Taasen evouskovien tiedettä

näin se etenee

Satua vai totta?

Tarina hevosen kehitysketjusta alkoi 1870-luvulla, kun innokas darwinisti O. C. Marsh asetti näytteille keräämänsä fossiilit, joista hän oli koonnut hevosen kehityssarjan. Väitteittensä mukaan hän oli löytänyt 30 hevosen eri kehitysvaihetta Wyomingin ja Nebraskan kaivauksilta.1 Vanhimmaksi hevosfossiiliksi valittiin n. jäniksen kokoinen nisäkäs ja sille annettiin nimi Eohippus (Aamusarastuksen hevonen). Loput valittiin jalkaluiden ja hampaiden muotoutumien mukaan ja kuvattiin siten, että niiden koko kasvoi kehityksen myötä, josta mm. oppikirjan kuva antaa hyvän esimerkin. Tämän fossiilisarjan näki Darwinin tukija ja evoluutiosaarnaaja T.H. Huxley, joka otti sen malliesimerkiksi eläinten vaiheittaisesta kehittymisestä. Hänen kuuluisat luentonsa saivat aikaan sen, että eri museot ottivat ohjeiden mukaan erilaisia hevosfossiileita näyttelyihinsä.

O. C. Marsh ei tiennyt, että hänen nimeämänsä "varhaishevosen" fossiili oli tutkittu jo ennen Darwinin kuuluisaksi tulleen, lajien kehitystä koskevan kirjan ilmestymistä. Englantilainen tutkija Richard Owen löysi ko. fossiilin v. 1856 ja antoi sille nimen Hyracotherium, joka tarkoittaa, että eläin kuului kaniinien ja mäyräeläinten joukkoon.2 Tämä tosiasia halutaan nykyään siirtää unohduksen historiaan.

V. 1910 löytyivät samat "hevosen kehitysvaiheet" myös Etelä-Amerikan fossiilikaivauksilta. Pulman muodosti nyt se, että nämä fossiilit olivat maakerrostumissa päinvastaisessa järjestyksessä; nykyhevonen alimmaisena ja vanhimmaksi mainittu Eohippus kerrosten yläpäässä.3 Tämä pulmallinen tilanne pyrittiin selittämään siten, että ennen alkuhevosta oli ehkä ollut nykyhevosen kaltaisia imettäväisiä, mutta ne olivat kuolleet sukupuuttoon ennen hevossarjan uudelleen alkamista. Aika mainio selitys.
"""""""""""""
[Siis minusta naurettava selitys.;) Ja ainahan selitys evouskovilta löytyy, kun mielikuvitus on apuna.]

Myös Oregonin kaivauksissa nykyhevonen ja vanhin "alkuhevonen" olivat kivettyneet rinnakkain.

Ristiriitaisuuksista ja monista epäselvyyksistä huolimatta v. 1905 Amerikan Luonnontieteelliseen Museoon rakennettiin hevosten kehityssarjaa kuvaava näyttely, joka siitä lähtien on roikkunut mukana tieteellisenä "totuutena" kaikissa hakuteoksissa ja oppikirjoissa.
"""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""

http://www.kp-art.fi/taustaa/

8

127

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • inframuna
    • LOL. Tuo vanhentunut käsitys hevosen evoluutiosta hylättin jo 1950-luvulla, kun ymmärrettiin, ettei evoluutio etenekään suoraviivaisesti kuin suora puu tai tikapuut, vaan kuin pensas, sivuhaarojen kautta. Samanaikaisesti voi siis olla elossa lajista useita kehityslinjoja, joissa osalla on kehittyneempiä piirteitä ja osalla primitiivisempiä piirteitä. Tuossa nykytieteen käsitys hevosen evoluutiosta:

      http://billwilcox.net/1011/ch24species/24_20HorseEvolution_L.jpg

      Mutta usko tai älä, kukaan ei luule sitä lopulliseksi totuudeksi, johon ei voisi tulla vielä muutoksia ja tarkennuksia.

      Owen yksinkertaisesti luokitteli tuon aikaisen tietämyksensä perusteella tuon fossiilin väärin. Hänellä vain ei ollut sitä tietämystä mitä meillä nykyään on.

      Kannattaisi sinunkin hankkia biologian tietämyksesi ja ymmärryksesi tieteen tekijöiltä itseltään eikä postikorttiimaalareilta.

      • >Kannattaisi sinunkin hankkia biologian tietämyksesi ja ymmärryksesi tieteen tekijöiltä itseltään eikä postikorttiimaalareilta.

        Mutta kun vain harva tiedemies on Oikealla Tavalla Uskomassa, niin pitää sitten tyytyä puoskareihin.


      • totuus tuskaa

        "Mutta usko tai älä, kukaan ei luule sitä lopulliseksi totuudeksi, johon ei voisi tulla vielä muutoksia ja tarkennuksia."

        En todellakaan, sillä sen olen jo aikaa sitten oppinut.;) (tiede etenee);)

        "Owen yksinkertaisesti luokitteli tuon aikaisen tietämyksensä perusteella tuon fossiilin väärin. Hänellä vain ei ollut sitä tietämystä mitä meillä nykyään on."

        Niinpä, eli siis satuja päästeli ja nykyään on uudet sadut. :)


        "Kannattaisi sinunkin hankkia biologian tietämyksesi ja ymmärryksesi tieteen tekijöiltä itseltään eikä postikorttiimaalareilta.

        Ahaa!
        Onko henkilö, joka osaa maalata myöskin kauniita postikortteja jotenkin lähtökohtaisesti kyvyttömämpi kuin esim. ilman vakituista työpaikkaa oleva perushoitaja arvioimaan Evoluutioteorian virheitä? (hämästelen kauhiast)


      • totuus tuskaa kirjoitti:

        "Mutta usko tai älä, kukaan ei luule sitä lopulliseksi totuudeksi, johon ei voisi tulla vielä muutoksia ja tarkennuksia."

        En todellakaan, sillä sen olen jo aikaa sitten oppinut.;) (tiede etenee);)

        "Owen yksinkertaisesti luokitteli tuon aikaisen tietämyksensä perusteella tuon fossiilin väärin. Hänellä vain ei ollut sitä tietämystä mitä meillä nykyään on."

        Niinpä, eli siis satuja päästeli ja nykyään on uudet sadut. :)


        "Kannattaisi sinunkin hankkia biologian tietämyksesi ja ymmärryksesi tieteen tekijöiltä itseltään eikä postikorttiimaalareilta.

        Ahaa!
        Onko henkilö, joka osaa maalata myöskin kauniita postikortteja jotenkin lähtökohtaisesti kyvyttömämpi kuin esim. ilman vakituista työpaikkaa oleva perushoitaja arvioimaan Evoluutioteorian virheitä? (hämästelen kauhiast)

        "En todellakaan, sillä sen olen jo aikaa sitten oppinut.;) (tiede etenee);)"

        Miniota. Ymmärrät siis, että emme voi lukea totuutta jostakin vanhasta kirjasta, vaan saamme sen selville tutkimalla mitä luonnossa ja todellisuudessa oikeasti on?

        "Niinpä, eli siis satuja päästeli ja nykyään on uudet sadut. :)"

        Hän ei päästellyt satuja, vaan erehtyi. Hän oli rehellinen tiedemies, joka teki tutkimusta parhaan ymmärryksensä ja käsityksensä mukaan. Hänellä ei ollut jumalaista ilmoitusta siitä mikä on totuus, vaan hän tutki todellisuutta oman ymmärryksensä ja tietotasonsa mukaisesti. Tässä hän eroaa kreationisteista, jotka luulevat saavansa selville mikä on totta lukemalla sen jostakin kirjasta, vaikkapa Raamatusta.

        "Ahaa!
        Onko henkilö, joka osaa maalata myöskin kauniita postikortteja jotenkin lähtökohtaisesti kyvyttömämpi kuin esim. ilman vakituista työpaikkaa oleva perushoitaja arvioimaan Evoluutioteorian virheitä?"

        Ei toki, koska kumpikaan heistä ei puutteelisen koulutuksensa vuoksi siihen kykene. Evoluutioteorian virheitä voidaan arvioida tiedeyhteisössä ja niin tehdäänkin jatkuvasti. Vielä ei ole löytynyt mitään virheitä toki evoluutioteoria tulee tarkentumaan.

        "(hämästelen kauhiast)"

        Mitä hämmästelet? Sitäkö, että postikorttimaalari ei tiedä evoluutioteoriasta alkeitakaan? Eivät heistä kaikki ole siitä kiinnostuneita ja moni heistä ymmärtää sen väärin.


    • kr

      Ha haha. Hyvä avaus, ja niin totta. Tuotahan se eohippus-evoluutio on. Mitä hullumpia ovat selitykset, niin sitä helpommin nuo evolapset sen hyväksyvät.


      Jaksan yhä uudestaan ja uudestaan vain ihmetellä sitä että miten joku voikaan olla niin tyhmä kuin evolutionistit ovat!!!!!!!!!!!!

    • "Kaniinien ja mäyräeläinten joukkoon"... Tuollainen vaatii jo erikoisen kehittynyttä asiantuntemattomuutta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      251
      2294
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      192
      1694
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      47
      1349
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1045
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      846
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      820
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      810
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      23
      778
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      776
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe