä jotain pahaa ittellesi, niin älä ainakaan täällä kotona´´. Tai jotain tuohon sävyyn.
Nyt olen pikkuhiljaa muuttamassa omilleni, pois kotoa joten...
En edes välitä jääkö joku suremaan, olen turta.
No en jaksa enää kirjottaa mitään kirjaa tähän, joten kyselkää jos jotain tulee mieleen.
Jo tämän 4 vuoden ajan olen yrittänyt etsiä itselleni elämäntarkoitusta tai syytä olla elossa, mutta ilman tulosta.
Tässä vaan olen huomannut ajattelevani elämäni lopettamista jo pitkään. Oikeastaan sen kokonaisen 4 vuotta mitä tässä on kivulla mennyt. Mikä sitten on estänyt minua toteuttamasta sitä? No, omaperhe, koti ja äiti. On joskus ollut asiasta puhetta kun vanhemmat ovat tietoisia minun olotilasta (kun vedän niitä lääkkeitä). Silloin joskus minulle tehtiin selväksi, että ´´jos aijot tehdä jotain pahaa ittellesi, niin älä ainakaan täällä kotona´´. Tai jotain tuohon sävyyn.
Nyt olen pikkuhiljaa muuttamassa omilleni, pois kotoa joten...
En edes välitä jääkö joku suremaan, olen turta.
No en jaksa enää kirjottaa mitään kirjaa tähän, joten kyselkää jos jotain tulee mieleen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Tee niin ku itte parhaaks näet.
Niin ja voi ehdottaa sopivia tapoja jotka toimii ja on kivuttomia. Kyllä ne on hommat nyt siinä pisteessä. Mitä sitä kaunistelemaan kun umpikujaan olen tullut.
Mikä sua tarkalleen ottaen masentaa? Itseäni yksinäisyys eniten, vihaan myös melkein kaikkea itsessäni, katkeruus ja kateellisuus muita kohtaan jaja... ei vaan jaksa enää.
harkitsen myös itsemurhaa.
No älä ton ikäisenä vielä. Kyllä ois hyvä katsoa, mitä elo vielä voi tuoda...
Joskus tuntuu, että kun sitä tarkoitusta oikein miettii, niin silloin ei ainakaan keksi. Tuntuu, että itsekin tullut viime ajat mietittyä melkein liikaakin ja väkisin. Välillä sitten itsetuhoajatteluista havahtuu niidenkin mielettömyyteen, sellaiseen johonkin harhaisuuteen. Pelästyy ehkä omia ajatuksiaan. Oma tilanne myös ihan sotkussa, ei noita ajatuksia oikein pakoonkaan pääse, tulevat päivittäin. Välillä on ollut parempiakin aikoja, just nyt aika pahoja... Pitäisi löytää joku muutos, uusi alku. Mulla siis masennusta takana jo yli 10 vuotta. Näin täällä.
Tutulta kuulostaa. Olen 38-vuotias ja sairastanut masennusta jo pitkään. 19-vuotiaana tuli pieni sairaalareissu koska viiltelin itseäni. Viime vuoden lopussa yritin itsemurhaa ja siitä seurasi viisi kuukautta sairaaloissa. En viitsi kertoa millä tavalla sitä yritin, koska en halua antaa kenellekään ideoita, mutta olin välillä tajuttomana koska maksa melkein lopetti toimintansa ja jouduin käymään munuaisdialyysissä 6-7 viikkoa, kolme kertaa viikossa, neljä tuntia kerrallaan. Ei ollut kivaa. Ja koska munuaiseni eivät toimineet, turposin niin paljon etten edes ylttänyt pyyhkimään pyllyäni ja se oli muutenkin helvetin epämukavaa ja kivuliasta.
En enää tällä hetkellä halua kuolla, mutta minäkin usein mietin että mitä järkeä tässä elämisessä on. En keksi enää mitään mitä haluaisin elämässäni tehdä. Läheisiä sukulaisia minulla on vain äitini, joka alkaa olla jo niin dementoitunut että pelkään olla yhteydessä häneen. Läheisiä ystäviä minulla ei ole koskaan ollut.
