Laaksovirta SYYTÖN

Muistanette, kuinka Keskustaa vainonnut pikkuinen karvakäppyrä-Korvola vainosi myöskin Laaksovirtaa. Hyökkäsi tämän työpaikalle syytöksineen ja sai aikaan sen, että Laaksovirta joutui eroamaan Destian toim. joht. virasta. Onneksi myös roskatoimittaja sai potkut ylestä.

Nyt sitten kaksi oikeusastetta on todennut Jukka Laaksovirran täysin syyttömäksi ja punikkisyyttäjä Tuire Tamminiemi on vihoissaan. Katsoo, että vain HÄN on oikeassa ja oikeusasteet väärässä. Mielitollisko on tietysti syyttäjän kanssa samaa mieltä.
4105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Luottamusaseman väärinkäyttöhän ei ole kuin joissain erittäin tärkeän yleisen edun tarpauksissa virallisen syytteen alainen rikos. Niinpä tämänkin rikosprosessin pani alulle Destian hallitus, joka siis pyysi poliisia tutkimaan asian ja vaati myöhemmin vahingonkorvausta sekä jäädytti Laaksovirran erorahan. Syyttäjä toimii tietysti esitutkinnassa saatujen tulosten pohjalta ja tuomioistun lopulta päättää sen, onko kysessä rikos ja riittävätkö näytöt. Syyttäjän mielestä Destian hallituksen jäsenten näkökannat asiassa olivat riittäviä, mutta oikeus ei niitä sellaisina pitänyt.

Kysehän on hyvin yksinkertaisesta asiasta, mutta ainahan näissä on tulkinnanvaraa. Kun siis maajussi-isäntä Kili-Kallen sontamullikka-pehtoori päättää omin päin ostaa kaveriltaan tuhansien kilojen lantasäkkejä, vaikka jostain muualta niitä olisi saanut halvemmalla, Kili-Kalle tietysti pitää toimintaa ihan fiksuna ja maksaa kiltisti ne kalliimmatkin lannoitteet omasta pussistaan. Luottamus pehtooriin ei ole horjunut, vaikka rahaa paloikin normaalia enemmän. Saihan pehtoorin kaveri siitä kuitenkin hyvän diilin.

Laaksovirta on tottakai syytö kunnes toisin todistetaan. Kovin kuvaavaa on kuitenkin se, että taas yksi kepulainen on muitta mutkitta ja asiaa paremmin tuntematta puolustelemassa mahdollisesti rikollista toimintaa.

Äänestä
  • Tämäkin eunukkitollon vastaus kuvaa hänen yksinkertaista punikkiälyään. Kaikki missä on häivähdys punaista, on tolliskon mielestä oikein. Vihreä väri taasen saa punikkiluuserin raivoon, kuten äylläoleva seko todistaa.

    Hoh, hoh, hooooooooo, tuota makinalusskriivaria.

    Äänestä

  • Palattaanko Lipposen maanpetokseen?

    Äänestä

Kyllä asia on just noin eikä melkein; media tuhosi oikeuslaitoksen avulla taas yhden ihmisen uran.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_22623 kirjoitti:

Muistanette, kuinka Keskustaa vainonnut pikkuinen karvakäppyrä-Korvola vainosi myöskin Laaksovirtaa. Hyökkäsi tämän työpaikalle syytöksineen ja sai aikaan sen, että Laaksovirta joutui eroamaan Destian toim. joht. virasta. Onneksi myös roskatoimittaja sai potkut ylestä.

Nyt sitten kaksi oikeusastetta on todennut Jukka Laaksovirran täysin syyttömäksi ja punikkisyyttäjä Tuire Tamminiemi on vihoissaan. Katsoo, että vain HÄN on oikeassa ja oikeusasteet väärässä. Mielitollisko on tietysti syyttäjän kanssa samaa mieltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu