Heinäluoma aamu-tv:ssä : Maailmantaloutta uhkaa LAMA

Koromankanavan (mtv3) aamu-tv:ssä 3.7. kokoomuksen Eeron Heinäluoma kertoi, että maailmantaloutta uhkaa vähintään taantuma ellei jopa LAMA. Väitteissään Heinäluoma viittasi eilen "julkistettuihin" mutta "puolueettomissa ja riippumattomissa" medioissa lähinnä vakan alle painettuihin tietoihin, joiden mukaan sekä USA:n että Kiinan teollisuustuotantoluvut ovat lähteneet uudelleen laskuun. Syitä ei tarkemmin ruodittu koromankanvalla mutta ruoditaampa hieman tässä, jotta osaat paremmin varautua tulevaisuuteen.

Maailmantalous on yksi yhtienen ja valtava VELKAPOMMI. Siinä se.
www.usdebtclock.org
www.velkakello.fi
eurovelat

Korot lainoissa ovar nollilla jo USA:ssa ja "teollisuustiikerissä" Japanissa. Näissä vekapommimaissa ohjauskorkoja ei voida nostaa yli nollan, sillä (liitto-)valtion - niin "kapitalistimaissa kuin ollaankin - velkamällit lähtisivät vielä kovempaan kasvuun, kuin mitä ne nyt ovat. Jostain kumman syystä usan, japanin, suomen ja saksan jatkuvasti talousvajeista käytetään nimitystä "hyvin hoidetut taloudet" vaikka niiden velkavastuut kasvavat koko ajan. Käynnissä on tosiasiallisesti nk Zimbabwen malli. Jotta nämä "hyvät" taloudet eivät kaatuisi, niitä on ruokittu setelirahoituksella, jonka lopputulema näyttää olevan sama kuin itse zimbabwessa.

Erityisesti USA:n jättikonkurssin jälkeen liittovaltiota ryhdyttiin aggressiivisesti setelirahoittamaan triljoonaluokan painatuksilla. Näin saatiin konkurssi hetkeksi pysähtymään mutta nyt kolme vuotta myöhemmin lasku on alkanut uudelleen. Voi olla, että eteläeuroopan maissa taloustilanne sittenkin on USA:takin huonompi. On vaikea saada objektiivista tietoa, koska niin paljon, korostan, niin paljon on kapitalistien toimesta VALEHTELUA ilmassa.
Joukkoon valehtelijoihin on nyt liittynyt (jo tuttujen "demarien", noiden MUSTIEN PORVAREIDEN) lisäksi "vasurit" vai olikose jalkapallo juuttunut kurkuun, sillä "vasurilla", kun on niin vaitonainen, oikeistohallituksessa istuessaan.
21216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Se vanha katkera tuhnuhan se siellä taas.

Huolehdi omasta hyvinvoinnista, on neuvoni.

Äänestä
  • On siinä tuossa USA:n velkaantuneisuudessa kyllä perää. Se on nyt alkanut olla iso ongelma USA:ssa, kun sekä yksityinen että julkinen puoli on siellä niin massiivisesti velkaantunut. Tällaisessa tilanteessa on vaikea enää laskukautta valtionkaan torjua painamalla kehiin uutta velkarahaa. Julkista talouttahan on jo niin pitkään jenkeissä rahoitettu paljolti uudella velkarahalla eikä siis varsinaisesti setelejä painamalla. Tästä velkarahasta kun vielä korkoakin maksetaan niin sen järjestelmän kautta alkaa olla vaikea saada enää uutta nettorahaa kehiin, kun itse velan määrä on kasvanut niin massiiviseksi, paitsi tietysti jollain nollakorolla se onnistuu vaikka loputtomiinkin.

    Äänestä

Olisiko sittenkin kannattanut ostaa se asunto silloin kymmenen vuotta sitten? Olisi asuntolaina lyhentynyt aika rutkasti ja asunnon arvokin noussut tässä vuosien varrella. Entä kannattaisikohan se päätös tehdä nyt ja ostaa se asunto? No, kymmenen vuoden kuluttua sen sitten tietää....