Mutta jotenkin nyt ajattelen että otan tämän päivä kerrallaan. Välillä hetki kerrallaan, silloin kun tuntuu oikein vaikealta. Koska tiedän, että myöhemmin taas tulee niitä parempiakin hetkiä. Ja en minä voi mistään tietää mitä elämä tuo tullessaan. Voi olla että loppuelämäni on täysin perseestä, mutta voi myös olla että siihen sisältyy jotain tosi kivaa. Ehkä se on se tietty uteliaisuus tulevaisuuden suhteen joka nyt kantaa minua.
Ymmärrettävästi tuntemuksesi ovat raskaat ja olet väsynyt ja menettänyt uskois ja toivosi tähän kaikkeen. Sinulla on edeenkin nuo rakkaat läheiset ja on sanoinkuvaamatoin tuska heille jos lähdet täältä. Olet sairstanut vasta neljä vuotta ja en usko että kaikki keinot ovat kohdallasi koettu. Monelle lääkityksen vaihto voi tuoda ihan uuden elämän. Tunnen erään hekilön joka sairasti masennusta yli kymmenen vuotta, mutta on tänään onnellinen. Ja jos et ole vielä kokeillut etsiä apua yölhäältä Jumalalta niin rukoile ja kokeile. Sinuakaan ei ole luotu tänne turhaan: kärsimykselläkin on oma koulunsa. Kun on oikein montussa niin ei mitenkään näe valoa tunnelin päässä ja tarkoitusta omalle olemassaololleen. Jospa jaksat vielä - ota etapikis vaikka ensin yksi kuukausi: älä ajattele liian kauas. Toivon sinulle jasamista, toivoa ja siunusta ja voimahalit minulta iäkkäämmältä tädiltä.
Kiitos kaikille kommentoijille ja lukijoille. Tuosta edellisestä sen verran että joo olen joskus rukoillut ja ollut hyvinkin uskonnollinen. Tässä hiljattain kun olen ensin menettänyt uskoni ja luottamukseni ihmisiin, niin myös jumalaan. Eli sori vaan, turha pitää minulle mitään hengellistä saarnaa. Kuoleman jälkeinen elämä on matojen möyrintää lahoavan ruumiin ympärillä.
Niin kauan kun ihmisellä on usko ja toivo Jumalassa jaksaa elää. Sinulla on tuo toivo loppunnut niin loppuu ihmisen toivo ateismissa. Sitä vihollinen juuri haluaakin: Kuitenkin Jumala ei lakkaa olemasta. Juuri nytkin olet hänen kämmenellään. Kun jaksaa olla tuossa tilnteessakin paikallaan, ennen pitkää, valo voittaa ja usko elämään alkaa orastamaan jälleen. Jeesuskin koki ristillä tämän: Jumalani, Jumalani, miksi minnut hylkäsit? Ei Isä häntä ollut sittenkään hylännyt. Herramme Vapahtaja vaikka oli myös Jumala koki ihmisen osan ja pimeyden. Siksi hän voi myös meitä ja sinuakin auttaa.
Itsekkin olenjoksus kokenut saman. Se oli vian minun tunteeni sillä hetkellä!
Muistan sinua, varonmies, rukouksin!
"Kuoleman jälkeinen elämä on matojen möyrintää lahoavan ruumiin ympärillä. "
Itsekin olen vankasti ateisti, eli en omaa liiemmin uskonnollista vakaumusta, jollei tuota sellaiseksi lasketa. Lainasin lauseesi, sillä juuri se tieto saa puolestaan minut katsomaan vielä huomiseen, jokaisena päivänä. Sen tiedostaminen, että kuolemaan kaikki lopulta päättyy, nimeen hautakivessä ja mätänevään ruumiiseen. Siihen, että saa ikuisen rauhan jonakin päivänä tyhjyydestä. Olisi se kamala ajatus, jos olisi kovin uskonnollinen ja saisi pelätä, että kuolemakaan ei jätä rauhaan, vaan kärsimys kenties jatkuisi vaan jossain toisaalla... minun luonteellani ainakin kävisi näin ;D (Tarkoitukseni ei ole loukata heitä, jotka uskossa. Tämä ajatus edustaa vain omaa vakaumustani tai sen puuttumista.)
Koska meillä on vain tämä elämä, se kannattaisi käyttää niin pitkälle kuin mahdollista. Kääntää ne kivet ja kannot, jaksaa vielä vähäsen, josko niitä pieniä ilon hetkiäkin löytyisi. Niitä löytyy aina, kunhan ei odota liian suureellisia ja muistaa lisäksi kiittää itseään jokaisena päivänä edes jostain pienestä saavutuksesta päivänsä aikana. Jonakin päivänä, kun kovasti ahdistaa, se saavutus voi olla, että on pukenut vaatteet yllensä ja kiertänyt läheisen korttelin. Tai jaksanut käydä päivän töissä tai koulussa, mikä kenellekin missäkin tilanteessa on saavutus. Itse olen joinakin päivinä onnellinen jopa siitä, että pystyn kävelemään, liikkumaan vapaasti paikasta toiseen. Jotkut toiset ovat syntymästään asti niin vammautuneita tai sairastavat niin vakavasti, etteivät kykene tuollaiseen itsenäisyyteen.
Neuvoni vaikuttaa itsestäänselvältä ja vähän tyhmältä, tiedän, mutta se tuottaa tulosta ennen pitkää. Voimia!
Kiitos lohduttavista sanoista kaikille. Voikun joku vain sanoisi jotain tuollaista ääneen, univuoteelle ruvetessa. Toivo huomiseen varmasti kasvaisi.
Shadowman !
Hyvää yötä, kauniita unia !
Tulet selviytymään kaikesta, mitä huominen tuo tullessaan !
Kyllä sitä vaan on jaksanut näin pitkään siitä syystä että tiedän tämän loppuvan pian. Odotan sitä että saan muuttaa omilleni ja toteuttaa suunnnitelmani. Mikään tuskin voi minua enää pelastaa. Olen jo luvannut itselleni että heti kun se tilaisuus tulee niin kaiken on oltava valmista. Olen ollut valmis jo niin kauan.
Mitäpä jos se muuttaminen omiin oloihin olisikin niin hyvä juttu, ettei viitsisi ainakaan vielä toteuttaa aiettaan?
Mitä kaikkia mahdollisuuksia oma kämppä tuokaan.... ei sitä koskaan tiedä.
Itse olen ollut masentunut n. parikymmentä vuotta ja aina on ollut valmis suunnitelma toteutusta vailla, mutta silti olen antanut vielä elämälle tilaisuuden.
Kovin suuria ilonaiheita ei ole näinä vuosina ollut, mutta olen ajatellut, että ei se ota eikä anna jos vielä siirtää lopullista ratkaisua.
Tämä voiman tunne, että hallitsee elääkö vai kuoleeko, on antanut jollain tavoin voimia jaksaa vielä huomiseen ja taas huomiseen.
Minulla omilleen muutto auttoi mielialaa, tuli omat kuviot ja sai olla rauhassa.
Iltaisin sanon itselleni; hyvä sinä jaksoit taas, olet aika hyvä tyyppi ja hymyilen peilikuvalle vaikka aluksi sieltä tuijottaa tyhjä katse.
Sen verran utelias/pirullinen olen, että ajattelin katsoa koko leikin (elämän)loppuun.
Olen tehnyt siitä ikäänkuin selviytymispelin.
Lähetän sinulle mielessäni tsemppiä ja illalla ajattelen, että voi hyvin shadowman ja kaikkea hyvää, nuku hyvin.
