Onko kukaan kuullut sanontaa: Love has nothing to do with it?

Pelurit ehkä, mutta mistä sitä tietää mitä rakkaus on? Ehkä kysymys koskee enemmän sitä.

MIten onkaan nykyisin, onko rakkaus kokenut inflaation parisuhteiden perustana? Jotenkin tuntuu, että ihmiset solmivat suhteita aika heppoisin perustein. Ei siinä taida aina rakkaudesta olla kysymys. Monilla on seksisuhde vuosikausia. Kun lukee miesten mielipiteitä naisista esim. täällä suomi24ssa, niin tuntuu, että miehille riittää, kun saa seksiä silloin tällöin. Siis alan epäillä, tuntevatko miehet useinkaan rakkautta naisiaan kohtaan vai vain jonkinlaista himoa? Miten on?

Niinpä niin...niinpä niin.... Halaus tähän ja silityskin....noin.....

Kuule se elämä jatkuu ja sinäkin .... ja sinä tapaat vielä ihmisiä joiden kanssa tiedät mitä onni on :)

Joskus joilakin ihmisllä on vaon liian paljon ennakkoluuloja, jotka voivat estää hyvän ihmissuhteen alun.....

Anna sinä anteeksi heille ja katso maailmaa avoimin mielin :)

ap kirjoitti:

Niinpä niin...niinpä niin.... Halaus tähän ja silityskin....noin.....

Kuule se elämä jatkuu ja sinäkin .... ja sinä tapaat vielä ihmisiä joiden kanssa tiedät mitä onni on :)

Joskus joilakin ihmisllä on vaon liian paljon ennakkoluuloja, jotka voivat estää hyvän ihmissuhteen alun.....

Anna sinä anteeksi heille ja katso maailmaa avoimin mielin :)

Ei tuossa ollut ennakkoluuloista kyse, vaan siitä, että mies olikin klassinen kukasta kukkaan lentelijä ja minä todella hyväuskoinen. Kuulemma rakastikin minua omalla tavallaan.

Joskus rakkauskin kuolee itsestään. Silloin ei seksikään tunnu miltään. Asiat eivät ole mustavalkoisia.

Matters?.. kirjoitti:

Joskus rakkauskin kuolee itsestään. Silloin ei seksikään tunnu miltään. Asiat eivät ole mustavalkoisia.

Rakastuminen kestää noin 1,5-2 vuotta ja voi muuttua siitä rakkaudeksi, mutta ei aina. Huuma ei kestä. Sen on tarkoitus pysyä niin kauan yllä, että jälkeläinen saadaan aikaiseksi. Ja jos huumassa kiirehtii naimisiin, niin suomujen tipahtaminen silmiltä voi olla melkoinen yllätys kun vierellä onkin melkein liki tuntematon ihminen.

Ja mitä aloittajan kysymykseen tulee, niin kyllähän ihmiset seurustelevat ja menevät naimisiin vain joko välttyäkseen olemasta yksin tai perustaakseen perheen sopivan kumppanin kanssa. Tai saavuttaakseen tietyn elintason. Ei siihen tarvita rakkautta. On helpompaa perustaa perhe kuin löytää rakkautta.

love is rare kirjoitti:

Rakastuminen kestää noin 1,5-2 vuotta ja voi muuttua siitä rakkaudeksi, mutta ei aina. Huuma ei kestä. Sen on tarkoitus pysyä niin kauan yllä, että jälkeläinen saadaan aikaiseksi. Ja jos huumassa kiirehtii naimisiin, niin suomujen tipahtaminen silmiltä voi olla melkoinen yllätys kun vierellä onkin melkein liki tuntematon ihminen.

Ja mitä aloittajan kysymykseen tulee, niin kyllähän ihmiset seurustelevat ja menevät naimisiin vain joko välttyäkseen olemasta yksin tai perustaakseen perheen sopivan kumppanin kanssa. Tai saavuttaakseen tietyn elintason. Ei siihen tarvita rakkautta. On helpompaa perustaa perhe kuin löytää rakkautta.

Ikävä kyllä totta, joudutaan tyytymään johonkuhun jonka kanssa olla kunhan vain on joku vain koska ei löydä/saa oikeaa rakkautta.

love is rare kirjoitti:

Rakastuminen kestää noin 1,5-2 vuotta ja voi muuttua siitä rakkaudeksi, mutta ei aina. Huuma ei kestä. Sen on tarkoitus pysyä niin kauan yllä, että jälkeläinen saadaan aikaiseksi. Ja jos huumassa kiirehtii naimisiin, niin suomujen tipahtaminen silmiltä voi olla melkoinen yllätys kun vierellä onkin melkein liki tuntematon ihminen.

Ja mitä aloittajan kysymykseen tulee, niin kyllähän ihmiset seurustelevat ja menevät naimisiin vain joko välttyäkseen olemasta yksin tai perustaakseen perheen sopivan kumppanin kanssa. Tai saavuttaakseen tietyn elintason. Ei siihen tarvita rakkautta. On helpompaa perustaa perhe kuin löytää rakkautta.

Jep, kyllä ne tunteet haalenee, mutta suhde voi olla ihan hyvä, ainakin ystävyystasolla ja onhan sekin jotakin. Hyvin sanottu, kyse on mun mielestä myös siitä, että haluaako olla yksin vai yhdessä. Mutta sitten kun on lapsia, kysymys ei olekaan enää yksinkertainen.

Kun katsoo ympärilleen, niin valitettavan harvoin näkee vanhoja pariskuntia, jotka rakastaisi syvästi toisiaan. Tai sitten toinen rakastaa ja toinen lepää siinä rakkaudessa. Onko syynä sitten se, että intohimo on raskas kannettavaksi, vai eikö se vain voi toteutua elämässä muuten kuin jatkuvasti kumppania vaihtamalla (no ei kai?) Vai eikö ihmiset itserakkaudessaan uskalla kohdata sitä todellista rakastettua, jonka askelta ne palvoisivat? Ja onko mukavuudenhalussakaan mitään pahaa?

Ehkä intohimonkin voisi sitoa johonkin muuhun, vaikkapa postimerkkeilyyn, ja unohtaa vaikeat ihmissuhdeasiat :-)

it IS rare kirjoitti:

Ikävä kyllä totta, joudutaan tyytymään johonkuhun jonka kanssa olla kunhan vain on joku vain koska ei löydä/saa oikeaa rakkautta.

Kyllä. Ja tälläinen sopivaksi todettu kumppanikin voi olla minän jatke kuten lapsikin. Sitä muokataan mieleiseksi, odotetaan kuuta taivaalta, asetetaan vaatimuksia, eikä rakasteta sellaisena kuin tämä on: itsenäisenä ihmisenä. Nähdään vain se elämä, joka odotetaan tämän toisen sinulle antavan, kuten lapset, omakotitalo, kaksi autoa, lomat Thaimaaseen, täydellinen sisustus, kesämökki, rahaa, hyvä työura...

Päälle vielä lisäksi lähipiirin asettama paine ja jatkuvat kysymykset siitä, ettei miksi ole ketään, milloin mennään naimisiin, perustetaan perhe. Elämä on monelle liian ahdas muotti, jota yritetään sovittaa ylle, jotta oltaisiin muiden silmissä hyväksyttävä ja yksinäisyyttä kavahdetaan kuin ruttoa. Yksinäinen ihminenhän on jotenkin epäonnistunut: joko hän ei ole kelvannut kellekään, niin että hänessä on siis jotain vikaa tai hän ei ole onnistunut löytämään ketään, mikä puolestaan on vain sääliteltävää ja surullista.

Itse sanoisin, ettei mikään ole niin hirveää kuin tuntea olonsa yksinäiseksi toisen seurassa. Rakkaus on sen antidootti.