ITP tai leukemia?

Meillä on vasta 6 viikon vanha tyttö jolla tullut itsestään mustelmia pariin otteeseen käsivarsiin. Eilen ilmestynyt mustelma oli sen verran iso, että hakeuduin heti lääkäriin. Lääkäri ei epäillyt mitään vakavaa, mutta laittoi lähetteen labraan, jossa kävimme tänään. Tulokset olivat pelottavat minun silmiin kun kolme arvoa olivat koholla:( Trombosyytit:469, punasolut 3,64 ja monosyytit 9,8. Kukaan ei osannut sanoa tuloksista juuta taikka jaata.Lääkäri soittaa huomenna päivällä, mutta kauhea odotella huomiseen. Kyseessä niin pieni vauva josta on hirveän kova huoli! Varasin kyllä ajan huomisaamulle yksityiselle, josta toivon saavani parempaa kohtelua. Terveyskeskuksen inhottavat ja välinpitämättömät hoitajat kun rupesivat taas kerran kyrsimään siinä määrin, mutta osaako joku viisaampi sanoa noista arvoista mitään?Voiko viitata leukemiaan tai ITP:hen?
3654
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hei,

Kylläpäs on viheliäinen tilanne. Pieni lapsi kun ei oikein osaa sanoa mihin sattuu. Lapset usein ovat kuitenkin vahvaa tekoa ja kestävät enemmän, kuin vanhemmat uskovatkaan.

Oman mielenrauhasi kannalta toisen asiantuntijan mielipide on paikallaan. Hematologi osaa varmaan sinua parhaiten asiassa sinua auttaa.

ITP on autoimmuunisairaus, jossa veren hiutalearvot eli trombosyytit ovat alhaiset, jopa lähes nolla. Taudin kuvaan kuuluvat kyllä mustelmat, laajatkin sellaiset. Mutta kannattaa varmistaa asia alan asiantuntijalta. Jos kyseessä on ITP, löydät lisää tietoa ja tukea alla olevan linkin kautta.

Voimia!

ITP Suomi
www.facebook.com/ITPvertaistuki (vertaistukisivusto)

Äänestä

Toivottavasti kaikki on hyvin!

Voimia!

Äänestä

Yksityisellä totesi mustelman tutkittuaan, ettei viittaa verisairauteen. Näyttää kuulemma siltä että joutunut puristukseen esim nukkuessa ja pienillä herkästi mustelma tulee kun nuo seinämät ovat niin ohuet. Ei ollut arvoistakaan huolissaan. Viitetaulukko oli alle 1v ja kun kyseessä alle 2kk ei aivan päde nuo viitearvot. Piti täysin normaali poikkeamana. Lekosyyttejen kokonaismäärä oli myös normaali, joten eritellyt monosyytit jotka yli sallitun, eivät haittaa kuulemma. Terveyskeskuslääkäri ei tiennyt joten oli soittanut hematologille joka myös totesi, etteivät arvot viittaa verisairauteen. Kontrolli otetaan viikon päästä, mutta todennäköisesti ei ole mitään vakavaa kyseessä. Olen niin helpottonut! Toivotan voimia kaikille joilla lapsi kärsii ko sairauksista!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huolesta suunniltaan kirjoitti:

Meillä on vasta 6 viikon vanha tyttö jolla tullut itsestään mustelmia pariin otteeseen käsivarsiin. Eilen ilmestynyt mustelma oli sen verran iso, että hakeuduin heti lääkäriin. Lääkäri ei epäillyt mitään vakavaa, mutta laittoi lähetteen labraan, jossa kävimme tänään. Tulokset olivat pelottavat minun silmiin kun kolme arvoa olivat koholla:( Trombosyytit:469, punasolut 3,64 ja monosyytit 9,8. Kukaan ei osannut sanoa tuloksista juuta taikka jaata.Lääkäri soittaa huomenna päivällä, mutta kauhea odotella huomiseen. Kyseessä niin pieni vauva josta on hirveän kova huoli! Varasin kyllä ajan huomisaamulle yksityiselle, josta toivon saavani parempaa kohtelua. Terveyskeskuksen inhottavat ja välinpitämättömät hoitajat kun rupesivat taas kerran kyrsimään siinä määrin, mutta osaako joku viisaampi sanoa noista arvoista mitään?Voiko viitata leukemiaan tai ITP:hen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu