satuileeko

"Pankkien valvonnan lisäämistä yhtiö pitää merkittävänä uutuutena. Myös Espanjan pankkien suorasta pääomittamisesta tehtyjen päätösten pitäisi rauhoittaa sijoittajia. Huippukokouksessa sovittiin, että Euroopan pysyvä vakausmekanismi EVM voi rahoittaa pääomittaa pankkeja suoraan ilman maan keskuspankkia, jolloin laina ei kasvata valtion velkataakkaa.

Pictetin mukaan EVM:n rahkeet eivät kuitenkaan riitä koko kriisin lopettamiseen, sillä rahaston varat ovat siihen liian pienet. Mekanismin pääoma on 500 miljardia euroa. Pelkästään tämän vuoden toisella puoliskolla Italia tarvitsee siitä 260 miljardia ja Espanja 100 miljardia.

Sijoittajien huolta lisää myös epätietoisuus aikatauluista. Kriisirahastot eivät osta joukkolainoja ennen euroryhmän kokousta ensi viikon alussa. Pankkien pääomistus puolestaan alkaa vasta, kun pankkien valvoja on nimitetty.
"
1355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

EVMtä maksellaan pankkitukia suoraan.. Jykä nukku?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jykä taas? kirjoitti:

"Pankkien valvonnan lisäämistä yhtiö pitää merkittävänä uutuutena. Myös Espanjan pankkien suorasta pääomittamisesta tehtyjen päätösten pitäisi rauhoittaa sijoittajia. Huippukokouksessa sovittiin, että Euroopan pysyvä vakausmekanismi EVM voi rahoittaa pääomittaa pankkeja suoraan ilman maan keskuspankkia, jolloin laina ei kasvata valtion velkataakkaa.

Pictetin mukaan EVM:n rahkeet eivät kuitenkaan riitä koko kriisin lopettamiseen, sillä rahaston varat ovat siihen liian pienet. Mekanismin pääoma on 500 miljardia euroa. Pelkästään tämän vuoden toisella puoliskolla Italia tarvitsee siitä 260 miljardia ja Espanja 100 miljardia.

Sijoittajien huolta lisää myös epätietoisuus aikatauluista. Kriisirahastot eivät osta joukkolainoja ennen euroryhmän kokousta ensi viikon alussa. Pankkien pääomistus puolestaan alkaa vasta, kun pankkien valvoja on nimitetty.
"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu