Hei kaikki ahdistuneet!
Nyt kaipaisin vähän vertaisapua tilanteeseeni. En tiedä, onko ahdistus tarkalleen oikea osasto, mutta minä olen sairastunut kuluneen kevään aikana johonkin ihmeelliseen mielenterveysongelmamessakkaan, jossa saan ahdistuneisuuskohtauksia, ja niiden aikana teen ikäviä asioita, käytän lievää väkivaltaa, rikon tavaroita ja puhun läheisilleni todella ilkeitä asioita.
Kohtaukset menevät kuitenkin aikanaan ohi, ja mieltä vaivaavat asiat painuvat sen verran taustalle, että pystyn hallitsemaan taas tekemisiäni.
Osaisiko kukaan neuvoa toimivia vinkkejä oman olotilan hallintaan siten, etten tekisi noita ulkopuolelle asti näkyviä, läheisiä satuttavia asioita kohtausteni aikana?
Jos jollakulla on kokemuksia samantyyppisistä ongelmista, kuulen mielelläni kokemuksia, selviytymistarinoita tai miksei selviytymättömyystarinoitakin.
Olen miettinyt, että voisin koota itselleni jonkin selviytymispakkauksen, mutta en ole vielä keksinyt sinne toimivaa sisältöä. Mitkään tavarat eivät ole riittävän rakkaita minulle, kun kohtaus tulee. Silloin kaikki tuntuu ihan turhalta ja merkityksettömältä.
Olen vasta hoidon alussa ja kesällä saan tietenkin vain tosi vähäisiä käyntiaikoja psykiatrisella, joten olen vähän oman onneni nojassa, ellen sitten mene niin huonoon kuntoon, että joudun tai oikeammin pääsen osastolle. Melkein olisin valmis menemään sinne oma-aloitteisesti tältä istumalta, mutta paikkoja on rajoitetusti, joten viimeiseen astihan minut yritetään kotona pitää.
Mutta niitä kokemuksia, niitä lukisin mieluusti. Yleensäkin kaikenlaiset kommentit ovat ihan tervetulleita.
Nyt kaipaisin vähän vertaisapua tilanteeseeni. En tiedä, onko ahdistus tarkalleen oikea osasto, mutta minä olen sairastunut kuluneen kevään aikana johonkin ihmeelliseen mielenterveysongelmamessakkaan, jossa saan ahdistuneisuuskohtauksia, ja niiden aikana teen ikäviä asioita, käytän lievää väkivaltaa, rikon tavaroita ja puhun läheisilleni todella ilkeitä asioita.
Kohtaukset menevät kuitenkin aikanaan ohi, ja mieltä vaivaavat asiat painuvat sen verran taustalle, että pystyn hallitsemaan taas tekemisiäni.
Osaisiko kukaan neuvoa toimivia vinkkejä oman olotilan hallintaan siten, etten tekisi noita ulkopuolelle asti näkyviä, läheisiä satuttavia asioita kohtausteni aikana?
Jos jollakulla on kokemuksia samantyyppisistä ongelmista, kuulen mielelläni kokemuksia, selviytymistarinoita tai miksei selviytymättömyystarinoitakin.
Olen miettinyt, että voisin koota itselleni jonkin selviytymispakkauksen, mutta en ole vielä keksinyt sinne toimivaa sisältöä. Mitkään tavarat eivät ole riittävän rakkaita minulle, kun kohtaus tulee. Silloin kaikki tuntuu ihan turhalta ja merkityksettömältä.
Olen vasta hoidon alussa ja kesällä saan tietenkin vain tosi vähäisiä käyntiaikoja psykiatrisella, joten olen vähän oman onneni nojassa, ellen sitten mene niin huonoon kuntoon, että joudun tai oikeammin pääsen osastolle. Melkein olisin valmis menemään sinne oma-aloitteisesti tältä istumalta, mutta paikkoja on rajoitetusti, joten viimeiseen astihan minut yritetään kotona pitää.
Mutta niitä kokemuksia, niitä lukisin mieluusti. Yleensäkin kaikenlaiset kommentit ovat ihan tervetulleita.
Vastaukset 10
Vanhimmat
No ei kai haittaa jos merkityksettömiä tavaroita hajottaa. Siitä vain ja roskiin jos helpottaa. Rankka liikunta voisi olla hyvä keino purkaa energiaa. Kokeile. Sinä varmaan työstät paineita jotka tulevat kuin kimppuina alitajunnan syövereistä. Pääasia että et vanhingoita itseäsi, läheisiä ja luontokappaleita. Auttaisko kirjoittaminen ja puhumien niistä vaikeista asioista?
On aika yksilöllistä, mikä helpottaa oireita, joten yleispäteviä neuvoja ei voi antaa.
Itselläni saattaa autta se, että saan olla aivan yksin, ei mitään ääniä ympärillä, ei puheenpölinää eikä musiikinmölinää.
Toisaalta taas kiinni oleminen konkrettisissa tehtävissä saattaa helpottaa. Esimerkiksi säännöllinen päivätyö, ellei asiat ole niin vaikeita, että menee yli hilseen. Tai jokin harrastus, josta tykkää.
Puhumisen kanssa on vähän niin, että kannattaa miettiä, mimmoiselle ihmiselle puhuu. Jos se toinen ei reagoi, suuttumus siitä vain lisääntyy ja tekee mieli rikkoa vähän isompiakin esineitä.
Jos nuo mielenterveysmessakat ovat ilmestyneet sen jälkeen kun olet aloittanut lääkkeet, ne ovat syypää. Ratkaisun tähän varmaan osaat itsekin keksiä.
Minulla on ollut oireita pikkukakarasta saakka ja oireet eivät ole muuttuneet yhtikäs miksikään huolimatta lukuisista terapioista. Eivät parantuneet eivätkä pahentuneetkaan. Lääkkeet ovat tasanneet toisinaan pahimpia oireita.
En aio antaa elämän pyöriä lääkkeiden ympärillä, en myöskään sen ympärillä, että lopetan niiden käytön. Vissiin kymmeniä lääkkeitä aikanaan kokeiltiin, lopetin senkin rumban. Käytän niitä mitä käytän tekemättä siitä elämää suurempaa numeroa.
Jos parhaatkin terapeutit vain istuvat sormi perseiässä ihmettelemässä, että eivät osaa inua auttaa ja haluavat lopettaa hoitosuhteet, niin minkäs sille voi. En osaa suhtautua lääkkeisiin tai niiden läyttöön tai käyttämättömyydteen mitenkään tunnepohjaisesti. Jos on verenpainetauti, niin lääkkeitä otetaan. Jos on keuhkoputkentulehdus, niin lääkkeitä otetaan. Jos hyttynen pistää, sen pistoa lievennetään kortisonilla. Mutta ei tehdä siitä sen isompaa numeroa, siinä se.
viiltely.
ei, tämä ei ole trolli.
Kaikkea on aika pitkälti kokeiltu, liikuntaa harrastan säännöllisesti, ja se toki auttaa niin kauan kuin väsymystä kestää.
Töitäkin olen yrittänyt, mutta aina tulee niitä hetkiä, kun ahdistavat ajatukset painavat päälle.
Jotenkin pelkäsinkin, että vastaukset täältä ovat laihanlaisia. Ei minulla ole lääkitystä, mutta en suhtaudu sellaiseen mitenkään lähtökohtaisesti negatiivisesti, en ole siis erityisen epäluuloinen niiden suhteen. Itseni suhteen kylläkin.
Viiltelyä en halua kokeilla. Olkoon sitten niin, että en ole riittävän ahdistunut siihen. Tai olen kai, mutta ennemmin vaikka kuolen kuin viiltelen. Se on jotenkin ahdistava ajatus. Minulla on muut keinot itseni rankaisemiseen.
Tuo hiljaisuus voisi olla yksi keino, tosin sellaiset hiljaiset hetket kotona tuntuvat painostavilta. Yksi hyvä voisi olla pimeys.
Miksi itseään täytyy/haluaa rangaista?
No, kun tulee tehtyä kohtausten aikana pahaa muille, ei nyt fyysisesti oikeastaan ollenkaan, mutta henkisesti on lähipiirillä rankkaa.
Olen kuitenkin itseni kanssa aika voimaton tällä hetkellä, eli näitä vaan tulee. Tällä hetkellä ykkösprioriteettina on päästä sellaiselle etäisyydelle, etten satuttaisi.
Mulla on samanlaista, enkä kyllä itekään pärjää näiden kanssa kovin hyvin. Jos elämäntilanteeni olisi vähemmän kuormittava, en usko että näitä olisi tai ainakin olisivat selvästi lievempiä. Mitään muuta neuvoa en osaa antaa kuin että kannattaa miettiä mistä ahdistus tulee, millaiset asiat ahdistaa ja sitten kertoa niistä jollekin, tai jos ei ole ketään kenelle kertoa niin sitten paremman puutteessa vaikka kirjoittaa jonnekin keskustelupalstalle niistä...
yksi näkökulma. Onko koskaan epäilty adhd. hahmotushäiriötä, aspergernia tai jotain vastaavaa neurologista häiriötä (ei siis sairautta) koska nuo ovat alkaneet jo lapsena? Raegoit tuolla tavalla silloin kun eteen tulee asia, tehtävä, olosuhde tms. jota et pysy tai jaksa hallitsemaan, ymmärtämään tai se kuluttaa tavallista enemään energiaa.
Joskus neurologiset synnynnäiset häiriöt saattavat olla niiin lieviä, että ne eivät haittaa normaalia elämää, mutta ilmenevät yksittäisinä oireina.