Sanon sinulle varjojen ihminen, kun ihminen on masentunut niin katoaa toivo ja usko kaikkeen mahdolliseen: elämään, paranemiseen, Jumalaan ja mahdollisuuteen, että missään on enää valoa ja muutosekn mahollisuutta. Senhetkinen tunne sisimmässä sokaisee niin kokonaan. Se on totta tunteena masentuneelle, mutta ei totta todellisuudessa. Onneksi sinulla on vilä tuo toivonkipinä "tuskin voi pealstaa". Kun pääset tuosta tunnelista niin sinullakin on sitten vielä paljon annettavaa toisillekin. Olet nänhyt elämää paljon laajemmalta vinkkelistä kuin ne joilla on ollut vain pelkkää myötämäkeä. Olen kohdannut muutaman sinulaiseski, jotka ovat oleet luovuttamsien partaallla, mutta ovat sitten selviytynett ja elvät tänään täysillä. Ovat kiitollisia että sittenkin pitivät elämästä kiinni. En minä millään pahalla sinulle valota tuosta uskonulottuvuudesta. Ihan tosissaan sitä haluaa lähimmäistään auttaa ja kaiki mahdollisn keinoin, josta itse uskoo ja on kokneut olevan apua.
Kirjoittelehan jälleen. Lähden viikoksi matkoille. Toivotttavasti saat täällä vertaistukea ja voimia jatkossakin. Sinulla tuo nuoruuskin on vielä etuna. Olet vielä kypsymisprosessissa ja aivotkin kehittyvät joidenkin tutkijoiden mukaan yli 20 vuoden. Tiedä - millainen teräsjätkä olet vielä vuosikymmenien päästä.
Tuos ku uskosta puhuttiin... ittelläni käyny vähä samoin ku ap:llä. Usko ihmisiin menny tai lähinnä viha syttyny niitä kohtaan, ja siinä samas on usko Jumalaan kärsiny. En usko ihmisen todellakaa olevan Jumalan luomistöistä mahtavin.. tää taas aiheuttaa ongelman, etten saa enää voimaa uskostakaa.
Tietty olis vaan helpottavaa jättää kaikki taakseen, mut etkö sit mitenkää jaksa uskoa parempaan huomiseen?
En ole tässä nyt viime aikoina mitään kirjotella, joten nyt taas vähän jotain. Tuli vaan mieleen että kaikki mitä vaan voin sanoa on turhaa ja jo sanottua, mutta toisaalta olisi vielä niin paljon sanottavaa. Tommonen ihme aforismi... No kuitenkin, tunnen olevani niin lopussa että voin jo tuntea kuoleman läsnäolon. Aijemmin aloin tuntea kun elämä alkoi hiipua pois sisältäni. Ja ei vittu tätä elämän vääryyttä! Kaikki kusipäät ne vaan jatkaa elämäänsä vaikka niillä ei edes ole ole oikeutta kävellä maan kamaralla! Ja sitten nämä sorretut, poljetut ja unohdetut tosi-ihmiset kaatuvat ja ne lakaistaan pois unholaan! Vihaan itsekkäitä ali-ihmisiä, jotka kuvittelevat olevansa muita parempia. Masennus voi siis olla sosiaalinen ilmiö; ilman tälläisia itsekkäitä ali-ihmisraasupaskoja kukaan tervejärkinen ei koskaan masentuisi tai näkisi maailmaansa mustana kuin pohjaton kaivo.
Ois tässä vielä viimeinen oljenkorsi käytössä ja jos se menee pieleen niin sitten ei kannata enää jatkaa tätä taistelua, eli se on menoa sitten melko nopeasti ja pysyvästi. HAHAA, jo oli aikakin! Ai niin perkele, katsotaan nyt tuo vielä ensin. (EI SIITÄKÄÄN KUITENKAAN MITÄÄN TULE VITTU!)
Mitäs on mielessä?
No rakkaus tietty. :) Katotaan ihan huvikseen sopiiko tähän mustaan, vihan täyttämään, sadistiseen sydämeen yhtään vilpitöntä ja pyytteetöntä rakkautta. ;)