Noin otsikoi To 28.6,2012 Hesari toimittajana Jarkko Hakala.
Oheisena kirjoitus kokonaisuudessaan:
-ENSIN kokoon asiantuntijaryhmä ja kaikki mahdollinen tieto, sitten koerakennetaan.
Siinä lyhyesti tutkimuskeskus VTT:n vastaus Helsingin kaupungin kysymykseen, kuinka voisi auttaa niitä home- ja kemikaaliyliherkkiä, joilla on ollut vakavien oireidensa vuoksi suuria vaikeuksia asua sisätiloissa.
HS kertoi kuun alaussa (5.6.) helsinkiläisistä, jotka asuvat homeyliherkkyyden takia teltoissa Rastilan leirintäalueella.
ASIANTUNTIJOIDEN kokoamien tieteellisen tiedon ja kokemusten perusteella muodostettaisiin ohjeet, kuinka talot tulisi rakentaa tai remontoida, jotta yliherkkyydestä kärsivat eivät saisi oireita.
Myöhemmin hanke laajenisi koko maahan. Kustannuksiin osallistuisi muitakin kuntia, valtio sekä muita valtakunnallisia tahoja.
Työryhmään on tulossa asiantuntijoita Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta, Rakennustietosäätiöstä, järjestöistä ja VTT:stä. Ohjausryhmän muodostaisivat viranomaiset.
HELSINGIN sosiaali- ja rakennusvirasto ovat järjestämässä teltoissa asuville helsinkiläisille kesäksi tilapäistä leirintäpaikkaa kaupungin mailta.
Hankkeen eteneminen on kaupungin käsissä. Se jatkaa asian käsittelyä elokuussa.
"Tälllöin katsotaan millainen hanke tästä saadaan aikaan ennen kaikkea ministeriöiden kanssa", kertoo kaupunginsihteeri Anja Vallittu.
Koerakentamisen ohjeiden teon on arvioitu kestävän puoli vuotta, jos tai kun esitetyt toimet saavat hyväksynnän.
Alustavasti ensi vaiheen maksaja olisi Helsingin kaupunki.
Syksyyn mennessä selvinnee, paljonko valtio osallistuu kustannuksiin.
Oheisena kirjoitus kokonaisuudessaan:
-ENSIN kokoon asiantuntijaryhmä ja kaikki mahdollinen tieto, sitten koerakennetaan.
Siinä lyhyesti tutkimuskeskus VTT:n vastaus Helsingin kaupungin kysymykseen, kuinka voisi auttaa niitä home- ja kemikaaliyliherkkiä, joilla on ollut vakavien oireidensa vuoksi suuria vaikeuksia asua sisätiloissa.
HS kertoi kuun alaussa (5.6.) helsinkiläisistä, jotka asuvat homeyliherkkyyden takia teltoissa Rastilan leirintäalueella.
ASIANTUNTIJOIDEN kokoamien tieteellisen tiedon ja kokemusten perusteella muodostettaisiin ohjeet, kuinka talot tulisi rakentaa tai remontoida, jotta yliherkkyydestä kärsivat eivät saisi oireita.
Myöhemmin hanke laajenisi koko maahan. Kustannuksiin osallistuisi muitakin kuntia, valtio sekä muita valtakunnallisia tahoja.
Työryhmään on tulossa asiantuntijoita Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta, Rakennustietosäätiöstä, järjestöistä ja VTT:stä. Ohjausryhmän muodostaisivat viranomaiset.
HELSINGIN sosiaali- ja rakennusvirasto ovat järjestämässä teltoissa asuville helsinkiläisille kesäksi tilapäistä leirintäpaikkaa kaupungin mailta.
Hankkeen eteneminen on kaupungin käsissä. Se jatkaa asian käsittelyä elokuussa.
"Tälllöin katsotaan millainen hanke tästä saadaan aikaan ennen kaikkea ministeriöiden kanssa", kertoo kaupunginsihteeri Anja Vallittu.
Koerakentamisen ohjeiden teon on arvioitu kestävän puoli vuotta, jos tai kun esitetyt toimet saavat hyväksynnän.
Alustavasti ensi vaiheen maksaja olisi Helsingin kaupunki.
Syksyyn mennessä selvinnee, paljonko valtio osallistuu kustannuksiin.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Kun Hesarin artikkelissa puhutaan VAIN maamme rakennusten sisäilman hengittämisen aihauttamista home- ja kemikaaliYLIHERKISTÄ, niin josko sinä VERTTI-EETU tällä Homesairaudet-palstalla esiintyvänä kosteusvaurioVUOKRAKODISSSASI lyhytaikaisen altistuksesi johdosta mainitsemaasi sisäilman "TOKSISEEN MYRKYLLISYYTEEN" sairastuneena, kantaisit kortesi kekoon vaikkapa THL:n tai VTT:n tutkijoille, koska ko. laitosten sisäilmatutkimusproffat näyttävät keskittyvän vain home- tai kemikaaliYLIHERKKYYS-ongelmaratkaisuun.
Myrkkyongelmista he eivät mainitse mitään.
Kun tällä palstalla kirjoittavien MIKROBIMYRKKYsairastuneiden mukaan mikrobimyrkkyjä ei saa poistetuksi millään keinoin heidän elimistöstään, niin jospa sinä vertti-eetu kantaisit nyt uuden tutkinnan alkaessa kortesi kekoon VTT:lle sekä THL-lääketiedeproffille, josko ne olettamanne mikrobimyrkyt saataisiin elimistöstänne poistetuksi tai neutralisoiduksi.
Kooklaa (Ympäristöyliherkät). Sieltä saat lisää tietoa vaivoihisi. Niihin konttorisi rakennuksen itse itsensä tuottamien myrkkyjen sairastuttamaan roppaasi tulleihin. Sisuksiisi iskeytyneitä ja pesiytyviä katalia tuhoojia jotka ei meinaa pois sieltä lähteä edes lumellisena aikana saati nyt kun kesä on kauneimmillaan.
Ja varmaan muutenkii on hyvä sun tutkia näitä kosteusvaurioasioita vähän laajemminkin. Homeallergisia on kuulemma erittäin vähän.
Ympäristöyliherkällä tarkoitetaan varmaan mm. sitä kun kosteusvauriorakennuksen kastuneet ja homehtuneet rakennusmateriaalit tuottavat asunnossa kemiallisia myrkyllisiä kaasuja ja höyryjä. "Monikemikaaliyliherkkyys" voisi tulla vaikka tuosta. Se mikä osuus homeella on en tunne. Homejuustosta tykkään ja punaviinistä.
parvekkeella ulkona on hyvä olla kun asunnon sisäilmastossa leijuu Chaetomium (kooklaa tuokin Chaetomium) joka on lääkärinkin mielestä "paha".
meinaan vaan , että ääntä lähtee varmaan koko katsomon voimin.
Hyvät on fiilikset vaikka sairaana konserttiin koska liput tuli hankittua jo osittain terveellä kaudella. Poskiontelot ja muuta pientä tulehdusta nytkin päällä ja aamuisin niistäessä verta ja yskimällä veriviiruista limaa joskus mutta onneksi harvemmin.
Pakko jaksaa lähteä kuuntelemaan huippumusaa. Karistaa "ympäristömyrkyt" harteilta ja painua sekaan nauttimaan elämästä.
Homesairaan ja "ympäristöyliherkän" on hyvä kuitenkin yrittää elää "normaalia" elämää. Näihän se oli sanonut joku maamme korkeassa virassa oleva vastuuhenkilökin. Jotain siitä, että on hyvä opetella elämään tän ongelman kanssa. No on siinä tekemistä kenelle vaan, sen kyllä tietää jokainen kenen ropassa nämä immuunipuolustuksen "murtajat" työtään tekevät. tekevät sitä hautaan saakka koska mitään lääkettä ei ole olemassa homesairaille eikä ehkä tule edes meille "ympäristöyliherkille" jos nuo herkkien ennusteet vähänkään paikkansa pitävät.
Gooklaa Bruce Springsteen.
Twist & Shout from Isle of Wight.
Kyllä lähtee. Hyvää kannattaa odottaa. Stadionilla tavataa. Huippujuttu.
Niin ja kun noihin asuntojen kastuneiden ja homehtuneiden myrkyllisten monikemikaalikaasujen ja höyryjen sekaan sitten ruiskutetaan ja "savusumutetaan" vaarallisia definfiointiaineita ja tehdään ilmaisia tai kovahintaisia otsonointeja vielä, niin kysympä vaan kenenkä irtaimisto ja elimistö siitä kaikesta myrkystä vaurioitta selviää. Miettikääpä tarkemmin. Ihmiskokeillako ne selvitetään kuinka vaarallisiam "cocktaileja" asuntoihin järjestetään ja kuka niitä oikein valvoo. Ja kuka aiheutuneista vaurioista oiken vastaa.
"""Voidaanko homevaurio korjata kemiallisesti ilman rakenteiden avausta?
Mikään viranomaisohje ei suosittele kosteusvauriomikrobien kasvustojen jättämistä paikoilleen. Vesihöyryn ja erilaisten kemikaalien ruiskuttaminen rakenteisiin ei ole ratkaisu homeaongelmaan vaan rakenteet tulisi aina avata ja poistaa mikrobeilla saastunut materiaali. Kasvustojen kemiallinen käsittely voi johtaa entistä vakavampiin terveysongelmiin. Myöskään pelkkä kuivaus tai kuumennus ei ole homekorjaus. Kuivat ja kuolleetkin itiöt ovat terveydelle haitallisia. Huolellisen korjauksen jälkeen on vielä huolehdittava jälkisiivouksesta, jossa pinnoille laskeutunut pöly poistetaan mekaanisesti""".
http://indooraid.com/?page_id=86
Kannattaa lukea ja miettiä miten asiat oikein on maassamme.
"vertti-eetu 6.7.2012 00:25
Hyvät on fiilikset vaikka sairaana konserttiin koska liput tuli hankittua jo osittain terveellä kaudella. Poskiontelot ja muuta pientä tulehdusta nytkin päällä ja aamuisin niistäessä verta ja yskimällä veriviiruista limaa joskus mutta onneksi harvemmin."
Toivon, että pystyt nauttimaan konsertista tulehdusoireiluistasi huolimatta.
Sinuna kuitenkin hakeutuisin lääkäriin päälläolevia tulehduksia.
Toivon myös, että löytäisit kodin itsellesi ja perheellesi, jossa on puhdas sisäilma.
"Homesairaan ja "ympäristöyliherkän" on hyvä kuitenkin yrittää elää "normaalia" elämää. Näihän se oli sanonut joku maamme korkeassa virassa oleva vastuuhenkilökin. Jotain siitä, että on hyvä opetella elämään tän ongelman kanssa. No on siinä tekemistä kenelle vaan, sen kyllä tietää jokainen kenen ropassa nämä immuunipuolustuksen "murtajat" työtään tekevät. tekevät sitä hautaan saakka koska MITÄÄN LÄÄKETTÄ EI OLE OLEMASSA HOMESAIRAALLE ...."
Homesairauksiahan hoidetaan antibiootein, antihistamiinein, astmalääkkein, kortisonitabuin, -voitein ja -tipoin, homesairauksiin liittyvää reumaoireilua tulehduskipulääkkein ja särkylääkkein ja ihottumia kortisonivoiten.
Lääkekirjo homesairauksiin on siis valtava.
Homeyliherkkänä minullakin on ollut astmapiippu vakiovarusteen jo toistakymmentä vuotta ja Atrovent nasal-resepti keuhkolääkäriltäni nuhan päälletuloa varten talviaikaan seuraavaa lämmityskautta varten on olemassa, kun talvisin kooninen nuha yllättää homeisten puuklapien takia.
"eikä ehkä tule edes meille "ympäristöyliherkille" jos nuo herkkien ennusteet vähänkään paikkansa pitävät."
Ympäristöyliherkillä, eli tuoksu-, monikemikaali- ja sähköyliherkillä normaali elämä voi rajoittua todella pahoin.
kerran eräs tuoksuyliherkkä esiintyi TV:ssä. Hän ei ollut pystynyt menemään ostoksille vuosikausiin kaupoissa esiintyvien pesuaine- ja kemikaalituotteiden hajupäästöjen takia.
Kun hän sai käyttöönsä raitisilmakypärän (nähtävästi ei mikrobisuodattimin, vaan kaasusuodattimilla varustettu), niin kaupassakäyminenkin onnistui oireilematta, josta apuvälineestä hän oli todella iloinen.
Hommepakolaiset ry:n jäsenistö kärsii monikemikaaliyliherkkyydesta, jonka takia he eivät pysty asumaan ei vanhoissa eikä uusissakaan HOMEVAPAISSA rakennuksissa rakennusmateriaalleista peräisin olevien kemikaalipäästöjen takia.
Sähköyliherkätkään eivät pysty elämään normaalia elämää, koska he eivät voi käyttää kännykkää, tietokonetta ja pahimmillaan he eivät voi asua/käydä edes sähköllä varustetuissa rakennuksissa eivätkä oleilla linkkimastojen lähellä.
Moni heistähän joutuu oleilemaan sähköttömässä piharakennuksessa tai jopa kesämökeillä ympäri vuoden kaukana kaikista sähkölaitteista.
Kun SOTERKO:laiset NYT pähkäilevät niin haju-, monikemikaali-, kuin sähköyliherkkienkin taustoja, niin he eivät näytä olevan tietävinään sitä, että monen ym. yliherkkyyksien, ja myös muiden yliherkkyyksien taustalla on ollut ensin joku krooninen homesairaus.
STUK
Lääkäreille tarvitaan osaamista ympäristöyliherkkien kohtaamiseen
13.6.2012
Ympäristöyliherkkyydet ovat lisääntyneet merkittävästi. Ympäristöyliherkkyyksiä ovat esimerkiksi tuoksuherkkyys, monikemikaalioireyhtymä sekä sähköherkkyys. Ympäristöyliherkkyyden syistä ja hoidosta ei ole selkeää tutkimusnäyttöä, joten myös ohjeistus yliherkkien auttamiseksi puuttuu.
Koettu ympäristöyliherkkyys koskee nykyään yhä useampaa, mutta oireille ei ole Maailman terveysjärjestö WHO:n tautiluokituksen mukaista diagnoosiluokitusta. Ympäristöyliherkkien määrää on vaikea arvioida, koska ilmiötä ei tunneta hyvin. Myös oireiden kirjo on suuri, ja monet oireista ovat varsin tavallisia, kuten yskä, uupumus, päänsärky ja vatsakipu. Lääkärit ovat usein neuvottomia kohdatessaan potilaan, jonka oireille ei löydy selkeää ja hoidettavaa syytä.
Lääkäreille ja muille terveydenhuollon asiantuntijoille tarvitaankin ohjeistusta ja koulutusta ympäristöyliherkän tutkimisesta ja hoidosta sekä siitä, mitkä taudit ja oireyhtymät on hyvä ottaa huomioon.
Ympäristöyliherkkyyksien syntymekanismeista sekä ehkäisy- ja hoitokeinoista tarvitaan lisätietoa, jotta oireista kärsiviä voitaisiin tukea ja hoitaa riittävästi. Ohjeistuksen kehittäminen ja käytäntöön saaminen edellyttää useiden eri tahojen yhteistyötä. SOTERKO-yhteenliittymän Riskienhallinnalla terveyttä ja hyvinvointia -ohjelman tavoitteena on parantaa väestön terveyttä lisäämällä tietoa erilaisista työ- ja elinympäristöihin liittyvistä riskeistä. Ympäristöyliherkkyydet on nostettu yhdeksi selvityksen kohteeksi ja riskiviestinnän teemaksi.
”Ympäristöyliherkkyyksille ei yksilötasolla löydetä yleensä lopullista oireiden aiheuttajaa. Liian usein oireilu on ihmiselle niin haittaavaa, että arjesta selviytyminen vaikeutuu. Tämä heijastuu monella työ- ja toimintakyvyn menettämisenä. Osa ei pysty jatkamaan edes välttämättömiä arjen askareita. Ihmisten auttaminen sekä työ- ja toimintakyvystä huolehtiminen on välttämätöntä. SOTERKO haluaa osaltaan olla mukana tässä selviytymisen tukemisessa”, sanoo Työterveyslaitoksen pääjohtaja Harri Vainio.
SOTERKO on sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä, jossa yhteistyökumppaneina ovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos ja Säteilyturvakeskus. Yhteenliittymän toimintaohjelmiin voivat osallistua muutkin laitokset.
Haastattelut ympäristöyliherkkyyksistä
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Pekka Puskan, Työterveyslaitoksen pääjohtaja Harri Vainion sekä Säteilyturvakeskuksen pääjohtaja Tero Varjorannan haastattelut löytyvät SOTERKOn sivuilta.
Lisätietoja
Pääjohtaja Harri Vainio, Työterveyslaitos, puh. 030 474 2340, [email protected]
Teemajohtaja Kari Reijula, Työterveyslaitos, puh. 030 474 2932, 040 550 2050, [email protected]
Tiimipäällikkö Markku Sainio, Työterveyslaitos, puh. 030 474 2606, 040 569 3186, [email protected]
Tutkimusprofessori Eeva Salminen, Säteilyturvakeskus, puh. 09 759 88 474, [email protected]
Tutkimusprofessori Juha Pekkanen (tavoitettavissa 19.6.), Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, puh. 029 524 6368, [email protected]
Tutkimusprofessori Marjukka Mäkelä (tavoitettavissa 18.6.), Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, puh. 029 524 7290, [email protected]
Lisätietoa SOTERKOsta
Kun jollekin palstalaiselle näyttää olevan hakusessa mitä sana ympäristöyliherkkyys pitää sisällään, niin ylläolevan artikkelin mukaan SOTERKOlaiset tarkoittavat ympäristöyliherkkyydellä seuraavia yliherkkyyksia: tuoksuherkkyys, monikemikaalioireyhtymä sekä sähköherkkyys.
Ym. ympäristöyliherkkyydet eivät siis aiheuta lääketieteen tuntemia allergisia tulehdussairauksia vaan pysyttelevät oireiluasteella.
Home- , ruoka-, eläinepiteeli-, siitepöly-, lääkekemikaaliyliherkkyys muut kemikaaliyliherkkyydet jne. eivät kuulu ympäristöyliherkkyyksiin, koska niiden aiheuttamat tulehdussairaudet ovat olleet lääketieteen tiedossa jo vuosikymmeniä immunologisine mekanismeineen aina kudosvaurioita myöten.
"Ympäristöyliherkkyyksille ei yksilötasolla löydetä yleensä lopullista oireiden aiheuttajaa".
Ei varmaan jos ei älytä sitä edes vaatia sairastuneiden puolelta.
Tuohan kertoo vaan siitä, että tutkijoissa ei ole riittävää asiantuntemusta eikä ammattitaitoa aiheesta kosteusvauriorakennuksen myrkyllinen sisäilma ja sen aiheuttajat. Pitäisi varmaankin kutsua porukkaan joku poutpek naapurist joka ymmärtää enemp ympäristömyrkkyjen saastuttamasta imastosta ja varsinkin myrkyllisestä sisäilmastosta, kastuneiden, homehtuneiden ja myrkyllisten rakennusmateriaalikaasupäästöjen seassa pörräävien ongelmista.
"hei hometta 7.7.2012 17:23
"Ympäristöyliherkkyyksille ei yksilötasolla löydetä yleensä lopullista oireiden aiheuttajaa".
Ei varmaan jos ei älytä sitä edes vaatia sairastuneiden puolelta."
Kysymys on siis Homepakolaiset ryn:n jäsenistöstä.
Kun he, kertomansa mukaan eivät pysty asumaan maahamme vuosikymmenten aikana rakennetuissa minkäänlaisissa asunnoissa, olkootpa ne rakennettu puusta, kivestä tai betonista ja olkootpa ne minkä ikäisia tahansa, niin HE ITSE OLETTAVAT rakennusmateriaaleista lähtöisin olevien kemikaalien aiheuttavan heidän oireensa, jotka oireet ilmenevät jo tunnin vuokra-asuntonäytön aikana.
Kun sisäilmaproffien mukaan uudisrakennuksen rakennusmateriaaleista peräisin olevat kemikaalipäästöt ovat hävinneet sisäilmasta jo puolen vuoden kuluttua, niin puoli vuotta ja sitä vanhempien rakennusten sisäilmassa ei sisäilmaproffien mukaan ole rakennusmateriaaleista lähtöisin olevia kemikaalipäästöjä lainkaan.
"Tuohan kertoo vaan siitä, että tutkijoissa ei ole riittävää asiantuntemusta eikä ammattitaitoa aiheesta kosteusvauriorakennuksen myrkyllinen sisäilma ja sen aiheuttajat."
Rautalangasta sinulle vertti-eetu jälleen kerran vääntäen.
Homepakolaiset ry:n jäsenistön OMAILMOITUKSEN mukaan, koska he eivät pysty asumaan missään rakennuksissa ei Suomessa eikä Italiassa, vaan ainoastaan teltoissa ympäri vuoden, kysymys on nimenomaan KUIVISTA rakennusmateriaaleista lähtöisin olevista kemikaalipäästöistä.
Nyt maamme huippusisäilmatutkimusproffista koostuva joukko yrittää suunnitella ja KOErakennuttaa rakennuksia, joissa Homepakolaiset ry:n muutama satapäinen jäsenistö pystyisi asumaan.
"kysymys on nimenomaan KUIVISTA rakennusmateriaaleista lähtöisin olevista kemikaalipäästöistä".
Home on vaarallisinta ehkä kuivana. Samoin sienet ja ne varsinkin "rakennuksen itse itsensä tuottamat myrkylliset päästöt".
Onko kysymyksessä suomessa sekä italiassakin huippuhome- kosteusvauriokuivaajien jälkeisestä tilanteesta. Niiden "kuivan kuivaajien kuivaamasta rakennusmateriaalista.
Kaikki kuivuu aikanaan ilman kusetustakin kunhan on kärsivällisyyttä.
Sadesäällä teltoissakin on kosteusprosentti yli 90.
Meillä oli Ontelolaatas Chaetomium ja oli kuiva 15 halkasijalla oleva vanha kosteusvaurio. Kuivausfirman kaveri sanoi "Emme ole sisäilmafirma vaan kosteus- ja kuivausfirma". Laittoivat maalia ja rapinkia Chaetomiumpaskan päälle. Olikohan oikea porukka tuota ontelolaattaa korjaamassa. Sanoi kaveri, että "Betonissa ei ole kasvustoa". Ai eikö!
Lääkäri snoi Chaetomiumista, että "PAHA". Mitä siihen herkkä lisäät maallikkomyrkkysaarnaajana.
Nyt on parasta jo vihdoinkin jättää ne homenaukumiset pois ja alkaa oireileen reilusti vaan myrkyllisistä rakennnusmateriaalien kemikaalikaasuista ja höyryistä.
"Uudet oireet tulihei 6.7.2012 18:18
Nyt on parasta jo vihdoinkin jättää ne homenaukumiset pois ja alkaa oireileen reilusti vaan myrkyllisistä rakennnusmateriaalien kemikaalikaasuista ja höyryistä."
Vai pomottaa palstan vaki"myrkkynaukuja" vertti-eetu nyt oireilemaan reilusti myrkyllisistä RAKENNUSMATERIAALIEN kemikaalikaasuista ja höyryistä".
Tällä Homesairauspalstalla on vuosien saatossa jos jonniinlaisia "myrkkynaukujia" riittänyt pääharrastuksena homesairaiden pomottelu.
Ex-palstan vakikirjoittaja Nisuiisu oli varma, luettuaan vuonna 2006 M S-S:sän kirjoittaman kirjan: "Myrkylliset mikrobit sisätiloissa", julkaisuvuosi 1999, että kosteusvauriorakennuksissa parin bakteerin tuottamat myrkyt: valinomysiini ja kereulidi, aiheuttamiensa myrkkyalveoliittien ja immuunikatojen saurauksena, ovat tappaneet ja tulevat tappamaan yli 2 miljoonaa suomalaista.
Ennen lukemistaan hän esiintyi tällä palstalla Af-allergikkona.
Toinen "myrkkynaukuja" pappa-smurffi, on tällä palstalla jatkumona todennut kosteusvauriohomeiden tuottamien myrkkyjen tappavan limakalvoita maitohappobaktereita, josta maitohappobakteereiden puutoksesta johtuvien oireiden ja sairauksien hän kertoo häviävän syomällä hänen omatutkimiaan maitohappobakteereita.
Ja kolmas "myrkkynaukuja" vertti-eetu ei oikein näytä tietävän muuta kuin, että hänet sairastutti vuokrakodista löytyneen Chaetomium-homelajin tuottama myrkky, josta myrkkypitoisuudesta per ilmakuutio tai rakennusmateriaalinäytegramma, hänellä ei kuitenkaan ole esittää sisäilmatutkimusfirman tuloksia sen paremmin kuin ko. homelajin tuottamien myrkkyjen aiheuttamista lääkärin toteamista sairauksistakaan.
Viimeisin ja yksi niistä erittäin harvinaisista "homeallergisista" kitisijöistä Homeherkkä omien sanojensa mukaa sairastui konttuurillaan lopullisesti ilmastointilaitteen kovista kierroksista "sukat pyörivät" jaloissa. Sen lisäksi "viisaat " menivät tukkimaan niitä sisääntulevan ilman räppänöitä ja kasvusto ilmastointikanaviin oli taattu. Oliko se suurin syy ottaa loparit kun omatunto alkoi soimaamaan niistä tekemistä virheistä vai se kun työnjohtaja uhkaili lopputilillä jos jauhaa paskaa homeesta.
Ottakaa huomioon rakennuksen myrkylliset rakennusmateriaalikaasut ja höyryt.
Se on tulevaisuudessa kova juttu. Tietää totuus siitä mikä oikein sairastuttaa huippuosaajat ovat tukemassa köyhiäkin näköjään tässä asiassa. Ei muuta kuin "hiljaa" homeista kuten tähänkin asti.
""" vertti-eetu ei oikein näytä tietävän muuta kuin""",
Enhän mä mitään tiedäkään mutta Mirja Salkinoja-Salonen ja Risto Salin tietää ja sehän mulle riittääkin. Se mitä "homeallergiggo" Homeherkkä# tänne kirjoittaa ja kitisee onkin sitten jo oma hommansa ja sitähän ei passaa tosissaan ottaa edes toisten muutamien homeallergisten.
Näin pyyhkii höyli:
"""Homeherkkä6.1.2007 09:31
Ja ärsyynnyn....
Hakeuduin marraskuussa 2000 paikallisen keskussairaalan keuhkolääkärin vastaanotolle.
Kerroin hänelle, että olen homeallergikko, johon hän totesi, että homeallergia on todella harvinainen. Väittämällään hän tarkoitti juuri tuota reaktiotyyppiä I.
Homeallergikko olen ja nähtävästi pysynkin.
Moniallergikkokin olen ja nähtävästi pysynkin.
Kun saan viivästyneen reaktion antigeeneistä/allergeeneistä, niin reaktiotyyppiin I en ole koskaan kuulunut.
Ja kun en itse ole kuulunut ja tunnen paljon muitakin homeallergikkoja, jotka eivät tuohon tyyppiin kuulu, niin siksi ärsyynnyt tuonkaltaisista tutkimuksista.
Pidän niitä verovarojen tuhlauksena""".
Siitä vaan pysy jos siltä tuntuu.... sehän on sun tautisi älä sitä toisille tuputa.
Mutta ole hissukseen homeista varsinkin niistä "luonnonhomeista" näin kesähelteillä joku voi vielä ottaa juttusi tosissaan ja lukkiutua sisälle ja panna ovet ja ikkunat umpeen jääden ympäristömyrkkyjen sekaan miettimään maaliman kurjuutta..
Asiantuntija täs vääntää:
""""Homeherkkä7.3.2006 09:16
Onneksi
minunkaan ei tarvitse miettiä v. 2020 onko kemikaalivirasto onnistunut tehtävässään vai ei.
Huomiotani kiinnitti seuraava maininta: "Ihmisten altistumisesta kemikaaleille kotona, työssä ja harrastuksissa OLISI SAATAVA LISÄÄ TIETOA."
Joku aika sitten telkusta tuli ohjelma kemikaaleista. Siinä sanottiin, että kaikkialla maailmassa tutkijat löytävät huolestuttavia merkkejä niin joista, järvistä kuin meristäkin. Eli ne ovat kaikenlaisten kemikaalien saastuttamia ja tuo saastuminen aiheuttaa niissä eläville lajeille sairauksia ja jopa hävittää lajeja sukupuuttoon.
Esim. St Lawrencen (Kanada) merensuojelualueen
maitovalaissa esiintyy runsaasti syöpää ja niissä on niin paljon kemikaaleja, että ruhon voi luokitella ongelmajätteeksi.
Tutkijat totesivat rikkaruohomyrkyissä olevan atrasiinin miljoonasosan (vesi, juomavesi) aiheuttavan sammakoiden lajikuolemia kuin myös eräässä maaseutukaupungissa miesten siemennesteen heikkolaatuisuutta, jota heikkolaatuisuutta kolmessa muussa kaupungissa ei esiintynyt.
Tätä selitettiin sillä, että immuunijärjestelmä ei tunnista noin pieniä pitoisuuksia.
Saamme kemikaaleja niin syötynä, juotuna kuin hengitettynäkin kaiken aikaa kaikkialta.
Noita kemikaaleja on myös vaatteissa, puhdistusaineissa, kauneudenhoitotuotteissa jne., eli saamme niitä myös ihon kautta.
Ja jotkut näistä kemikaaleista jäävät elimistöön loppuiäksi.
No Jesajahan sanoi n. 2500 vuotta sitten, että maa saastuu asukkaittensa alla ja maan asukkaat syystänsä kärsivät.
Näytämme elävän tuossa ajassa.
Kemikaaliteollisuus tuottaa synteettisiä kemikaaleja markkinoille kaiken aikaa.
On turha edes kuvitella, että kemikaalivirasto pysyy niidenkään terveysvaikutusten suhteen edes ajan tasalla puhumattakaan jo tuotetuista kemikaaleista.
Alkaessaan toimintaansa kemikaaliviraston tulisi hankkia aluksi kaikki se pohjatieto mitä on saatavissa esim. Kanadasta ja USA:sta ja jatkaa siitä.
Voihan tutkimuksen aloittaa alustakin. Työllistetäänhän siten tutkijoita ja poltetaan verovaroja, Ja kemianteollisuudessa olevat tutkijat ja kemianteollisuus senkun myöhäilevät partaansa"""".
Kotona,koulussa ja kirkossa.
"CHAETOMIUM Voi allergisoida. Yleisemmin haittavaikutukset välittyvät toksisen vaikutuksen kautta. Tuottaa ainakin chaetoglobosiini-nimistä toksiinia. Suomessa Chaetomiumia on löydetty monista kohteista, joissa on ollut tavallista enemmän autoimmuunisairauksia, kuten nivelreumaa".
"Toksiini=myrkky".
"Myrkky ja kemikali 9.7.2012 20:50
Asiantuntija täs vääntää:
""""Homeherkkä7.3.2006 09:16
Onneksi
minunkaan ei tarvitse miettiä v. 2020 onko kemikaalivirasto onnistunut tehtävässään vai ei.
Huomiotani kiinnitti seuraava maininta: "Ihmisten altistumisesta kemikaaleille kotona, työssä ja harrastuksissa OLISI SAATAVA LISÄÄ TIETOA."/"
Kun kemianteollisuuden kehittämiä erilaisia kemikaaleja oli tutkijoiden tiedossa jo noin 100 000 ja ko. teollisuus valmistaa niitä kaiken aikaa lisää, niin EU-maiden tutkijat halusivat saada niiden ympäristö- ja terveysvaikutuksista lisätietoa ja siksi EU päätti perustaa kemikaaliviraston, joka virasto perustettiin Helsinkiin vuonna 2006.
Kuten allaolevasta linkistä näkyy, niin virasto aloitti toimintansa kesäkuussa 2007:
valtioneuvosto.fi/eu/teemoja/kemikaalivirasto/fi.jsp
Se kuinka suurena pitoisuutena kemikaali on myrkyllinen ihmiselle painokiloa kohti, tutkitaan rottakokein.
Kun tietty pitoisuus tappaa rotista puolet tutkijat olettavat, että sadasosalla tuosta määrästä (ei tapa yhtään rottaa) ei ole ihmiselle eikä muillekaan eläville olennoille minkäänlaista terveyshaittaa.
Kuitenkin jo vuosikymmeniä lääketiedeproffien tiedossa on ollut, että altistuminen kemian- , kosmetiikka-, lääke-, rakennus- ja ruokateollisuuden valmistamille tuotteille voi MYÖS allergisoitua (= yliherkistyä) niin tuotteita valmistavat työntekijät kuin myös käyttäjät.
Kun Homepakolaiset ry:n jäsenet ovat oman ilmoituksensa mukaan MONIKEMIKAALI YLIHERKKIÄ ainoastaan maamme ja muidenkin maiden rakennuksissa vuosikymmeniä käytetyille ei-kosteusvaurioituneille RAKENNUSMATERIAALIkemikaalipäästöille, ja kun maamme sisäilmatutkimusHUIPPUosaajaPROFFISTA kokoonpantu SOTERKO-ryhmän koostuu jälleen kerran THL-, TTL- proffajoukosta lisättynä Säteilyturvakeskusproffalla, niin SORERKO:laisten olisi pitänyt kutsua joukkoon tummaan myös rakennusmateriaalikemikaalipäästöistä perillä oleva EU-kemikaalitutkimusproffa
Paha tämä on 9.7.2012 22:45
Kotona,koulussa ja kirkossa.
