Olen 17 lukiota käyvä tyttö, ja yksin. Nautin yksinäisyydestä, mutta en päivätolkulla. Minulla on tuttavia ja kavereita, mutta ei ystäviä. Minulla on ollut unelmia, mutta ne ovat haihtumassa. Minulla on pieniä haaveita tulevaisuuden suhteen.
En ole hiljainen hissukka, vaan uskallan sanoa mielipiteeni ääneen. Odotin unelmalukiooni pääsyä paljon, mutta kun se tapahtui niin olin todella pelokas. Piilotin ensimmäisenä vuotenani pelkoni järjettömään asenteeseen, puhuin täräkällä äänellä ja en ollut oma itseni. Minulla on todella sekavat ajatukset ensimmäisestä lukiovuodestani. Monet luokaltamme saivat ystäviä, itse olen vähän niinkun kaikkien kaveri mutten missään mukana, en tiedä muiden asioista. Olen varjo.
Olen miettinyt pitkään miksi olen yksin. Tiedän ihmisiä, jotka ovat ärsyttäviä ja hekään eivät näytä olevan yhtä yksin kuin minä.
Ajattelin ensin, että olenko narsisti mutta luin jostain että narsisti ei huomaa itsessään mitään vikaa. Minä huomaan. Luulen että olen itsekeskeinen ja itseäni täynnä, tai itseeni jotenkin kääntynyt. Ajattelen muille puhuessani aina mitä muut mahtavat ajatella minusta.
En oikein tiedä miten pakahduttaa tälläinen itsensä ajattelu, enkä siitä mieluusti lähimmäisilleni puhu, koska se ei kuulosta normaalilta.
En ole hiljainen hissukka, vaan uskallan sanoa mielipiteeni ääneen. Odotin unelmalukiooni pääsyä paljon, mutta kun se tapahtui niin olin todella pelokas. Piilotin ensimmäisenä vuotenani pelkoni järjettömään asenteeseen, puhuin täräkällä äänellä ja en ollut oma itseni. Minulla on todella sekavat ajatukset ensimmäisestä lukiovuodestani. Monet luokaltamme saivat ystäviä, itse olen vähän niinkun kaikkien kaveri mutten missään mukana, en tiedä muiden asioista. Olen varjo.
Olen miettinyt pitkään miksi olen yksin. Tiedän ihmisiä, jotka ovat ärsyttäviä ja hekään eivät näytä olevan yhtä yksin kuin minä.
Ajattelin ensin, että olenko narsisti mutta luin jostain että narsisti ei huomaa itsessään mitään vikaa. Minä huomaan. Luulen että olen itsekeskeinen ja itseäni täynnä, tai itseeni jotenkin kääntynyt. Ajattelen muille puhuessani aina mitä muut mahtavat ajatella minusta.
En oikein tiedä miten pakahduttaa tälläinen itsensä ajattelu, enkä siitä mieluusti lähimmäisilleni puhu, koska se ei kuulosta normaalilta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Voihan. Taisi tulla väärälle palstalle tämä, pahoittelen...