Miten valittaa katsastusmiehen toiminnasta?

reka007

Kävin katsastuttamassa autoani 6.7.2012 ja tuloksena oli ennätyspitkä hylky- ja korjauskehoituslista. 3 hylkykohtaa ja 7 korjauskehoitusta. Osa oli nähdäkseni aivan oikein, mutta monta kohtaa oli mielestäni katsastusmiehen mielivallan käyttöä: esim.suuntavalo väärä väri, ( en ole maalannut valoja yhtenäkään vuotena ja aina ennen ne ovat olleet oikean värisiä )lähivalo; valovoima heikko( katsastusmiehen mukaan polttimot ovat liian vanhoja ( ollet käytössä jo noin 3kk )etusumuvalo; suuntaus liian ylös ( tietääkseni ei sumuvaloissa ole säätöä ja puskuri on mielestäni oikella paikallaan ). No nuo hylyt on niitä tavanomaiisia jarruletku murtunut ( ohhan sekin jo vuoden vanha letku) ja alatukivarren laakerointi ( sekin on jo kaksi vuotta sitten korjattu, joten varmaan sekin on jo kulunut ) Kaikki ne kohdat joissa tulos tuli suoraan testauskoneelta olivat loistavia( iskunvaimennintesti, jarrutesti ja pakokaasupäästö).Mistä tiedän että katsastusmiehen toiminta on asiallista eikä mielivaltaan perustuvaa? Kuka tai mikä instanssi valvoo katsastustoimintaa, mihin valittaa? Voiko katsastuksen valvontaa saada mukaan jälkitarkastukseen, jotta asiakkaan etu huomioituisi. Olen katsastuttanut autojani 45 vuotta enkä ole aiemmin tällaista kokenut, saako katsastajia virheellisestä toiminnasta edesvastuuseen? Oli se sentään ennen asiallista tuo katsastustoiminta kun valtio hoiti sen. Minä äänestän täst´edes autoni penkillä enkä koskaan aja tälle katsatusasemalle ( tietysti tuon jälkitarkastuksen jälkeen joka kuitenkin on pakko hoitaa samalla asemalla). Ja kyllähän panen sanan kiertämään tämän aseman toiminnasta, varmaan muutkin ovat sen huomanneet kun asema lähettää mainospostia jossa ilmoittaa halvemmasta katsastuksesta kuin muut paikkakunnan asemat.

33

4706

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Urpoihin kyllästynyt

      Voithan sä tietenkin reklamoida esimerkiksi aseman pomolle ja se voi tarkistaa kyseiset kohdat uudelleen ja toteaa mahdolliset virheellisesti merkatut viat... Tuskin kukaan vittumaisuuttaan vikoja keksii(koska valheella on lyhyet jäljet), jotkut vaan jättää laiskuuttaan merkkaamatta pienimmät viat. Trafia tuskin kiinnostaa muu kuin se, että olis vikoja jäänyt löytämättä/merkkaamatta(varsinki hylkyvikojen kanssa). Tervemenoa A-katsastuksen asiakkaaks, jos haluaa palata vanhoihin hyviin aikoihin. Kannattaa muistaa pyytää aseman vanhin katsuri katsomaan, jotta äärimmäinen mielivalta saavutetaan varmasti...

      Se on jännä kun aina kaikki boikotoi tiettyjä asemia jos yhdellä katsurilla on sattunut olemaan koko päivä kauheita ritsapommeja ja sit joku pahaa aavistamaton Tauno Pertti-Kalevi tuo vuoden 86 laadukkaan(ei oo mitään tarvinnut koskaan vaihtaa) 456tkm ajetun ranskanpatongin näytille... Se on vaan harmi kun ihmiset ei osaa ottaa vihjeestä vaaria ja viedä autoaan Keinäselle kun saa kolmesivuisen vikalistan parilla ajokiellolla. Mielummin korjataan 100e paskaa 1500e:llä ja viedään kiroillen jälkitarkastukseen, jotta saa taas vuoden ajoaikaa ja seuraavana vuonna jälleen kymmeniä vikoja ilmaantunut. En tajuu kuinka jotkut pommit on vuodesta toiseen ajokiellossa ekalla yrittämällä.

