Itsemurhia paheksuvat ihmiset ei voi jostain syystä hyväksyä sitä tosiasiaa että jokaisella on vapaus päättää omasta elämästään. Paheksuminen on itseasiassa pyrkimystä päästä päättämään muiden ihmisten elämästä. Kuoleman läheisille aiheuttama suru arvotetaan itsemurhan tekijän omia kärsimyksiä pahemmaksi.
Itsemurhien paheksuminen on omituista
minna
20362
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Oma äitini yritti itsemurhaa äitienpäivää edeltävänä yönä. Olimme ostaneet hänelle kauniin kultaisen ketjun lahjaksi. Isäni tuli yöllä herättämään minut ja poikakaverini ja kertoi että äitini on teholla sairaalassa. Hänellä oli ollut masennusta ja liiallista alkoholikäyttöä, silti hänen ratkaisunsa tuntui aivan kohtuuttomalta. Kun hän heräsi monen päivän tajuttomuuden jälkeen hänen ensimmäiset sanansa olivat: miksette antaneet mun kuolla!
Että sellainen äitienpäivä se oli. Itse en kyllä voi kuvitella tekeväni lapsille moista "yllätystä". Tietysti vannomatta paras...
Olen harkinnut itsemurhaa.
Se ei ole masennuksen eikä päihdeongelman eikä minkään muunkaan sellaisen klassisen syyn seurausta, vaan umpikujaan joutumisesta johtuvaa. Olen siis harkinnut asiaa hyvin rationaalisesti ja loogisesti.
Koko elämäni on tähän asti ollut taloudellisesti turvattua ja olen pystynyt huolehtimaan perheestäni näyttävällä elintasolla. Olemme asuneet ulkomailla ja reissanneet ympäri maailmaa. Lapseni ovat nyt häthätää täysi-ikäisiä ja vaimoni ei ole pystynyt palaamaan työelämään Suomeen muuttomme jälkeen. Kaikilla heillä on edelleen kuitenkin käsitys siitä, että minä pystyn huolehtimaan tilanteesta, vaikka jouduin luopumaan korkeasta asemasta viime vuoden lopulla melko hyvillä erorahoilla. Paluumuuttomme jälkeen olin ollut siinä hommassa parisen vuotta, mutta sitten tuli takapakki kuin salama kirkkaalta taivaalta. Huolimatta erinomaisesta kansainvälisestä kokemuksestani ja sinnikkäästä ponnistelusta löytää uusi työ, näyttää siltä, että portit ovat suljettuja minun ikäluokassani.
Työkkäristä en saa senttiäkään, koska he tulkitsevat, että erorahani pitäisi vielä riittää vaikka ne menorakenteestani johtuen ovat loppuneet jo ajat sitten. Olen pystynyt luovimaan toistaiseksi erilaisin tavoin lainaa lisäämällä, omaisuutta myyymällä, j.n.e., mutta nyt ovat keinot finito. Itse asiassa kiikarissa olisi parikin tulolähdettä, muttta vasta ehkä syyskuun alusta lähtien enkä pysty suoriutumaan laskuistani ja lainanhoidoistani siihen asti.
Odottelen toistaiseksi "taivaan armoa" muodossa tai toisessa, mutta aikaa ensimmäiseen varsinaiseen katastrofiin, kun saisin elämäni ensimmäisen maksuhäiriön, ei ole kuin kymmenen päivää. Pankki ei enää anna lisälainaa vaikka omaisuustaseessa olisikin varaa vakuuksiin, kun en pysty todistamaan, että minulla olisi tuloja tai että uudet hommat alkaisivat tiettyyn aikaan.
En voi mitenkään vastaanottaa sitä häpeää, että minä, muiden silmissä menestynyt kunnioitettu yksilö, joutuisin julkisesti deekikselle, maksukyvyttömäksi ja ulosmittaukseen asunnosta, j.n.e. Jos sitä taivaan armoa ei tule kymmenen päivän sisälllä, niin olen päättänyt hypätä katuun viidennestä kerroksesta. Eihän perheelleni minusta kuitenkaan ole hyötyä, kun olen epäonnistunut heistä huolehtimaan.
Ehkäpä jokin takaraivossa vielä kehotti tämänkin kirjoittamaan, jos joku osaisi kommentoida jollain tavoin niin, että se avaisi uusia ideoita. Tämä on siis tässä vaiheessa vielä sitä samaa ponnistelua ratkaisun löytämiseksi sinä aikana, kun elämää on vielä jäljellä.
arvoasi perheellesi tuossa mielentilassa, koska ajattelet nyt rahaa ja statusta etkä jaksa keskittyä muuhun, kuten rakkauteen, läsnäolon tärkeyteen, halauksiin, ja kaikkeen keskusteluun, neuvoihin, miehen malliin ja seuraan mitä sinulta tarvitaan. Ajattelusi on silti ihan ymmärrettävää, koska olet nyt kriisissä rahan ja statuksen tiimoilta ja tietysti se vaatii huomiotasi.
Tilanteet ja ajatukset kuitenkin muuttuvat. Timo Harakkakin sai aikoinaan maksuhäiriömerkinnät joita puitiin julkisesti, eikä se hänen mainettaan tai loppuelämäänsä pilannut. Ja Tanja Karpela-saarinen (?) aikoinaan oli synnytyksen jälkeisessä masennuksessaan oman kertomansa mukaan niin sekaisin, että näki jo harhoja. Mutta hänkin parani ja toipui.
Toivottavasti saat sen uuden työn. Jos kuitenkin kävisi niin ettet saa, niin kaikki tuttusi varmasti ajattelevat sen johtuvan nykyajan ikärasismista, eikä se vaikuttaisi siihen miten he sinua arvostavat. Deekikselle et joudu, ellet rupea ryyppäämään liikaa.
Jos olet salannut talousasioitanne vaimoltasi, ja tehnyt päätöksiä kertomatta hänelle, niin hän saattaa suuttua. Silloin pitää vaan nöyrästi kertoa olleesi niin hämmentynyt ja ahdistunut uudesta tilanteesta, ettet osannut toimia oikein. Sitten pyydät anteeksi! Ja jos nyt tulee maksukyvyttömyys ja ulosmittaus, niin anna vaimosi itse päättää miten niihin suhtautuu, äläkä päätä tuotakin käännekohtaa etukäteen niin että teet hänestä lesken.
Älä hyvä mies ihmeessä latele itsellesi mitään aikataulua itsemurhalle! Olet selvästi juuri nyt ammattiavun tarpeessa, joten käy puhumassa jonkun psykologin tai vastaavan kanssa ennen kuin päädyt mihinkään surulliseen tekoon.
Fresh start, puitteet ehkä pienenee, mutta elämänlaatu paranee. Uusi paikkakunta ja selitystä kaipaaville selitykseksi työpaikka. Jotenkin toivon teille tämän päivän lottopottia! Muista rakastaa ja rakastua!
TJ kymmenen, kirjoitat hyvin ja rehellisesti tilanteestasi, minkä vuoksi uskon sinun pystyvän ratkaisemaan ongelmasi, jos vain pystyt rauhoittumaan ja ottamaan hieman etäisyyttä asioihin. Vuoden 2008 tienoilla puhjenneen finannsikriisin myötä monet elämässään menestyneet ihmiset ovat joutuneet kokemaan saman kuin sinä, joten et ehdottomasti ole yksin. Suosittelen kääntymään kaupungin sosiaalitoimen puoleen asiasi kanssa. Todennäköisesti koet sen häpeällisenä, koska olet tottunut hoitamaan asiasi itse, mutta voin vakuuttaa, että samassa paikassa vierailee viikottain muitakin vastaavanlaisten ongelmien kanssa painivia. Oikeasti.
Sosiaalitoimi pystyy järjestämään asiasi niin, että vältyt turhilta maksuhäiriömerkinnöiltä yms. Saat sieltä paitsi käytännön tuen, myös luottamuksellista toisen henkilön näkökulmaa tilanteeseesi. Muista myös, että vaikka perheesi pitäisikin sinun kykyäsi hoitaa talouttanne äärimmäisen tärkeänä, pitävät he tätä tärkeämpänä kaikesta huolimatta sinua.
Onnelliset ihmiset paheksuvat itsemurhaa, koska se on niin jyrkässä ristiriidassa heidän uskomusjärjestelmänsä kanssa. Heillä on vankka usko siihen, että elämä on kivaa jos sen vain oivaltaa oikein. Heidän uskomuksensa mukaan elämä on yhtä päättymätöntä Hollywood-elokuvaa, jossa on onnellinen loppu ja kaikki ratkeaa.
Tällainen naivi uskomus vaatii defenssejä pysyäkseen kasassa. Yksi defensseistä on itsemurhan perusteiden kieltäminen.
Itsemurhaajalla jää kaikki ne tulevat hyvät hetket kokematta. Montako niitä on? Muutama? Tehdäänpä laskelta.
Oletetaan, että hyviä hetkiä on päivässä vähintään puolenkymmentä keskimäärin. Se nyt toteutuu masentuneemmallakin. Odotettavissa olevaa elinikää on keskimäärin ehkä 30 v. (riippuu iästä). Tässä on noin 10 000 päivää. On siis vielä 50 000 hyvää hetkeä koettavana, ja joku on heittämässä sen pois yksien paskojen fiilisten vuoksi. Karmeaa haaskaustahan se on eikä mitään muuta.
Et valitettavasti voi vetää yhtäläisyyttä omasta elämästäsi toisen ihmisen elämään. Jokainen meistä arvottaa elämässään kokemat asiat täysin omalla tavallaan. Sinulle hyvä ja arvorikas hetki voi minulle olla täysin merkityksetön ja jopa ahdistava. Yleisesti ottaen joidenkin mielestä nykyaikainen moderni elämä on elämisen arvoista, jos työpäivän jälkeen henkilökohtaista vapaa-aikaa jää neljä tuntia. Toiselle tämä on täysin naurettava ajatus. Tällaiselle henkilölle 20h elintoimintojen ylläpitämistä vuorokaudessa ei siis ole neljän vapaatunnin arvoista, joten miten sitä kukaan muu voi alkaa kiistämään? On hienoa, että sinä pystyt nauttimaan elämän pienistäkin asioista, mutta kaikki eivät siihen pysty.
Onpa vitun tieteellinen laskenta. Painupa syvälle siihen persereikään, josta kaivauduit tänne jauhamaan paskaasi.
Liioittelet lukujasi.
Masentuneella voi olla hyviä hetkiä ehkä vain yksi joka toinen päivä.
Viisi päivässä on todella paljon. Itselläni on noin paljon hyviä hetkiä päivässä vain silloin, kun oloni on poikkeuksellisen hyvä. Sellaisia päiviä on ehkä 2-5 kuukaudessa eikä yhtään enempää.
Kuten edellä fiksu kirjoittaja totesi, itsari on pirun tyhmä ratkaisu. Tuhansia hyviä ja mielenkiintoisia hetkiä jää kokematta.
Sen liäksi se on myös moraalinen vääryys. Meillä on elämän lahja, ja se pitää käyttää. Samalla lailla täällä tarpovat muutkin polun loppuun asti. Pidä huoli omasta hyvinvoinnista loukkaamatta muita, ja auttele muita sen minkä jaksat. Ei tälllä kukaan sulta sen enempää vaadi. Pois siis itsari-tyhmäilyt!
Itsemurha on helppo ratkaisu kaikkeen , mutta tuoko se ratkaisua mihinkään.
Ihmisenä sinä pääset pois näistä maallisista tuskista. Mutta onko se kuitenkaan ratkaisu muille, jotka jäävät kaipaamaan sinua.
Ihmisyys on sitä, että jäksaa kestää kaikki pahat. Sillä, että erilaisuutta sorretaan, no se vaan menee niin.
Itse erilaisena ihmisenä. Tiesin jo 3-vuotiaana olevani erilainen. En fyysisesti. Vaan ajattelutavaltani.
Kaikki on vain sitä, että joskus myös Suomi on normaali kansakunta. Eikä erilaisuus ole köyhyyttä vaan rikkautta.
Sillä erilaisiä ihmisiä Suomi tarvitsee, ei niitä jotka tukeutuu siihen kaavaan, ole samanlainen saat TÖITÄ.
Olen pahoillani, en ole samanlainen kuin kaikki muut, ajattelutapani on erinlainen, vaikka olenkin syntyperäinen suomalainen.
Tämä kirjoitus jos joku kokee sen omakseen. Toimi, tee, alä usko muita kuin itseäsi.
Suomessa itsemurhia ei paheksuta. Päinvastoin! Itsemurhassa avustaminen on täällä laillista;
"Itsemurhaan avustamisesta ei rikoslaissa ole erityisiä säännöksiä. Rikosoikeuden yleisten oppien perusteella avustajan rankaiseminen avunannosta tai yllytyksestä edellyttäisi rangaistavaa päätekoa. Itsemurha ei ole rangaistava teko. Oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin katsottu mahdolliseksi, että itsemurhassa avustanut tai siihen yllyttänyt voitaisiin saattaa rikosoikeudelliseen vastuuseen välillisenä tekijänä tilanteissa, joissa itsemurhan tehnyt ei esimerkiksi psyykkisistä syistä olisi ymmärtänyt tekonsa merkitystä. Myös jos avustajalla olisi asemansa perusteella erityinen velvollisuus estää seuraus, vastuun on joskus katsottu voivan seurata laiminlyöntisäännösten perusteella.
Itsemurhassa avustamisen nimenomainen kriminalisointi saattaisi johtaa vaikeisiin tulkintaongelmiin mahdollisen avunantajan tai yllyttäjän toimien ja myötävaikutuksen arvioimisessa. Se myös muuttaisi itsemurhan tutkinnan kuolinsyyntutkinnasta rikostutkinnaksi. Kriminalisointi edellyttäisi itsemurhatapauksissa lähiomaisten tai muun lähipiirin kuulustelua mahdollisten osallisten selvittämiseksi. Uhrin lähipiiri saattaisi kokea tutkinnan syyllistävänä, ja se olisi heille henkisesti raskasta muutoinkin vaikeassa elämäntilanteessa. Erityissäännöksen aiheuttamat haitat saattaisivat siten valtaosassa itsemurhatapauksia olla suuremmat kuin mahdollisesti saavutettavat hyödyt."
Helsingissä 8 päivänä maaliskuuta 2005
Oikeusministeri Johannes Koskinen
Minä olen uskovana (ei mikään hihhuli ;)) sitä mieltä, että Jumala antaa meidän kohdata vaikeuksia, jotta kääntyisimme Hänen puoleensa ja turvaisimme häneen eikä materiaan. Niin monelle on käynyt ja vasta sen jälkeen on moni löytänyt tarkoituksen elämäänsä, kun on huomannut, että rahalla ei ole (juuri) mitään merkitystä verrattuna henkiseen hyvään oloon, jonka voi joskus saavuttaa vain luopumalla maallisesta, koska harvapa sitä kääntyy Jumalan puoleen kun on kaikki hyvin ja maallista mammonaa, jolla voi "päteä" ja saada kunnioitusta muiden samankaltaisesti ajattelevien osalta.
Hyvä näkökulma.
Jokaisella nyt on kuitenkin oikeus määritellä oman elämänsä tuska/onnisuhde. Ketuttaa, että jotkut besserwisserit puunhalaajat lähtevät määrittelemään ja arvostelemaan . Suhde kuolemaan on jokseenkin ylidramatisoitu. Suru on kaunista.
Kunnioitan itsemurhaajia. Olen aina kunnioittanut, vaikka en sitä tietoisesti vielä tiennyt ala-asteella.
Itsekin yrittänyt muutaman kerran.
Minulla ainakaan ei ole mitään syytä elää. En saa töitä, en pääse opiskelemaan ja minulla ei ole mitään kokemusta seurustelusta tai naisista muutenkaan. Vaikka saisinkin töitä tai pääsisin opiskelemaan niin kesken nekin jäisi kun en pystyisi ahdistuksen takia kumpaakaan tekemään.
Lisäksi pelkoni ovat niin pahoja etten pysty käymään edes kaupassa enkä matkustelemaan tai mitään. Muutenkaan en jaksa vakavan masennuksen takia tehdä juuri muuta kuin nukkua ja olla vain. Olen nyt 23-vuotias mies ja elämä tuntuu olevan jo ohi. Miksi en vetäisi vaikka kunnon kännit ja menisi junan alle?
Tässä muuten maikkarilta suht mielenkiintoinen dokkari avustetusta itsemurhasta, onhan se aika kylmäävää kun joku tekee itsemurhan kameran edessä, vaikka kyseessä sairas ihminen onkin.
http://www.katsomo.fi/?progId=130669
Nuista hyvistä hetkistä, mulla se on menny siihen, etten mä muista oikeen
muuta, kuin kaiken sen p*skan. Ei kai niitä hyviä hetkiä edes ole sitten niin
kovin paljoa. Sitten ku sitä p*skaa tulee tuhansia ja taas tuhansia kertoja, siihen turtuu, sitten ei lopussa enää välitä mistään mitään.
Ei mulle esimerkiksi ole enää mitään väliä, vaikka huomenna tulis se maailmanloppu, mä vaan ajattelisin että loppuspahan niiltä kaikilta p*skaihmisiltä se p*askankylväminen samalla, paha sais lopultakin palkkansa, eikä ne vaan pääsis pälkähästä nuin vain niinkuin tähän saakka. Ei se silti sitä tarkoita että itteeni alkaisin nitistämään, ehei, mun puolesta kaikkia kouluampujia ja muita vois tulla vielä paljon lisääkin ja nimenomaan kohdistuen näihin p*skankylväjiin.
Sillä itsessään olisi ennaltaehkäisevä vaikutus, useampi joutus pakostakin
miettimään, mitä p*skaa sitä turvastansa päästelee.
Ennemmin minä olisin kallistumassa semmoisen toiminnan myötäkatsomiseen
kuin itteään tappamassa.