"CHAETOMIUM Voi allergisoida. Yleisemmin haittavaikutukset välittyvät toksisen vaikutuksen kautta. Tuottaa ainakin chaetoglobosiini-nimistä toksiinia. Suomessa Chaetomiumia on löydetty monista kohteista, joissa on ollut tavallista enemmän autoimmuunisairauksia, kuten nivelreumaa".
"Toksiini=myrkky".
Kirjoituksesi LUO MIELIKUVAN ilman lähdetietoa, että Chaetomium homesuvun geenien tuottama chaetoglobosiini olisi syypää kosteusvauriorakennuksissa ilmenevään autoimmuunisairauteen kuten esim. nivelreuma.
Vastaväittäjänäsi voi käyttää professori Tuula Putuksen kirjoittamaa kirjaa "Home ja terveys".
Ko. kirjan sivulla 32 todetaan näin:
Chaetomiumin aineenvaihduntatuotteet aiheuttivat koe-elimillä käytetyille kananpoikasille hengitystie-epiteelin värekarvaliikkeen lamaantumisen 1-3 vuorokaudessa (Pieckova 2003).
Myös M S-S on hehkutellut kirjoituksissaan tiettyjen bakteerimyrkkyjen aiheuttavan keuhkojen limakalvojen värekarvojen toimintahäiriöitä ja jopa tappavan niitä.
Kuitenkin mitä kosteusvauriorakennusaltistuksesta sairaistuneiden vuosikymmeniä jatkuneihin tutkimustuloksiin tulee, niin heidän keuhkoputkitähystyksissään/.-koepaloissa ei ole todettu minkäänlaisia puutteita keuhkoputkien limakalvojen värekarvojen toiminnassa.
Suomalaisessa tutkimuksessa homevauriokoulun opettajilla, joilla oli ollut paljon POSKIONTELOTULEHDUKSIA, oli runsaammin altistumista osoittavia CHAETOMIUM- IgG-LUOKAN VASTA-AINEITA kuin vertailuryhmän opettajilla (Palovirta ym. 2004). Lisäksi Chaetomiumille altistuneilla IgG-VASTA-AINEPOSITIIVISILLA työntekijöillä on todettu tavallista runsaammin nivelreumaa ja muita autoimmuunisairauksia (Myllykangas-Luosu-järvi ym. 2002, Luosujärvi ym. 2003).
Lääketiede on tiennyt jo vuosikymmeniä neljästä eri allergiatyypistä nimenomaan Immunokompleksivälitteisen immuunijärjestelmän (allergiatyyppi III) kehittävän yliherkistyttyään jollekin allergeenille sitä kohtaan IgG-vasta-ainetta.
Tiennyt myös ko. immunologisen perustyypin aiheuttamien ALLERGISTEN SAIRAUKSIEN immunologiset mekanismit aina kudosvaurioita myöten kuin myös tiettyjen autoimmuunisairauksien (mm nivelreuma) välisten syy-yhteyksien immunologiset mekanismit.
Vain vertti-eetu ei näytä tietävän IgG-vasta-ainetyypiALLERGIOISTA yhtään mitään.
"Kirjoituksesi LUO MIELIKUVAN ilman lähdetietoa".
Tässä sulle Homeherkkä# lähdetietoa:
Lainaus alkaa:
Chaetomium.
Hyvin märässä viihtyvä sekundaari ja tertiaarivaiheen kosteusvauriomikrobi, kuuluu ns. indikaattorimikrobeihin. Voi allergisoida. Yleisemmin haittavaikutukset välittyvät toksisen vaikutuksen kautta. Tuottaa ainakin chaetoglobosiini-nimistä toksiinia. Suomessa Chaetomiumia on löydetty monista kohteista, joissa on ollut tavallista enemmän autoimmuunisairauksia, kuten nivelreumaa.
LAINAUS LOPPU.
http://indooraid.com/?page_id=27#Chaetomium
Mitä Homeherkkä sanot kenenkähän kotisivulta tuo lähde oikein on.
Tuosta jutustahan tulee MIELIKUVA, että "YLESIMMIN HAITTAVAIKUTUKSET VÄLITTYVÄT TOKSISEN VAIKUTUKSEN KAUTTA". Mitähän Homeherkkä tuo oikein tarkoittaa. Toksiini=myrkky.
Tarkoittaakohan tuo sitä, että YLEISIMMIN HAITTAVAIKUTUKSET VÄLITTYVÄT "MYRKYLLISEN" VAIKUTUKSEN KAUTTA.
Tietäähän tuo Tuula Putus asioista. SIKSI HÄN ONKIN NIIN HYVÄ JA RAKASTETTU meidän "homesairaiden" keskuudessa. Meitä on montaa eri lajia ja yksi laji tekee vasta tuloaan "Ymäristöyliherkät" tulevaisuuden kosteusvauriorakennuksen myrkkyihin sairastuneet ja tautiset.
Oletkohan Homeherkkä# tipahtamassa kyydistä pahemman kerran allergiatulvaasi. "Allergiatulva" on sitä sun lääketietettä sen saa varmaan kun katto vuotaa kunnolla ja ei ehdi niitä "peuvateja" tarpeeksi alle kantaa edes syksyisin.
Olisit sanonu sille paskamaiselle työnjohtajallesi, että kanna ite vatisi. Turhaa silloin itseäs tressasit vatien kaa siellä konttorillasi koska loparit kuitenkin otit.
Tuo vielä:
Lainaus alkaa:
"Miksi kaikkialla pitää olla muovia, vaikka emme tiedä, miten niissä olevat kemikaalit vaikuttavat terveyteen." lääkäri Tuula Putus.
Lainaus LOPPU. Viisaan naisen puhetta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Myrkyllisyys
mikään lappilainen ku tollasta valkolaisten juttua uskot.
luulet sä että kaksi valkolaista muka tietää koko jutun juuret häh?
usko mun puolest vaikka millasia tieteenvääntäjiä.
voi poika polosta jos juosta jollittaa noiden jälessä kuin kilipukki.
et sä jo rupea tajuamaan ettei tässä tohinassa ole muusta kyse kuin tavallisten talliaisten jähäyttämisestä ja eiks sulla raksuta nupissa ettei tollanen hetkisen tieto ole mikkään totuus koko jutusta. sehän onkin vain yhden viiraamisen tulos.
juokse ja nälvistele toisten kohtaloille vaan. sillä vaan paljastat millanen pikkusielu oot.
kuule kyllä sun pitäs tietää noista homeista vähä enemmä jos muka oot olevinnais joku lappilainen.
täällä ei porukka ruppee kuuntelemaa tollasta jorinaa ja valkolasten valkokalusten nuolemista.
saagaa se olla pitää. älä enää rupee vääntämää itestäs lappilaista.
Kaverilla oli Norvajärvellä kesämökki voimalinjan alla. Valitti vitusti oireita ja sairasteli jatkuvasti.
Möi sitten mökkinsä ja voi nyt hyvin. Oli YMPÄRISTÖYLIHERKKÄ ei homeallergikko vaikka sitäkin siis HOMETTA siinä kesäasunnossa oli pilvin pimein.
http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=11969/type=1
Mithän murhetta thuo oikhein onh. Saimhaan saaristomurhetta vhai ethelä-karjalhaa. Saaga on myös naisen nimi kyllä, ootko nainen (etsä oo) hih.
"Lähdettä sulle H-h# 10.7.2012 14:19
"Kirjoituksesi LUO MIELIKUVAN ilman lähdetietoa".
Tässä sulle Homeherkkä# lähdetietoa:
Lainaus alkaa:
Chaetomium.
Hyvin märässä viihtyvä sekundaari ja tertiaarivaiheen kosteusvauriomikrobi, kuuluu ns. indikaattorimikrobeihin. Voi allergisoida. Yleisemmin haittavaikutukset välittyvät toksisen vaikutuksen kautta. Tuottaa ainakin chaetoglobosiini-nimistä toksiinia. Suomessa Chaetomiumia on löydetty monista kohteista, joissa on ollut tavallista enemmän autoimmuunisairauksia, kuten nivelreumaa.
LAINAUS LOPPU.
http://indooraid.com/?page_id=27#Chaetomium
Mitä Homeherkkä sanot kenenkähän kotisivulta tuo lähde oikein on."
Ai mitäpä sanon?
LÄÄKETIEDEFAAKTAA ei ole olemassa siitä, että kosteusvauriorakennuksissa esiintyvien mikrobisukujen geenien tuottamat toksiinit esiintyisivät sisäilmassa niin suurina pitoisuuksina, että ne pystyisivät aiheuttamaan minkäänlaisia ko. toksiineista johtuvia lääkärin toteamia sairauksia.
Eli lääketieteellinen lähdetieto puuttuu Putuksen kotisivuilta siitä, että Chaetomium-homesuvun geenien tuottama chaetoglobosiini aiheuttaisi kosteusvauriorakennuksissa nivelreumaa.
Putuksen kirjoittamassa kirjassa "Home ja terveys" Chaetomium-homeista on tarkka selvitys lähdetietoineen.
"""""Tässä sulle Homeherkkä# lähdetietoa:
Lainaus alkaa:
Chaetomium.
Hyvin märässä viihtyvä sekundaari ja tertiaarivaiheen kosteusvauriomikrobi, kuuluu ns. indikaattorimikrobeihin. Voi allergisoida. Yleisemmin haittavaikutukset välittyvät toksisen vaikutuksen kautta. Tuottaa ainakin chaetoglobosiini-nimistä toksiinia. Suomessa Chaetomiumia on löydetty monista kohteista, joissa on ollut tavallista enemmän autoimmuunisairauksia, kuten nivelreumaa.
LAINAUS LOPPU.
http://indooraid.com/?page_id=27#Chaetomium
Mullehan Homeherkkä# riittää tuo. Toksiini=myrkky. Toimin sen mukaan kosteusvauriorakennuksissa jos oireta sisällä, ulkona ei.
En jää odottelemaan enkä kaivelemaan lääketieteellisiä lähdetietoja enkä muutakaan höpöjuttujasi.
YLEISIMMIN HAITTAVAIKUTUKSET VÄLITTYVÄT "MYRKYLLISEN" VAIKUTUKSEN KAUTTA.
Viitearvoja ym. paskaa en jää laskemaan vaan ulos heti jos sisällä myrkkyjä jotka aiheuttaa oireita ja sairasteluja. Maalaisjärjellä on vaan toimittava. Ei ole mun vika jos päättäjät ja vastuunkantajat ei tunnusta tosiasioita. Miksi eivät Tutki oikeita asioita eikä myönnä niitä edes. Tietävät aivan varmasti mitä on kysymys ja mistä "kiikastaa".
Lisäksi sisäilmaan tuodut myrkyt,palonestoaineet muiden myrkkyjen lisäksi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Palonsuoja-aine
Homekemikaalit! Homeenestoaineet rakennusmateriaaleissa sekä homeentappoaineet penetroxit germasertit ja mcf. Kyllä saadaan terveetkin sekaisin kun järjestetään sisäilmaan kunnon cocktailit. Bisnes on raakaa leikkiä.
Otsonattorit ja mitä kaikkea mistä kukaan ei ota mitään vastuuta jos huonosti käy.
Ajatukset pois homheista ja allergioista ja ala "elää".
Gooklaahan (The Roots join Bruce and E Street Band at Roskilde).