Parikynnentä vuotta sitten heinäkuussa Ruokolahdella käveli leijona vastaan tiellä. Oli arvatenkin karannut Pietarin eläintarhasta nälkiintyneenä ja tympääntyneenä mätään ruokaan.
Nyt on heinäkuussa pesiytynyt Ruokolahden terveyskeskukseen neljä torakkaa, jotka ovat aivan selvästi venäläisiä russakoita.,
Ruokolahden terveyskeskuksesta löytyi torakoita
Torstai 5.7.2012 klo 16.50
Ruokolahden terveysaseman vuodeosastolta Etelä-Karjalasta on löytynyt ainakin neljä torakkaa, joiden arvellaan olevan russakoita.
Torstaina tuholaistorjuntaan erikoistunut yritys tuhosi torakat levittämällä geeliä viemäriputkien sekä lattia- ja ovilistojen kohdalle.
Torjunta toistetaan viikon päästä.
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin pohjoisen alueen ylilääkäri Matti Lampinen kertoi, että torakoita tuhoava aine on ihmiselle hajutonta ja myrkytöntä, joten potilaita ei tarvinnut evakuoida. Geelin haju houkuttelee torakoita syömään sitä ja näin ne kuolevat.
Torakat eivät ole sinänsä vaarallisia, mutta ne voivat liata ruokatavaroita ja aiheuttaa pahaa hajua.
Torakkaongelmasta kertoi ensin Etelä-Saimaa.
STT
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012070515807028_uu.shtml
Nyt on heinäkuussa pesiytynyt Ruokolahden terveyskeskukseen neljä torakkaa, jotka ovat aivan selvästi venäläisiä russakoita.,
Ruokolahden terveyskeskuksesta löytyi torakoita
Torstai 5.7.2012 klo 16.50
Ruokolahden terveysaseman vuodeosastolta Etelä-Karjalasta on löytynyt ainakin neljä torakkaa, joiden arvellaan olevan russakoita.
Torstaina tuholaistorjuntaan erikoistunut yritys tuhosi torakat levittämällä geeliä viemäriputkien sekä lattia- ja ovilistojen kohdalle.
Torjunta toistetaan viikon päästä.
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin pohjoisen alueen ylilääkäri Matti Lampinen kertoi, että torakoita tuhoava aine on ihmiselle hajutonta ja myrkytöntä, joten potilaita ei tarvinnut evakuoida. Geelin haju houkuttelee torakoita syömään sitä ja näin ne kuolevat.
Torakat eivät ole sinänsä vaarallisia, mutta ne voivat liata ruokatavaroita ja aiheuttaa pahaa hajua.
Torakkaongelmasta kertoi ensin Etelä-Saimaa.
STT
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012070515807028_uu.shtml
Vastaukset 8
Vanhimmat
Oho, oiskohan se sittenkin ollut hämähäkki väärin päin. Samppakaljaa on otettu selvästi liian aikaisin tapahtumassa.
Sukkahousuista löytyi torakka - katso puistattava kuva!
Kuva: lukijan kuva
Jukka-Pekka Ronkainen
4.8.2012 17:15 (Päivitetty 4.8.2012 17:22)
Lauantaiset häät käynnistyivät Keskisuomalaisen lukijan osalta kauhistuneella kiljaisulla, kun kirkon parkkipaikalla suoritettu pukeutumisoperaatio katkesi karmivaan löytöön.
– Otin uudet sukkahousut paketista ja huomasin, että niiden sisällä oli kuollut ja liiskaantunut torakka. Se oli piilossa housujen yläosassa, kuvaili lukija inhottavaa löytöä.
Hyönteinen löytyi onneksi ennen sukkahousujen pukemista. Italiassa valmistetut sukkahousut salamatkustajineen lensivät armotta roskakoriin. Onneksi takaiskuun oli varauduttu, ja häitä päästiin viettämään onnellisissa merkeissä.
– Olin varustautunut varaparilla, sillä naisen perusnikseihin kuuluu, että juhliin ostetaan varmuuden varalta kahdet sukkahousut, vieraan ominaisuudessa juhlinut lukija kertoi.
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/puistattava-loyto-sukkahousuissa-piileskeli-torakka/1232248
Suomen ludekanta on kovassa kasvussa.
Verta imevä loinen pesii sängyssä aiheuttaen kutiavia paukamia. Aiemmin lutikka oli tuliainen matkoilta, mutta viimeisen viiden vuoden ajan tuholaiset ovat tehneet pysyvää paluuta suomalaiskoteihin.
Nelosen uutiset/Annina Huhtala
http://www.iltasanomat.fi/asuminen/art-1288490077091.html
No nyt se Putin lentää kärkikurkena kurkiaurassa riippuliitäjällä.
Milloinkahan se kurvaa Ruokolahden yli.
melko eläimellinen presidentti
http://www.google.fi/imgres?imgurl=http://www.ts.fi/uutiset/ulkomaat/387074/4/387079.jpg&imgrefurl=http://www.ts.fi/uutiset/ulkomaat/387074/Putin lensi kurkien kanssa Siperian taivaalla&h=500&w=1000&sz=28&tbnid=UiIQX8wU1RZafM:&tbnh=63&tbnw=126&zoom=1&usg=__Y4dbRxc8lpaqLjGXcibYQ7-yNik=&docid=9hVsf_9zOwlfEM&hl=fi&sa=X&ei=Ta1MUIioNcfl4QTol4EQ&sqi=2&ved=0CDYQ9QEwBA&dur=4979
Hotellin asiakkailla on todettu kryptosporidioosi-epidemiaa.
Nämä ötökät ovat paljon pienempiä kuin Ruokolahden jellona.
Tämä Kirkkonummen Långvik Congress Wellness Hotel on entisen sinivalkoisen suomalaisen rahan linnakkeen Kansallisosakepankin (KOP) koulutuskeskus.
Nykyisin sen omistaa Putinin kaverit, Boris ja Roman Rothenberg Venäjältä.
Kuralle meni aikanaan KOP, Suomen vahva markka ja nyt hotelliasikkaat kaviaarista ja blineistä.
lainaus
"Tartunnan saaneet ovat vierailleet Kirkkonummen Långvik Congress Wellness Hotellissa 15.-16. lokakuuta. Sairastuneita on kaikkiaan 20 henkilöä, ja viiden ihmisen ulostenäytteistä on löytynyt Cryptosporidium-alkueläin.
Cryptosporidium on itiöeläimiin kuuluva parasiitti, jota esiintyy maailmanlaajuisesti. Tartunta saadaan ulosteella saastuneesta vedestä tai ruoasta, joskus suoraan kosketustartuntana."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012110516291721_uu.shtml
Uskomaton tapaus Ruotsissa: Humalainen hirvi roikkui pihapuussa
Per Johansson
Julkaistu: 8.9.2011 18:04
Lomalla olleen naapurinsa puutarhasta outoa mylvimistä kuullut ruotsalaismies koki yllätyksen tiistaina, kun äänen lähteeksi paljastui omenapuuhun sotkeutunut hirvi.
Humalaiselta vaikuttanut naaraspuolinen hirvi oli päätynyt potkiskelemaan göteborgilaisen puun oksalle syötyään ilmeisesti liikaa käyneitä omenoita.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288412937517.html
Pendolino singautti hirven ajolangoille: "Suu lensi auki"
Tuomas Askolin
Julkaistu: 29.7.2011 19:36, päivitetty: 29.7.2011 20:13
Hirven kesäinen matka Mäntyharjun korvessa päättyi junaradan sähkölangoille viikko sitten perjantaina.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288404439314.html
Porin lähellä Kokemäellä silloin mummon markkan aikaan tuli kylän baariin tiskille rötköttään hirvi, tilasi yhden Porin Oluen ja heitti tiskille satasen.
Baarimikko mietti, että on tämäkin hirveä kapakki, hirvetkin nyt tulevat oluelle. Hän antoi hirvelle oluen miettien, että juokoon sen sitten ja antoi satasesta 2 markkaa vaihtorahaa. Eihän ne hirvet ymmärrä rahan päälle.
Baarimikko sanoi hirvelle, että "eipä meillä ole ennet hirvet käyneetkään oluella."
Hirvi vastasi, että "eipä ole ihmekkään, kun yksi Porin kolmonen maksaa 98 markkaa."
Voe kauheata. Nyt on Luteet asettuneet asumaan Kannonkoskella Piispalan rakennukseen.