      Mielivaltaa tai ei niin kannattaa muistaa et tuskin kukaan katsuri on ainakaan tarkotuksella niin tyhmä et merkkaa olemattomia vikoja. Jos arvosteluperusteita lukis kuin piru raamattua niin olis 3v vanhoissa autoissakin tosiaan hylkyprossa jotain 50%(4 ykkösvikaa)... Jos vielä tämän jälkeen koet kokeneesi mailmankaikkeutta suurempaa vääryyttä katsastuspäätöksesi kanssa, niin suosittelen kyllä menemään itsees. Jos vaikka perehtyisit sen verta asiaan että ymmärtäisit mistä viat on johtunut. Esim toi sun alkuperäinen vilkunpoltin on väriltään kuluva osa(maalattu polttimo > ajan myötä oranssi palaa pois > valkoinen polttimo). Ja jos tarvikeosat kuluvat parissa vuodessa piloille niin onko vastuu katsastusmiehen vai paskoja osia myyneen varaosaliikkeen?

      Ja kyllä katsuritkin tekevät välillä vääriä päätöksiä varsinkin fiilispohjalta(vaikkapa jarrupolkimen tuntuma) arvosteltavissa kohteissa. Joku voikin sit laskeskella pienessä pääkopassaan minkämoinen virheprosentti syntyy jos vääriä päätöksiä on vaikka tusina vuodessa ja "sormien läpi" menevien autojen määrä lasketaan vuositasolla tuhansissa.

      • Autoilija vai?

        Ja millä perusteella vain A-katsastuksella on näitä vanhoja jermuja? Mistä luulet että nämä uudemmat asemat ovat saaneet alkunsa ja mistä luulet näiden asemalla olevien vanhempien katsastajien tulleen. Juu kylllä A-katsastuksesta.

        Ei kannata morkata aina suurinta alan tekijää koska kyllä näillä pienemmilläkin ketjuilla on aivan uskomattomia sankareita.


      • tehthetheh

        Sumuvaloistakaan ei sitten löydy järjellistä säätöä ja sitten jatkuva valituksen aihe kun kuitenkin tehtaan säädöissä.


    • thrhsh

      katsastajan virheprosentti on suurempi mitä uskoisikaan, mutta se on asiakkaan eduksi. Eli jäetetään kirjaamatta vikoja, jotka Trafin ohjeen mukaan pitäisi kirjata korjauskehoituksina tai hylkäysvikoina.

      Turhia korjausmääräksiä annettaan todella vähän, tietysti auton omistajan mielestä olisi mennyt viellä yhden vuoden.

    • Autoilija vai?

      Voit tehdä valituksen Trafiin tai suoraan asemalle tai aluepäällikölle/päällikölle. tms.

      Trafi on viranomainen ja jos he kokevat että on syytä epäillä vilunkia he tarkastavat autosi lähimmällä katsastusasemalla ja antavat lausunnon. Eli et saa korjata mitään vikoja ennen kuin Trafi on auton tarkastanut. Jos katsataja on merkinnyt "mielivaltaisesti" vikoja hän saa varoituksen tai määräaikaisen toimintakiellon ja pahimmilaan ikuisen porttikiellon katsastusalalle.

      Mutta mitä noihin vikoihin tulee.

      "SUUNTAVALON VÄÄRÄ VÄRI" Jos suuntavalon lasi on valkoinen polttimon tulee olla ruskeankeltainen. Nämä polttimot ovat maalattuija ja maalaus rapistuu iän myötä. Normi vika. Näet sen ihan omin silminkin kun laitat vilkut päälle.

      "LÄHIVALO; valovoima heikko" "( ollet käytössä jo noin 3kk )" Valovoiman heikkous voi johtua polttimosta, jos se on halvin mahdollinen mitä markkinoilta löytyy. Näissä polttimoissa on yleensä kellertävä valo, joka ei valaise edes puolentoistametrin päässä olevaa seinää (asian varmistaa katsastusaseman valovoimamittarilla) Osta polttimot joissa lukee valoa tai lux 70% tai 150% (mitä korkeampi sitä parempi) Ne eivät anna ihan 150 % lisää valoa mutta antavat huomattavasti enemmän ja valkoisempaa valoa kuin halpispolttimot. tosin maksavat parhaimmillaan 20-35 € pari. Halvemmalla toki saa.
      Syynä valovoiman heikkouteen voi olla myös umpion lasi. joka on samentunut, tai pölyinen/ruostunut umpio. Katsastajan arvio oli todennäköisesti ihan oikea.

      ETUSUMUVALO; suuntaus liian ylös. Kyllä sumuvalojen suuntausta voi säätää ja kuten lähivalotkin säätö vaihtaa paikkaa tärinästä. Sumuvalojen säätäminen on vain vaikeampaa.

      "JARRULETKU murtunut" "( ohhan sekin jo vuoden vanha letku)" Oletko varma ettei ole toisen puolen letku kuin minkä olet viimeksi vaihtanut? On toki mahdollista että kumin laatu on niin huonoa että se menee yhdessä talvessa, mutta epätodennäköistä en ole sellaiseen koskaan törmännyt. Asian saat varmistettua katsomalla sen letkun itse.

      "ALATUKIVARREN LAAKEROINTI" "( sekin on jo kaksi vuotta sitten korjattu, joten varmaan sekin on jo kulunut )" Sama kuin yllä: oletko varma että kyseessä ei ole eri laakeri kuin viimeksi. Kumihelojen kulumiseen vaikuttaa paljon kilometrit ja joissain autoissa niitä menee tavallista enemmän. Mikä auto kyseessä ja kuinka paljon olet ajanut viime katsastuksen jälkeen?

      "KAIKKI NE KOHDAT joissa tulos tuli suoraan testauskoneelta olivat loistavia( iskunvaimennintesti, jarrutesti ja pakokaasupäästö)."
      iskunvaimennintestiin ei voi luottaa sataprosenttisesti ja tarkempi termi sille olisi ripustustesti koska väljät nivelet vaikuttavat mitta-arvoon samoin kuin rengaspaine ja auton kuorma sekä missä kohtaa täristinlevyä ollaan. Baarin ylipaine voi huonontaa arvoja 20 yksiköllä. Juu olen tällaisen tapauksen vast ikään tutkinut.
      Jarrutesti on luotettava voima-arvojen suhteen, mutta ei välttämättä näytä esim. laahausta eikä kerro onko levyt ja palat kunnossa. Voimaa voi tulla yllin kyllin vaikka levyt ja palat olisivat metalli metallia vasten. Välttämättä sekään ei näy jos jarrupalat ottavat vain sisäpuolelta eikä ollenkaan ulkopuolelta. Tämän takia jarrut tulee aina tarkastaa silmämääräisesti.
      Päästömittaus on ihan luotettava tapaus. Jos mittarissa ei letku vuoda. :)

      OLEN KATSASTANUT autojani 45 vuotta enkä ole aiemmin tällaista kokenut
      Hmm. kuulostaa epäilyttävästi samalta kuin yksi heppu kirjoitti toisessa ketjussa. Sinulla on käynyt uskomaton tuuri tai olet ajanut vain uusilla autoilla. Kuulostaa epäilyttävältä, jos 45 vuoden aikana ei ole tuollaisista vioista huomautettu. Koska autot 45 vuotta sitten olivat aivan hemmetisti huonompia kuin nykyään.

      Ja KYLLÄ PANEN panen sanan kiertämään tämän aseman toiminnasta.
      En suosittelisi ennen kuin olet varmistunut asiasta esim Trafin tarkastajan kanssa tai aseman esimiehen/päällikön kanssa. Muuten teet itsesi naurunalaiseksi. Koska kolme ensimmäistä vikaa ovat tosiaankin vikoja. Sinulla ei vain tietotaito ole riittänyt.

      Mutta kaiken kaikkiaan Halvalla ei saa hyvää. VAi saako? hmm.....


      Muista: Auto on kone ja se hajoaa ennen pitkään ja siihen voi tulla vaikka mitä vikoja, myös sellaisia ettei tulisi mieleenkään. Se ei ole lemmikki eikä myöskään lapsi. Joten sitä ei kannata kohdella kuin rakasta perheen jäsentä.
      Tosin ne autot joita käsitellään kuin työkaluja ovat aivan jäätävässä kunnossa. hurrr. tekee pahaa ajatellakkin, kun sellaista katselee.

      • 23

        Juuri näin..pakko painaa plussaa.


    • 19

      Asiaa puhutaan edellä.

      Mitenkä muuten voikin olla, että autojaan vuosikymmeniä katsastuttaneet ihmiset tietävät aina auton katsastamisesta paljon enemmän kuin katsastajat, eli ne henkilöt jotka konkreettisesti suorittavat työn, eivätkä vain käy katsomassa kun joku heiluttelee autoa?

