"Aja hiljaa. - On hyvä muistaa että tiellä oleva työmaa on myös työpaikka. Jokaisella työntekijällä on oikeus päästä sieltä työpäivän päätteeksi terveenä kotiin."
Ihan asiaa, mutta kun aattelee niitäkin ketkä ajaa siellä työkseen työmaan ajoja
niin ei nekään kaikki edes piittaa rajoituksista ja muusta.
Esimerkiksi tossa kehä II:lla ei jäänyt montaa senttiä väliä kun jokin
maansiirtoauto tuli yhtään kattomatta liittymään jostain työmaalta.
väistin ja tilaa jäi joitain senttejä eli olisi tullut kolari muuten.
Sekä kun ajavat itsekkin aikamoisia ylinopeuksia.
Tulen julkaisemaan muutaman videon tietyömaan kohdilla ylinopeuksien
ajamisesta tässä lähiaikoina youtubeen.

Vastaukset 10
Vanhimmat
miten sulla on aikaa kuvata ajaessa?
jos joku muu rikkoo sääntöjä, niin sinäkin voit rikkoa?
Aikaa, laitan kännykän telineeseen kuvaamaan, ei tartte ajaa kuin
kerran kehä II:lla niin materiaalia on.
Haista vittu ja aja ens kerran alle!
Painu pummi helvettiin.
Hullut tyypit leikkaa yöllä raivaussahalla nurmikoita motarin kaistojen keskinurmikoilla ja kaikki oli ihan mustissa vaatteissa, yksi seisoi pimeässä vasemman puoleisella kaistalla! Ei mitään heijastinliivejä ollut päällä. Joku pieni vilkkuvalo tuikutti jonkun kolmion päällä, mutta muuten ei olisi voinut tietää että siellä motarilla on jalkamiehiä kaistalla! Varmaan oli virolaisia tai muuta ulkomaan väkeä koska työturvallisuudesta ei ollut tietoakaan. Suomalainen ei menisi sinne pimeänä heilumaan kun korkeintaan kännissä kuselle.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012070315793179_uu.shtml
"liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta tutkivat tapausta "
Minun mielestäni kyseessä on työtapaturma jossa kaksi työtä tekevää joutuivat onnettomuuteen, kuorma-autoilija peruuttii liikenteenohjaajana toimineen päälle.
Vaan koska kyseessä on tietyömaa niin liikenneonnettomuushan se ensisijaisesti on oltava.
Pahoitteluni omaisille, oli lautakunta mikä tahansa niin silti traaginen onnettomuus kyseeessä kun nuori mies menettää henkensä työpaikallaan.
Tarkoittaako sinun mielestäsi sana nuorukainen miestä?? Useinhan nuo on naisiakin. Tosin naisen logiikalla tuolla ymmärtäisi katsoa myös taakseen. Putkiaivot miehet ei osaa. Ne ohjaa liikennettä eikä välitä mitä takana tapahtuu.
"Pirkanmaalainen mies"
Nyt tulee ahdasta työmaalle kun sukulaiset ja ystävät alkaa tuomaan kynttilämerta siihen työmaalle. Pitääkö asfaltointikin keskeyttää pariksi viikoksi?