Mun mielestä Dingon yksi ennennäkemättömän menestyksen avaimia on ennakkoluuloton asenne. Harvallapa oli tuohon aikaa pokkaa pitää sellaista lettiä ja pukeutua niin kuin Neumann. Kukaan muu ei rohjennut tehdä sellaisia viattomia biisejä kuin "Lakatut varpaankynnet" sekä hullunhauskaa "Apinatarhaan". Kukaan muu ei osannut iskeä sanoilla niin kuin Dingo.
Dingon biisit iskivät vauvasta vaariin. Niiitä kuuntelivat ala-asteikäiset pikkujätkät siinä kuin röökiä vetävät teinit.
Ja kyllähän Dingo sai kuuraa päälleen, mutta laiva kynsi merta uljaana ja järkkymättömänä.
Dingo otti yleisönsä sellaisena kuin se oli. Neumannin raivoisa esitys täräytti pisteen iin päälle. Meno oli hurmiollista.
Valitettavasti Dingon menestys oli jotain ainutlaatuista Suomessa. Homma ei oikein hanskattu levy-yhtiön ja muiden taustavaikuttajien toimesta. Mopo karkasi käsistä. Dingo lensi yksityiskoneella paikasta toiseen. Keikat tehtiin jäähalleissa. Rahaa tuli - ja sitä myös meni. Joku veti välistä. Dingo sai maksaa rohkeasta retkestään kovan hinnan. Miehistön takki tyhjeni loputtomassa myrskyssä
Nurmijärveläisen Radio 3:n haastattelussa 90-luvun alussa Dingon jätkät kertoivat, että heillä oli "säkillinen rahaa, mutta riitaa saattoi tulla tulitikkuaskistakin". Dingo vieraili useammankin kerran Nurmijärvellä Radio 3:ssa. Olisi kiva kuulla jutut, jos ne olisi jollain nauhalla...
Onneksi Dingo teki niin moneen lähtemättömän vaikutuksen ja palasi vuosien levon jälkeen takaisin lavoille. Faneja ei tarvinnut etsiä. Dingo kyllä muistettiin. Nyt homma on hanskassa ja Dingon tie kestävällä pohjalla.
Olen käynyt muutama vuosi sitten Dingon keikalla ja olihan se hienoa!
Miksi Dingo räjäytti pankin?
Mieletön meininki!
4
713
Vastaukset 4
- Tiädä häntä
Joo-o ja no niin, no
- maffel
Dingo räjäytti pankin juuri viiden erilaisen mutta toisiaan täydentävän soittajan ansiosta. Nyt "Dingossa" soittaa neljä tuntematonta henkilöä.
Ei iske. Ei millään, vaikka alkuperäinen olikin hyvä. Neumannilla on karismaa vaikka muille jakaa. Tehnyt aina omanlaistaan musiikkia, muista muusikoista riippuen on kuullostanut joko hyvältä tai sitten erinomaiselta. :)
- Kuunneltu on
Taitaa olla kuulossa vikaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1111348
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50736Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r132697- 70666
- 67616
- 53607
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.94485Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20480Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32468- 34467
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e94457Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453- 5448
- 49447
- 51445
- 42410
- 52403