Nyt on pakko purkaa.
Pääsin kouluun, mutta tunnen oleva täysin voimaton. En jaksa edes ajatella asunnon hakua, saati sitten opiskelua. Elämä tuntuu täysin ilottomalta, enkä näe mitään positiivista tulevaisuudessanikaan. Kaikki on yhtä mustaa paskaa.
Olen ollut työttömänä ties kuinka kauan, mutta en ole jaksanut tosissani hakea töitä. Viimeisen puolen vuoden aikana sain itseni revittyä vain pari kertaa edes käymään työkkärissä. Nyt en ole kuukauteen jaksanut käydä lenkilläkään.
Olen yksinäinen eikä minulla ole ketään jonka kanssa puhua. Vanhemmat ja sukulaisetkin ehkä aavistelevat jotain, mutta kaikki tuntuvat vain katsovan poispäin. Tai sitten ne kuvittelevat minun olevan vain laiskuuttani näin saamaton.
En tiedä mitä tehdä.
Pääsin kouluun, mutta tunnen oleva täysin voimaton. En jaksa edes ajatella asunnon hakua, saati sitten opiskelua. Elämä tuntuu täysin ilottomalta, enkä näe mitään positiivista tulevaisuudessanikaan. Kaikki on yhtä mustaa paskaa.
Olen ollut työttömänä ties kuinka kauan, mutta en ole jaksanut tosissani hakea töitä. Viimeisen puolen vuoden aikana sain itseni revittyä vain pari kertaa edes käymään työkkärissä. Nyt en ole kuukauteen jaksanut käydä lenkilläkään.
Olen yksinäinen eikä minulla ole ketään jonka kanssa puhua. Vanhemmat ja sukulaisetkin ehkä aavistelevat jotain, mutta kaikki tuntuvat vain katsovan poispäin. Tai sitten ne kuvittelevat minun olevan vain laiskuuttani näin saamaton.
En tiedä mitä tehdä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kielo: Oon vähän samanlaisessa tilanteessa kuin sä. Elokuussa pitäis olla takasin koulussa mutta nyt tuntuu etten pysty siihen. Viimeinen vuosi olisi menossa tuota alaa mitä opiskelen mutta voimavarat näyttää myös olevan tosi alhaalla. Toisaalta haluisin ainakin yrittää, koska en haluisi "antaa periksi" niin helposti mutta toisaalta tuntuu että eihän sille mitään voi jos ei vaan pysty siihen juuri nyt. On mulla kuitenkin toivoa että viellä joskus asiat näyttää paremmalta mutta nyt tää tilanne on tämmönen. Jos haluisit vaikka alkaa mailailemaan niin se sopis kyllä mulle. Masentuneena ei ole hyvä jäädä ihan yksin.
Ei muuta apua hakemaan. Pari kuukautta ammatti auttajan kuunneltavana tekee jo ihmeitä. Itselläni on vakava masennus ja psykoosi vielä päälle; mieli on hieman parempi puolen vuoden jälkeen mutta harhoja vieläkin jonkin verran kun en halua syödä lääkkeitä.
Sähköpostia voit minulle lähettää jos vaikka haluaisit jutella: [email protected]
Kaverillani puhkesi masennus ylä-asteella.Hän piti välivuoden ja kävi kympin ja menee nyt syksyllä lukioon.
Hän itse sanoi,että välivuosi teki hänelle hyvää!Jos siltä tuntuu niin voithan aina kysyä koulun kuraattorilta asiasta sillä mielenterveyshän menee ensin sitten vasta koulu!!tsemppiä!!
Kiitos kaikille tuesta!
Tilanne ei ole vieläkään muuttunut. En vieläkään tiedä mitä tekisin koulun kanssa. En ole uskaltanut hakea apua.
En tiedä pitäisikö minun pakottaa itseni menemään kouluun, vaikka tuntuisi miten pahalta. Tämä koulu on noin reilun 100 km:n päässä nykyisestä asuinkunnastani, ja olen miettinyt edes yrittää käydä koulua täältä käsin, vaikka se tuntuu rankalta. Pelkään hajoavani lopullisesti.
En haluaisi taas (kieltäydyin opiskelupaikasta vuosi sitten) joutua selittelemään työkkärissä miksi en ottanut paikkaa vastaan. En uskalla sanoa suoraan, että masentaa.
Ja entä jos kieltäytyisinkin? Mitä sitten teen? Taas olisi edessä vain työttömyyttä. Ja viimeistään keväällä olisi taas haettava johonkin kouluun. Sitten alkaa taas sama kierros alusta.
Sain mirtazapinia ja pari viikkoo sairaslomaa ja kehotuksena Koita jaksaa. No voin minä koittaa. Mutta hirveä olo on.