F60.4 Huomionhakuinen persoonallisuus - piirteet kuulostavat yllättävän paljon 'siltä narsistilta' mitä palstallakin on kuvattu.
"Persoonallisuushäiriölle ovat ominaisia pinnallinen ja epävakaa tunne-elämä, suurieleinen ja teennäinen esiintyminen, liioitteleva tunteiden ilmaiseminen, alttius vaikutteille, itsekeskeisyys, omien halujen tyydyttäminen ja toisten ihmisten laiminlyönti, herkkä loukkaantuvuus sekä jatkuva huomion, arvonannon ja jännityksen etsintä. " - lähdesivu: http://www.ahjos.net/luokitus/F60.htm#F60.4
Mielestäni Narsistin Uhriin* on vaarana kehittyä/tai on jo kehittynyt juuri tämänkaltainen häiriö.
Eli ihminen joka kokee olevansa uhri, ja tarvitsevansa sääliä ja huomiota, kokee omien murheittensa olevan suurimpia ja mullistavimpia maailmassa (muitten murheiden ollessa tois-sijaisia), ja joka on herkkä loukkaantumaan jos ei saa kaipaamaansa erityiskohtelua.
*NU saattaa käytöksellään aiheuttaa lukuisia lisäuhreja.
"Persoonallisuushäiriölle ovat ominaisia pinnallinen ja epävakaa tunne-elämä, suurieleinen ja teennäinen esiintyminen, liioitteleva tunteiden ilmaiseminen, alttius vaikutteille, itsekeskeisyys, omien halujen tyydyttäminen ja toisten ihmisten laiminlyönti, herkkä loukkaantuvuus sekä jatkuva huomion, arvonannon ja jännityksen etsintä. " - lähdesivu: http://www.ahjos.net/luokitus/F60.htm#F60.4
Mielestäni Narsistin Uhriin* on vaarana kehittyä/tai on jo kehittynyt juuri tämänkaltainen häiriö.
Eli ihminen joka kokee olevansa uhri, ja tarvitsevansa sääliä ja huomiota, kokee omien murheittensa olevan suurimpia ja mullistavimpia maailmassa (muitten murheiden ollessa tois-sijaisia), ja joka on herkkä loukkaantumaan jos ei saa kaipaamaansa erityiskohtelua.
*NU saattaa käytöksellään aiheuttaa lukuisia lisäuhreja.
Vastaukset 58
Vanhimmat
Olen nähnyt tai tavannut useampiakin huomionhakuisia persoonia ja he todella ovat draamakuningattaria, haluavat käytöksellään, pukeutumisellaan ja kaikenlaisella provokatiivisella toiminnalla todella herättää kanssaihmistensä huomion. Huomionhakuiset persoonat voivat aiheuttaa itselleen vakaviakin vammoja; huumeet, suojaamaton seksi ja muu holtiton käytös voi jättää jälkensä.
Huomionhakuinen persoona on varmasti rasittavuudessaan hankala, mutta käsittääkseni häneltä kuitenkin löytyy tunteita ja empatiaa muita kohtaa, hän vaan ei pysyhdy ajattelemaan muita, kun on niin sisäänpäinkääntynyt. Rakkaudennälkäinen?, ehkä vääränlaisen liikahemmottelun tai ignooramisen seurausta?
Huomionhakuiselle persoonalle ei kannata alkaa uskolliseksi "palvelijaksi" ja kuunnella hänen draamavuodatuksiaan. Hän käyttää kiltin ihmisen hyväuskoisuutta ja auttamishalua häikäilemättömästi hyväkseen. Tälläiselle ihmiselle on hyvä tehdä selväksi ei-sanan merkitys vaikka hän saisikin hepulin :)
Huomionhakuisen persoonan takana on myöskin huoli hylkäämisestä, pelko jäämisestä vaille turvallista ihmissuhdetta ja hän takertuukin helposti kaikkiin, jotka vain hänelle ovat ystävällisiä ja osoittavat huomiotaan. Tärkeää on pitää tälläisen ihmisen kanssa tietty välimatka, eikä päästää häntä tunkeutumaan liian lähelle.
Huomiohakuisessa häiriössä oleva kärsii varmaan samanaikaisesti empatia-vajeesta. Perustan olettamukseni siihen että ihminen ei pysty kulkemaan yhtäaikaa moneen suuntaan. Kun kulkee yhteen suuntaan, kulkee toisesta suunnasta poispäin. Vihastunut ei ole ilahtunut :)
Kommentistasi muistan nyt "metall-leidin" joka puhui ystävättärestään joka käytti häntä purkupallona. Ystävätär lienee ollut huomionhakuisessa häiriössä.
Tähän on kiva taas kerran laittaa kaikkien kiusaksi se fakta, että maallikon on mahdotonta erotella näitä toinen toisistaan....vaikka täällä vallitseva käsitys on juuri päinvastainen; suuriäänisin osa kirjoittajista kuvittelee, että oma kokemus tekee tässä mestarin, jonka varjoon ammatillinen kokemus jää....Naurettava ajatus - mielestäni.
Näin on. Joskus tuntuu että nimenomaan narsisti-diagnoosina on tärkeintä. En tiedä miksi.
Yksi erittäin suuri, haitallinen sekä vaarallinen ryhmä on myös unohtunut ; addiktit.
Okei, täyttävät aktiivivaiheessaan hitto varmaan kaikkien persoonallisuushäiriöiden piirteet mutta "heitä" on niin paljon keskuudessamme, tuolla valoisilla kaduilla, ettei sitä osuutta ole hyvä sulkea pois.
Sinänsä ihan sama, jos oireet tuottaa ongelmia, mutta tästä päästäänkin siihen mielenkiintoiseen kysymykseen että miksi nimenomaan tuo NPH-diagnoosi on kaikkein tärkeintä ? Monesti.
Ihanko olis jotenkin erilaista olla väkivaltaisen, riippaansa suojelevan addiktin kaltoinkohdeltavana, kuin narsistin.
se nautinto tällä kertaa, että olet oikeassa. Onneksi meidän maanmatosten ei tarvitse muuta kuin tehdä havaintoja ja rekisteröidä ne tälle palstalle, josta sitten Ilkikurimus sensuroi kaiken ylimääräisen ja pistää ruotuun niin nuttuhutut kuin lottamurut,..niinnonnäin, mutta mitäpä meidän on väliä ollaan vaan huomionhakuisia kaikki yhdessä eiksjee :)
Oliko tässä tärkein pointti se, kuka on oikeassa tai mikä teoria on pitävin ?
Niinkö aina ja joka paikassa ?
Tämä on keskustelua. Ajatusten, mielipiteiden ja kokemusten vaihtoa.
Silloin ei ole kyse kauniista aariasta. Aina.
"Ihanko olis jotenkin erilaista olla väkivaltaisen, riippaansa suojelevan addiktin kaltoinkohdeltavana, kuin narsistin"
Äkkiseltään tuosta tuli erona mieleen, että jotenkin tuo toinen on kuitenkin ns. "reilumpaa" /näkyvämpää/tilannekohtaisempaa......
kun taas narsistin kaltoinkohtelu on jotenkin kokonaisvaltaisempaa, kattaa toisessa lähes kaikki persoonan osa alueet...narsisti tekee sen jotenkin kierosti, että sitä vastaan on vaikea puolustautua...saati ymmärtää...
narsisti saa luulemaan, että itse aiheutti/halusi sitä tai jotain...vaikea selittää...mutta lopputulemaksi jää fiilis jossa ikäänkuin hämmentyneenä ravistelee päätään...koska ei ymmärrä mitä se oikein oli...mikä on totta ja mikä ei...tapahtuiko se vai ei...
lynsylle mä ehdottaisin kuitenkin annettavaksi psykologian Nobeli-palkinto tuosta
"ei ole enää ihmisiä vaan puhtoisia sairaita"-ajatuksesta. Mä dikkaan tota lynsyä, siinä meillä on asiantuntija.
Sellaistahan se on. Kuten addiktinkin kanssa.
Nykyään mm päihdeongelmaisten (on muitakin addiktioita) kanssa elävät keskustelevat jo suoraan NPH:stä. Se ei ole sama asia (joskus voi ollakin ?), mutta oireet ovat ihan samat eikä tiedä kuka ovesta tuli ja mihin aikaan.
Älä. Välillä pitää ihan ittekkin ihmetellä ;)
Mä en vaan ole varma mitä tekemistä tällä (välttämättä) on psykolookkian kanssa, meinaten sitä, että kyse on vain inhimillisyydestä. Kait niillä joku yhteys on.
Mutta hyvä kun toit ton asiantuntija-ajatuksen esille. Onko sellaisia ja missä ?
Lukeneita ? Kokeneita ? Kuka on "oikeassa" ? Onko olemassa absoluuttista totuutta ihmismielen (!) kanssa ?
Aaargh...menee taas liian pitkälle. Vetäydyn kiillottamaan palkintoani!
Absoluuttista totuutta, no ei kai sentään. Mutta asiantuntijuus vaatii omakokemuspohjaa. ei teoreetikotkaan voi kaikkea tietoa hatusta vetää (=keksiä); kaikki teoriatietoakin lopulta pohjautuu Ihmisen kokemuksiin ja ajatuksiin tutkimustiedon avulla.
Mutta molempia tarvitaan. Miksi keskustelupalstalla huudellaan niin voimakkaasti asiantuntijuutta (tarkoiitanee siis jotain alaan perehtynyttä pätevöitynyttä)? Miksei, mutta keskustelupalstan arvo menettäisi silloin arvonsa. Ihmisen henkilökohtaista kokemusmaailmaa ei kuitenkaan voi verrata koskaan mihinkään parhaaseenkaan lähdekirjallisuuteen. Aidon Ihmisen ääneen.
Tuli vaan mieleeni, että mistä kukaan tietäisi yhdestäkään persoonallisuushäiriöstäkään, jos ei olisi ammatillista pätevyyttä alalta olemassakaan?
Aika metka ajatus, että psykologia olisi ihmisen ulkopuolista - jonkun hatusta vedettyä teoriaa - ilman kokemusta....Hmm. Lieneekö omakohtainen kokemuksesi psykologiasta?
"Se ei ole sama asia (joskus voi ollakin ?), mutta oireet ovat ihan samat eikä tiedä kuka ovesta tuli ja mihin aikaan."
Noh, minun mutu tuntumani mukaan suurin osa narsisteista on päällepäin ns. kunnon ihmisiä ja kulissit on kunnossa...se heistä niin vaarallisia tekeekin...kukaan ei usko, jos läheinen mainitsee jotain negatiivista...
Eikä tuo ny ihan mutuunikaan yksin perustu, muistan lukeneeni että samanlaisia ongelmia on "uhreilla" avioero/huoltajuuskiistoissa...monen sossutädin mielestäkin narsisti voi olla hyvinkin mukava ihminen...
mutta edelleen tuohon eroon...ainakin minun alkkikseni pyrki jotenkin pyytämään anteeksi jälkeenpäin jos ei ihan sanoilla niin teoilla...hän siivoili jälkiään, korjasi rikkomaansa, tyhjäsi tiskikonetta, ehdotteli/toteutti jotain mukavaa tekemistä koko perheelle, oli hiljainen ja mietteliäs...ei mieluusti katsonut silmiin...
Kun taas N...puhui ja selitti jälkeenpäin varsin pitkään hyvin monisanaisesti että itseasiassa hän vain tarkoitti hyvää, että käsitin/ymmärsin väärin, eikä käsittänyt ollenkaan mistä syystä loukkaaannuin...kaikkeen löytyi hänen mielestään hyvä motiivi...ja tuo kaikki tehtiin tiukasti silmiin katsoen...joskus jopa kasvot tuotiin hyvin lähelle niin että minunkin oli pakko katsoa niihin silmiin...
"Ihanko olis jotenkin erilaista olla väkivaltaisen, riippaansa suojelevan addiktin kaltoinkohdeltavana, kuin narsistin"
niin kaltoinkohtelu toki on kaltoinkohtelua AINA...tuntuu samalta...mutta ero syntyy jälkeenpäin...
jotenkin...alkkis tosiaan näkee toisen surun, vaikka siitä ei sanallisesti mainitakkaan...ymmärtää tehneensä väärin, häpeääkin...
kun taas narsisti mitätöi toisen tunteen(surun) kokonaan...sitä ei saa olla..vaan selittää sen joksikin väärinymmärrykseksi, saa toisen tuntemaan itsensä typeräksi...
noh, alkkiksenkin häpeä haihtuu kyllä, tulee uusia tilanteita ja häpeä senkun lisääntyy...kai senkin vuoksi joutuu juomaan lisää...
mutta jollain tasolla tuon väsynyt vaimokin voi ymmärtää, vaikka ei ymmärräkkään miksi toinen ei tee riippuvuudelleen mitään...
kun taas narsistin tapauksessa, mitään ei voi muuttaa kun kaltoinkohtelu/mitätöinti tehdään tyhjäksi, sitä ei ole ollutkaan kuin vain "hullun ämmän kuvitelmissa"...jos tuollainen ilmaus sallitaan...
"Mutta hyvä kun toit ton asiantuntija-ajatuksen esille. Onko sellaisia ja missä ?
Lukeneita ? Kokeneita ? Kuka on "oikeassa" ?"
noh...yritän pitää mielessäni ajatuksen, että kukin ihminen on OMAN elämänsä paras asiantuntija...ja kaikilla meillä on oma totuumme...omien kokemuksiemme suhteen...
Yhtä totuutta ei ole, eikä täsmälleen samanlaista kokemusta...samastakaan asiasta...
"...kiusaksi se fakta.."
Kritiikki on siinä mielessä hyvä asia että sen luettuaan itsekukin voi miettiä vahvistaako vai heikentääkö se omia olettamuksia eri asioista.
Oma mielipiteeni on että kokenut tietää, kokematon oppii. Omakohtaisen kokemuksen siivittämänä voi opiskella lisätietoa psykologian avulla, mutta psykologikaan ei voi saada omakohtaista kokemusta lukemalla, tai asiakasta kuuntelemalla.
(esim parisuhde-soppa voi elokuvissa tuntua komedialta, itse koettuna tragedialta)
Häiritsikö sinua katsoa miestäsi silmiin? Jos häntä häiritsi se ettet katsonut silmiin? Anteeksi tungetteluni :)
Koiramaailmassa silmiin tuijottaminen on haastamista.
Näin meidän kesken: Valtaosa psykiatriseen hoitoon tulevista (joko avo-tai laitoshoitoon) ei tiedä, mikä heitä vaivaa.
Asian selvittäminen on pitkä ja joskus mahdotonkin tehtävä - ei siihen potilas itse kykene....kyllä se jää täysin hoitavan henkilökunnan vastuulle ja hyvä niin..Eikö?
Keskustelua kyllä. Ja koska kenenkään suuta ei voi tukkia, on vastuu tuntemuksistaan kuulijalla. ;)
Eräs oman ilon aiheeni palstalla on ollut kokemani oivallukset, joskus ne tulee kritiikin, joskus keskustelujen rönsyilyjen kautta.
Yhteis-huomionhakuisuus kunniaan. :D
lisään ilkkiksen tekstiin että se vasta oikea tragedia olisi jos mielenterveyspotilaat hoitavat toinen toisiaan.
Jospa narsistisessa häiriössä häpeänkäsittely on 'lukkiutunut' ylikompensoituen eri tavoin(?) Vaikuttaen myös myötähäpeään. Sama ilmiö myötäsuruun, myötä-kaikkeen. Eli omien tunteiden käsittely-lukkiutuminen ei siedä nähdä toisenkaan tunteita. Toinen on kipeä peili. *pohtii*
7 miljardia totuutta, 7 miljardia näkemystä, 7 miljardia elämänkokemusta. Ja kaikki ainutkertaisia ja siksi jokaisen ihmisarvo on korvaamaton.
Yhteiskuntamme on roolittanut ihmiset hoitajiin ja hoidettaviin. Lääkärit eivät aina tiedä vastausta potilaan ongelmiin mutta noudattavat sinänsä hyvää ohjetta, että paras mahdollinen hoito annetaan, ja pyritään olemaan aiheuttamatta vahinkoa hoitotyössä.
Olen kipeä, siis lääkäriin, näinhän me ajatellaan. Pidämme hoitohenkilöstöä auktoriteetteina joilla yksin on valta (ja vastuu) meidät parantaa. Ja kun näin on, flunssassa menemme kuulemaan lääkäriltä vahvistuksen että flunssa meissä on. Masentuneena kuulemaan vahvistuksen että masentuneita olemme. Hyvä vai huono, jokainen päättäköön itse.
Pienikin kiinnostus 'itsestä' ja siitä mikä itseä vaivaa, varsinkin MT-asioissa varmaan edesauttaisi paranemisessa, mutta en tiedä miten tai mikä tällaisen yhteiskunnallisen suuntausmuutoksen saisi aikaan.
Mt-potilas ei ole sillä tavoin kiinnostunut omasta hyvinvoinnistaan kuin näitä itsehoito-oppaita lukevat. Nämä kaksi pitää erottaa nyt tässä toisistaan. Itsehoito-opas ei missään tapauksessa korvaa asiantuntevaa terapiaa, silloin kun sille on tarvetta.
Minkään valtakunnan pakkoa ei ole hakeutua hoitoon "kuulemaan" yhtään mitään....pakkohoito on maassamme harvinaista - joidenkin mielestä liiankin harvinaista.
Sen sijaan minusta tuntuu, että yhteiskuntamme on asettanut uusia rooleja...potilaan pitää myös olla omalääkärinsä...Tästähän on olemassa esimerkkikin jo vuosikymmeniä sitten Speden kirjoittaman sketsin muodossa.....Silloin se kai tuntui vitsiltä, nyt se on totta eikä naurata yhtään.
"Pienikin kiinnostus 'itsestä' ja siitä mikä itseä vaivaa, varsinkin MT-asioissa varmaan edesauttaisi paranemisessa, mutta en tiedä miten tai mikä tällaisen yhteiskunnallisen suuntausmuutoksen saisi aikaan. "
- Tämä juuri on terapian tarkoitus....nykyisin terapia kylläkin korvataan purkillisella pillereitä, joiden vastetta ei kukaan valvo - syyksi kerrotaan "rahan puute" ja kas kummaa; suuri osa ihmisistä pitää sitä aivan pätevänä selityksenä sille, miksi eivät he tai omaisensa saa tarvitsemaansa hoitoa.
"Häiritsikö sinua katsoa miestäsi silmiin? Jos häntä häiritsi se ettet katsonut silmiin? Anteeksi tungetteluni :)"
Niin, kuten kerroin aviomieheni häpeässään väisteli katsettani...ja ehkä minäkin toisinaan kyllä varoin näyttämästä suruani...
Tuo häpeävän ihmisen silmiin katsominen...minulla on siitä pysähdyttävä kokemus työelämästä...kun pesin ikäistäni tuttua useita päiviä eritteissään maannutta pahoinpideltyä alkkista...
se oli sellainen ohimenevä liikuttava kurkkua kuristava hetki...kuin johonkin pohjattomaan olisi katsonut...hän mutisi hiljaa, sää tierät nää jutut...vastasin, että tiedän...sitten oli pakko kääntää pois ja räpytellä, palata reippaan hoitajan rooliin...
tapasimme vielä kyllä myöhemmin useasti, mutta niissä tilanteissa väistelimme jotenkin katsekontaktia...
mitä tuohon tuijotukseen tulee...se taas liittyi siihen suhteseen joka minut tännekkin toi...mutta miksei...jonkinlaista haastamista ehkä...ikäänkuin hän olisi halunnut porata mielipiteensä kalloni sisään...
"Eli omien tunteiden käsittely-lukkiutuminen ei siedä nähdä toisenkaan tunteita. Toinen on kipeä peili. *pohtii"
Niin ymmärtääkseni narsisti ei hevin myönnä itsessään ns. heikkoutena pitämiään tunteita...esim. suruaan, pettymystään, vaille jäämistään...
vaan muuntaa ne muuksi...pettymykset katkeruudeksi, raivoksi, vaille jäämiset ja surut kuitataan sillä ettei se loppujen lopuksi mitään merkinnytkäään...
mutu tuntumani mukaan yrittää sabotoida jotenkin toisen iloa ja onnistumistakin jos se ei mitenkään johdu hänestä...
"nykyisin terapia kylläkin korvataan purkillisella pillereitä, joiden vastetta ei kukaan valvo"
niin terapia on pikäkestoista, kallista ja vaativaa...monet potilaat/omaisekaan eivät halua terapiaa...kieltäytyvät kaikista keskusteluista...
mielummin luotetaan lääkkeisiin ja syödään salassa pillereitä niin ettei kukaan vaan tiedä...julkisivua pidetään pystyssä...pätee niin potilaisiin kuin omaisiinkin...
tuotakin tapahtuu hyvin paljon...syystä että heikkoutta halveksitaan...
"Aika metka ajatus, että psykologia olisi ihmisen ulkopuolista - jonkun hatusta vedettyä teoriaa - ilman kokemusta.."
ymmärtääkseni tässä ny kukaan noin ole ajatellut, ainakin Ek.oolla luki näin...
"kaikki teoriatietoakin lopulta pohjautuu Ihmisen kokemuksiin ja ajatuksiin tutkimustiedon avulla."
mutta enivei...pointti oli kait siinä että keskustelupalstalla voi keskustella omista kokemuksistaan ja esittää mielipiteitään...ilman että ne täytyy joka käänteessä ns. oikeaksi todistaa...
kun tuskin täällä ny kauheasti psykologian ammattilaisia keskustelee...ainakaan itselläni ole kuin jonkinlaiset perustiedot ammattiini liittyen...ja jonkinverran olen lueskellut muutakin, lähinnä tarpeesta ymmärtää itseäni...toki jonkin verran saattaa samalla lisääntyä ymmärrys kanssaihmisiä kohtaan...
ajattelisin että alan asiantuntijat varmasti keskustelevat sitte omissa piireissään...ja täällä voi esittää mielipiteitään ihan taviksetkin elämästä, kokemuksistaan mitä kellekkin elämä on eteen tuonut...
Tuo on kyllä harhaluuloa, että potilaat tyytyisivät pilleripurkkiin muun hoidon sijaan. Yksittäistapauksista en kannata edes alkaa puhua tässä yhteydessä.
Tyydyttämätön hoidontarve on Suomessa suuri, mitä tulee mielenterveyspalveluihin. 1990-luvun lopussa toteutetun depressioprojektin (ODIN-tutkimus) tuloksena n. 30% masennusdiagnoosin saaneista oli hoidossa - Suomen osalta. Samaan viittaa muutkin Suomessa toteutetut vastaavat tutkimukset, viitaten jopa lähes puoleen erilaisista mt-potilaista - siis hoidotta on jopa puolet näistä.
Vapaaehtoisestiko? Ei todellakaan.
Samasta syystä syrjäytyneisyys ja eläköityminen näiden ongelmien takia on suurta tämän päivän Suomessa. Hoitoa ei saa ja ongelmat pahenevat. Rajut supistukset tuottavat siis hedelmää.....Tämä on seurausta rakennemuutoksesta, joka Suomessa on toteutettu psykiatrisessa sairaanhoidossa alkaen 1980-luvulta. Sairaansijoja on rajusti vähennetty ja hoito on avohoitoa, joka ei ole vieläkään pystynyt vastaamaan hoidon tarpeeseen, kuten edellä sanoin; tyydyttämätön hoidon tarve on edelleen suuri.
Tasapainoon ei päästä pelkästään hoitamalla jo sairastuneita potilaita, vaan ongelmaan on puututtava myös ehkäisevällä työllä. Tästä on esimerkkinä lukuisia mt-kampanjoita.
"Yksittäistapauksista en kannata edes alkaa puhua tässä yhteydessä."
Niin tiedän kyllä tuon mt puolen alasajosta ja avohoidon puutteesta...mutta en siltikään välitä tilastoista ja numeroista...kun jokaisen numeron takaa löytyy kuitenkin yksittäinen ihminen...
muodostan mielipiteeni ns. lähituntumalla, mitä elämässä/lähipiirissä olen nähnyt ja läheltä seurannut.
Edelleen mt ongelmat ovat tabuja, ne tunnustetaan ja apua haetaan liian myöhään...moni syö lääkkeitä salaa, omaiset häpeävät, asiasta vaietaan...joutumista psyk. osastolle vältellään viimiseen asti, siitä saa ikuisen leiman otsaansa...
monet skitsotkaan eivät halua osasto hoitoon, vaikka sen tarpeessa olisivat, ainakin siinä vaiheessa kun päättävät lopettaa lääkityksen., kunnes joku omainen heidät sinne hommaa kun tilanne menny niin huonoksi.
ns. avohoitopaikoissa/kuntoutuskodeissa jopa psyk. osastolle lähettäminen toimii asukkaille pelotteena ja hillitsee käytöshäiriöitä.
Useat saavat perusterveydenhuollosta lähetteen, mutta haluavat kipin kapin pois, lääkepurkki kourassa...
No tämä ny vaan minun kokemukseni ihan siitä ruohonjuuritasolta...ja minun maailmani on siten pieni...mutta ajattelen niinkin, että jos kaikki alkaisivat sen maailmanparantamisen ihan siitä lähipiiristään...niin ennaltaehkäisykin toimisi paremmin...
Toki kai tuota tilastointia ja matematiikkaakin tarvitaan, muttei se ketään yksittäistä ihmistä auta...se lähinnä yhteiskuntaa, instutiioita, kustannuslaskelmia varten...
mutta edelleen mt ongelmaiset laahustavat pitkin katuja, kädet riipuksissa, pää alas painettuina autuaan tietämättöminä noista luvuista...ja ns. terveet ihmiset välttävät katsomasta heihin, saati tervehtimästä, ymmärtänättömät katsovat pitkään, onks tollasiakin ihmisiä, ajattelemattomat/typerät huutelevat ivahuutoja, nuoriso nauraa ja kiusaa...
Että paljon olis tehtävissä jo pelkästään sen asian suhteen...miten me kanssaihmiset suhtaudumme mielen sairauksia sairastavaan ihmiseen...siitäkin on itse kunkin oma kampanjansa hyvä aloittaa...
toinen asia on perheiden, vanhemmuuden, lapsien ja nuorien tukeminen...ns. varhainen puuttuminen...siellä ne ongelmat sikiää, joiden takia mieli sairastuu...
Omassa työssäni tapaan päivittäin nämä ongelmat, josta edellä kerroin.
Siis päivittäin. Niin moni ihminen ei voi olla väärässä. Esim. omassa kotikaupungissani on mahdollista kunnallisen kautta saada vain puolen vuoden terapia-jakso - kaikkein vaikemmiksi luokitelluille potilaille, jos se ei auta, niin sitten ei auta. Jos ei ole varaa maksaa yksityistä (useimmilla ei ole) jää kokonaan ilman...niin tai ainahan voi syödä niitä pillereitä, jos ei pelkää vieroitusoireita tai sivuvaikutuksia.
Siksi minusta tuntuu todella törkeälle, että joku mitätöi tätä päivittäin näkemääni tuskaa hoidotta jättämisestä, sillä että se muka hävettäisi potilasta.
"Siksi minusta tuntuu todella törkeälle, että joku mitätöi tätä päivittäin näkemääni tuskaa hoidotta jättämisestä, sillä että se muka hävettäisi potilasta."
En minä mitätöinyt, kerroin vain oman mielipiteeni tuosta asiasta, joka on muodostunut omassa kokemus/elämänpiirissäni läheltä seuraten...
minun kokemukseni on vaan erilainen...en ole juurikaan kohdannut tuollaista hoitoon pääsemättömyyden tuskaa...enkä ihmisiä jotka haluavat psyk. osastolle...on se edelleen häpeä...
kummankin kokemus on varmaan totta/oikea , katselemme asiaa vain erilaisissa ympäröissä...kuten jo kerroin minä ihan ruohonjuuritasolla, käytännön/arki elämässä...tavallisen ihmisen silmin...siinä maailmassa missä tuntemani/tai joiden asioista tiedän mt ihmiset elävät...miten taitavat..
Terapia on sitten taas oma juttunsa...sitä saa avohoidossa, käynnit ei leimaa ihmistä siten.. mutta nuo minun kokemusmaailmani ihmiset taas...tuskin enää jaksavat/ kykenevät siihen...
että terapian resurssit suuntaisin mieluusti juurikin nuorille, joiden sairaus ei ole vielä puhjennut, siten että se haittaisi arjessa selvitymistä, eikä lääkitystäkään tarvita...
että hoida sinä työsi hyvin ja taistele niiden puolesta jotka hoitoa haluavat, minä tyydyn omaan rooliini ja yritän olla ihminen ihmiselle...myös mt ongelmista kärsiville kanssakulkijoille...
kaikkia meitä tarvitaan näissäkin talkoissa...
pienistä puroista kasvaa suuri vesi...
Et ole mitätöinyt? No, ehkä sinun siinä tapauksessa kannattaisi tuoda selvemmin julki, mitä tarkoitat.
Toisekseen, jo alkuun sanoin, ettei ole järkeä lähteä puimaan mitään tiettyä yksittäistapausta - jotain sinun kumminserkunkaimaasi, jolle voit itse keksiä haluamasi potilashistorian - minun siitä mitään tietämättä. Tai väittää, ettet ole niin tehnyt....ja seuraavaksi väittää, että minä mitätöin.
Nää on niin nähty.
"Et ole mitätöinyt? No, ehkä sinun siinä tapauksessa kannattaisi tuoda selvemmin julki, mitä tarkoitat."
noh, edellisessa yritän selventää mitä tarkoitin, että puhumme ehkä pikkusen erilaisista mt-ihmisistä...ja minä olen maallikko, maailmani on pieni, elän käytännön /ruohonjuuritasolla noihin mt asioihin/ihmisiin liittyen...
Mutta kuten sanoin kaikkia meitä tarvitaan näissä talkoissa...niin päättäjiä, hoidon osaajia kuin tavallisia ihmisiäkin vierellä kulkemaan...
"Aika metka ajatus, että psykologia olisi ihmisen ulkopuolista..."
Jaa, no ei tietenkään. Psykologiahan perustuu juuri ihmismieleen ja käyttäytymiseen. Havannoitsijat ja tutkitun tiedon kerääjät ovat sitten pätevöityneitä koulutuksen ja käytännön työn kautta, kokijat oman elämänsä asiantuntijoina. Eli se siitä mun näkemyksestäni.
Ilmaisin kai kömpelösti asian. Ajattelin lähinnä ettei keskustelupalsta menettäisi arvoaan vain siksi, ettei paikalla ole (välttämättä) kommentoimassa asioista näitä pätevöityneitä. Olisihan se tietysti plussaa ja monelta virheelliseltäkin tiedolta vältyttäisiin. Mutta ei ole oikein sekään, että kommentoijia kritisoidaan tästä puutteesta. Siis yleensä. Tällä en tarkoittanut tuota mitä sanoit ylempänä: "maallikon mahdotonta erottaa näitä toisistaan jne..." Tuossa olen samaa mieltä, useimmiten. Erehtymismahdollisuus sekä maallikolla että teoreetikolla on aina olemassa keskustelupalstalla, missä virhetulkinnat ovat suuria ja tieto pilkottua sekä puutteellista.
Joillakuilla kirjoittajilla on kyllä poikkeuksellisen paljon tietoa joistain tietyistä häiriöistä, addiktioista tms. Ketään en nimeä enkä ole tietoinen onko sitä pätevöitymistäkin asiasta, joka tietysti on aina mahdollista. Mutta se henkilökohtainen ote on useimmiten antavampaa muille kuin teoreetikon: "tutkimustulosten mukaan...pälä pälä.." ; harvempi maallikko taas näitä kykenee soveltamaan.
Silmät ei näe, aivot näkevät. Tämä ei ole viisastelua :)
Silmät ja mikroilmeet heijastavat kuitenkin näkijänsä tunnemaailmaa jota toinen voi lukea. Jokainen voi miettiä matkallaan kohtaamia salattuja silmiä (häpeä, valehtelu), ja avoimuuteen valmiita silmiä.
Defenssistä esimerkkinä vaikkapa lähiomaisen kuoleman aiheuttama suru, joka voi olla niin voimakas että hävitetään kokonaisia kuolinpesiä päästäkseen eroon tuskasta. Kielletään kuolemantapaus hävittämällä kaikki siihen viittaava.
Samaa inhimillistä kieltämistä tapahtuu sillointällöin myös pahanolon-suhteissa.
Elämä on aika matka, elisakettu =)
"Ihminen alkaa filosofoida, kun hän ensi kertaa ihmettelee."
-aristoteles-
(filosofos vs sofos)
Olen mieluummin nöyrä ja tutkimushaluinen viisauden rakastaja kuin pöyhkeä viisas. ;)
"Noh, minun mutu tuntumani mukaan suurin osa narsisteista on päällepäin ns. kunnon ihmisiä ja kulissit on kunnossa..."
Tämä on ihan sama addiktienkin kanssa. Suurin osahan addikteistakin on "normaaleja" työssäkäyviä perheellisiä ihmisiä, ne hakislaiset rannan miehet on marginaaliryhmä. Eikä päihdeongelma ole ainoa addiktio, on monia muitakin kuten vaikka nk läheisriippuvuus.
Addikti on MestariValehtelija, manipuloija, jonkin sortin huijari ja hyväksikäyttäjä. Syyttelee AINA toisia, hyökkäilee, salailee ja ohjailee näytelmäänsä.
Näitä puolia addikteista koetin tuoda esiin. Tosiaan "rannan miehet" ja ojanarkit on sitten se pieni osuus vain näistä.
Itte oon ajatellut paljon sitäkin, että kahden hyvin erilaisen temperamenttityypinkin kohtaaminen voi olla todella tuhoisaa varsinkin sille vähä-äänisemmälle versiolle joka imee sisäänsä kun lautaset lentää.
Kaikkea sitä onkin =)
Ei ns aktiiviaddikti kyllä paljoa toisen suruja mieti. Montakohan perhettä tälläkin hetkellä elää siinä helvetissä, kieltämisen ja hyökkäilyn kierteessä ja nyrkit viuhuu. Esimerkiksi.
Tässäkin taas puhutaan taas vain alkkiksista, tietyntyyppisistä vain, kun monta muutakin samalla kaavalla kulkevaa ongelmaa ihmisillä on. Addiktiivisuus on ihmiselle luontaista ja tässä nykyajan menossa varsinkin ne nousee esiin helpommin. Oireet on ulospäin tietenkin erilaisia esim jos vertaa ruokariippuvaista päihdeongelmaiseen, peliongelmaista seksiriippuvaiseen, läheisriippuvaista urheilunarkkiin jne, mutta samat perusjutut siellä takana on.
Addikti ei tee riippuvuudelleen mitään ? No siksi sitä kutsutaan riippuvuudeksi, riippuvuussairaudeksi, ei valinnaksi kuin ehkä sillä hetkellä kun sen ensimmäisen annoksensa ottaa, tietämättömyyttään. Esim päihteiden kohdalla se on jo kemiallistakin riippuvuutta, suuremmassa määrissä kuin kehon omien "aineiden" osalta jotka erittyy kun "se" on lähellä, monissa muissa vastaavissa riipoissa.
Jopa aivokemiakin muuttuu ja nk riippuvuusratas rakentuu päähän.
Mutta helppohan se on ihmissuhteessa riippuvaisellekin sanoa että mikset tee mitään asialle. Näinhän se aina menee sivusta kun seuraa. Helpommin sanottu kuin tehty.
Sitä paitsi eihän addiktikaan ota vastuuta tekemisistään kuin vasta siinä vaiheessa jos on alkanut heräilemään horroksestaan. Sehän on vain hullun ämmän narinaa....tai ymmärtämättömien kavereiden "huolta".
Mä nyt vain otan tän välillä esiin ihan senkin vuoksi että tieto näistä "sairauksista" on aika vähäistä, mikä on yllättävää, ja ne kuitenkin koskettaa aika monia. Selkeästi mm päihdeongelmaisetkin ovat nykyään "vain" narsisteja. Eihän mikään sulje pois kaksoisdiagnoosia mutta niin kauan kuin riippa hallitsee, on turha ketään diagnosoida. Piiiiitkään aikaan.
"se fakta, että maallikon on mahdotonta erotella näitä toinen toisistaan"
Niin en tiedä, mutta kun itse lueskelen näistä persoonallisuushäiriöistä...niin löydän jokaisesta jotain, joka sopisi joissain tilanteissa myös minuun...ja uskoisin että myös useimpiin ihmisiin...
no liika kai on liikaa huomion hakemisessakin...mutta tottakai se on myös inhimillinen piirre "tulla huomatuksi" meissä kaikissa...
Tämähän toistuu monesti sinä "kukaan ei tajua mitä paskaa olen saanut niskaan"-ilmiönä josta olen itsekin kärsinyt ;)
Katto hyvähän teidän on siinä mutta MINUN elämäni, sepäs se vasta jotain onkin. Heh=)
Se on helpompi havaita (siis sekin) ulkoapäin muista kuin sisältäpäin itsestä. Miten rasittavia sellaiset ihmiset onkaan! Nekin toiset luokittelee narsisteiksi vaikka on sama kuin peiliin katsoisi.
Mua ei (toistan itseäni) haittaa että tällaiset asiat tuodaan julki ja apua tarvitseva porukka löytää vastauksia (ehkä), mutta tässä ilmiössä on edelleenkin outoa se, että itse "diagnoosin" tarve ajaa kaiken muun yli. Uskon että sillä moni selittelee esim irtaantumisongelmiaan, koska koukuttaakin ja kaikkea. Vastuuta kierrellään.
Narsistileiman saadakseen sen tärkeimmät osatekijät sivuutetaan ja jos nyrkki heiluu tai vieras pesä maistuu - sehän on narsisti.
Muutenkin nykyaikana kaikki halutaan sairaalloistaa. Ei ole enää ihmisiä vaan puhtoisia ja sairaita. Sellasia joista nyt ei ikinä mitään tule. Että juoskaa vaan, läpi elämän koska heitä on kaikkialla. APUAAA....
Koska pettämisestä tai vaikka kieltämisen merkeissä tapahtuvasta väkivallasta on tullut persoonallisuushäiriö ? Aina.
Tuli mieleen Lynsky sun ketju uhriutuvasta elämäntavasta ja jostain toisesta ehkä viime kesältä. Onko osa uhriutuvasta elämäntavastakin pelkkää huomionhakuisuutta; koska ääntä (=sisäistä tuskaa, jota ei ymmärrä, näe kunnolla, tuntee muttei tiedosta syytä) ei saada muutoin kuuluville kuin huutamalla kärsimystään ilmi?
Marttyyrius on huomionhakuisuutta. Samoin hysteria ja kaikenlainen lietsonta.
Toisaalta kaikki piirteet ovat inhimillisiä, joten ei syytä paniikkiin vaikka olisimme millaisia :)
Vajaan neljän vuoden suhde narsistinaiseen opetti jotain. Viehättävä ulkonäkö, ylväs käynti, joka kertoi paljon naisen sisimmästä!!?
Aiheeton mustasukkaisuus, hakemalla haki kohteen ja aiheen. Ei kyennyt hillitsemaan pahaa suutaan, vaikka kuinka ymmärsi ja käsitti käytöksensä hulluuden.
Ainut lapsi, saanut kaiken haluamansa lapsuudessa. Sai myös ensimmäisen miehen, kuten likkakavereilleen uhosi. Sattui vain saamaan narsistin, ihan perikuvan!
Sen jälkeen joko miehiä, joilla sivusuhteet tai sekä sivusuhteet että alko-ongelma. Minulla ei kummastakaan minkäänlaisia oireita, mutta minun kohtelu oli aivan samankaltaista kuin kuvittelen tuollaisen miehen osakseen saavan, AIHEESTA TOSIN!
Lähdin kolmen vuoden jälkeen kun nainen kodistamme minua ulos ajoi aina kun vastustin hänen tyhmää käytöstään. Huusi ja messusi! Jos olin hiljaa, huusi ja messusi!
Terapeutti antoi hänelle ohjeen, kun apua vaivaansa haki, kyllä mies lähtee, kun voudinmiehet tulevat ja nostavat! Ei tarvinnut, lähdin ja nopeasti,MUTTA!
Puolen vuoden kuluttua palasin, kun nainen vakuutti muuttuneensa, ymmärtäneensä käytöksensä hulluuden. Muutosta kesti vajaat kaksi vkoa.
Neljän kuukauden kuluttua lähdin, kahden poliisin ja ambulanssihenkilökunnan avustamana. Nainen hankki lääkäriltä virka-apupyynnön tai vastaavan saattaaksensa minut mielenterveysarvioon!
En päässyt Pitkäänniemeen ja pääni terveempi kuin naisen kanssa samassa huushollissa. Tiedän mitä narsistinainen pahimmillaan on, minulla on ollut ilo vetää heitä puoleeni!
Hullut ja mahdottomat akat, ovat saamassa diagnoosin, narsistinen persoonallisuushäiriö. Miehillä tämä diagnoosi on syntymästä saakka:-)
Elossa ja voinnissa, enkä kaipaa yhtään, en sitten yhtään. Jos siinä ihmisessä jotain hyvää oli, olen sen unohtanut kuten suurimman osan ilkeydestäänkin.
Kiitos tarinastasi, joka kaikessa karmeudessaan oli myös positiivinen; ne koetut ilkeydetkin unohtuu pikkuhiljaa aikaa myöten. Elämä huomionhakuisen naisen kanssa saattaa olla aikamoinen kasvatuslaitos.
"..se fakta, että maallikon on mahdotonta erotella näitä toinen toisistaan..."
Jos maallikko ei voi erottaa narsistia jostain muusta persoonallisuushäiriöstä, niin miten narsisti voi kertoa ettei joku henkilö ole narsisti?
Täällä palstallakin on useampi narsisti joka ei edes tunnista omaa persoonallisuushäiriötään.
Kysymys lienee Ilkkikselle mutta kysyn Juhani sulta tätä:
"Täällä palstallakin on useampi narsisti joka ei edes tunnista omaa persoonallisuushäiriötään. "
Olen aina kummastellut tätä koska ei liene ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun asia ilmaistaan. Miten tälläinen pystytään havannoimaan keskustelupalstalla ulkopuolisen/toisen kirjoittajan, lukijan toimesta? Tarkoitatko narsisteja piirteitä omaavia vai todellakin NPH:tä vai personallisuushäiriöpiirteisiä yleensä?
Kysymys ei sinäänsä ollut kohdistettu kenellekkään tietylle henkilöille vaan oli ihan heitto kaikille ihmisille..... myöskin sinulle kettunen
Miten täällä palstalla pystyy sitten havannoimaan ettei henkilö ole NPH tai joku muu häröinen?
On täällä joku myöntänyt olevansa narsku......
Jospa joku palstalla on pilke silmäkulmassa heittänyt kommentin olevansa narsku? ;) Tuntemattomien kesken ei kannata tehdä hätäisiä johtopäätöksiä.
Tai ihminen on oivaltanut että jokainen meistä kykenee olemaan uhri tai narsku. sopivissa olosuhteissa. Näemme ulkoisia narskuja, sisäistä emme havaitse ennen kuin harjaannumme tarkastelemaan sisäänpäin. Kaikki 'itsessä' tuntuu oikealta - vääryys on merkillisellä tavalla usein muissa. Asiassa mättää se että kaikki ajattelevat näin (tai ainakaan en ole tavannut vielä ihmistä joka sanoisi itsensä elämän vääräksi ja muitten oikeaksi)
"Meissä kaikissa on hyvyys ja pahuus, mutta se miten käytämme niitä, määrittelee meidät" -Albus Dumbledore-
(sisäinen ristiriita syntyy hyvän ja pahan taistelusta)
" Tai ihminen on oivaltanut että jokainen meistä kykenee olemaan uhri tai narsku. sopivissa olosuhteissa. Näemme ulkoisia narskuja, sisäistä emme havaitse ennen kuin harjaannumme tarkastelemaan sisäänpäin."
Voitko tarkentaa mitä tarkoittaa ulkoinen narsku ja sisäinen?
Mielestäni narsistia ei voi tunnistaa ulkonäön perusteella.
"Kaikki 'itsessä' tuntuu oikealta - vääryys on merkillisellä tavalla usein muissa"
Kyllä minä myönnän tehneeni väärin ja oikeastaan narsismiin tutuistuin kun menin narskulle juttelemaan riidan jälkeen.
Mielestäni kohtelin häntä väärin, käyttäydyin lapsellisesti ja typerästi. Yritin sopia hänen kanssaan asian, koska lähes päivittäin oltiin tekemisissä. Sovittelun aikana menin sitten sanomaan narskulle että teit tyhmästi ja tästäpä sitten melkoinen show alkoi :-)
Kateellisuus ja katkeruus on kaunista ja narsisti osaa tehdä näistä taidetta!
"(sisäinen ristiriita syntyy hyvän ja pahan taistelusta) "
Aivan, mutta mitä jos henkilön sisäinen hyvä hävinnyt kamppailun ja se voittaja on ottanut vallan hänen käytöksessään?
"Tai ihminen on oivaltanut että jokainen meistä kykenee olemaan uhri tai narsku. sopivissa olosuhteissa. Näemme ulkoisia narskuja, sisäistä emme havaitse ennen kuin harjaannumme tarkastelemaan sisäänpäin. Kaikki 'itsessä' tuntuu oikealta - vääryys on merkillisellä tavalla usein muissa. Asiassa mättää se että kaikki ajattelevat näin (tai ainakaan en ole tavannut vielä ihmistä joka sanoisi itsensä elämän vääräksi ja muitten oikeaksi)"
Niin edelleen ajattelen tuntevani vain yhden ihmisen, johon narsistin piirteet/käytös/ajatusmaailma tuntuvat sopivan siinä määrin, että olen nimennyt hänet Ännäksi...joka on minun mielipiteeni/luuloniajatukseni miten ny haluaa sen nimetä...
Ja edelleen ajattelen niinkin, että "oikeita" narsisteja on kuitenkin suhteellisen vähän...jos puhutaan ihan persoonallisuushäiriöstä...loput ihmiset ovat sitten näitä..."Tai ihminen on oivaltanut että jokainen meistä kykenee olemaan uhri tai narsku. sopivissa olosuhteissa."
joskus pikkusen harmittaakin kun nimetään narsistiksi liian heppoisin perustein, niin sekin käsite kärsii inflaation ja ikäänkuin tulee vähäpätöiseksi..."aijaa, se on/oli narsisti, mitä sitten, kaikihan sitä ovat...." ketään ei kiinnosta ja ns. avun tarpeessa olevat uhritkin jäävät apua/tukea vaille...
mutta joo, näemme narsismin toisessa...itsemme ulkopuolella, mutta emme havaitse samaa ominaisuutta itsestämme...onhan meillä taviksillakin joskus vaikeuksia katsoa siihen omaan peiliin...koska se kuva ei aina ole niin kaunis ja puhtoinen...toisinaan syyllistymme kaltoinkohteluun, mitätöintiin siinä kuin narsistitkin...eikä kateus tuskin ole kenellekkään vieras tunne...
"Asiassa mättää se että kaikki ajattelevat näin (tai ainakaan en ole tavannut vielä ihmistä joka sanoisi itsensä elämän vääräksi ja muitten oikeaksi)"
tuo on myös hyvä pointti muistaa...että se toinenkin ajattelee olevansa oman elämänsä paras asiantuntija siinä kuin minäkin...siinähän sitte joudutaankin törmäyskurssille jos luullaan että toisesta tuntuu justiin samalta samanlaisissa tilanteissa kuin itsestämme...puhumattakaan siitä että ajattelisimme samalla tavalla...
Kiitos J vastauksestasi, mutta se oikeastaan pisti miettimään tätä asiaa toisessa kokonaisuudessa. Eli YE:n ketjuun osallistuneet voivat syyttää ihan itseään uudesta aloituksesta :)
Projektio on eräs vastaus.
jl kysyi tarkennusta , ja ehditkin jo vastata vallan mainiosti, kiitos.
Tuosta oman elämän kokemisesta vielä; vain 'sinä' voit ajatella sinun ajatuksia ja tuntea sinun tunteita sinun tavoin, ei kukaan muu.
"Tuosta oman elämän kokemisesta vielä; vain 'sinä' voit ajatella sinun ajatuksia ja tuntea sinun tunteita sinun tavoin, ei kukaan muu. "
Kyllä mutta liittyneekö tämä ny siihen empatiaan, että voin kuitenkin yrittää asettua hetkeksi narsistinkin saappaisiin...esim. ristiriitatilanteessa jos onnistuu nolamaan narsistin...
niin ymmärtää, että hänestä tuntuu samalta kuin minustakin vastaavanlaisessa tilanteessa..."ärsyttää, veetuttaa, mikä toikin luulee olevansa jne..."
tuosta tullaan siihen vahingoniloon...miltä itsestä se tuntuisi jos vastapuolen naamasta vielä loistaisi tyytyväisyys, että sai nolattua...kyllä siinä v-käyrä nousisi taviksellakin...
mutta joo, käsittääkseni narstilla ei tuota kykyä samaistua hetkeksi toisen asemaan ei ole...niin välttämättä hän ei edes ymmärrä mistä toinen loukkaantui...kun hän ei omaa lokkaantumistaan kykene myöntämään vaikka se läpi paistaakin...