;-)

Äänestä
  • Haans. on Otto-Wille -fani

    http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=793322

    soon kohta siis suomen vuoro, viimeistään siinä vaiheessa, kun kusettajat eivät tartte enään suomen takauksia. Eurojallittajat tarvitsevat suomen allekirjoituksen vielä yhteen Euro-PETOKSEEN: koko alkuperäinen eu-sopimus on mitätöity ja korvattu uudella sopimuksella ilman kansanäänestystä kako-kepuli-"demareiden" toimesta. Sen henki on: sinä maksat kaiken.

    Sen "kahvipaketti" -ostoksesikin. Sviddu, se oli virhetikki, tiedät sen nyt jo itsekkin.

    Äänestä

Heinäluoma on aikaa jäljessä aika reipaasti,väitää näin?Heinäluoma: Seilaamme kartoittamattomilla vesillä.

Emme me enään seilaan olemme törmänneet jo ja kannella musiikki jatkuu vaan.

Äänestä
  • Tänä aamuna myyjälle tuli nyrtsi ilme ja myymättä jää,nyt oli jo toinen välittäjä välittämässä kun keskustelin itse myyjän kanssa.-40% hupinani tarjosin, ei mene vaikka palvelut on aivan vieressä akkitehdin suunittelema talo 160m2.

    Porvoossa käy kauppa ok talojen kauppa hyvin nihkeesti,vanhakaupunki on niin huonokuntoista aluetta ettei niitä ole kenenkään järkeä ostaa,tunne ostolla ne ostetaan.Ja maksetaan kuplaa.Kävin muuten Remua moikkaamassa voi sitä tavaran määrää.

    Äänestä

  • Luki. kirjoitti:

    Tänä aamuna myyjälle tuli nyrtsi ilme ja myymättä jää,nyt oli jo toinen välittäjä välittämässä kun keskustelin itse myyjän kanssa.-40% hupinani tarjosin, ei mene vaikka palvelut on aivan vieressä akkitehdin suunittelema talo 160m2.

    "Tänä aamuna myyjälle tuli nyrtsi ilme ja...."

    Kuinka varhain aamusta siellä oikein ollaan asuntokaupoilla? Eiväthän pankitkaan ole vielä auki, kiinteistövälittjätkin hörppivät vasta aamukahvejaan? Ja jo kymmenen jälkeen olet palannut kauppareissuiltasi ja tänne raportoit?

    Äänestä

  • paskaa jauhat? kirjoitti:

    Unohdin mainita en ole asuntokaupoilla vakavissani,etkö tiedä että tiedän koko suomen alueen ok-talojen tilanteen kehä 3 jälkeen,vaikeeta niin vaikeeta myynti,tökkii tökkii.

    Eilen kävin vielä hangon suunnalla ,pari vuorokautta meni hämeenlinassa.

    Tiedän koko suomen alueen missä mennään,inariin ja kittilään asti sieläkin olin kaksi viikkoa .

    Yksikään välittäjä ei suomesta tiedä myynti kokonaisuutta vain oman alueensa.

    Äänestä

  • Luki. kirjoitti:

    Tänä aamuna myyjälle tuli nyrtsi ilme ja myymättä jää,nyt oli jo toinen välittäjä välittämässä kun keskustelin itse myyjän kanssa.-40% hupinani tarjosin, ei mene vaikka palvelut on aivan vieressä akkitehdin suunittelema talo 160m2.

    Porvoossa käy kauppa ok talojen kauppa hyvin nihkeesti,vanhakaupunki on niin huonokuntoista aluetta ettei niitä ole kenenkään järkeä ostaa,tunne ostolla ne ostetaan.Ja maksetaan kuplaa.Kävin muuten Remua moikkaamassa voi sitä tavaran määrää.

    Remuakin moikkasit?

    Kun tunnut kokoajan olevan liikekannalla ja ihan jokapuolella Suomea, niin laita joku reittiohje niin tulen lomalla moikkaamaan?

    Todennäköisesti olet jo niin legenda Suomessa että sopivat sponsorit hommaamalla (Suomen Pankki, kiinteistömaailma jne) voisit saada kasaan rahat joilla ostaa oma. Teema: -90% Tour

    Muita tulossa jututtamaan Lukia?

    Jos olet tänään vielä Porvoossa niin voin ajaa sinne klo 17 jälkeen, tarjoan pullakahvit ja kuplaleivoksen.

    Äänestä

  • Laupias. kirjoitti:

    Oli taas niin hyvä idea että ansaitsisi oman ketjun.

    Äänestä

  • Laupias. kirjoitti:

    Remuakin moikkasit?

    Kun tunnut kokoajan olevan liikekannalla ja ihan jokapuolella Suomea, niin laita joku reittiohje niin tulen lomalla moikkaamaan?

    Todennäköisesti olet jo niin legenda Suomessa että sopivat sponsorit hommaamalla (Suomen Pankki, kiinteistömaailma jne) voisit saada kasaan rahat joilla ostaa oma. Teema: -90% Tour

    Muita tulossa jututtamaan Lukia?

    Jos olet tänään vielä Porvoossa niin voin ajaa sinne klo 17 jälkeen, tarjoan pullakahvit ja kuplaleivoksen.

    Huh kun olikin kiireinen päivä,en ollut enään porvoossa tuolloin lähdin jo päivällä,nyt kaukana sieltä.

    Ei tässä mitään vaan tunnen paljon ihmisiä joka puolelta lappiamyöten.Remu kun on vähän tutunpi,samoten santeri jos muistat ohjelman mannet,tunnen kaikki heidät aika hyvin.

    Olen enemmän mustainen kuin moni mustalainen(.Joskus menen pitkin poikin.)

    Äänestä

Unohdin mainita myyjä on pienessä pississä,oli uskonut näitä ikivelkaisia ja ostanut toisen ok-talon ja nyt on tyhjillään toinen,kun kukaan ei osta enään näinä kriittisinä päivinä.

Äänestä
  • Olin puolikahdeksalta en siis katsokkaan kiinteistövälittäjien kuplia,vaan olen suoraan myyjän kanssa tekemisissä,tässäkin tapauksessa halu on kova myydä,välittäjä sivuutetaan kun sopparit loppuu.

    Olin jo vanhassa porvoon kaupungissa aamukahvilla 7 maita.

    Äänestä

  • Luki. kirjoitti:

    Olin puolikahdeksalta en siis katsokkaan kiinteistövälittäjien kuplia,vaan olen suoraan myyjän kanssa tekemisissä,tässäkin tapauksessa halu on kova myydä,välittäjä sivuutetaan kun sopparit loppuu.

    Olin jo vanhassa porvoon kaupungissa aamukahvilla 7 maita.

    Eilinen iltapäivä meni myöhään olin sipoossa ja hjalliksen rannalla kävin,paha tilanne ,jetro polkaisi pahan kerran p,askaan.Jos tiedät mitä tarkoitan,hän hankki sieltä huoneiston,voi voi voi voi.

    Äänestä

  • Luki. kirjoitti:

    Eilinen iltapäivä meni myöhään olin sipoossa ja hjalliksen rannalla kävin,paha tilanne ,jetro polkaisi pahan kerran p,askaan.Jos tiedät mitä tarkoitan,hän hankki sieltä huoneiston,voi voi voi voi.

    Välittäjänä toiminut seppänen lenti kuin leppäkeihäs.

    Äänestä

Mahdollisen jättimäisen inflaation tapahtuessa olisi parasta että olisi mahdollisimman vähän säästöjä, mahdollisimman paljon velkaa ja mahdollisimman paljon kiinteätä omaisuutta kuten asuntoja / taloja ja pörssiyhtiöiden osakkeita.

Saksassa 20-luvulla monet valuuttakeinottelijat ja pörssihait ostivatkin kokonaisia kortteleita muutamilla tuhansilla dollareilla kun dollarilla sai miljoona saksanmarkkaa ja ajelivat isoilla mustilla autoilla tai kuski ajoi ja omistaja istui takapenkillä sikaria poltellen.

Toki kansa ei tästä tykännyt ja toinen maailmansota oli lopulta tuloksena. Tietysti valuuttakeinottelu on hankalampaa jos koko maailma menee samaan lamaan ja kaikki painavat seteleitä mielettömiä määriä.

Kuitenlkin, vaikka raha menettäisikin arvonsa ja velat sulaisivat kaikki pois niin kiinteä omaisuus ja yhtiöt ja esim. jalometallit säilyisivät edelleen. Yhtiöiden osakkeiden nimellisarvot nousevat kuitenkin inflaation mukaan, kullan hinta nousee nimellisesti miljoonakertaiseksi, talon arvo nousee nimellisesti miljoonakertaiseksi ja miljoonan velka on reaalisesti euron velka sitten enää.

Ikävästi myäs palkalle käy niin että jos saa aamulla palkan nostettua tililtä niin sillä ei saa enää illalla puoliakaan siitä mitä aamulla olisi saanut. Näin Zimbabwessa kävi. Työttömyys nousee 98 prosenttiin ja kannattaa kasvattaa omat ruuat itse. OKT:ssa tuo onnistuukin, kerrostalossa kuolee mahdollisesti sitten nälkään.

Äänestä
  • Varmasti nflaation kiihtymistä on odotettavissa, kun taas näitä velka y.m. ongelmia hoidellaan. Ainoa asia mikä tuossa velassa askarrattaa on mahdollinen korkojen nousu inflaation kiihtyessä.
    Ei meille ainakaan deflaatiota tule muussa mielessä kuin mitä realitalouden taantuma voi tulla pitkäkestoinenkin, inflaatiota meillä kyllä tulee riittämään vaikka realitalous taantumaan ajautuisikin.
    Noin äkkiä ajatellen se tuntuisi nyt hyvältä idealta nokittaa inflaatiota vastaan niin suurella velalla mitä vaan irti saa. Se vaan että tämä mahdollinen korkojen nousu on tässä kinkkinen juttu. Samoin on löydettävä investointikohteet näille velkarahoille sellaiset joiden realiarvo kestää mahdollisesti pitkäkestoiseksi muodostuvan laskukaudenkin yli. Kyllä hyvillä sijaintipaikoilla olevat asunnot ovat aika hyviä investointeina tässä suhteessa, mutta ei suinkaan välttämättä mitkä asunnot hyvänsä. Jos ökyliasuntoja hyviltä paikoilta saa edullisesti, niin niille kyllä tulee kysyntää nousukauden koittaessa, jos tällainen nousukausi joskus koittaa. Samoin pienemmät kerrostaloasunnot kelpaavat nousukaudella kasvukeskuksissa, ja niistä saa silloin ihan hyvän hinnan tai vuokran.

    Äänestä

  • 77888999666222222222 kirjoitti:

    Varmasti nflaation kiihtymistä on odotettavissa, kun taas näitä velka y.m. ongelmia hoidellaan. Ainoa asia mikä tuossa velassa askarrattaa on mahdollinen korkojen nousu inflaation kiihtyessä.
    Ei meille ainakaan deflaatiota tule muussa mielessä kuin mitä realitalouden taantuma voi tulla pitkäkestoinenkin, inflaatiota meillä kyllä tulee riittämään vaikka realitalous taantumaan ajautuisikin.
    Noin äkkiä ajatellen se tuntuisi nyt hyvältä idealta nokittaa inflaatiota vastaan niin suurella velalla mitä vaan irti saa. Se vaan että tämä mahdollinen korkojen nousu on tässä kinkkinen juttu. Samoin on löydettävä investointikohteet näille velkarahoille sellaiset joiden realiarvo kestää mahdollisesti pitkäkestoiseksi muodostuvan laskukaudenkin yli. Kyllä hyvillä sijaintipaikoilla olevat asunnot ovat aika hyviä investointeina tässä suhteessa, mutta ei suinkaan välttämättä mitkä asunnot hyvänsä. Jos ökyliasuntoja hyviltä paikoilta saa edullisesti, niin niille kyllä tulee kysyntää nousukauden koittaessa, jos tällainen nousukausi joskus koittaa. Samoin pienemmät kerrostaloasunnot kelpaavat nousukaudella kasvukeskuksissa, ja niistä saa silloin ihan hyvän hinnan tai vuokran.

    >Varmasti nflaation kiihtymistä on odotettavissa, kun taas näitä velka y.m.
    > ongelmia hoidellaan. Ainoa asia mikä tuossa velassa askarrattaa on
    >mahdollinen korkojen nousu inflaation kiihtyessä.

    Kyllä tässä nyt tuhansia ja taas tuhansia kaikkein eniten askarruttaa, milloin lapikas lojahtaa. Inflaatio on silloin moninkertaisena murheena. Tämä on se katala yhdistelmä, mikä saa vasarat kuumina paukkumaan

    Äänestä

Lisää velkaa vaan niin korjautuu. Systeemi on itsestään säätyvä.

Äänestä
  • Uutta velkaa pitää kuitenkin kirjata enemmän kuin mitä jo olemassaolevasta velasta korkoa maksetaan jos mielii saada sitä kautta lisää nettorahaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Haans. kirjoitti:

Koromankanavan (mtv3) aamu-tv:ssä 3.7. kokoomuksen Eeron Heinäluoma kertoi, että maailmantaloutta uhkaa vähintään taantuma ellei jopa LAMA. Väitteissään Heinäluoma viittasi eilen "julkistettuihin" mutta "puolueettomissa ja riippumattomissa" medioissa lähinnä vakan alle painettuihin tietoihin, joiden mukaan sekä USA:n että Kiinan teollisuustuotantoluvut ovat lähteneet uudelleen laskuun. Syitä ei tarkemmin ruodittu koromankanvalla mutta ruoditaampa hieman tässä, jotta osaat paremmin varautua tulevaisuuteen.

Maailmantalous on yksi yhtienen ja valtava VELKAPOMMI. Siinä se.
www.usdebtclock.org
www.velkakello.fi
eurovelat

Korot lainoissa ovar nollilla jo USA:ssa ja "teollisuustiikerissä" Japanissa. Näissä vekapommimaissa ohjauskorkoja ei voida nostaa yli nollan, sillä (liitto-)valtion - niin "kapitalistimaissa kuin ollaankin - velkamällit lähtisivät vielä kovempaan kasvuun, kuin mitä ne nyt ovat. Jostain kumman syystä usan, japanin, suomen ja saksan jatkuvasti talousvajeista käytetään nimitystä "hyvin hoidetut taloudet" vaikka niiden velkavastuut kasvavat koko ajan. Käynnissä on tosiasiallisesti nk Zimbabwen malli. Jotta nämä "hyvät" taloudet eivät kaatuisi, niitä on ruokittu setelirahoituksella, jonka lopputulema näyttää olevan sama kuin itse zimbabwessa.

Erityisesti USA:n jättikonkurssin jälkeen liittovaltiota ryhdyttiin aggressiivisesti setelirahoittamaan triljoonaluokan painatuksilla. Näin saatiin konkurssi hetkeksi pysähtymään mutta nyt kolme vuotta myöhemmin lasku on alkanut uudelleen. Voi olla, että eteläeuroopan maissa taloustilanne sittenkin on USA:takin huonompi. On vaikea saada objektiivista tietoa, koska niin paljon, korostan, niin paljon on kapitalistien toimesta VALEHTELUA ilmassa.
Joukkoon valehtelijoihin on nyt liittynyt (jo tuttujen "demarien", noiden MUSTIEN PORVAREIDEN) lisäksi "vasurit" vai olikose jalkapallo juuttunut kurkuun, sillä "vasurilla", kun on niin vaitonainen, oikeistohallituksessa istuessaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu