Ei olisi julkisesti ollut Niinistön tukija, niin persujen kannatusluvut olisivat tässä tilanteessa aivan toiset. Eli pari prosentia ainakin korkeammat.
Myöskin Kike Elomaan ottaminen ehdokkaaksi, ja vieläpä, että päästävät mongertaman kyselytunneilla tyhmiä ja tyhjänpäiväisiä "kysymyksiään" painaa perussuomalaisten kannatusta alaspäin.
Soini on ollut täysin oikeassa ja kertonut mikä on tilanne Euroopassa, ja siksipä jos Soini olisi vaikka yksin eduskunnassa Perussuomalaisena, niin kannatus olisi huomattavasti korkeampi.
Nyt Soinin pitäisikin panna iso remmi päälle, ja pitää hirveää mekkalaa kansan syvien rivien puolesta eu:sta irtautumisesta, ennenkuin nuo tuohooja kokdemut saavat ajetua maamme konkurssiin.
Liittykää Keskustan kanssa yhteen, ja pankaa nimeksi Peruskeskusta, tai uusi keskusta niin saadaan maahamme vahva keskusta, joka olisi taatusti suurin puolue seuraavissa vaaleissa.
Soini voisi olla puheenjohtaja, jos siitä siten ensinkään kiistaa tulisi.
Demarit on saatava oppositioon, se ei ole koskaan työllisyyttämme parantanut, kun demuketkut on hallituksessa, vaan aina on kansamme joutunut syvemmälle ahdinkoon, ja köyhyys lisääntynytkuin yleinen yhteiskunnallinen pahoinvointikin, kun nuo valehtelijat, ja kansa silmille virtsaajat ovat olleet hallituksessa kokkareiden kanssa.
Nyt meillä on kaiki oikeistopuolueet hallituksessa, ja muut huithapelit, joten kansa kaipaa vahvaa ja turvallista keskikenttää.
Tuon uuden puolueen kannatus olisi noin 40%:a, joten yhtykää, älkääkä kisatko turhaan.
Ei persut saa kepua nurin, jos se siksi on perustettu, vaan kuihtuu itse.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.