      Oletetaan, että joku käyttääkin omat autonsa ja parin kaverinkin autot joka vuosi leimalla, vaikka 5 autoa per vuosi. 40 vuodessa siitä tulee 200 katsastusta, joka on toki monta visiittiä konttorille. Mutta mitä siinä ajassa oppii autotekniikasta, jos ei ole asiaan perehtynyt yhtään sen enempää? Aikahan on voinut mennä kahvihuoneessa, eikä siellä hallin puolellakaan asiakas sitä autoa itse käy läpi.

      Oletetaan, että katsastaja tekee vaikka keskinmäärin 20 autoa päivässä. Siitä tulee viikossa 100 autoa. Kahdessa viikossa katsastaja on käynyt itse kohde toisensa perään läpi yhtä monta autoa kuin tämä aktiivinen katsastuttaja 40 vuodessa. Lisäksi katsastajan pitäisi koulutuksensa ja työkokemuksensa kautta olla varsin hyvin perillä tekniikasta ja katsastusmääräyksistä. Onhan hänellä myös vähintään 6 kk pakollinen korjaamotyökokemus takanaan. Usein huomattavasti enemmän. Tässä ajassa katsastuttaja ei todennäköisesti ole käynyt yhtään autoa läpi vastaavalla tavalla.

      40 vuotta alalla ollut katsastaja on voinut tehdä noin 3000-4000 autoa vuodessa, josta tulee 120 000-160 000 autoa uralla. On kovin vaikea uskoa, että ainakaan ihan perusautoista nämä satunnaiset katsastuttajat ymmärtäisivät kovin paljon enempää kuin katsastaja.

      Mielestäni ainoan poikkeuksen tuovat tähän soppaan harrasteautoilijat, joiden tietämys omasta erikoisesta autostaan voi olla erittäin syvällistä, perustuen omaan entisöintikokemukseensa ja taatusti myös valmistajan ohjeiden ja korjausoppaiden tutkimiseen. Teknisesti suuntautunut ihminen kun purkaa auton atomeiksi ja kokoaa sen mitä suurimmalla huolellisuudella uudestaan, oppinee ko. autosta enemmän kuin kukaan katsastaja. Tämän pitäisikin olla hyvin selvää.

      Silti näillekin kavereille tulee toisinaan yllätyksiä, kun ovat itse saattaneet käydä auton läpi ennen katsastusta, mutta esim. akseliston väärin suoritetun keventämisen takia ovat missanneet jonkin väljän nivelen, jonka olisivat muuten ymmärtäneetkin vaihtaa. Poiketen tavanomaisesta marisijasta he ovatkin yleensä erittäin tyytyväisiä katsastajan löydöksestä ja kiittelevät "oppitunnista" ja siitä, että tämän löytyneen väljän nivelen vaihdon jälkeen auto on mukavampi ajaa.

      Usein harrasteautoilijalta on tullut saatua hyvää informaatiota merkkikohtaisista erikoisuuksista, joista ei voi tietää kuin perehtymällä ko. laitteeseen. Katsastushallissa tämä ei aina ole mahdollista, sillä mitään ohjeita esim. välyksien suhteen ei välttämättä ole 70 vuotta vanhaan autoon saatavilla. Informaatio kulkee siis näiden kavereiden kanssa puolin ja toisin.

      Pääosin harrasteautoilijat suhtautuvat huomattavasti paremmin löydettyihin vikoihin, kuin ne, joidenka rakas käyttöauto on aina kunnossa ja katsastaja mielivaltaa käyttävä hullu.

    • autoillut

      Olet kirjoittanut tarinasi 5.7.2012 klo 22.40. Tekstissä sanot käyneesi katsastuksessa
      6.7.2012 ??????. Oletkohan tarinanikkari ?

    • Tiesi jo etukäteen

      miten tulee kääymään ;-)

      • Vanha haaska

        "Tänne en tulee enää ikinä ja kerron kavereillekin" on varmaan mieluisin lause, jonka katsari tälläiselta kusipää-pokalta kuulee. Ainoa mikä siinä harmittaa on, että tuli sen yhdenkään kerran. Kaikki katsastusasemat tulee kyllä toimeen ilman sitä ritsallaan ajavaa ruikuttajaa, jonka 23 vuotta vanhassa raadossa ei ole koskaan ollut mitään vikaa. Vieköön autonsa paaliin tai vaikka helvettiin, jos ei halua sitä korjata.

        Tälläisia pokia on kuitenkin melko vähän, eikä niillä ole mitään merkitystä aseman tuloksen kannalta. Päinvastoin harmia ja ajanhukkaa niistä kyllä tulee. Sen lisäksi soittelevat suutaan julkisesti kehuskellen omalla mutu-tiedollaan ja haukkuen katsastajia täysin ammattitaidottomiksi väärässä ammatissa oleviksi tumpeloiksi. Näitä tyyppejä ei katsastukseen kaivata, jos itse muuta luulevatkin.


    • Skeptikko

      Tosiaan, pari kolme vuotta sitten vaihdettu alapallonivel Focuksessa todettiin väljäksi katsastuksessa, samoin myöhemmin vaihdettu pystytanko. Ovatko varaosat todella näin heikkoja? Virhearviokin tulee mieleen. Bisneksen kannalta vikoja kannataa tietenkin etsiä perusteellisesti, merkitseehän se yleensä uusintakatsastusta. Ainakin itse toimisin näin jos töitä ei olisi riittävästi.

      • Korjaamokatsastus.

        Onneksi korjaamo katsastus tulee tuota pikaa. Korjaamohan saa lisämyyntiä varaosilla ja työllä, jälkitarkastuksen lisäksi.;
        Katsastajilla ei nykyisin ole sitä mahdollisuutta.


      • Musso

        Osat ovat tosiaankin heikentyneet. Viimeiset 15 vuotta ovat erityisesti nivelet olleet huomattavasti heikompia kuin ennen sitä suunnilleen kaikissa merkeissä.


      • Autoilija vai?

        Monet asiakkaat valittavat varsinkin Motonetin tuotteiden laadusta. Sieltä hankitut nivelet kestävät sen vuoden pari.

        Siksi suosittelenkin ihan oman kokemuksenkin kautta aina pyytämään sitä laadukkaampaa osaa, joka maksaa yleensä sen 10 € enemmän.
        Se ei yleensä auton tyyppisessä vääjäämättömässä konkurssissa paljoa paina.

        Joskus on myös hyvä vilkaista sinne pallonivelen pölysuojan alle, että onko siellä sitä rasvaa. Tapauksia joissa ei ole on yllättävän paljon.


      • kakkaratsuri

        kannattaa etsiä yksi hylkäysvika ja sit seuraava auto, näin sitä tulosta saadaan aikaan.


      • fghgfhgfh
        Autoilija vai? kirjoitti:

        Monet asiakkaat valittavat varsinkin Motonetin tuotteiden laadusta. Sieltä hankitut nivelet kestävät sen vuoden pari.

        Siksi suosittelenkin ihan oman kokemuksenkin kautta aina pyytämään sitä laadukkaampaa osaa, joka maksaa yleensä sen 10 € enemmän.
        Se ei yleensä auton tyyppisessä vääjäämättömässä konkurssissa paljoa paina.

        Joskus on myös hyvä vilkaista sinne pallonivelen pölysuojan alle, että onko siellä sitä rasvaa. Tapauksia joissa ei ole on yllättävän paljon.

        Motonetista osatkin lähinnä karvalakki malleihin suoraan ja muihin malleihin sitten hervottomalla varausmaksulla.Muualta perinteisistä sitten kuitenkin halvemmalla ja osat seuraavana päivänä tukusta no problem.


    • Mielivaltaako

      No eikö kukaan ostaa vastata alkuperäiseen kysymykseen? Yritin Trafin sivulta hakea valituksen tekopaikkaa, mutta liekkö tarkoituksella laitettu niin vaikeasti löydettäväksi. Haku muka löytää yhden kohteen, mutta ei sielläkään mitään oikeaa valituksen tekopaikkaa ole. Siis alkuperäiskysymykseen vastaus, kiitos!

    • HakuVelho
    • Taifun200

      Merkintä "juuri katsastettu" on myös nykyään ihan täyttä sontaa, näitä hyväveli katsastajia on autokoijareilla vaikka kuinka paljon.

    • et43

      Oma vanha autoni hylättiin juuri K1 asemalla päästöjen takia (vm -90, ei katalysaattoria jne). Olivat käyttäneet uuden auton päästörajoja ja mitanneen mm lambda-arvon vaikka autossa ei edes ole lambdaa. Että sellaista toimintaa K1:llä. Huomasin vasta kotona joten pitää mennä asemalle vaatimaan oikaisua.

    • ew56yh5445555

      Jos ei se kossupullo etupenkillä ole kelvannut katastusmiehelle niin..
      Ota pillistä kiinni ja sano suoraan, nyt se leima rätinkiin tai sitten..

    • simplemachine

      Kerropas neropatti miten lambda-arvo ja "lambdaa"(anturi?) liittyvät toisiinsa. Jos sinulla olisi sellaisella teknologialla rakennettu vähäpäästöinen auto, että siinä ei olisi "lambdaa"(anturi?), niin toimisiko K1-Katsastajat väärin mitatessaan lambda-arvon?

    • Hämmentynyt

      Kävin eilen katsastamassa autoa Katsastus mies sano että takajousi on poikki Tulin kotia ajoin pukille auton ja tarkistin ei varmasti ole.

      • opelisti

        Se katkennut jousen pää on lentänyt metsähallituksen puolelle.


      • menpajallevaan

        Et siellä konttorilla katsurin kanssa asiaa tarkistanut? Siinähän se olisi ollut valmiiksi nosturilla. Jos mun kotterossa on sanomista ollut, niin vikakohta käydään yhdessä läpi jotta puhutaan varmasti samasta asiasta.

        Se odotustilan kahvi- ja pullatarjoilu on enempi sitten niille jotka ajaa katsastuksen jälkeen vikalistan kanssa korjaamon tiskille. Omatoimirasvanäppi kyllä kulkee katsastajan kanssa autoa syynäten, toki työrauhan antaen.


      • 12312d3d3d

        Oliko iskaritestissä jotain mikä viittais siihen? Katsastajahan on voinu EPÄILLÄ et jousi on poikki viitaten juuriki iskaritestin tulokseen. Tietenki jos tarkastuskorttiin (vai mikä se onkaan nimeltään) on kirjattu, että jousi on poikki ja se ei oikeasti olekaan, niin katsastajahan on tehnyt virheen.


    • Anonyymi

      Juurikin noin.

      Autossa pitää palaa kaikkien valojen, kun valot kytketään päälle! Se on totta ja niin pitää.

      Mutta kun autossa, matkailuautosta kyse, on sivuille lisätty myös vilkut, eipä katsastusmies sitäkään tiennyt, vaan antoi korjaus kehoituksen kun nuo vilkut eivät syttyneet palamaan itsestään kun valot kytkettiin päällä.

      Ei ymmärtänyt käydä kääntämässä villkkuvaloja oikealle tai vasemmlle, jolloin ne taatusti olisivat palaneet.

      Auto vietiin suoraan autokorjaamolle jossa asia tarkistettiin ja tarkastettiin, jolloin kaikki valot toimivat niin kuin pitää!

      Trafille valitus! Lähtee tänään.

      • Anonyymi

        Turha Trafille valittaa kun sitä instanssia ei ole ollut enää tämän vuoden alusta!


    • Anonyymi

      Alottajan auto, jossa on murtuneita jarruletkuja jo vaihdeltu aiemmin, maadoitukset ruosteiseen koriin ja sähköt niin heikossa kunnossa, että hehkupolttimot vai vähän hehkuvat, ei taatusti ole tältä vuosituhannelta.

    • Anonyymi

      Olen uhannut oikeuden käynnillä koska olin varmasti oikeassa eikä katsatusmies suostunut uskomaan ennkuin uhkasin oikeuden käynnillä. ja kerran soitin lääninkatsastusmiehelle antoi varotuksen ko katsatusmiehelle

      • Anonyymi

        Mitäs se lääninkatsastaja autojen katsastamisesta ymmärtää? Olisit samantien kysynyt myös veneenkatsastajalta.


    • Anonyymi

      Tänne Suomi24:een voi valittaa.

    • Anonyymi

      Lääninkatsastusmiehiä ei ole olemassakaan. Taitaa mies muistella entisiä valtion virkoja vuodelta kirves ja kivi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      Vedonlyönti ja rahapelit
      4
      2437
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1607
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1346
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    8. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1034
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      909
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe