S niin kuin stunning

Wile

Sainpa viimeinkin tilaisuuden ajaa Mini Cooper S.

Cooper S todellakin on, täysin odotusteni mukaan, järjettömän hauska ajaa mutkissa. Alusta ei kallistele todellakaan yhtään! Kuin ajaisi mikroautolla. Jollain mutkaisella radalla Cooper S jättää varmasti monta painavampaa urheiluautoa taakseen. Joku voisi sanoa, että 17" vanteet ovat liian epämukavat, mutta ne korostavat Ässän urheilullisuutta ja mahtavaa alustaa.
Auton sai kiihtymään kiitettävän vauhdikkaasti kiihdyttämällä ykkösellä lähes tappiin saakka ja sitten kakkosella ja kolmosella tavoitenopeuteen.
Kiihtyvyys voisi olla toki hitusen nopeampikin, mutta mutkissa Mini on kyllä täysin omaa luokkaansa.

Kaupungissa ja parkkipaikoilla Mini on tietenkin mittasuhteiden kannalta ihanteellinen, näppärä auto. Nykyinen A2 on sitä myös, mutta se tuntuu nyt Minin jälkeen tylsältä (ja entistä hitaammalta) autolta. Tilaukseen en vielä Cooperia pistänyt, mutta se tapahtunee vuoden sisään. Facelift-mallikin Ministä tulee elokuussa.

Käsitykseni täydellistä autosta on herännyt eloon Cooper S:n muodossa. Ketterä, nopea kiihtymään ja ehdottoman hyvä ajettavuus mutkissa. Paras auto, jota olen ajanut. Ajettu on kaikkea Z4:stä M3:een ja 350Z:aan.

Eihän tässä mitään uutta varmaan kenenkään tietoon tullut, piti vaan päästä purkamaan ajatuksia. ;)

t. Tuleva Cooper S -kuski

7

1735

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pelle-Heppu

      Mulla ollut huhtikuusta MCS Works ja jokainen päivä on ollut karkkipäivä. Varsinkin nyt lomilla, kun lähes päivittäin päässyt "mutkaraudalla" kurvaileen.

      Tiedä sitten sen paremmuudesta ...
      Mutta olishan ton 40 k€ voinut huonompaakin autoon laittaa.

      Onhan noita "huhuja" ollut ens vuoden S-mallin muutoksista. (muutama lisäpolle, lukkoo etupyörille, ...)

      • Wile

        Kuulemma 173hp ens vuoden mallissa... Kiitettäviä lukemia 1.6 nelipyttyisestä.

      • Pelle-Heppu
        Wile kirjoitti:

        Kuulemma 173hp ens vuoden mallissa... Kiitettäviä lukemia 1.6 nelipyttyisestä.

        10-20hp olis tulossa syksyllä lisää JCW-sarjaan.
        Jo asennettuihin -04 tai vanhempiin tulee päivitys-sarja. Saas nährä tuleeko käyntiä laakkoselle silloin ...

      • lukko

        Tuo huhu etulukon tulosta onkin mielenkiintoinen. Itse koeajolla vakio-Cooper S:llä kyllä joskus huomasin etupyörien rajallisen pidon ajettaessa reilulla kaasulla mutkasta ulos. Eli siihen tuo voisi auttaa, mutta lukolla voi olla myös kielteisiä vaikutuksia etuvetoisen auton katuajettavuuteen (vrt. Focus RS). Tuo pidon menetys oli kuitenkin niin lievää, että ei sitä kylläkään kannattaisi vaihtaa ohjauksen tempoiluun...jään mielenkiinnolla odottamaan...

    • lukko

      Samansuuntaisia havaintoja tein Cooper S:n koeajolla. Mielestäni kaikkein parasta oli se, että tuolla saa ajamisen ilon irti ihan oikeasti jo kohtuulisilla nopeuksilla. Helppoa irrottaa auto tahalliseen luistoon ja yhtä helppoa ottaa luisto kiinni ja lopettaa se. Upeaa...

      • puhutaan?

        Eli vaikkapa sellaisessa tiukassa noin 270 asteen ramppikaarteessa pitänee uudella Minillä ajaa kai pitkälti yli 100km/h, jotta renkaat vingahtaa? Vai käytetäänkö luistoon saamiseen kaasua ja pientä ratilla heilautusta?

        Mulla vm. 98 Mini, jolla en ole vielä uskaltanut/pystynyt ajamaan mihinkään kaarteeseen sellaista vauhtia, että renkaista olisi kuulunut ääntä. Vauhdit on jo olleet sitä luokkaa, että luulen, että auto (tai mieluumminkin Dunlop SP 2000 Sport renkaat) oikeasti ei varoita vaan se sitten lähteekin kerralla lentoon, jos ajaa liian kovasti. Auton teho ja väännöt (1273cm3, 46kW/63bhp@5500rpm, 95Nm@3000rpm) ei mulla valitettavasti riitä renkaiden pidon menetykseen muutoin kuin soralla tai talvi kelillä. Ehkä pitäisi kokeilla ajaa talvirenkailla kesäkelillä, niin voisi olla helpompi vingauttaa...

        Vanha Granada vinguttaa renkaitaan em. tyyppisissä kaarteissa noin 60 vauhdissa, muutaman vuoden ikäinen Opel Astra vinguttelee (luistonesto) yksittäisiä renkaitaan samassa kohdassa noin 80 vauhdissa, Ministä ei kuulunut noin 100 vauhdissa mitään vaikka yritin ajaa mahdollisimman sisäreunaa ja kolmonen päällä. Enkä varmasti kokeile enää kovempaa kuin suljetulla radalla ja ehkäpä tarvitsee kuppi-istuimetkin, ei meinaa pysyä tuossakaan vauhdissa enää auton kyydissä. Ja auton ilmoitetut huiputhan on huimat 148-152 (tosin hieman kovempaakin on mennyt ilmeisesti myötätuulessa tai loivassa alamäessä). Huiput saavutetaan kolmosella ja nelosella.

        Ei voi muuta sanoa kuin että vauhdin hurmaa jo taajama vauhdeissa (ajamatta ylinopeutta) näillä vanhoilla Mineillä. Silti aito paikasta A, paikkaan B auto, jolla siis pääsee luotettavasti ja nopeasti pitkänkin matkan päivässä.

      • lukko
        puhutaan? kirjoitti:

        No eipä sitä nopeusmittaria paljoa ehtinyt katselemaan ;-) No juu, vitsi vitsinä, mutta kun tapani mukaan kävin ajelemassa parhailla tietämilläni asuinseutuni mutkateillä, niin sellainen nopeusrajoitus rikesakon puitteissa riitti hyvin. Renkaiden kiljuminen on paljolti renkaiden ominaisuus, kuten tietysti osittain luiston äkkinäisyys tai progressiivisuus. Uudessa Minissä tuo oli mielestäni juuri tuota progressiivista tyyppiä, joka ei ole mitenkään itsestään selvää ylirengastetuissa nykyautoissa. Ohjauksella ja käsijarrulla ei tarvinnut temppuilla, koska tuo reagoi oikein kivasti kaasun käyttöön -> kaasun nostolla perä irtoaa hallitusti. Esim. monilla perinteisillä ranskalaisilla etuvetopikkusporteilla tuo irtoaminen on selvästi äkkinäisempää.

        "Erehdyin" sitten kuitenkin vaihtamaan nelivetoturboon ja onhan siinä pitoa niin perskuleesti, mutta yleisillä teillä kesäaikaan ei tosiaan viitsi/uskalla niin kovaa ajaa, että pito irtoaisi ja riemu repeäisi.

        Wanhalla Minillä minulla ei ole ollut kunnia ajaa, mutta sainpahan edes muksuna olla serkkuperheen sellaisen kyydissä :-)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      101
      1613
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      39
      1165
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      23
      930
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      164
      771
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      740
    6. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      200
      695
    7. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      679
    8. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      657
    9. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      39
      588
    10. Onko kaivattusi

      hyvä ihminen? Kerro
      Ikävä
      33
      580
    Aihe